Joulupukin ei-niin-pienet apulaiset

Tästä päivästä tuli rankka. Kävimme nimittäin joulupukin hommissa Vantaan Jumbossa. Ennen sinne menoa postittelin nettihuutokaupasta huudettuja EV:n pieneksi käyneitä vaatteita pohjoisen Suomen suuntaan ja kävin palauttamassa kirjastoon kirjan, jonka määräpäivä olisi huomenna, mutta kirjastoauto ei kulje.

Sitten ostos"paratiisiin". Lista hikisessä kädessä kiersin siipan ja EV:n kanssa kaupasta toiseen. Kummitytölle tuota, serkkulikalle toista. Tädit, kummilapset, serkut. Kaikki alkoivat vähitellen saada omansa. Ihmisiä riitti käytäville lähes tungokseen asti, mutta onneksi vain lähes. Vielä mahtui täyden ostoskärryn kanssa sukkuloimaan.

EV oli maanisuuden rajamailla: lallatteli, hyppeli, hihitti ja karjahteli. Ei voinut ymmärtää, miksi ostettiin kaikkea "kivaa", joista hän ei saanut yhtään. (Luulen, että olemme oivaltamisen kynnyksellä: onko sitä joulupukkia olemassa vai ei... toistaiseksi usko on vielä vahva: EV loihe lausumaan tässä pari päivää sitten, että hän toivoo 20-vuotiaana pukilta auton). Seisoi ostoskärryn seisontatelineellä ja heilui edestakaisin tehden kärryn ohjaamisesta lähes mahdotonta. Herra Mies vapautui kiertelemään käytävillä ja kaupoissa itsekseen, mistä hän oli hiljaisen kiitollinen, sen näki naamasta.

Nyt alkaa näyttää hankintaosastolla ahtaalta: vaatekomeron lattia pullistelee pusseista ja nyssäköistä. On se kyllä ihme, ettei EV ole niistä kysynyt mitään! Ahtaus täytyisi kohta muuttaa kiiltävien paperien peittämäksi kasaksi ja siirtää autotalliin. Luin jostakin hyvän vinkin lahjojen kätkemiseksi: ne kannattaa piilottaa matkalaukkuihin. On taatusti paikka, mihin lapset eivät kurki. Joutunemme ottamaan vinkistä vaarin... Onneksi niitä on monta, ja onneksi niiden joukossa on pari niin isoa, että sinne voisi halutessaan kätkeä vaikka ponin.

Aamuisin on ponteva päätös paketoida lahjat "tänään". Sitten kierrellään kolme tuntia ostoskeskuksen käytävillä, tehdään ruokaostokset, laitetaan päivällinen, juodaan ruuan kanssa lasillinen viiniä ja huuhdellaan ponteva päätös ruokatorvea alas kohti mahalaukkua. Mieejjjjaksais!!!

Seis, hetkinen. Mitäs, jos keittelisi vähän glögiä (keittämäni maustettu aroniamehu oli hirvittävän, kauhistuttavan, hampaat vievän hapanta, joten siitä ei ollut sitten herkuksi...), nostelisi kassin kerrallaan keittiön pöydän ääreen, laittaisi joululaulut soimaan, sytyttäisi pari kynttilää, keräisi joulupaperit ja -kassit käden ulottuville ja vain aloittaisi. Käärittävänä on monta kätevänmuotoista laatikkoa. Ehkä ne menisivät helposti. Saisi edes osan valmiiksi.

Hesarissa oli tänään artikkeli joulupakettien koristelemisesta aidoilla kukilla. Voi, kun olisin luova ja käsistäni taitava! RAKASTAISIN antaa sellaisia lahjoja, jotka olisi oivaltavasti ja esteettisesti paketoitu. Mutta kun en ole, enkä osaa, enkä kykene. Niinpä kaikki läheiseni saavat minulta kaupan paperiin käärittyjä lahjoja, joiden ympäri nauha on kiedottu "niinkuin aina ennenkin".

Huoks...