Nyt on kasvisuihkulähde tehty. Näen sen jo sieluni silmin: siperiankurjenmiekan sirot lehdet nousevat korkeuksiin jättipoimulehtien keskeltä. Harmi, että kasvit eivät kuki yhtä aikaa; sinisen ja kellanvihreän yhdistelmä voisi olla tosi hurmaava!
Kun kerran aloitin kasvien siirtämisen, siirtelin sitten urakalla. Siinä meni rönsytiarellaa keltaoksakanukoiden alle (miksi IHMEESSÄ en ole keksinyt sitä aikaisemmin???) ja samaan penkkiin aronioiden ja kanukoiden väliin jalopähkämöä. Sen paikkaa juuri tuohon olen jo jonkin aikaa miettinyt; pähkämö täyttäisi sopivasti pensaiden välit, mutta olisi hieman "näkymättömissä". En nimittäin ole aivan varma, pidänkö kasvista silloin, kun se ei kuki; kukkivana se on kyllä soman värinen. Kukat erottunevat kivasti vihertävänkeltaisten kanukanoksien välistä ja epämiellyttävän keltaisen aitamme edestä.
Pidin myös pikkukurjenmiekkojen maahanpanijaiset, niiden paikka kun alunperinkin oli pensasrivistössä pähkämöiden kanssa. Samaan syssyyn pätkin vielä hopeatäpläpeippiä - sitä valko-kirjavalehtistä, jossa vanhemmat lehdet muuttuvat violetti-vihreänkirjaviksi - pähkämöiden ja kurjenmiekkojen väliin maata peittämään.
Kunpa olisi se taikasauva! Haluaisin mahdollisuuden edes kurkistaa tulevaisuuteen ja nähdä, onnistuvatko istutusyhdistelmäni. Välillä onnistun mielikuvittelemaan lopputuloksen - kuten "suihkulähteen" kanssa - toisinaan taas, kuten pensaspenkin osalta - en jotenkin millään näe, miltä kasvit yhdessä lopulta näyttävät.
On oltava rehellinen: kyllä minä heilauttaisin ajankuluakin hieman nopeammaksi. Vaikka niin, että nyt olisikin ensi vuoden toukokuu ja kaikki nyt tekemäni olisi vuoden vanhempaa. Itse olisin tietysti edelleen kakskytviis. Vaimitäsenytoli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti