Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tunnustuksia Tuulialle - ja muillekin

Tuulia Narrin tontilla -blogista antoi tunnustuksen Tee & Teelle, kiitos siitä!

Kysymyksiä, joiden avulla pitäisi raottaa intopiin mielenmaailmaa, on kymmenen. Aika paljon... Huhhuh :-D

1. Minne haluaisit matkustaa? Roomaan, aina Roomaan. Tai lähes minne tahansa Italiassa.

2. Mieluisin puutarhaan liittyvä puuha? Pää kallellaan patsastelu ja ajattelu seisaaltaan.

3. Ketä julkisuuden henkilöä arvostat? Outs. Tää on paha. En oikeasti osaa vastata, vaikka varmasti on monia arvostettavia julkisuuden henkilöitä.

4. Ottaisitko kanin? En todellakaan, vaikka ne ovatkin suloisia katsella.

5. Mielipensaasi ja onko sinulla jo se? Kyllä kaikista maailman pensaista syreeni on se ihanin, ja onneksi minulla on niitä jo useita. Valkoinen, tuoksuva pihasyreeni ja sen heleänvihreät lehdet... ei voi olla ihanampaa, vaikka monta muutakin ihanaa on.

6. Kerro lapsuuden puutarhamuisto! Mummilan syreenit :-D

7. Oletko musikaalinen? Jos laulutaito, sävelkorva ja musiikin satunnainen kuuntelu (tänä iltana Groovelta tulee ihan just jetsulleen mun musiikkia!) kattaa musikaalisuuden, niin kyllä, olen. Mitään en osaa soittaa.

8. Minkä värin yhdistäisit mieluiten harmaaseen? Harmaan, varmaankin. Jos se ei kelpaa, sitten vaaleanpunaisen.

9. Lempijuomasi? Jos löytyy joskus todella hyvä valkoviini, se saa kyllä autuaan hymyn kasvoille.

10. Oletko unelma-ammatissa vai suunnitteletko alan vaihtoa? Itse asiassa taidan olla. Teen hyvin kiinnostavaa ja antoisaa työtä, jossa viihdyn mainiosti.

Tunnustus kuuluisi jakaa eteenpäin sellaisille blogeille, joissa on alle 200 lukijaa, joten olkaa hyvät, rakkaat  blogiystävät. Tämä on teille:

1. Mitä kuuluu?
2. Miltä näyttää tämä puutarhavuotesi?
3. Aiotko seurata jääkiekon MM-kisoja?
4. Minkä taidon haluaisit hallita hyvin?
5. Montako (metriä) puutarhakirjaa sinulla on?
6. TV-sarjasuosikkisi?
7. Mikä on maailman parasta musiikkia?
8. Millä hemmottelet itseäsi?
9. Miten nukut?
10. Mitä syöt parhaillaan / olet syönyt viimeksi?

Aurinkoista kylmää

Sää on niin tasan ei-lomasää, mutta täällä minä parin päivän vapaalla hampaita kalistelen. Lämpöä voi aurinkoisella puolella taloa olla kymmenkunta astetta, mutta julman tuulen kanssa siitä on huvi kaukana.

Onneksi tarjolla oli ulkohommia suojassa: puu(tarha)vajan siivouksen saattoi kätevästi tehdä ulkoilmaa - ja pölyistä "sisä"ilmaa - hengittäen, mutta pahimmilta puhureilta suojassa.

Kyllä siinä taas riittikin siivottavaa. On se ihmeellistä, miten tavaraa ja roipetta vain kertyy. En uskalla tunnustaa kenellekään muulle kuin teille, että kannoin sieltä roskiin mm. kolme jätesäkillistä muoviruukkuja. Mihin yksi ihminen tarvitsee muoviruukkuja siinä määrin, että täyttää niillä kolme jätesäkillistä? Eivätkä ruukut menneet säkkeihin sikinsokin, vaan siististi sisäkkäin, suurimmasta pienimpään. Olen ilmeisesti suunnitellut jossakin vaiheessa, että perustaisin joko kauppapuutarhan pienille taimille tai sitten muoviruukkumyymälän.

Kaikista keräämistäni aarteista en raaskinut luopua - jätin viisaasti talteen mm. Plantagenin siniset, joilla saanen puutarhaani muutamankin uuden kasvin (jos siellä edelleen vaihdetaan viisi tyhjää yhteen täyteen, mene ja tiedä). Yhtä kaikki: arkeologisten kaivausteni tuloksena löysin vajan lattian. Paljon lattiaa. Waaaau!

Nyt nautin lomapäivästä sisällä, vappupäivän tarjottavaa suunnitellen. Kokoonnumme monen tuttavaperheen kesken (kahdeksan perhettä, joissa yhteensä 12 kouluikäistä tai alle kouluikäistä lasta) yhteen nyyttäriperiaatteella. Lupasin, että me viemme simaa - no en tee itse - ja kasviksia & dippikastikkeita. Ehkä viemme myös oikeita sipsejä; voi olla, että palsternakka-, maa-artisokka- ja porkkanasipsit eivät ole lasten keskuudessa hitti...

Dippejäkin ajattelin kokeilla tehdä itse: hummusta ja punajuuridippiä on jo työn alla. Annan tässäkin periksi perinteille ja olen varautunut hankkimaan myös kermaviiliin sekoitettavia kaupan dippijauheita.

Vappuaatto - uskomatonta, että se on jo huomenna - menee kuitenkin kotona oleillessa. Vaikka itse olen vapaapäivällä, Herra Mies totesi tulevansa töistä vasta myöhään, joten on aika turhaa suunnitella huomiseksi muuta kuin koti-iltaa. Eikä se huonompi suunnitelma tietysti olekaan, viime aikoina on ollut menoa ja lentoa enemmän kuin kotitarpeiksi.

Niin kiire ei ole kuitenkaan ollut, että olisin unohtanut kierrellä myös puutarhassa. Havaitsin kierroksellani, että kevätkurjenmiekka Purple Gemien joukossa oli toisenkinvärisiä, ja kolmannenvärisiäkin(!) pikkumiekkoja. Mistä lienevät tulleet, ehkäpä myyjäfirmassa eri sipulilajikkeet säilytetään vierekkäin?

Vahinko ei ole ollut sydäntäsärkevä, kuten näette. Enemmänkin sydämenmurskaava... ♥

Epäilen kylläkin tuon purppuranvärisen nähtyäni, että tuo on se Purple Gem ja sini-violetti onkin jotakin aivan muuta. *Pikainen selvitystyö*
Kyllä: sini-violetti on nimeltään 'Halkis', terveisiä vain Sailalle :-D

Kevään kaihoaminen on nyt luvan perästä päättymässä: täällä kukitaan jo. Nuo pienoiset ovat toistaiseksi yhdet todella harvoista, mutta ovatpa kuitenkin kaihonkukkia ihan elävänä!
Kevään lopultakin saavuttua sain kipinän hankkia itselleni vempeleen, josta olen jo jonkin aikaa haaveillut. Äidin omat lastenvaunut, totesi seitsemänjapuolivee Eka Vekara, kun nuo näki. "Kuskaatko sinä noilla kasveja paikasta toiseen?"

Ehhehe.

Lannoitteen levittelyyn tarkoitetut ovat nämä. Ja hiekankin, kyllä, mutta jos en nyt saa lannoitetuksi nurmikkoa ahkerammin kuin ennen, minulla ei ole mitään säällistä selitystä asialle. Tuota kun lykkii ympäri pihaa, saa a) lannoitetuksi nurmikon b) hullun maineen naapurustossa. Saatan nimittäin oikeasti pikavilkaisulla näyttää siltä, että työntelen jonkinlaisia lastenvaunuja.

Joka tapauksessa, maaliskuisen listani toimenpiteet on nyt aloitettu. On hankittu tuo, ja todettu, että varastossa onkin vain syyslannoitetta. On siis hankittu myös kevätlannoitesäkki.

Jos oikein kovasti kävelisin ristiin rastiin pihaa tuon kanssa, kasvaisikohan nurmikko säästä huolimatta?

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Orvokista, lehdokista viis, minulla on vuokkoja!

Olen ollut ahkera taimivaihdoissa kävijä useiden vuosien ajan. Kyydissä on aina tullut enemmän kuin on mennyt, ja ihanaa on ollut joka kerta.

Viime vuonna matkaan päätyi erityisen paljon sellaista, jota en ollut sopinut vaihtavani. Hämyvuokkoa, sinihämyvuokkoa (A. nemorosa 'Royal Blue'), vihertävää vuokkoa (joko 'Green Fingers' tai 'Green Dreams' tai jotakin vastaavaa), puolikerrattua valkovuokkoa, keltavuokkoa... vuokkoja. Todellakin pyytämättä ja yllättäen tulleita.

Sijoittuneena (kuka lie ne siihen tällännytkin?) ovat ikävästi paikkaan, jossa näin keväisin on kylpyankoille sopiva lampi, eli en ole kovasti niiden hengissä oloon luottanut. Mutta hey presto: tänään kipinkapin Marttojen kevätkokoukseen rientäessäni pyörähdin pikaisesti takapihalla (AINA on aikaa pihakierrokselle) ja näin ne kaikki. Joka ikisen. Ne ovat elossa! Ja nousevat pienin, vihertävänpunertavin, hammastikun ohuin mutkavarsin märästä ja kylmästä maasta.

Voi valtaisaa, mikä ELÄMYS.

Elämys tämäkin, tai oikeastaan kaksi.

a) minä pystyn lisäämään kuvia tähän blogiin. HURRAA!
b) tässä on kevätkurjenmiekka 'Purple Gem'. Niin kaunis, niin kaunis ♥
Parvekelaatikoissa on mininarsisseja ja helmililjoja. Siellä on kuulkaa syttynyt ihan rakkaus... *pusi* Vaikka onko tuossa nyt kaksinnaimisesta kysymys?
Tästä nousee The Oranssit ja The Pronssinväriset tulppaanit. Lehdet ihanasti sävy sävyyn. Odotan, odotan...






Odotan jännityksellä myös sitä, miten tirpposet ottavat vastaan pihapuihin viritellyt linnunpöntöt. Hauskaa oli huomata, että parista pöntöstä käytiin oikea tiaisten taistelu, kun sinitintti ja talitintti kävivät asuntonäytöillä toinen toistaan hanakammin. En tosin tiedä, ovatko asuntokaupat jo syntyneet, kun en ole ehtinyt käydä niitä pihalla tutkimassa, mutta toivotaan.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Huomenna hän tulee. Ja hän. Ja hän!

No nyt on toivoa. Tulin hetki sitten töistä ja kävin jo aikaisemmilta keväiltä tutulla, perinteisellä töistäpaluupihapyllistelyllä. Niitä näkyy nyt! Krookusten värin erottaa lehtien lomasta, lumikellojen pienenpieni valkoinen on valkoisempaa kuin likainen lumi, jota pihalla edelleen "%¤%/%&R&E"#!" on, ja parin kevätkurjenmiekan sininen nuppu on enää aukeamista vaille kukka.

Huomenna, huomenna. Niin uskon.

Silmä havaitsee jo kaikkea muutakin. On siellä tuttujakin hattivatteja, mutta ai miten monta on niitä, joiden kohdalla pysähdyin miettimään... mitähän tuostakin oikein nousee?

Vaurioita havaittu: samettisumakki on - taas - pitkällään hangen alla. Se ei ole vieläkään juurtunut niin, että pysyisi pystyssä. Jälleen on uudet istutustalkoot edessä, kuten viime talven jälkeenkin. Siitä se toipui ja kasvatti komeat lehdet viime kesäksi, saapa nähdä, miten nyt käy. Kaunismuotoinen pieni marjakuusemme ei ole enää kaunismuotoinen, mutta oksat noussevat kuitenkin ylös. Ehkä. Eka Vekaran nimikkopensas, japaninruusukvitteni, on vielä kokonaan näkymättömissä, vaikka se on melkein metrin korkuinen pensas. Viime vuoden kinokset katkoivat siltä oksia. Nyt en uskalla ajatella mitään.

Kauhun hetkiä ja jännitystä edessä: muutamat oikein kiinnostavat violetinsävyiset tulppaanikuoppaukset lainehtivat nyt. Savimaa ei vaan vedä, ei sitten millään. Täytyy olla teräsvaippatulppaani, ettei tuossa mätäne. Perskuta.

Ajankohtaisin havainto: kevätkaihonkukan minilehtiä. Kevätkaihoa, todellakin!

Linturintamalta ehdin niinikään tehdä havaintoja, kun ajoin moottoritietä kohti kotia. Joutsenia pellolla, jossa jo monena aamuna on mennä lepattanut kymmenen töyhtöhyypän parvi (ne sitten ovat hauskannäköisiä lintuja, sekä maassa että lennossa!). Pienessä joentapaisessa - täällä mikään ei ole Joki verrattuna Oulu-, Ounas- ja Kemijokeen - näytti uiskentelevan jo tukkasotkakin. Ihan satavarma en voi olla: ylitän joen mäkisessä mutkassa, jossa nopeus on reilut 70 km tunnissa, eikä siinä paljon voi sivuilleen vilkuilla. (Sen sijaan 120 km tuntinopeudessa on ihan vaivatonta havainnoida joutsenia ja töyhtöhyyppiä. Koska tie on suora ja leveä.)

Leivonen eli kiuru on jo liverrellyt pellon ja talojen yllä, töissä taisin eilen nähdä västäräkin ja tänään kuulin peipposen. Vain pääskynen puuttuu. Ja lämpö. Ja nurmikko. Ja riippumatto. Sitten olis kesä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Puutarha ilman messuamista. Ja SITÄ pastaa.

Aamulla Eka Vekaran vierestä herätessä (nuoriherra kaipaa nyt usein mahdollisuutta nukkua jomman kumman vieressä yö; molempien vieressä / meidän välissä ei mahdu enää nukkumaan, joten toinen aikuisista siirtyy yöksi evakkoon) tulin siihen tulokseen ihan intuition pohjalta, että Helsingin messut saavat messuta ihan keskenään. Mieemmmee.

Sen sijaan menin puutarhaan. Tai no, pihalle. Ensin kuitenkin autotallia siivoamaan; ikuisuushanke, joka toistuu kaudesta toiseen. Kuka ihme sitä tallia oikein sotkee??

Kun siellä alkoi taas mahtua kulkemaan, käväisin mutkan sisällä ja ruokin perheen. Sen jälkeen takaisin ulos, ja omenapuiden kimppuun. Jälleen kerran oli aika heilautella oksasaksia, sahaa ja sekatöörejä. Nips, jaa naaaaps, ja sahsahsahsahsahsah. Jos yhdestä omenapuusta ei kerrallaan saa ottaa kuin oliko se 20 prosenttia oksista, mitenkähän ikinä saan etupihamme suurimman puun siistiksi? Sitä ei kyllä ratkaise kukaan, sitä ongelmaa.

Kaksi muuta sai - ja tarvitsi - sitten vähän varovaisemman karsimisen. Vielä jäi oksia katkottavaksi, mutta otetaan niitä sitten, kun maa puiden alla on sula ja kova. Nyt nokiankontiot hörppäsivät paikoin lunta. Oikeasti.

Ja kun minulle antaa leikkuuvälineet, siinä sitä kaatuu sitten samalla kaikkea muutakin. Pihamme "juhannusruusu" eli ovenpielen jasmike sai mittavan nuorennusleikkauksen jo tässä vaiheessa kevättä. Jättäköön kukkimatta, kuten varmaan tekee, mutta tuli siitä hieno. Lähes kokonaan sain vanhat, kuivuneet karahkaoksat pois ja nyt on jäljellä kauniin pronssinvärisiä oksapiiskoja, jotka kaartuvat onneksi nekin riittävän ylös peittääkseen keittiönikkunamme naapurin uteliailta katseilta.

Takapihalla oleva toinen koristeomenapuu (se nimetön, punertavaoksainen ja tummalehtinen), sai myös tuta muutamankin saksennapsauksen ja sahanvingutuksen. Mutta ei. Siitä ei saa kaunista, vaikka itkisi. Ja kyllähän se vähän itkettää, kun siitä ei saa kaunista. Se sai lähtötuomion. Kesällä heilahtaa kirves, ei voi mitään. Ehkä sen paikalle saa sitten jonkun siihen sopivamman puun. Tai köynnöstuen; olen kasvattanut ompun rungolle alppikärhöä.

Vaikka aurinko oli kaukana, oli niin ihanaa olla ulkona, etten meinannut malttaa tulla sisälle. Kun lopulta vääntäydyin, ryhdyin tekemään sitä maankuulua avokadopastaa, josta kohistaan siellä ja täällä. Päätin kokeilla.

Valkosipulia, chiliä, limettimehua, avokadoa (no, niin kai!), basilikaa, suolaa, pippuria, juustot, oliiviöljy. Pastat (tavallista ja gluteenitonta) kiehumaan ja soossia sekoittelemaan.

Pastan keitinvesi oli ohjeen mukaan "tönkkösuolattua", juustot suolaisia ja lisäsuola antoi tietysti oman osuutensa, joten suolaa ruoasta ei ainakaan puuttunut. Eka Vekara maistoi tilkan, ensin lusikan luota paettuaan, ja sylkäisi herkun suustaan saman tien roskikseen. Ei siis tämän lapsen ruokaa. Onneksi oli eilistä pizzaa jäljellä.

Ihan sitä hypetystä, joka pastan ympärillä on ollut, en ymmärrä, mutta ehkä pienemmällä suolamäärällä maut olisivat hienovaraisempia ja hypetyskin ansaittu. Hyvää se silti oli.

Nyt on vatsa täynnä, lihakset kipeitä ja kropassa autuas raukeus, jota valkoviinilasillinen on mukavasti ryydittänyt.

Messuton puutarha oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Mutta ensi vuonna sitten taas Tukholmaan.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Hattivattien armeija iskee jälleen.

Ehkä tämä tästä. Nyt on eri vihreän sävyisiä sipulikukkien piippalakkeja jo näkyvissä, ja joitakin punertaviakin. Hattivattien joukot nousevat maan uumenista kuin maanalainen armeija. Vesisade hakkaa niiden päältä kinoksia matalammaksi ja jäätä rei´ille. Taistelkaa, pojjaat ja tyttöset, taistelkaa. Voitto on vielä meidän!

Lunta on edelleen ulkomaille asti lähetettäväksi, mutta kyllä se siitä häipyy. Juhannuksena sitä on tuskin yhtään, vappunakin vaan vähän enää. (Oletteko muuten huomanneet, että vappuun on enää kaksi ja puoli viikkoa?)

Huomenna haen silmille edes vähän katsottavaa Helsingin Messukeskuksesta. Puutarhamessuja ei taaskaan ole kovin ylistetty, joten odotukset eivät ole kovin korkealla. Kai siellä silti pari tuntia kestää. Otan kuvia, jos on jotakin kuvattavaa. Ai niin, mutta enhän minä voi laittaa niitä tänne. :-<

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Spalare la neve, op. 482 (furioso)

Tänään on ollut se ihmeellinen päivä, jolloin olen päässyt pihalle töiden jälkeen, roiskiströötköhköhflunssasta huolimatta.

Olen luonut lunta, 482:nnen kerran, raivokkaasti. Tällä kertaa kuitenkin siihen suuntaan, johon kukaan tervejärkinen ei sitä luo: keskelle pihaa ja kulkuväyliä.

Sula, perkele!

Ja hey presto: sehän sulaa. Ainakin siinä asfaltilla, jonka luonto on jo ystävällisesti vapauttanut paistinpannumaiseen käyttöön. HAA!

Yritin auttaa harmaapihtaamme nostamaan alimmat oksansa hangen puristuksesta. Osa onnistui, osa ei (ikävänä lopputuloksena oli irronneita oksanpätkiä jäätyneenä kiinni lumiköntsiin. Mitä maksaa yli-innokkuus? Puun kuoleman?).

Madalsin lumikuormaa siitä kohtaa, missä tiedän lumikellojen, kevätkurjenmiekkojen ja narsissienkin majailevan. Ehkä joku päivä näen ne. Edellisessä postauksessa mainitut tulppaanit ja narsissit sijaitsevat edelleen metrisen hangen alla. So sorry kaikille meille, jotka odotamme: sinne en pääse edes lapioimaan vielä.

Talon varjoisimman nurkan vesikourun alla oleva suppilo (kai sillä on oikeakin nimi) sai kolme kertaa 1,6 litraa vedenkeittimellä keitettyä vettä ja hienoa merisuolaa suoraan suoneen. Ei auta: jäässä on kuin helvetti. Sikäli ikävää, että yli vuotava vesi näyttää a) valuvan suoraan sokkeliin b) valuvan sokkelin täytyttyä ylivuotona kohta suoraan meidän varastoon. (Voiko käyttää kolmatta kirosanaa? No en käytä; minä olen hieno nainen enkä koskaan kirosanaa huuliltani tai sormiltani vapauta.)

Vaikka aamulla on kahdeksan astetta pakkasta, Ranskiksen (La Citroën) mittari serveeraa samaa lukemaa - ilman inhaa etumerkkiä - iltapäivisin, ja kukapa ei ranskalaiseen luottaisi. Kyllä kahdeksassa plusasteessa sulaa napajäätikkökin (itse asiassa valitettavasti; sitä olisi syytä meidän jokaisen miettiä).

Sunnuntaiksi on luvassa lumisadetta. En siis vaihda La Ranskikseen kesärenkaita. Toivon silti, että Foreca huijaa.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kertaus on opintojen äiti

...vaikka luenkin juuri Lauri Järvilehdon kirjaa "Tee itsestäsi mestariajattelija" ja siellä sanotaan, että hauki on  kala -tyyppinen oppiminen ei vie merta edemmäs. Ajattelin kuitenkin kerrata, mitä täällä pakkasen ja hankien keskellä oikein odotetaan.

Tulppaaneita: 'Shirley' ja 'Negrita', 'Madonna', 'Showcase' ja 'Arabian Mystery Parrot', kaikki tumman purppuraisen angervon (emmiemuistamikä sen nimi nyt taas olikaan) alla, yhdessä Tulipa marjolettien kanssa.

'Ballerinaa', 'Brown Sugaria', 'Questia', 'Double Orange Emperoria' sekä Tulipa whittaliita Salaisessa puutarhassa. Istutinkohan samaan paikkaan myös narsissi 'Big Gun'it? Värin puolesta sopisi kyllä sinne.

Etupihan uusimmasta penkistä Tulipa batalinii 'Bronze Charmia' ja Iris reticulata 'Halkis'ia ja 'Purple Gem'iä.

Pikkunarsissit portin pielestä voisivat kohta alkaa jo heräillä: siellä on lumetonta.

Yhtään, pientäkään, kukkasipulia sen sijaan EI ole istutettuna paikkaan, joka sulaa joka kevät ensimmäisenä: talon luoteiskulmaan, etelään avautuvaan kohtaan sopisi kyllä vaikka minkälainen määrä pientä ja sievää, jotain, joka tuo kevään. Ehkä laitan syksyllä siihen ne oranssinkeltaiset (sahraminkeltaiset; sellaiset krookusten siitepölyn väriset) krookukset, jotka epätoivoissani ostin pääsiäiseksi väriä kotiin tuomaan ja jotka ovat kukkineet kuistilla kuin raivopäät. Ihania, vaikka ovatkin nyt jo aika lailla entiset.

Istutin viime syksynä yhteensä 354 sipulia aiempina vuosina kuopattujen seuraksi.

Niitä kai tässä ensihätään ooteltais...