Eka Vekaran jouluyllätys

Olipahan joulu. + 4-6 astetta, vettä, vettä ja vettä. Aatonaattona huristelin kotiin tasaisessa sateessa hakemaan joulukuusta, jonka hankintaa olimme tehneet jo monta päivää, mutta aina oli tullut jotakin muuta. Löysimme mielestämme kivan kuusen, mutta kotona sitä jouduttiin sahaamaan pienen kuusenjalan vuoksi tosi paljon lyhyemmäksi, ja siitä tuli lopulta... aika pieni.

Illalla pääsimme kuitenkin koristelemaan Eka Vekaran kanssa. Tänä vuonna Apukoristelija ei ollut ollenkaan niin kriittinen kuin viime vuonna, vaan suosiolla ripusteli valkoisia koristeita sinne tänne kuusta. Ja tekikin sen kuulkaa tyylillä! Äidillä ei ollut paljon nokan koputtamista hänen kättensä jäljessä. Ihanaa, olen saanut joulu(kuusenkoristelu)sta innostuneen pojan!!

Herra Mies oli yllättäen oikein tyytyväinen valkoiseen kuuseen. Totesi, että on se kiva, että on jossakin valkoista, kun ulkona on mitä on. (Kaukaa viisas vaimo hänellä...)

Yön pimeinä tunteina pakkasimme Herra Miehen kanssa viimeiset lahjat ja pääsimme nukkumaan puolen yön jälkeen.

Aamu valkeni armollisesti vasta puoli kahdeksalta, vaikka pelkäsimme odotuksen ja jännityksen nostavan lapsen silmäluomet väkisin auki esimerkiksi 6.13.  Olimme jättäneet yhden lahjan kuusen alle odottamaan aamua, ja sen avaamisen riemussa ja ajelun hurmassa (EV sai valtavan pitkän ja ison rekan) aamupäivä hurahti suuremmitta jännityksittä. Perinteinen lounas, riisipuuro, oli tänä vuonna mallia "rakastunut", eli varsin suolainen. Manteliakaan ei ollut, joten korvasin sen cashewpähkinällä. Äh.

Ruuan jälkeen tein jotakin, mitä en joka jouluaatto tee, tai edes pääse tekemään: tyhjensin lämpökompostorin :-D Hyvää joulua jälkikompostin matosille ja muille örkkylöille! Kiertelin myös pihalla kameran kanssa, näkysällä kun oli paljon sellaista, mitä ei tähän aikaan vuodesta todellakaan odottaisi näkevänsä.

Ruusukvitteni yrittää lehteä pukata. Ja kukkanuppujen pienenpieniä alkuja.

Täältä kurkistelevat kaunokurjenmiekkojen lehdenkärjet.

Moskovan kaunotar -syreenillä on nuput melko muhkeassa kuosissa.

Komeamaksaruoho 'Matrona' on ihan valmis aloittamaan kasvunsa.


Sitten aloimmekin valmistautua sukulaisvisiitille. Juuri, kun olimme lähdössä, EV kuuli ovikellon soivan. Joulupukkiparka tulla romposti käymään lähes kaatosateen keskeltä, mutta tuli kuitenkin.


Ja toi kaikenmaailman ihanuuksia, tarpeellisuuksia ja asioita, joita en ennen aattoa tiennyt tarvitsevanikaan. Kirjoja sain tänä vuonna lähes ennätysmäärän: puutarhakirjoja, keittokirjan (ikiajat salaa toivomani Hesarin ruokaresepteistä kootun Ruokatorstai-kirjan, teoksen, jonka omistaja ei näytä tarvitsevan muita keittokirjoja laisinkaan), sisustus- ja joulukirjan. Olin vielä juuri ennen joulua ostanut itselleni Naisen treenikirjan, joka vaikutti todella innostavalta ja käytännönläheiseltä. Ehkäpä olen lopultakin löytänyt a) kipinän liikkumiseen ja b) sen yhden ainoan opuksen, joka saa minut liikkeelle - toivottavasti yhdessä ystävättären kanssa, jolle hänen kauhukseen ostin samaisen kirjan pukinkonttiin ;-P

Sen verran liikunnan tarve on nostanut päätään, että kävin joulunpyhinä joka päivä kävelylenkillä. Eivät lenkit pitkiä olleet, ihan puolen tunnin pyörähdyksiä, mutta heti sain huomata, että pitkin syksyä vihoitellut alaselkä / iskiashermo voi paremmin eikä juili niin ikävästi.

Ihmeellisen poikkeukselliset sääolot saivat ottamaan joulupäivänä kamerankin mukaan kävelylle. Lähipelloilla tulvii niin, että näyttää kuin järvi olisi kasvamassa. Siinä menee ravinteita roppakaupalla...

Tiekin oli jouduttu laittamaan käyttökieltoon joen viereltä.

Heinänkorret roikkuivat tukka märkänä tienpientareella.

Seuraavassa mutkassa olikin sitten pajunkissoja...

Tässä on tavallisesti "rantalentopallon" pelipaikka.

Osmankäämit joutuivat joen yli vievän sillan kohdalla uimasilleen. Pakko on todeta, että ei vesi oikeasti VOI olla noin korkealla; taisivat olla miniversioita. Toisaalta... kyllä joen uoma sillan kohdalla on aika syvä, joten... täytyy käydä kurkistamassa ja mittaamassa tilanne sitten, kun vesi lopulta lähtee laskemaan.

Lähiojassa vesi oli jäätynyt näin hauskoiksi kuvioiksi. EV:lla oli lenkillä "kävelysauvat" (suksisauvat) mukana ja niillä oli poikien tapaan kiva räiskytellä jään pintaa rikki. Pojat ovat poikia: vastaan tuli perheenisä kolmen poikansa kanssa, jotka kaikki näyttivät olevan EV:ta muutaman vuoden vanhempia. Joka ainoalla oli joku keppi tai karahka kädessään, ja jokainen vuorotellen teki reikiä ojaa peittävään jäähän.

Pakko oli todeta myös, että aikuiset ovat aikuisia: kyseisellä perheenisällä oli minun laillani kamera kaulassa roikkumassa, emmekä olleet ainoita tulvan kuvaajia. Samoissa hommissa oli muutama muukin. Tästäkö muistamme tämän joulun?

Ja myrskytuulesta, joka kaatoi puita ympäri Suomenniemen?

Me Herra Miehen kanssa taidamme kuitenkin muistaa tämän joulun parhaiten Eka Vekarasta, joka yllätti meidät täysin ja aiheutti minulle niin hillittömän hirnuntakohtauksen, etten muista pitkään aikaan nauraneeni niin hervottoman makeasti. Pienellä väärinkuulemalla hän päivitti Rekiretki-joululaulun vastaamaan nykymenoa: "On eessä firman hevonen, juoksee Jaloset näin..."

Ja huomenna töihin.

Ja tapahtui näinä päivinä...

Mistähän aloittaisin? Ehkä on parasta aloittaa A:sta. Sitä ennen on todettava, että lumi on taas pelkkä muisto vain. Viime viikolla näytti jossakin vaiheessa vielä näinkin talviselta. Sitten se suli pois.

A niinkuin mAanantai: ihan tavallinen päivä. Paitsi että appivanhemmat tulivat illalla.

B niinkuin Biistai: ei kai tässäkään päivässä mitään erikoista. Työpäivä vilahti, illalla seurasin mummon ja papan seurasta huumaantuneena edestakaisin kimpoilevaa lastani.

C niinkuin Cesciviikko: kun tulin töistä kotiin, ensimmäinen asia, minkä kuulin, oli, että lapsi on kuumeessa. Ymmärrän tietysti, että hänellä ei ollut mitään hätää isovanhempiensa kanssa, mutta olisihan tuo ollut äidinkin kiva kuulla vähän aiemmin, mikä on tilanne. Ei olisi ehkä sitten rennoin rantein tehnyt työpäiväänsä loppuun saakka vaan lähtenyt hoitamaan pienoistaan. Se ON sydäntäsärkevää, kun eilen ympäriinsä sinkoillut lapsi makaa sohvalla silmät lautasen kokoisina ja huokaa varovasti, että äiti, on mulla vähän pää kipeä.

D niinkuin dorsdai. Aamulla äiti singahti vesisateessa (JÖSSES sitä on riittänyt!!) ennen kukonlaulua 35 kilometrin päähän työpaikalleen hakemaan tietokonetta ja työpapereita, ja samalla vauhdilla takaisin. Siihen aikaan, kun normaalisti olisin aamulla perillä töissä, olin jo palannut kotiinkin. Appivanhemmat lennähtivät takaisin pohjoiseen kotipesäänsä puoliltapäivin, ja sitten me Eka Vekaran kanssa asetuttiin kahdestaan sairastuvalle: hän makoilemaan sohvalle tai syliin, ja minä hoitsu ei-niin-hento valkoinen tarkkailin tilannetta kaukaa tai läheltä. Kuume nousi korkeimmillaan 38,9:ään, mutta muuta oiretta ei oikeastaan ollut.

E niinkuin pErjantai. Takaisin töihin. Herra Mies jäi vuorostaan hoitamaan EV:aa. Kuume laski pikku hiljaa jo torstai-illan aikana, ja perjantaina EV:n vauhti alkoi lähennellä normaalia. Illalla askartelin päiväkodin tädeille pienet lahjat, joihin sain idean töistä Virpiltä: kivannäköinen tuikkuämpäri, se täyteen tuikkuja ja sellofaanilla paketiksi. Eivätkös olekin somia?

F:stä ei saa lauantaita mitenkään, joten olkoon vaan lauantai. EV:n taskujoulukalenterissa luki: "Jouluretki Helsinkiin. Käydään Tuomaan markkinoilla ja joulukonsertissa." Aika uhkarohkea suoritus puolikuntoisen lapsen kanssa. Siksi tiivistimme käyntiä. Tuomaan markkinat juostiin läpi sateenvarjot toisiinsa kolisten. EV totesi, että ihmiset ovat kuin käveleviä sieniä. No, sen nasevammin sitä ei kyllä olisi voinut sanoa. Kosteusprosenttikin suosi sienten kasvua...

"Helsinki. Sateinen, sumuinen kaupunki."

Tästä ei saa joulutunnelmaa oikein tikistämälläkään.

Tuomaan markkinat oli siirretty Senaatintorille. Tuuli oli tehnyt jossakin vaiheessa tepposet torin komealle kuuselle ja kaataa rommauttanut sen tyvestä poikki. Siksi puu seisoi säänmukaisesti surkean näköisenä, vähän onneksi vastatuuleen kallellaan.

Joulukonserttimme on perinteisesti ollut YL:n serveeraama, ja kirkko on aina ollut Johanneksen kirkko. Sinne siis tänäkin vuonna. Minä, perinteisesti, tirautin ensimmäiset kyyneleet jo kulkuelaulun "Alta trinita beata" aikana, ja jatkoin samaa linjaa myöhemmin, ensin Maa on niin kauniissa, sitten Jouluyö, juhlayössä, joka muutoin ei kuulu suosikkeihini, mutta kuunnelkaapa korvan vieressä hyrisevää ykkösbassoa ja väittäkää, ettei kosketa. Herrat kun laulavat Jouluyön kirkon käytäville levittäytyen, ja me usein osumme reunakäytävän viereen.

En etsi valtaa, loistoa kaikui täpötäyden kirkon sisällä koskettavasti, kuten aina, ja sitten se oli ohi.

Eikä hetkeäkään liian aikaisin, tuumasi anti-mieskuoromusiikinystävä Eka Vekara, joka kyllä malttoi kuiskailla ansiokkaasti, mutta penkissä istuminen paikallaan puolentoista tunnin ajan vastasi tavallisen miehen maratonjuoksua hänelle. Olen niin pahoillani, kultaseni: ensi vuonna uudestaan.

G tekee vissiin sitten gunnuntain, jolloin tein jouluisen kukka-asetelman ystävän vanhemmille, joiden luona tapaamme käydä viemässä joulutervehdyksen juuri juhlan alla. Heille teen usein valkoisen asetelman, tyttärelleen - ystävälleni - syntyy yleensä punasävyinen, sopimaan heidän olohuoneensa väreihin. Nyt asetelmasta tuli kiusallisen voittopuolisesti keväänvihreä. (Freudilainen lipsahdus? Ostin nimittäin hemaisevan keväänvihreän pitkähihaisen trikoopaidankin sunnuntaina. Sopivasti passaa yhteen Naisten joulumessuilta ostamani keväänvihreän kaulakorun kanssa...)

Oma asetelma oli tänä vuonna kunnolla valkovoittoinen, astiaa myöten. Joulutähdestä tuli vähän liian hallitseva, mutta olkoon. Kyllä se kotiin välttää. Lisänä mähkä, kirjavalehtinen muratti sekä joulu- tms. lehtikaktus, jonka kukkien on parasta olla avautuneinakin valkoiset, tai muuten...




 

Äidin jemma. Tämä karkkipurkki nostetaan esille vain joulun aikaan, ja se sisältää vain vihreitä kuulia. Tai maksimissaan Finlandia-kuulia.

Näitä eivät juuri muut perheenjäsenet syö. Ja minä jään kiinni joka kerta: kantta on kertakaikkiaan mahdotonta nostaa kolistelematta. Tai sitten käteni vain yksinkertaisesti vapisee nautinnon kynnyksellä...

Ainoa ikkunatähtimalli, jonka olen suostunut sulattamaan: Airamin Kuurankukka. Paperiset joulutähdet jätän muille.

Tämän mistelinoksan toin kotia koristamaan Kööpenhaminan reissulta. Tuote on sarjaa "Karen Blixens jul", joka vähän nostattaa tietämättömällä kulmakarvoja, mutta ei tuota vain voinut vastustaa.

Yhtään suukkoa ei sen alla ole vielä jaettu, mutta ehtiihän tässä. Onneksi niitä saa muualla huushollissa.

Jos teidän televisionne on "monikanavaversio", kääntäkää jouluentusiastit ihmeessä katseenne Avalle!! Siellä pyörii brittiläinen Joulu Kirstien tapaan -ohjelma, joka on aivan fantastinen ideapankki.

Minäkin, täysin askartelukädetön, sain komean idean ohjelmasta: otetaan tavallinen joulukuusen pallo ja kaunista nauhaa. Nauhasta pyöritetään muhkea rusetti rautalangan pätkän ympärille, pujotetaan rautalanka pallon ripustuslenkistä läpi ja hey presto, valmiina on erittäin hehkeä joulukuusen koriste, jonka voi sillä rautalangalla kiinnittää kuusen oksalle lähes näkymättömästi.

Tänään Kirstie teki mm. itse saippuaa, joulusukan ja huikean kauniita ruusukoristeita kirpparilta (mikä oiva lahjojenostopaikka, jos sattuu olemaan hyvä kirppis lähellä!!) ostamansa korin somisteeksi. Korin hän täytti itse tekemillään herkuilla ja muilla lahjoilla. Ah, miten yksinkertaista, lämmittävää ja edullista. Excellent!

Ja taas olis maanantai. Meno alkaa käydä vähän levottomaksi: so many things, so little time. Huomenna mennään, keskiviikkona tullaan, torstaina mennään. Vieraita siis. Kalat ja muut tuoretavarat on ostamatta, osa lahjoista pakkaamatta, osa jopa vielä tekemättä tai ostamatta. Töissä olisi kai korrektia käydä, ja nukkuminen, tuo tyystin yliarvostettu puuha näin jouluviikolla, valitettavasti houkuttelee kuin seireeni...

Hyvää yötä, kaikesta huolimatta.

Huhhuh, mikä viikko!

Nyt ymmärrän sanontaa "on viety kuin litran mittaa". On vähän sellainen litranmittaolo, sen verran vauhdikas on ollut viikkoni!

Maanantaina meillä pidettiin nyyttärijuhlat, joissa paikalla oli 16 aikuista ja yhdeksän lasta, iältään neljästä yhdeksään. Oli aivan mahtavaa taas; rakastan sitä, että meillä on puheensorinaa ja ihmiset juttelee ja viihtyy, ja vastoin kaikkien vieraiden uskoa, rakastan myös jälkien siivoamista juhlien jälkeen. Silloinkin tiedän, että meillä on ollut ihmisiä, ääntä ja iloa. (Tosin olen äärettömän kiitollinen tiskikoneesta.)

Tiistaina tuli lunta 8-o

Aika hyvin valittu päivä... Taivaalta todellakin tuli valkoisuutta itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Saman tien paljastui suuri salaisuus: pihallamme liikkuu Joku!!

Seurasimme Eka Vekaran kanssa jälkiä. Tuosta se on mennyt, ja tuosta. Tuosta kiertänyt vähän omenapuuta ja perhoangervoa, mutta jatkanut taas matkaa...

Jäljet päättyivät iloiseen yllätykseen: Kvittenisilmämies :-D

Kun tuo arvoitus oli ratkaistu, oli aika siirtyä tärkeämpiin puuhiin, eli talviurheilun pariin. Ei auttanut maanittelu eikä järkipuhe: hiihtämään oli päästävä. Ongelmia ei tuottanut harraste sinänsä vaan se, että hiihtäjäsankarin jalka oli vuodessa venähtänyt kokoon 35, ja edellisen talven jäljiltä varastossa oli vain numeron 32 monot.

Vaan ei kuulkaa auttanut. Poika tempaisi monot jalkaan, naksautti kärjet siteisiin kiinni ja lähti lykkimään. Ensin pihalla pari harjoituskierrosta ja sitten viereiseen puistoon täyteen vauhtiin. "Äiti lähetä mut!" ja sitten hillittömiä kurotuksia "sillä jalalla, jossa on se panta" (= kilpahiihtäjien ajanottopanta). Urhea on pieni mies ja intohimoinen lajinsa suhteen: veteli lähes tunnin niillä kolme numeroa liian pienillä monoilla. Auts.



Iltapäivällä saimme vieraaksi serkkuni ranskalaisine puolisoineen. Ruuan jälkeen miehellä riitti ihmettelemistä, kun näki suomalaista itsenäisyyspäivän viettoa: kaksi kynttilää ikkunoille - mihin perinne perustuu? No, ainakin valtakunnan pääsanomalehdessä kerrottiin, että muinoin kahdella kynttilällä valaistiin Venäjän keisarin reittiä - ja sitten mahdollisimman mukava asento sohvalla ja katse kohti kahden tunnin kättelymaratonia. Huhhuh... Ei ihan avautunut ulkomaalaiselle :-D Illan viime metreillä sain vielä yllättävän viestin ystävältä, jota valtakunnan päänainen oli muistanut itsenäisyyspäivän huomionosoituksella. Kyllä se kyyneleet liikutti silmään! Kun vielä toinen ystävä oli juhlinut Suomen syntymäpäivää vt. kunnanjohtajaksi vasta valitun puolisonsa rinnalla, sain mennä puolilta öin nukkumaan sekä tyytyväisenä omaan iltaamme että rakkaiden ystävien puolesta iloiten. Hyvä, Suomi!

Keskiviikkona ja torstaina Herra Mies oli omissa iltariennoissaan, joten me puuhasimme Eka Vekaran kanssa kahdestaan. Torstaina olimme Martoissa valmistelemassa paikallisten yhdistysten yhteismyyjäisiin osallistumista. EV autteli mitä mallikkaimmin arpajaispalkintojen valmisteluissa ja askarteli hänen omaksi viihdykkeekseen järjestämääni tonttupataljoonaa.

Perjantaina pääsin kuin pääsinkin hirmuisessa lumituiskussa kotiin, vain lähteäkseni lähes saman tien ruokakauppaan tekemään viikonlopun ostoksia. Illalla leivoin vielä samaisiin myyjäisiin toisen yhdistyksen pöytään poropiirakoita - ja pannahinen, kun olivat uunissa himppasen liian pitkään; pääsi munamaito vähän ruskettumaan. Lauantaina olikin sitten myyjäispäivä: aamulla kiikutin sekä piiraat että osan Marttojen arpajaispalkinnoista tapahtumapaikalle. Vettä satoi aivan armottomasti - edellisen päivän viisisenttinen valkohanki muuttui puoliksi sulaneeksi harmaaksi sorbetiksi, jonka läpi oli ilo kahlata kaukaa parkkipaikalta myyjäistalolle...

Kolme tuntia helppoheikkinä "ostakaa arpoja, leivonnaisia, neuletöitä, keittokirjaa ja katuharjoja!" oli vallan mainio rupeama, ja oli hauskaa tuottaa arvanostajille pientä iloa kertomalla, että jokaisella lappusella jotakin voitti. Omat ostokset jäivät vastoin perinnettä tyystin tekemättä; en vain ehtinyt kierrellä myyntipöytien äärellä. No, ehkä se oli hyväkin: jos lopputulos olisi ollut sama kuin Naisten joulumyyjäisissä, kukkaro olisi ollut kertakaikkiaan tyhjä.

Illalla pääsin - pääsimme - onneksi sitten hengähtämään ystäväperheen glögikutsuille. On se onni omistaa ystävä, jolla on ruoanlaiton taito hyppysissään: taas sai nauttia kaikenmoiset herkut, ja suu söi jälleen kerran enemmän kuin vatsa veti. Puhhuh. Jos olisi ollut alamäki kotiin, olisin voinut pyöriä ovelta ovelle. Nyt piti nousta autoon. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa vaan sai kallistua mukavaan takakenoon etupenkille :-)

Tänään pyörähdin vielä Helsingissä päättömän kanan lailla jouluostoksia tekemässä, ja velimiestä treffaamassa kaffemukin äärellä. Nyt tuntuu, että viikko on todellakin täynnä.

Joulupukin ei-niin-pienet apulaiset

Tästä päivästä tuli rankka. Kävimme nimittäin joulupukin hommissa Vantaan Jumbossa. Ennen sinne menoa postittelin nettihuutokaupasta huudettuja EV:n pieneksi käyneitä vaatteita pohjoisen Suomen suuntaan ja kävin palauttamassa kirjastoon kirjan, jonka määräpäivä olisi huomenna, mutta kirjastoauto ei kulje.

Sitten ostos"paratiisiin". Lista hikisessä kädessä kiersin siipan ja EV:n kanssa kaupasta toiseen. Kummitytölle tuota, serkkulikalle toista. Tädit, kummilapset, serkut. Kaikki alkoivat vähitellen saada omansa. Ihmisiä riitti käytäville lähes tungokseen asti, mutta onneksi vain lähes. Vielä mahtui täyden ostoskärryn kanssa sukkuloimaan.

EV oli maanisuuden rajamailla: lallatteli, hyppeli, hihitti ja karjahteli. Ei voinut ymmärtää, miksi ostettiin kaikkea "kivaa", joista hän ei saanut yhtään. (Luulen, että olemme oivaltamisen kynnyksellä: onko sitä joulupukkia olemassa vai ei... toistaiseksi usko on vielä vahva: EV loihe lausumaan tässä pari päivää sitten, että hän toivoo 20-vuotiaana pukilta auton). Seisoi ostoskärryn seisontatelineellä ja heilui edestakaisin tehden kärryn ohjaamisesta lähes mahdotonta. Herra Mies vapautui kiertelemään käytävillä ja kaupoissa itsekseen, mistä hän oli hiljaisen kiitollinen, sen näki naamasta.

Nyt alkaa näyttää hankintaosastolla ahtaalta: vaatekomeron lattia pullistelee pusseista ja nyssäköistä. On se kyllä ihme, ettei EV ole niistä kysynyt mitään! Ahtaus täytyisi kohta muuttaa kiiltävien paperien peittämäksi kasaksi ja siirtää autotalliin. Luin jostakin hyvän vinkin lahjojen kätkemiseksi: ne kannattaa piilottaa matkalaukkuihin. On taatusti paikka, mihin lapset eivät kurki. Joutunemme ottamaan vinkistä vaarin... Onneksi niitä on monta, ja onneksi niiden joukossa on pari niin isoa, että sinne voisi halutessaan kätkeä vaikka ponin.

Aamuisin on ponteva päätös paketoida lahjat "tänään". Sitten kierrellään kolme tuntia ostoskeskuksen käytävillä, tehdään ruokaostokset, laitetaan päivällinen, juodaan ruuan kanssa lasillinen viiniä ja huuhdellaan ponteva päätös ruokatorvea alas kohti mahalaukkua. Mieejjjjaksais!!!

Seis, hetkinen. Mitäs, jos keittelisi vähän glögiä (keittämäni maustettu aroniamehu oli hirvittävän, kauhistuttavan, hampaat vievän hapanta, joten siitä ei ollut sitten herkuksi...), nostelisi kassin kerrallaan keittiön pöydän ääreen, laittaisi joululaulut soimaan, sytyttäisi pari kynttilää, keräisi joulupaperit ja -kassit käden ulottuville ja vain aloittaisi. Käärittävänä on monta kätevänmuotoista laatikkoa. Ehkä ne menisivät helposti. Saisi edes osan valmiiksi.

Hesarissa oli tänään artikkeli joulupakettien koristelemisesta aidoilla kukilla. Voi, kun olisin luova ja käsistäni taitava! RAKASTAISIN antaa sellaisia lahjoja, jotka olisi oivaltavasti ja esteettisesti paketoitu. Mutta kun en ole, enkä osaa, enkä kykene. Niinpä kaikki läheiseni saavat minulta kaupan paperiin käärittyjä lahjoja, joiden ympäri nauha on kiedottu "niinkuin aina ennenkin".

Huoks...

Olen käynyt jouluhöpsähtäneiden taivaassa.

80 vuotta ne ovat olleet olemassa muodossa tai toisessa, mutta vasta tänä vuonna pääsin tutustumaan tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Naisten Joulumessut Wanhassa Satamassa olivat ELÄMYS.

 Lauantaipäivä sai ihmiset liikkeelle.

Kojua oli kojun vieressä ja myynnissä toinen toistaan ihanampia tuotteita.

Tästä minimaailmasta otin kuvan ihan ystäväni Sailan harrastuneisuuden vuoksi, mutta kyllähän tätä täytyy harrastamattomankin hartaasti ihmetellä.

Ostoskasseja, karjalanpiirakoita, patonkeja, kampanisuja, porkkanoita - hyviä ja vähän päästä mustuneita - kaalinkeriä, runebergintorttuja, lakanoita ja pussilakanasettejä... Voi hyvänen aika! Harmittaa vietävästi, etten muistanut kysyä myyjän nimeä.

Harrastaja itse oli myymässä oman Elsan lempituolinsa tuotteita: joulukoristeita, itse tehtyjä saippuoita, Sailan itse kerimästä villasta tehtyä lankaa ja niistä valmistettuja neuleita...

Tämä oli äärettömän viehättävä myyntipaikka. Mehiläisvahasta tehtyjä kynttilöitä kauniisti esille asetettuina.

Joulukuuseenkin olisi saanut kynttilät!

Tässäpä mukava joulukortti postiin laitettavaksi.

Tänään oli aivan ihmeellisen kaunis päivä. Siitä huolimatta olisin viihtynyt messuilla vieläkin pidempään. Voi, miten paljon kaikkea kaunista jäi ostamatta!! Nyt en enää ollenkaan ymmärrä, miksi en ole käynyt Messuilla aiemmin. Hyvänen aika sentään, sehän on ihan MUST meille jouluhöpsöille. Jokainen halli täynnä ihania... kaikkia. En voi edes alkaa miettiä, mitä kaikkea ostin, ja miten paljon käytin siellä rahaa. En HALUA miettiä. Haluan vain nauttia kokemuksesta. Ah.

Kotimatkan varrella oli pakko pysäyttää auto jokivarteen silläkin uhalla, että kapealla tiellä en saanut autoa kovin liikenneystävällisesti pysäköidyksi. Ja sen kyllä huomasi... kanssa-ajajat, joita pysähdyksen aikana ehti pari tulla, kaasuttelivat mielenosoituksellisen äänekkäästi, kun pääsivät ohi Ranskiksesta.

Mutta katsokaa nyt, eikö kannattanut pysähtyä kuvaamaan!

Kotonakin on jo jonkin verran joulufiilistä. Nämä Lyhtytalon harmaat sydämet odottavat pääsyä kuuseen. Joutuvat siis vielä toimettomina pötköttelemään joitakin viikkoja.

Nostin tänään kissan pöydälle ja ehdotin siipalle, että voisin ostaa tekokuusen meille "pikkujoulukuuseksi", jotta saisin testata koristeet ennen kuin oikea kuusi kannetaan sisälle. Hän ei oikein lämmennyt idealleni. Hm.

Muistatteko entisaikojen enkelikellot? Tämä on sen "kehittyneempi" versio. Lumihiutaleita. Eivätkä kilise, pyörivät vain. Ihastuin tähän kauheasti kaupassa, mutta nyt, kun se pyöriskelee kotonamme, en olekaan enää aivan varma, pidänkö siitä. Eka Vekara tykkää. Joten olkoon.

EV oli tässä eräänä aamuna, olisikohan ollut viikko sitten, ollut aamulla aivan tavattoman omatoiminen. Kuusivee oli kiipeillyt tuoleille ja pöydille ja hakenut ikkunan päällä olevalta hyllyltä tuikkulaatikon, sijoittanut tuikkuja eri puolilla oleviin lyhtyihin ja pidikkeisiin, ja sytytintä (ei sytkäri vaan sellainen toisenlainen) käyttäen sytytellyt niihin tulen. Ilman meidän lupaa tai valvontaa. Hmmm... Ei oltu kovin iloisia.

 Minä sen sijaan sytyttelen kyllä, luvan kanssa ja tosi ahkerasti.

Tässä on tämän päivän kaunein ostos: Tuias-keramiikkapajan ihastuttava kynttilänpidike. Ihastuin tähän heti, kun näin tämän, ja tiesin, että laittaisin sen tuohon pienelle valkoiselle pöydälle valkoisen kynttilän kera.

Yhdistelmä on aika... valkoinen. Pohdin vielä, pitäisikö tuohon saada jotenkin jotakin väriä. Toisaalta, tämä joulu ON valkoinen.

Paitsi Eka Vekaralla. Hänen joulukalenteripuuhansa eilen oli oman pikkukuusen koristelu. Viime vuonna kuusessa oli vielä vanhanaikaisen tyylisiä autoja ja nalleja, tänä vuonna tuo oli ainoa auto, mikä enää kuuseen pääsi. Muuten hän somisti sen vain joulunpunaisilla ja pinkinpunaisilla palloilla.

Meidän pieni poika ei ole enää niin pieni. Huoks.

Joulumopo tempoo jo.

Nyt ovat mielessä joulukukat. Siis nyt. Marraskuun 18. päivänä. Pidätelkää mua, pidätelkää mua...

Haluaisin rivin pienenpieniä hyasintteja ruukuissaan meidän etukuistin ikkunalle. Kuisti on viileä, joten kukkaset kestäisivät ehkä siinä aika pitkään, eivätkä viileydestä johtuen myöskään tuoksuisi kovin voimakkaasti, vaikka niitä olisi monta. Vai?

Eteisen pitkälle sivupöydälle sopisi mainiosti muutama samanlainen rungollinen pikkupuu (tässä kohden täytyy myöntää, että hyväksyisin myös tekopuut, JOS ne olisivat oikein aidon näköiset). Pikkupuulla tarkoitan nyt siis alle neljäkymmentäsenttistä suloisuutta - ruukkuineen. Myrtit olisivat aivan ihania, mutta meillä on niille liian lämmin. Rungolliset rosmariinit?

Eteisessä olevan matalan kaapin päälle voisin vaikka tehdä jouluisen kukka-asetelman sieneen. Sitten lähellä joulua. Sieneen tehtävästä asetelmastakin olen pohtinut epäaitoa vaihtoehtoa, ovathan tekokukat nykyään aika aidon näköisiä. Lopulta olen aina tullut siihen tulokseen, etten jaksaisi a) katsella samaa asetelmaa kovin hirveän pitkään, ja b) pyyhkiä terälehtien poimuista pölyjä. Blyäk.

Huoneissa muualla pitää sitten olla lisää niitä hyasintteja. Ja (ainakin) yksi komeankokoinen joulutähti. Ei sille mitään voi: ne perinteisistä perinteisimmät ovat minulle rakkaimmat joulukukat. Amaryllis on kaunis, tai komea, enkä ikinä sano kukille "ei", mutta se ei ole joulun MUST. Käytän paljon muita kukkia tuttaville lahjaksi joka joulu tekemiini asetelmiin, mutta omien seinien sisälle en ole asetelmia saanut tehdyksi.

 Paitsi tämän, olisikohan ollut 2009.

Ja tämän, vuodelta 2007, josta tykkäsin itse tosi paljon.

Minulla on ollut sini-violetti-vihreä-valkoinen jouluasetelmakausi jo muutaman vuoden, näköjään. Yhdistelmä, johon olen kestomieltynyt, myös puutarhassa.

Tänä vuonna se olisi sitten teemavärin mukaisesti pelkkää valkoista. Hmmm... mitenkähän selviän siitä - henkisesti síis? Täytyykin ryhtyä tuumailemaan.

Lehdissä olen jo nähnyt kuvia princettiasta. Ihmettelin nimeä aikani - kirjoitusvihreeksi sitä luulin - kunnes nimi tuli esille toistuvasti ja jouduin toteamaan, että maailma onkin oikeassa ja minä väärässä. Elävänä en ole vielä kasviin törmännyt, mutta se näyttää pienempikukkaiselta (värilliset ylälehdet ovat pienemmät) kuin tähän saakka markkinoilla olleissa joulutähdissä. Väritkin ovat aika namut, vaikka toden totta, jopa karamelliset. En anna vielä lopullista tuomiotani, mutta saattaa olla, että ensimmäisen vastareaktioni joudun nielemään ja totean, että ne ovat aivan suloisia!

Tällaisenkin olen joskus väkertänyt. Menisiköhän tuo valkoisilla kukilla, tuo kun ei ole kovin jouluinen :-) Sain idean aikanaan jostakin alan lehdestä, ja vaikka en todellakaan saanut aikaan mallin mukaista tulosta - liekö tuo tarkoituskaan - tykkäsin omasta aikaansaannoksestani.

Huokaus. Miten ihmeessä minä selviän joulukuuhun saakka? Huomenna on vielä paha vaaran paikkakin, kun käyn Pirilän kukkatalolla hakemassa onnittelukukkia 50 vuotta täyttävälle Martta-yhdistyksemme puheenjohtajalle. PJ saanee kyllä kukkansa, mutta mitähän muuta autoon päätyy...

Se selviää Talikko ja taikasauvan seuraavassa numerossa!

Rati-riti-ralla

Jos nyt ei ihan talvi, halla, niin joku kuuraparta pihan yli kuitenkin pyyhkäisi toissayönä, kun aamu näytti tältä.

Tuoksukurjenpolven lehtiä

Spice girls Oregano ja Salvia vähän jäätyivät...

Tiarella tai heucherella, en nyt muista, kumpi. Tiarelloista joku taitaa olla.

Voi herranjestas tätä minun puutarhaani. Taas yksi Dementia alzheimerii. (Se edellinen oli muuten ristikki, Aubrieta.)

Tuoksuherneistä sinnikkäin on pötkinyt näin pitkälle, mutta ny se hyytys.

Hii, viheltelee hennosti punatulkkukin jo pihalla. Kavereineen. Kävin laittamassa linnuille lintulaudat ja ruokaa ennen kuin hain edes Hesaria postilaatikosta. Puhumattakaan, että olisin itte kahvia saanut.

Täytyy se joku järjestys elämässä olla :-)

Ja kun lintua pörisi siellä ja täällä, talitintit, sinitiaiset, mustarastaat, pikku- ja tavalliset varpuset... Oi, ja mahtava joutsenaurakin mennä honkotti idästä länttä kohti. Siitä en vain saanut aamukohmeessa (kohmeessa, ei kohmelossa, toim.huom.) kuvaa. Harmitti!!

Ei oo mantelityräkki, vaan... voi taivahan vallat. No, tyräkki se on ainakin. Euphorbia.

Ehkä minun pitäisi sittenkin tehdä ne nimikyltit kasveille.

Ranskiksellakin oli aivan otsa huurussa ja linssit sumussa. Säikähti, raukkaparka, kun ihan yllättäen tulikin kylmä. Onneksi juuri ehdittiin vaihtaa talvirenkaat, ettei ihan tassut paleltuneet.

En yleensä personoi esineitä, mutta Ranskis on kyllä... vähän niinkuin kaveri. Kimppakyyti töihin ja takaisin. Sitä on vaikeaa määritellä, onko se Elle vai Il. Ehkä se on enemmän Il, vaikka ranskaksi se kyllä kuulostaa vähän liian fiiniltä Ranskikselle. Tuo on sellainen duunariranskalainen, mitä sitten tarkoittaneekaan. Ei pidä meteliä itsestään (paitsi nyt, kun moottorissa joku nakuttaa ulkopuolella kuuntelevaa häiritsevästi), eikä tee numeroa mistään. Ajaa vaan menemään, pehmeästi ja tasaisesti, valittamatta. Hyvä työjuhta: kuljettaa kasvit, lautaostokset ja serkun muuttokuormat. Ei liian hieno, että sitä joutuisi jatkuvasti puunaamaan - eikä sitä kyllä puunatakaan - vaan sellainen matalan profiilin jokapaikanhöylä.