...joudut Mäntsälän taimivaihtotapahtumaan. Minulle kävi kylläkin niin, että halusin mennä juuri sinne. En ollut aiemmin käynyt, ja puutarhakeskustelupalstalla siitä alettiin taas kevään koittaessa kirjoitella. Päätin, että tänä vuonna minäkin!
Suurin osa vaihdoista sovittiin palstalla jo etukäteen, mutta päätin kuitenkin, hirvittävän päänsäryn keskellä (se flunssa osoittautui poskiontelontulehdukseksi), riipiä muutaman kasvin mukaan myös myyntiä silmällä pitäen.
Onneksi otin! Menivät kuin kuumille kiville. Hyvä niin; mukavampaa omia ylimääräisiä on jakaa hyviin koteihin kuin heittää kompostiin (olenkohan yhtään perennaa raaskinut kompostiin laittaa? En varmaankaan.). Hei hei, akileijat! Kasvakaa reippaasti ja täyttäkää metsänlaita, pihlaja-angervot. Viihtykää Mikkelissä, virpiangervo ja jalopähkämö! Kukkaro täyttyi kolikoista, joista vain yksi euron killinki päätyi palsta-kollegan taskuun, kun en mitenkään voinut vastustaa tuoksumiekkavauvoja. Yhtään en tiedä, miten aion saada ne selviämään ensi kevääseen, mutta pakkohan se jollakin konstilla on yrittää. Edestakainen kasvien rumppaaminen ulos-sisään-ulos ei miellytä minua tippaakaan, ja juuri nyt sitten menin ja ostin "niitä". Hullu, mikä hullu. Vaan kun ovat ihania...
Ensi vuonna menen ehdottomasti uudestaan, ja paremmin varustautuneena. Kasvit ajoissa purkkeihin, perusperennojakin mukaan, runsaasti erilaisia, ja myyntipöytä. Oli tosi kivaa! Sadekin alkoi ystävällisesti vasta, kun tapahtuma rupesi kääntymään loppuaan kohti.
Seuraava vaihtotapaaminen onkin sitten keskustelupalstan ystävien kesken. Ne ovat supermukavia tilaisuuksia: jokainen tuo omat, etukäteen sopimansa vaihtarikasvit sekä hieman ylimääräistäkin, jos niin haluaa. Lisäksi, kun jonkun kotona ollaan eikä emäntää / isäntää haluta hirveästi kuormittaa, jokainen tuo yhteiseen kaffepöytään jotain pientä. On aivan älyttömän mukavaa rupatella kerrankin sellaisten ihmisten kanssa, joita tämän kevään onnistuneet taimikylvöt tai hyvät kasvilöydöt elähdyttävät yhtä paljon kuin minua. Sitä onnea kun eivät "tavalliset ihmiset" ymmärrä, vaikka kuinka koitan hehkuttaa. Katsovat vain vaivautuneesti hymyillen ohi ja vaihtavat pian puheenaihetta. No, suotakoon se heille täysin sydämin! Tätä, jos muutakaan, hulluutta ei voikaan ymmärtää, ellei itse ole samanlainen.
Tilaisuuksien jälkeen lähtee kotiin vatsa täynnä, mieli virkeänä ja takakontissa huomattavasti enemmän kasveja kuin tullessa mukana oli. (Siinä muuten mysteeri: miten kaikki paikalla olleet yleensä sanovat kuskanneensa kotiin enemmän purkkeja kuin mitä oli itse tuonut...??) Emännän nimen oppi ehkä muistamaan, muista tietää edelleen vain nimimerkin. Sitten sitä huudellaan taimimyymälöissä: "Hei... (öh, miten minä nyt tuota paratiisipaulaa puhuttelen, kun en tiedä oikeaa nimeä?)!"
Joillakin oikein pitkälle harrastuksensa vieneille oman paikkakunnan tai lähialueen vaihdot eivät ole kuin hyvä alku. He ovat niitä todellisia intohimonsa johdattamia: matka Helsingistä Haminaan, Alastarolle, Turkuun tai Poriin ei ole reissu eikä mikään, kun rakkauden perässä mennään! Itsekin ajelisin taatusti enemmänkin, mutta vielä vähän tämä muu elämä rajoittaa reissuamista. Silti olen suunnittelemassa tämän vuoden "pitkää matkaa" parin viikon päästä Kotkan suuntaan. Miehet Maretariumiin ja minä, ah, nauttimaan hyvästä seurasta ja vaihtamaan purkkia toiseen. Toivottavasti matka toteutuu, eikä mitään olennaisempaa tule eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti