Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ke-ke-ke KEVÄT! Kevätkevätkevätkevät. Kevät!

Onhan teilläkin jo sellainen?

Meillä täällä keskisessä Etelä-Suomessa oli niin vallattoman ihastuttava päivä, että. Autoon pysyvästi kiinni janttautuneet lumi- ja jääkökkäreet sulivat noroina pois, työhuoneen ikkunan ulkopuolella paistoi aurinko uskomattoman hienosti koko päivän, lounasravintolan ikkunoista näkyi hiihtäviä ihmisiä ja tuulilasinpesuneste lähti hyvää vauhtia hupenemaan, kun tiet olivat pelkkää kuran roisketta ja valkoisilla hangilla komeilivat kunnon rusketusraidat. Mutta sitähän se aurinko teettää. Nih!

Ei tästä ole enää kuin tilapäisiä nyrjähdyksiä talven suuntaan (mitä nyt perjantaiksi on taas luvattu kunnon lumimyräkkää). Se on kuulkaa menoa nyt eikä nokitusta. Huomenna alkaa maaliskuu ja se näyttää maata jo ihan vanhan kansanviisaudenkin mukaan. Meillä asfaltti pilkottaa jo monessa kohdassa, Tukholmassa vihertää jo jonkun huhun mukaan, ja kollega kertoi puhuneensa aamulla Tanskaan ja kuulleensa, että sinne oli luvattu täksi päiväksi viittätoista astetta lämmintä.

Kyllä tässä skeptisinkin alkaa väkisin olla sitä mieltä, että tulee se. Kyllä se sittenkin tulee. Vaikka ympäröivä maisema on kuin napajäätiköllä. Tosin sielläkään ei liene tällaisia lumikinoksia tienlaidat ja -risteykset(!) täynnä. Aja siinä sitten ristillisesti. Tänäkin aamuna meinasi tulla naapuri kylkeen, kun en vain yksinkertaisesti nähnyt hänen tulevan, eikä hänkään tasan tarkkaan voinut nähdä minua. Onneksi vauhti oli tipunaskelissa, kun ei auraamattomalla (sic!) kadulla lujaa pääse.

Vaan enää kohta sekään ei haittaa. Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi pulipuli. Katsokaapa vain.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kausi vaihtuu

Eipä aikaakaan kun jo helmikuun 26. päivänä otin etukuistin koristeena marraskuun loppupuolelta saakka olleet (teko)havuköynnökset ja ulkovalot pois.

Tuolta kuistin takaosasta, mustien lyhtyjen takaa, kurkistelee jasmikepensas, jossa niinikään on joulu... anteeksi talvi- tai sesonkivalot somisteena, mutta niiden poisottaminen ei ollutkaan mikään hukkapätkän homma. Humpsahdin hankeen yli polvia myöten, kun edes lähestyin pensasta, ja toisaalta pensaan alaoksat valoineen olivat tiukasti umpihangen syleilyssä. Otin suosiolla käyttöön suunnitelman B ja irrotin valojen töpselin pistorasiasta. Roikkukoon oksilla lumen lähtöön saakka, valoja ei kuitenkaan enää näy.


Kai se kevät tekee sitten oikeasti tuloaan. Tänään olen nimittäin päässyt taas työhön, jonka miellän puutarhapuuhaksi: olen tyhjentänyt kompostorin. Yksi kottikärryllinen sieltä taas irtosi; kaksi kompostikuivikesäkillistä. Ne jäivät odottamaan kevättä kompostikehikkojen sisään.

Ai miksikö meillä biolan ei ole kovista pakkasista huolimatta jäässä? No siksi, että meillä sitä hyysätään kuin prinsessaa. Hemmottelusta se ei tosin ole vielä kovin kauan ehtinyt nauttia, mutta onpa kuitenkin hemmoteltu: tammikuun 14. päivänä Iso Herra ja Pieni Herra yhteistoimin kuskasivat Rinsessan lämpimämmille seuduille eli meidän autotalliin. Siellä sillä on mukavat n. 13 asteen oltavat ja pönttö pöhiseekin oikein mallikkaasti, mitä se ei tekisi, jos olisi niillä sijoillaan ulkona läpi vuoden.

Mitäpä sitä ihminen ei kompostimullan eteen tekisi...

Teimme tämän ensimmäistä kertaa viime talvena, kun totesimme, että ei ole mitään järkeä syytää kompostoriin tavaraa, jos se jäätyy ja joudumme heittämään hyvät biojätteet sekajätteen joukkoon jossakin vaiheessa talvea. Kompostori kolan kyytiin vaan ja taloa kiertämään. Autotallissa sille on tarjolla Hyvin Keskeinen Paikka viemärinkannen päällä (siltä varalta, että se alkaisi valuttaa alleen...). Hyvin hän on siinä muhistellut, ei mitään ongelmaa. Ei edes hajuhäiriöitä, varsinkaan sen jälkeen, kun tajusimme syytää tavallista reilummat annokset kuiviketta kaiken jätteen kyytipojaksi.

Sänkyä patjoineen (ja herneineen) emme Hänen Kuninkaalliselle Korkeudelleen ole vielä sijanneet, mutta ehkäpä hän vaatimattomana persoonana jaksaa töröttää viemärin yllä sänkyä vaatimatta.

Että kyllä nyt selvästi on kevät tulossa, vaikka sääennuste lupasikin 15 asteen yöpakkasia näillekin leveysasteille. Puuh, puuh, pois kaikki kylmä ja vesirännit roikumaan!!

Muokkaus: Heipä hei, täällähän on uusi lukija! Tervetuloa, Saraheinä! Kiva, kun löysit Talikon ja taikasauvan.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Lumilapio, lumentyönnin, lumikola...

... ja uskomatonta kyllä, aurinkolasit! Siinä eilisen olennaisimmat työkalut.

Aurinkolasit tarvitsin kotiin autoillessa, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Se PAISTOI!!

Muut tulivatkin sitten tarpeeseen kotiportilla. En aivan päässyt Ranskiksen runsaasta maavaramahdollisuudesta huolimatta yli tästä.

Tajusin kuvata lumimuurin vasta, kun olin paksuimman / leveimmän / korkeimman kohdan hiki päässä - ja onneksi tuikitomeran Eka Vekaran avustuksella - nyrhinyt kolanmentäväksi aukoksi.

Leveyttä oli pitkälti toista metriä, ja korkeutta sen 60-70 senttiä. Onneksi pääsin loikkimaan tuosta itse yli, jotta ei tarvinnut käsin kaivaa tietä pihan puolelle korkeakorkoisissa saapikkaissa :-D
Pieni lasten kola näyttää - pieneltä. Lunta on kyllä taas ihan kiitettävästi.
Luonnon tarjoilema meluvalli hirmuisen hiljaista kotikatuamme vasten. Onpahan vielä hiljaisempaa kuin tavallisesti.

Nyt kiinnitin muuten huomioni tuohon hankeen hautautuneeseen pylväshaapaan. Tuostapa muistan ensi kesänä, että lumikinos ulottui haavan alimpiin oksiin saakka.
Ja tämä tässä taas on seuraava lumisaderintama, joka oli kytiksellä etelätaivaalla.

Sää muuten lämpeni. Ihan ihmeellisen ihana tunne: auton lämpömittari vilkutti iloisesti, kuten se tekee -3 - +3 -välillä, ja näytti siroa ykköstä ilman minkäänlaisia etumerkkejä. Merkki olisi ollut siinä vain siinä tapauksessa, että se olisi ollut miinus, joten HURRAA, plussalla käytiin!


Ja tässä on Salaisen puutarhan minulle luovuttama tunnustus. Blogini ei ole koskaan saanut tällaista huomiota. Olen kovin otettu.


Tunnustuksen saajan piti... (käy lunttaamassa Salaisesta puutarhasta) nimetä viisi blogia - ilmeisesti niitä, joita seuraa - joissa on alle 200 lukijaa. No Salainen puutarha on tietysti heti yksi niistä. Toinen on aivan ihana Rosmariini ja Timjami.

Olen ennenkin kiitellyt Omenamintun blogia, joka voisi vaikka olla sähköinen keittokirjani, sen verran herkullisia reseptejä kirjoittaja julkaisee, kerta toisensa jälkeen. Ja niitä valokuvia! Wau.

Ja tietysti Saila, jota häntäkin - kuten R&T:ta - uskallan tituleerata ystäväkseni, vaikka ystävyys on alkanut sinänsä epätavallisesti blogien välityksellä. Vaikka kaipa se on "tätä nykyaikaa", kuten isoäitini varmasti sanoisi, jos olisi vielä elossa.

En ole kovin ahkera blogien etsijä / seuraaja, vaan haluan mielummin keskittyä erinomaisen kiinnostaviin, niihin, joita oikeasti jaksan seurata.

Kaikki minulle tärkeät blogit ovat kuvakkeina tuossa vieressä, joten en lähde heitä / niitä erikseen listaamaan. Annan kiitoksen kaikille heille yhtä lailla: hekin ilahduttavat minua kirjoituksillaan, kuvillaan ja joskus myös kommenteillaan tänne. Kiitos, virtuaaliset ystävät ja tuttavuudet.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Coming up: Snow day?

Tänään on tehty lumityöt kahdesti. Tässä pari päivänäpsyä ennen kuin ryhdyin hommiin.

Lumikasa on suurinpiirtein minun päälakeni korkeudella, ellei hieman ylikin. 160-170 senttiä.
Takapihan polku poimuilla, taas.
Tuossa kurkistelevat syysleimut ja ... jotkut muut. Nyt ovat hangen alla kokonaan.

Iltapäivällä ajelimme hankirallia Jumboon. Muutama aura näkyi - vastaantulevien kaistalla... Ja tulihan aura meidänkin suuntaan, tosin se varsinainen auraosa ylhäällä. Oli vissiin työpäivä lopussa, kun ei enää jaksanut autoilijoita jelpata...
Illalla makuuhuoneen ikkunasta näkyi tällainen maisema. Tai siis ei näkynyt.
Herra Mies teki sinnikkäästi hommia illallakin sillä aikaa, kun minä kokkasin. Onhan kaikki eteenpäin... Ehkäpä tämän päivän tehty työ auttaa lähtemään aamulla liikkeelle (autolla, siis).
Tai sitten liikkeelle lähdetään vaan kolat kädessä, ja auto liikahtaa myöhemmin. Amerikassa niitä päiviä, jolloin liikenne seisoo (jolloin kaikki suksilla liikkumaan kykeneviä lukuunottamatta seisoo) kutsutaan kai nimellä snow day. Koulut ovat kiinni, kun ihmiset eivät pääse liikkeelle. En minäkään hiihtäen aikonut huomenna töihin, hiihtolomaviikosta huolimatta, mutta voipa olla jännittävä automatka, jos aurauskalusto huolehtii vain pääteistä. Harmi, että en tajunnut ottaa tietokonetta mukaan. Etäpäivä olisi ihan paikallaan, jos sää jatkuu tällaisena.
Hädin tuskin naapuritaloon näkee.
Takapihan polku on taas satanut tukkoon...

Pitänee herätä aamulla aikaisemmin kaivamaan itsensä ulos.

Pitääköhän tässä alkaa lyödä vetoa itsensä kanssa: milloin kevät kääntyy...?

perjantai 17. helmikuuta 2012

Ihan vielä ei ole kevät

Tuli lunta. Taas. Puuvajalle vievä takapihan polku oli vähän tukossa. Ei jaksettu kolata aamulla varttia vaille kuusi. Kun etupihallakin riitti raivattavaa: auto piti saada ajetuksi pihalta ulos, että talon asukkaat pääsivät kukin omiin päiväpuuhiinsa. Iltapäivän laskeva aurinko paljasti vielä maiseman,  mutta teki siitä onneksi edes kauniin :-D Ei harmittanut ihan niin paljon.

Auringonlaskukin oli ihan ihailtavan näköinen.  Tässä se loistaa naapurin katon yllä.
Ja tässä sitä katsotaan omalta pihalta, terijoensalavan viereen kolatun lumikinoksen juurella kyykyssä ollen. Vähän tunturimaista maisemaa... ;-)
Tämä taas on talven tärkein asia. On meinaan ilmaveivi kehkeytymässä.

Eipä tainnut Granlundin äidin poika tietää, minkä buumin viime keväänä aloitti.

Vaikka minun blogissani ei ole vielä kevät, onneksi muilla on. Kurkistakaapa vaikka niitä blogeja, joita luen (tuossa vieressä on lista).

Ja onhan se kevät kuitenkin mielessä minullakin: haastattelin juuri tänään puutarhaihmistä, joka kertoi kevään uutuuksista. Tulossa on mm. vaaleanpunainen mustikka(!). Kuulostaa yhtä eksoottiselta kuin se valkoinen mansikka, jota muutamat nettikaupat markkinoivat. Geeniteknologia jyrää...

Vaikka ostoksia en ole vielä tehnytkään, kukaan ei ole estänyt - voinut estää - minua kurkistelemasta. Korpikangas, Viherpeukalot, Hyötykasviyhdistys, Thompson & Morgan, Odlarglädjen... ja hirvittävä henkinen kidutuskeikka Cayeux Iris -sivustolle. Mistä tulikin mieleeni jännittää sitä, että mahtaako Tommolan tilan messupisteeltä viime kesänä ostamani salaperäinen "Orkidea" nousta tänä vuonna? Entä ne muut, jotka siirsin toiseen, toivottavasti iiriksille edullisempaan paikkaan, "Orkidean" lähelle? Näenkö pikkukurjenmiekat, entä sen siperiankurjenmiekan, jonka lajikenimessä oli joku "gold", joka kuvassa näytti upealta ja jonka sain rakkaalta puutarhaystävältä pienenpienenä siemenkylvöstä kasvaneena taimena? Oi oi oioioioi... MIKSI ihan vielä ei ole kevät??

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

"...kun maassa on lunta ja pakkasta..."

Kyyti Ruotsinmaalle oli ikävästi keinahteleva: tuuli takaviistosta, ja laiva heilui varsin jännittävästi. Tulipahan testattua tanssiminen laivan tahtiin :-D

Pistelimme rivakasti tossua toisen eteen Gamla Stanissa; vaikka aurinko paistoi eikä pakkasta ollut kolmeakymmentä vaan ehkä kymmenen, tuuli mereltä oli niin voimakas, ettei paljon huvittanut pysähdellä käyttelemään kameraa paljain käsin... Muutaman näpsyn otin.
 Gertrud on osannut tehdä kylttinsä talon mukaan.
Suurkirkko pienenä.
Tämä pikkupoika värjöttelee Suomalaisen kirkon sisäpihalla. Suloinen patsas, jolle kuulemma tuodaan myös pipoja ym. lämmikkeeksi. Nyt oli vain harsonohut lahjanauha kaulahuivina. Patsaan nimi on ilmeisesti "Rautapoika".

Harmittaa, että piti kylmän vuoksi juosta paikasta toiseen; sisäpiha itsessäänkin olisi ollut oikein kuvauksellinen.
Eteläisen Euroopan tunnelmaa löytyi tästä rappioromanttista tyyliä kompanneesta talosta.


Tästä eivät kovin pulleat ihmiset menekään :-D
Ja sitten takaisin kotiin. Lunta ja pakkasta riitti täälläkin.
Yritän aina tilaisuuden tullen kuvata jääkukkia kuistin ikkunassa, mutta en oikein osaa sitä kunnolla.
Pumpulipensas pumpuliaidan vierellä. Kesällä tuossa on virpiangervon valkoiset kukkatertut.

Kuvittelin jo, että pakkanen antaisi periksi. Höpsis. Seitsemäntoista on nytkin mittarissa. Ei se silti voi enää pitkään jatkua... kohta auringon täytyy jo alkaa lämmittää, eikö vain? Onhan viikon päästä jo helmikuun puoliväli.

Kodin uudelleenjärjestely on edennyt pienen nykäisyn verran. Sain kuin sainkin takkahuoneen sohvan myydyksi, ja nyt siellä on uusi pöytä ja pienenä ostettu, mutta yllättävän kookkaaksi osoittautunut pikkulipasto (Ikean kaluista kun ei laatikon perusteella aina hahmota, miten se lopputodellisuus asettuu...) Asemoimme kalusteita muutamaankin kertaan ennen kuin pääsimme tähän lopputulokseen, joka nyt vallitsee. Nyt alkaa työtuolin etsintä. Kivaa!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Jäipä sitten se selja suojaamatta.

Ei taida 'Black lace' ensi kesänä kukkia viime kesän oksillaan. Aktiivisesti unohdin oksien suojaamisen, ja nyt vähän harmittaa. Pakkasta on vähemmän kuin pohjoisimmissa osissa kotimaatamme, myönnän sen auliisti, mutta ei Sambucus taida selvitä närästymättä - 22 asteestakaan. Ihan ei lumimassa yllä metrin korkeudelle sitä suojaamaan, vaikka tämä päivä on ansiokkaasti  - erityisesti pääkaupungin liepeillä - valkoista höytyvää lisännyt.

Onneksi ei tarvitse (enää) ajaa Helsinkiin töihin. Tänään työmatka olisi voinut hieman kestää. Karsean näköisiä olivat kuvat medioissa. Pohjoisesta tänne aikanaan muuttaneena en voi välttyä ajattelemasta tuhannennen kerran, että opetelkaa, pöllöt, ajamaan talvella. Kymmeniä ja taas kymmeniä autoja rutussa siellä ja täällä... se ei kuulkaa ole mikään kumma, jos kahden auton turvaväliin mahtuu juuri ja juuri hammastikku. Ajakaa kauempana toisistanne, prkl!!! Käyttäkää sumuvaloja!! Ja järkeä, kiitos, myös!

Uskokaa tai älkää: 60 kilometrin päässä Helsingistä paistoi koko päivän aurinko. Ko-ko päi-vän. Vasta vartin yli neljä alkoi näyttää siltä, että oli helppoa laittaa pillit päivältä pussiin ja lähteä ajelemaan auringonlaskuun (vaikka ajoinkin vain pohjoisesta etelään päin) ennen kuin sää edes yrittää huonontua. Kotokulmilla alkoi pienesti pyryttää, mutta mitään Helsingin vertaista ei täällä näkynyt, vaikka Herra Mies posket kulmakarvoihin saakka punaisena tekikin lumitöitä pihalla, kun sinne kaarsin.

Ilta on mennyt ihanasti vällyihin kääriytyneenä ja Gardeners´ Worldia lehteillen. Monty Donkin kirjoittaa aloittavansa siemenkylvöt vasta helmikuussa; minun ei tarvitse siis lainkaan potea huonoa omaatuntoa siitä, että en ole korvaani siemenpussien suuntaan lotkauttanut. Joko pitäisi...?

Huomenna ehkä juuri ja juuri ehtisin, mutta sunnuntaina pitää käydä äänestämässä kärtyistä valtiomiestä tasavallan presidentiksi. Kyllä se ääni Niinistölle kaikuu, vaikka Haavistokin on ollut erinomainen vaalitenteissä. En vain usko, että muutama kriisityö maailmalla antaa hänelle riittävästi valmiuksia Suomen asioiden edistämiseen niissä forumeissa, missä Suomen presidentti liikkuu.

Sunnuntaina lähden lisäksi seilaamaan kohti läntistä naapurimaatamme. Reissulla olisi aikaa viettää laatuaikaa ihan itsensä kanssa Tukholman vanhassa kaupungissa, mutta yhtään ei huvita lähteä kävelemään sinne. Ei sitten yhtään. Taidan tehdä tylsyyden maailmanennätyksen ja jäädä laivaan koko ajaksi. Vai ottaisinko kameran mukaan ja tekisin tutkielmaa Gamla Stanin taloista...?

Ehkäpä ensi viikolla näette, mihin ratkaisuun päädyin. Saatte kuvakavalkadin joko vanhoista taloista tai laivan ikkunoista otetuista "maisemista".

Valoisaa Valon päivän iltatunnelmaa!