(Kesä)mopo karkasi käsistä.

Lähdin vain siivoamaan pihalta viimeisiä ympäriinsä lojuvia kukkapurkkeja, haravoimaan lehtiä ja tuumailemaan, josko sitä vielä istuttaisi ruukuissaan olevia perennoita ja keksisi lopuille kukkasipuleille paikan. (Kyllä, minä valitettavasti olen siirtynyt 0,001-prosenttiselle teholle verrattuna kevätvauhtiin.) No, siinä edestakaisin kävellessäni kiinnitin ensinnäkin huomiota ihmeellisen väriseen taivaaseen, kun yhtäkkiä tasaiseen harmauteen tuli vaaleanpunainen unelmanpehmeä raita keskelle.

Sitten silmäilin aina ohi kävellessäni kukkapenkkiä, joka on ihan meidän sisääntulon vieressä ja jota ei kaikilta rikkaruohoilta enää kukkapenkiksi tunnistanut. Yhtäkkiä se alkoi ärsyttää mua aivan suunnattomasti, ja aloitin aivan spontaanin raivausoperaation.

Ensin pelastin kirjavalehtiset suikeropitkäpalot, jotka olivat niin pahasti rikkaruohottuneet, että kahden mättään puhdistamiseen meni toista tuntia (tämä on niitä "kuvia pihamaalta", joita en näyttäisi kenellekään, enkä näytäkään). Kun olin saanut ne kutakuinkin puhtaiksi, siirsin ne saman tien paikkaan, jossa ne toivottavasti pysyvät jatkossakin siistimpinä.

Varsinaisesta raivaustyöstä oli kuitenkin tehty vasta kymmenesosa, ellei vähemmän. Ei muuta kuin talikko maahan, vivulla maata ylös ja siitä noukkimaan pieninkin suopayrtin tai harmaamalvikin taimi. Nyps, nyps. Vääntö ja painautus, painautus ja vääntö, ja nyps nyps nyps nyps. Mopo karkasi täysin, ja olin lähes kyynärpäitä myöten rikkaruohojen kitkemispuuhassa. Lokakuun 22. päivänä, miettikääs sitä. Kolme-neljä akileijaa pelastin toisaalle, ne kun olin harrasteluni alkuvaiheessa itse siemenestä kasvattanut. Toivottavasti nousevat uudessakin paikassaan ensi keväänä.

Toisessa tilanteessa nyppimisessä olisi saattanut olla jopa meditatiivista tunnelmaa, nyt puuha meni vain läpi harmaan kiven  -asenteella. Mutta minä tein sen! Nyt kukkapenkki on ihan pelkkää multaa vain (paitsi toki siellä syvyyksissä piileskelee sekä suopayrtin että voikukan juurenpaloja, jotka ensi keväänä nousevat riemusta kiljuen ihanaksi muhevoitetun mullan keskeltä). Paikalle jäivät enää lumikärhö, joka on venähtänyt tämän kasvukauden aikana jo melkoisen mahtavaksi, ja jolta toivon samanlaista kasvuintoa ensi kesäksikin, sekä 'Onni' -ruusun pieni alku, josta en tiedä, siirtääkö vai jättääkö siihen. Ruusu voisi periaatteessa muuten jäädäkin paikoilleen, mutta se ei ehkä aina pysy pienenä, ja isompana se saa katoksen päältä valuvat sadevedet päälleen. Ja siitä se ei luultavimmatusti tykkää :-<

Mutta minulla on siinä nyt pitkä ja kapea "paraatipenkki" vailla asukkaita. Hmmm... mitähän ihmettä sitä ihminen siihen keksisi...? Pitäisikö ihan puutarhamyymälään tässä vielä :-D

Kukkapenkistä löytyi muuten melkoinen määrä tulppaaninsipuleita, jotka ovat kukkineet miten kuten tähän saakka. Niistäkin tuli positiivinen ongelma: mihin???

Illat ovat jo niin hämäriä, että istutuspuuhat menisivät kirjaimellisesti hämärähommiksi. Ensi viikonlopun olen reissussa, ja sitten on marraskuu. Voi hyvänen aika sentään. Minulta kuulkaa sittenkin loppuu puutarhakausi kesken. (Hetkinen. Puutarhakausi? Enkös minä juuri kirjoittanut joulusta jotakin??)

Thunderbolt and lightning

Olipa ukkonen eilen. Rytisi ja paukkui niin, että ikkunalasit helisivät. Ja sitä kesti kauan: mäiske alkoi kuuden aikaan, ja vielä lähempänä kymmentä kuului muutama iso jyrähdys.

Jälleen kerran haikailin mahdollisuutta toiseen aika-avaruuteen. Tällä kertaa olisin käyttänyt sen ilmiön valokuvaamiseen. Pilvet olivat tummemmat kuin osaatte kuvitella, mutta kuvitelkaapa kuitenkin ruskan väreissä loistavat puut niitä pilviä vasten. Siis ennen kuin ulkona tuli aivan pimeää, salamointia lukuunottamatta. Onneksi sähköt eivät sentään menneet.

Vettäkin tuli eilisen päivän aikana reilut 30 mm, joten ihan mistään pienestä sadekuurosta ei ollut kyse. Osa tuosta tuli kyllä päivän aikana, ennen varsinaista pauketta.

Ukkosen lailla minuun iski tänään myös... joulutunnelma. Se ei vaatinut muuta kuin yhden mainoksen, jossa luki "Tutustu joulupuotiin". Humahdus kävi ja asettui vatsaan lämpimälle kerälle. Joulu...!

Heti teki mieli kaivautua sohvannurkkaan joululehtiä ja -kirjoja selailemaan, pohdiskelemaan joululahjoja ja suunnittelemaan pihavalojen asentamista (olen jo nähnyt vähän matkan päässä olevan talon edustalla kaksi kartion mallista pajuköynnöstukea valoin koristeltuina, mutta silloin en niistä vielä innostunut). Työpaikan vieressä olevassa puutarhamyymälässä oli jo vähän ulkovaloja myynnissä, ja joku sisustustavaratalo järjesti viikonloppuna valotapahtumankin.

Tuskin tämä koskaan aivan näin varhain on iskenyt, mutta eipä se rakkauskaan kysy aikaa tai paikkaa. Se tulee vaan. Minulle tuli joulutunnelma. Kai se yhdenlaista rakkautta on sekin.

Oi, nyt täytyy jo pohtia joulun teemaväriä...! Rohkenisinko satsata siniseen, jota tänä vuonna sisustuslehdet - erityisesti farkunsinistä - ovat lanseeranneet sisustusväriksi. Sininen valkoisin maustein? Hmm... viime vuonna oli punaista valkoisen kera. Minulla ei taida olla kuin kirkkaan sähkönsinisiä koristeita.

Viikon päästä perjantaina Helsingin Ritarihuoneella alkaa Nyt syttyy valot tuhannet -joulunäyttely. Heti näyttelyn alussa en pääse sitä katsastamaan, mutta seuraavana viikonloppuna kyllä. Olen ihan haltioissani: jouluaiheinen näyttely Ritarihuoneella! Siinä on kaksi hyvää syytä viettää kokonainen lauantaipäivä - näyttely on avoinna klo 11-18 Kruununhaassa. Ah ja voi. Toivottavasti siellä saa valokuvata!

Maahanpanijaiset ja hautaan valmis kaivaja.

Tänään on kuin onkin ollut tiivis pihapäivä! Kasvimaa on nyt viimeisistäkin raivattu ja roippeet heitetty kompostiin, oksat on silputtu hakkeeksi ja hakekin päässyt kompostin täytteeksi. Haravointia on varovaisesti aloitettu, sillä tavalla suurpiirteisesti, ettei sitten harmita, kun puut OIKEASTI pudottavat lehtensä. On ihmeellistä, että haravoitavaa ylipäätään on: puut näyttävät vieläkin siltä, ettei mitään olisi tullut alas.

Lämpökompostorin jälkimassa on levitetty yhteen, eikun kahteen, kukkapenkkiin, kompostori on tyhjennetty jälkikompostoitumaan ja massaa kuivikkeella kevennetty. Puutarhakalusteet on laitettu suojaan ja joka ikinen maahan pudonnut koristeomenapuun rapsakka pallura on siivottu puun alta pois.

Pääsin myös lopulta kaivamaan kukkasipuleitakin maahan.

Valkoista idänsinililjaa (olisikohan ollut kolme pussillista), kahta väriä kirjopikarililjaa (kaksi pussia erittäin huonon näköisiksi menneitä sipuliparkoja; niistä jos joku nousee, on ihme) sekä seos kevätkurjenmiekkoja, joka on ylivoimainen suosikkini kevään kukkijoista (kuten iirikset yleensäkin).

Allium albopilosum eli Allium christophii, tähtilaukka. Näitä voisi piha olla vaikka täynnä.

Tämä on jotakin koristelaukkaa, joka elää Pohjois-Amerikassa luonnonvaraisena. Saapa nähdä, elääkö meillä edes istutettuna :-) Allium amplectens 'Gracefull'. On ainakin kuvassa varsin herttainen ja herkkä!

Krookuksia ei tällä pihalla ole aiemmin ollutkaan. Nyt on; kaikki vielä vähän tuollaisia sini- tai violetinkirjavia. 'Prins Claus', 'Blue pearl' ja "raidallisten kuningas". Mikä mainio nimi!

 

Kuvassa tuo kevättähti näytti niin hempsukan väriseltä, että oli pakko ostaa.

Näitä laitoin isoon pussiin yhdessä valkoisten idänsinililjojen ja kaikkien krookusten kanssa, ja kahmaisin yhden kourallisen kerrallaan istutettavaksi. Toivottavasti tulee niin sekalainen seurakunta kuin haaveilen. Saisivat kyllä kasvaa ihan huiskinhaiskin terijoensalavan alla.





Sinilaukoista, Allium caeruleum, ei ollut omaa kuvaa, joten lainasin Muhevaisen sivuilta. Sipulit tulivat Oma Pihan kestotilaajan lahjana, ja näiltä odotan toooosi paljon ensi keväänä. Olen haaveillut noista sinisistä palluroista monen vuoden ajan ja nyt nekin odottavat kevättä pihallamme.

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä: valkoinen narsissi 'Green eyes' huikean vinkeän värisen keskustan kera. Toivottavasti viihtyvät pihallamme, ihastuin noihin heti! Viisi sipulia oli tarjoushinnalla 3,90, ja nyt harmittaa, etten ostanut enempää. Vaikka kävi kyllä tuuri, ja kahdessa sipulissa oli muhkeat sivusipulit mukana, ja sain käytännössä seitsemän "viiden hinnalla".

Monen tunnin äherrys pitkästä aikaa tuntuu nyt kropassa niin, että tekisi mieli melkein itkeä. Saunakaan ei auttanut, vaikka yritin lauteilla vähän venytelläkin. Ei ollut näitä ongelmia kesällä... istumatyö on tuhonnut puutarhalihakseni, aarrggghhhh!!!

Vielä jäi istutettavaa ensi viikonlopuksikin. Muutama pussi tulppaaneja, viinilaukat ja hajulaukat odottavat omaa tilaisuuttaan edelleen. Mitään niistä ei onneksi ole kovin montaa (pitäisiköhän vielä yrittää jostakin löytää muutama pussillinen tulppaaneja...?) Siihen mennessä kehokin ehtinee notkistua. Nyt kuitenkin kolottaa!!

Tulisilla hiilillä

Kyllä nyt rupeaa jo vähän hirvittämään tämä ajanpuute. Kuistilla on kassillinen kukkasipulipussukoita odottamassa maahanpanijaisia, ja takapihalla vielä muutama perennaruukkukin odottaa toimenpiteitä. Kasvimaa on siivoamatta, kesäkukat vieläkin ruukuissaan (mistä voinette päätellä, että syyskukkijoita meiltä ei juurikaan vielä löydy).

Aamuisin on niin kylmä, että laitan jo autoa roikkaan, kun haen lehtiä postilaatikosta. On aika mukavaa istahtaa autoon, joka on lämmin sisältä ja käynnistyy helposti hörähtäen. Lenkille vedän ihan suosiolla pipon päähän ja hanskat käteen. Ja käyn lenkillä pimeässä, eli aurinko on jo mennyt ajat sitten nukkumaan, kun minä pääsen ulos.

Arki-illoista ei siis enää ole apua puutarhapuuhissa. Viikonloppuihin satsaaminen on aika rankkaa, kun kahden päivän aikana pitäisi saada maailma muiltakin osin valmiiksi. Viime lauantaina kävimme musikaalireissulla Tampereella (Vuosi -85 Remix oli odotuksiani parempi, jopa oikein viihdyttävä), sunnuntaina viihdytimme synttärivieraita. Ylihuomenna on luvassa Helsinki-päivä, kun lupasimme viedä Eka Vekaran katsomaan Sirkus Finlandiaa. Jää siis tuleva sunnuntai. Viikon päähän en uskalla edes ajatella. Paitsi talvirenkaita.

Voitte varmasti hyvin kuvitella, että jos ihmisellä on viikon 168 tunnista käytettävissä puutarhurointiin noin seitsemän, ne 161 tuntia elellään kuin tulisilla hiilillä sään suhteen: sataako, tuuleeko, onko pakkasta, tuleeko jo lunta, räntää, rakeita? Jos on huono sää, mitäs sitten tehdään? Odotetaanko taas viikko? Kukkasipulien kaivuu vaakasuoraan tulevassa sateessa ei ole minun listani kärkipäässä, kun valitsen tekemistä. Ääh.

Mutta kun siellä on narsisseja. Pikarililjoja! Sinilaukkoja! Viinilaukkoja! Tulppaaneja tulppaanin perään. Kevätiiriksiä. Kaikkien pitäisi ehtiä juurtua ennen kuin maa jämähtää.

Kaivan kohta pirskatti vie otsalampun valossa. No EN!!!

Ilmassa on kevätjuhlan tuntua.

Vaikka kärsivällisyys ei todellakaan ole vahvuuksiani, olen oppinut sitä jonkin verran sekä Eka Vekaralta että varsinkin puutarhanhoidosta. Siemenkylvöt ovat yksi hyvä esimerkki tästä. Kyllähän sitä vielä kylvää, mutta odottelu ja varsinkin kouliminen, sopiva kastelu ja optimaalisten valo- ja lämpöolosuhteiden etsiminen sen jälkeen kysyvät luontoa tällaiselta mä-teen-ensin-ja-mietin-sitten -tyypiltä.

Niin kauan kuin siemenet piileskelevät mullassa, minulla on toivoa. Paitsi sitten, kun hermot menevät ja heittelen karun näköiset kylvöastioiden sisällöt takapihan lavakaulukseen. Siellä niitä lepää... kaikenkarvaisia siemeniä, maan uumenissa, omassa rauhassaan, autuaasti (noin 99-prosenttisesti) unohdettuna.

Yksi astia aarteita on kuitenkin kulkenut vähän huolellisempaa polkua. Viime vuonna, syyskuun 18. päivänä, kylvin mitä huolellisimmin 24 pionin siementä, kunkin omaan yksiöönsä muovisessa lokerolevyssä. Suurin osa oli ruusupionin, Paeonia veitchii, siemeniä, mutta muutama oli puutarhatuttava Pärskikseltä saatuja, erikoisen ihanan näköisen pionin siemeniä.

Astia oli syksyn sisällä, ja talveksi hautasin sen lumihankeen silloin jo paikoillaan oleviin, mutta mullasta tyhjiin lavakauluksiin. Kevät kun koitti, nostin lokerikon sisälle sulamaan, ja jostakin syystä se jäi sisälle, ehostamaan viehkeällä olemuksellaan takkahuoneen senkin päällistä. Kaikki meillä vierailevat ovat taatusti huomanneet elmukelmulla viimeistellyn taidepläjäyksen.

Mutta kuulkaas, nyt se on sitten juhla. Yksi veitchiistä on itänyt! Vähän nöyrän näköisenä se kökötti kelmun alla, mutta kun kelmun nosti pois, hentoinen varsi oikeni oikein ryhdikkääksi, ja nyt se töröttää topakkana pystyssä.

Että minä sain pionin itämään! Waaau... Saapa nähdä, saanko sen kasviksi asti. Pidän kuitenkin jo itämistä henkilökohtaisena isona onnistumisenani. Saa taputtaa :-D

Kukas se edellisessä postauksessa (en näe, kun kirjoitan tätä) hämmästelikään lokakuussa tehtyjä taimiostoksia? Behold: lokakuuhan on mitä loistavin puutarhakuukausi. Mitä nyt vähän sataa, myrskyää, vihmoo, tuulee, ja hallakin ovelle kolkuttaa. Sää on asennekysymys. Ainakin puutarhurilla.

Kevät se on, jälkikevät.

Paljon onneaa vaan, paljon onneaa vaan...

Eka Vekara aiheutti aamusella meille lähes hysteerisen naurukohtauksen, kun hän luki aamiaispöydässä lehdestä päivän nimipäiväsankarin. Hän oli hetken omissa mietteissään, ja alkoi yhtäkkiä laulaa: "Paljon onnea vaan..." Me siinä kysymään, että miksikäs sinä onnittelulaulua laulat. Hän sanoi, että tänään on maitopurkin nimipäivä.

Voitkos sitä laittamattomammin sanoa...

Muutenkin viikonlopussa oli (puutarha)juhlan tuntua, kun lauantaina kiertelin Sailan kanssa ympäri läntisen pääkaupunkiseudun puutarhamyymälöitä. Eihän siinä auttanut mikään: kassikaupalla tuli ostoksia. Muttako ihan eurolla sai perennoja. Sehän on pelkkää säästöä. Ja kukkasipuleitakin sai neljä kolmen hinnalla, ja muissa oli punainen hintalappu, ja aurinko paistoi ja oli mukavaa saada hörpättää toisen puutarhahörhön kanssa pöytiä kierrellen.

Osa saaliista. Takimmainen kaunotar on valkolatva, Eupatorium rugosum 'Chocolate', jonka ostimme Sailan kanssa vähän niinkuin "puoliksi", mutta eipä siitä ollutkaan jaettavaksi vielä tässä vaiheessa. Tyvi oli niin tiivis, että en uskaltanut alkaa halkaisuhommiin.

Edessä on vasemmalla joku heinä, jonka nimen näköjään olen unhoittanut saman tien. Sillä oli hienot viininpunaiset huiskilokukinnot, joten sopinee paikalleen valkolatvan viereen. Uskaltaisinkohan väittää sitä lännenhirssiksi, Panicum virgatum?

Keskellä ja oikealla on täydennystä heucheravalikoimaan. Keskimmäisessä ei ollut nimilappua, oikeanpuolimmainen on 'Marmalade'. Keskimmäinen muistuttaa 'Miraclea', mutta minusta siinä on leveämpi vihreä reunus kuin ko. lajikkeessa, ja purppurainen osa on vähän läikikäs, ja 'Miraclessa' on mielestäni tasaisen purppurainen lehti.

Tässä vielä keijunkukat vierekkäin. Somia, eikö? Vaikka yleensä en halua lähteä keräilemään mitään juttuja, pakko on tunnustaa, että heucherat ovat vieneet sydämeni, ja ostan niitä mielelläni lisää. Niiden lehtimuodot ja -värit ovat niin huikean vaihtelevia ja kiinnostavia! Kukat joko ovat tai eivät ole kauniita, suurimmassa osassa mielestäni eivät. Leikkaankin joistakin kukkavarret surutta pois. Lehdissä on näiden arvo minulle, samoin kuin kuunliljoissa.

Suurimman omenapuun alle halusin siirtää tuoksukurjenpolven jakopaloja, jotta kaikenmaailman rikkaruohoyritteliäät pysyisivät kauempana. Kaivelin siitä sitten muutaman paikalleen asettuneen voikukan ynnämuun pois, ja mitä vanhat silmäni näkivätkään: helmililjojen lehtiä ihan reilut kimput! Hei, tyypit, nyt on syksy!!

Toivottavasti reppanat eivät innostu liikaa näistä lämpimistä, mitkä meitä tämän viikonlopun aikana hellivät. Olihan se: 22 astetta perjantaina auton mittarissa, kun ajelin töistä kotiin. 16 astetta lauantaina puutarhakierroksella ja ... - 1,3 astetta tänä aamuna kello seitsemän.

 Lämpöaalto sai aikaan sen, mitä salaa varovasti toivoin: yksi syyskimikeistä avasi kukkansa. Tämä on minusta niin äärettömän kaunis, että piti ihan pitkäksi aikaa pysähtyä ihastelemaan. Ja kun tätä iloa saa varsin harvoin kokea, vietin vielä erityisen hetken ihan sen kunniaksi.

 Herkkä ja häikäisevän valkoinen!

Tässä vielä illan kuva-arvoitus: veikatkaapa, mitä tuossa on?

Sehän on 'Blue congosta' tehtyä perunamuusia, vatkaimen jäljet vielä pinnassa. Oli niin hämmentävän näköistä tuotosta, että oli pakko räpsäistä kuva.

Ulkonäkö ei parantunut sekaan silputulla persiljalla... miettikää nyt tuohon vielä kirkkaanvihreät pilkut. Mutta maku oli kyllä herkullisen perunainen!

Kyllä minä pikkuhiljaa alan ymmärtää, ettei kyseinen lajike ole saanut aikaan massahysteriaa, erikoisuudestaan huolimatta. Eihän tuosta kyllä hirveästi vesi kielelle herahda :-D