Joulupukin ei-niin-pienet apulaiset

Tästä päivästä tuli rankka. Kävimme nimittäin joulupukin hommissa Vantaan Jumbossa. Ennen sinne menoa postittelin nettihuutokaupasta huudettuja EV:n pieneksi käyneitä vaatteita pohjoisen Suomen suuntaan ja kävin palauttamassa kirjastoon kirjan, jonka määräpäivä olisi huomenna, mutta kirjastoauto ei kulje.

Sitten ostos"paratiisiin". Lista hikisessä kädessä kiersin siipan ja EV:n kanssa kaupasta toiseen. Kummitytölle tuota, serkkulikalle toista. Tädit, kummilapset, serkut. Kaikki alkoivat vähitellen saada omansa. Ihmisiä riitti käytäville lähes tungokseen asti, mutta onneksi vain lähes. Vielä mahtui täyden ostoskärryn kanssa sukkuloimaan.

EV oli maanisuuden rajamailla: lallatteli, hyppeli, hihitti ja karjahteli. Ei voinut ymmärtää, miksi ostettiin kaikkea "kivaa", joista hän ei saanut yhtään. (Luulen, että olemme oivaltamisen kynnyksellä: onko sitä joulupukkia olemassa vai ei... toistaiseksi usko on vielä vahva: EV loihe lausumaan tässä pari päivää sitten, että hän toivoo 20-vuotiaana pukilta auton). Seisoi ostoskärryn seisontatelineellä ja heilui edestakaisin tehden kärryn ohjaamisesta lähes mahdotonta. Herra Mies vapautui kiertelemään käytävillä ja kaupoissa itsekseen, mistä hän oli hiljaisen kiitollinen, sen näki naamasta.

Nyt alkaa näyttää hankintaosastolla ahtaalta: vaatekomeron lattia pullistelee pusseista ja nyssäköistä. On se kyllä ihme, ettei EV ole niistä kysynyt mitään! Ahtaus täytyisi kohta muuttaa kiiltävien paperien peittämäksi kasaksi ja siirtää autotalliin. Luin jostakin hyvän vinkin lahjojen kätkemiseksi: ne kannattaa piilottaa matkalaukkuihin. On taatusti paikka, mihin lapset eivät kurki. Joutunemme ottamaan vinkistä vaarin... Onneksi niitä on monta, ja onneksi niiden joukossa on pari niin isoa, että sinne voisi halutessaan kätkeä vaikka ponin.

Aamuisin on ponteva päätös paketoida lahjat "tänään". Sitten kierrellään kolme tuntia ostoskeskuksen käytävillä, tehdään ruokaostokset, laitetaan päivällinen, juodaan ruuan kanssa lasillinen viiniä ja huuhdellaan ponteva päätös ruokatorvea alas kohti mahalaukkua. Mieejjjjaksais!!!

Seis, hetkinen. Mitäs, jos keittelisi vähän glögiä (keittämäni maustettu aroniamehu oli hirvittävän, kauhistuttavan, hampaat vievän hapanta, joten siitä ei ollut sitten herkuksi...), nostelisi kassin kerrallaan keittiön pöydän ääreen, laittaisi joululaulut soimaan, sytyttäisi pari kynttilää, keräisi joulupaperit ja -kassit käden ulottuville ja vain aloittaisi. Käärittävänä on monta kätevänmuotoista laatikkoa. Ehkä ne menisivät helposti. Saisi edes osan valmiiksi.

Hesarissa oli tänään artikkeli joulupakettien koristelemisesta aidoilla kukilla. Voi, kun olisin luova ja käsistäni taitava! RAKASTAISIN antaa sellaisia lahjoja, jotka olisi oivaltavasti ja esteettisesti paketoitu. Mutta kun en ole, enkä osaa, enkä kykene. Niinpä kaikki läheiseni saavat minulta kaupan paperiin käärittyjä lahjoja, joiden ympäri nauha on kiedottu "niinkuin aina ennenkin".

Huoks...

Olen käynyt jouluhöpsähtäneiden taivaassa.

80 vuotta ne ovat olleet olemassa muodossa tai toisessa, mutta vasta tänä vuonna pääsin tutustumaan tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Naisten Joulumessut Wanhassa Satamassa olivat ELÄMYS.

 Lauantaipäivä sai ihmiset liikkeelle.

Kojua oli kojun vieressä ja myynnissä toinen toistaan ihanampia tuotteita.

Tästä minimaailmasta otin kuvan ihan ystäväni Sailan harrastuneisuuden vuoksi, mutta kyllähän tätä täytyy harrastamattomankin hartaasti ihmetellä.

Ostoskasseja, karjalanpiirakoita, patonkeja, kampanisuja, porkkanoita - hyviä ja vähän päästä mustuneita - kaalinkeriä, runebergintorttuja, lakanoita ja pussilakanasettejä... Voi hyvänen aika! Harmittaa vietävästi, etten muistanut kysyä myyjän nimeä.

Harrastaja itse oli myymässä oman Elsan lempituolinsa tuotteita: joulukoristeita, itse tehtyjä saippuoita, Sailan itse kerimästä villasta tehtyä lankaa ja niistä valmistettuja neuleita...

Tämä oli äärettömän viehättävä myyntipaikka. Mehiläisvahasta tehtyjä kynttilöitä kauniisti esille asetettuina.

Joulukuuseenkin olisi saanut kynttilät!

Tässäpä mukava joulukortti postiin laitettavaksi.

Tänään oli aivan ihmeellisen kaunis päivä. Siitä huolimatta olisin viihtynyt messuilla vieläkin pidempään. Voi, miten paljon kaikkea kaunista jäi ostamatta!! Nyt en enää ollenkaan ymmärrä, miksi en ole käynyt Messuilla aiemmin. Hyvänen aika sentään, sehän on ihan MUST meille jouluhöpsöille. Jokainen halli täynnä ihania... kaikkia. En voi edes alkaa miettiä, mitä kaikkea ostin, ja miten paljon käytin siellä rahaa. En HALUA miettiä. Haluan vain nauttia kokemuksesta. Ah.

Kotimatkan varrella oli pakko pysäyttää auto jokivarteen silläkin uhalla, että kapealla tiellä en saanut autoa kovin liikenneystävällisesti pysäköidyksi. Ja sen kyllä huomasi... kanssa-ajajat, joita pysähdyksen aikana ehti pari tulla, kaasuttelivat mielenosoituksellisen äänekkäästi, kun pääsivät ohi Ranskiksesta.

Mutta katsokaa nyt, eikö kannattanut pysähtyä kuvaamaan!

Kotonakin on jo jonkin verran joulufiilistä. Nämä Lyhtytalon harmaat sydämet odottavat pääsyä kuuseen. Joutuvat siis vielä toimettomina pötköttelemään joitakin viikkoja.

Nostin tänään kissan pöydälle ja ehdotin siipalle, että voisin ostaa tekokuusen meille "pikkujoulukuuseksi", jotta saisin testata koristeet ennen kuin oikea kuusi kannetaan sisälle. Hän ei oikein lämmennyt idealleni. Hm.

Muistatteko entisaikojen enkelikellot? Tämä on sen "kehittyneempi" versio. Lumihiutaleita. Eivätkä kilise, pyörivät vain. Ihastuin tähän kauheasti kaupassa, mutta nyt, kun se pyöriskelee kotonamme, en olekaan enää aivan varma, pidänkö siitä. Eka Vekara tykkää. Joten olkoon.

EV oli tässä eräänä aamuna, olisikohan ollut viikko sitten, ollut aamulla aivan tavattoman omatoiminen. Kuusivee oli kiipeillyt tuoleille ja pöydille ja hakenut ikkunan päällä olevalta hyllyltä tuikkulaatikon, sijoittanut tuikkuja eri puolilla oleviin lyhtyihin ja pidikkeisiin, ja sytytintä (ei sytkäri vaan sellainen toisenlainen) käyttäen sytytellyt niihin tulen. Ilman meidän lupaa tai valvontaa. Hmmm... Ei oltu kovin iloisia.

 Minä sen sijaan sytyttelen kyllä, luvan kanssa ja tosi ahkerasti.

Tässä on tämän päivän kaunein ostos: Tuias-keramiikkapajan ihastuttava kynttilänpidike. Ihastuin tähän heti, kun näin tämän, ja tiesin, että laittaisin sen tuohon pienelle valkoiselle pöydälle valkoisen kynttilän kera.

Yhdistelmä on aika... valkoinen. Pohdin vielä, pitäisikö tuohon saada jotenkin jotakin väriä. Toisaalta, tämä joulu ON valkoinen.

Paitsi Eka Vekaralla. Hänen joulukalenteripuuhansa eilen oli oman pikkukuusen koristelu. Viime vuonna kuusessa oli vielä vanhanaikaisen tyylisiä autoja ja nalleja, tänä vuonna tuo oli ainoa auto, mikä enää kuuseen pääsi. Muuten hän somisti sen vain joulunpunaisilla ja pinkinpunaisilla palloilla.

Meidän pieni poika ei ole enää niin pieni. Huoks.

Thunderbolt and lightning

Olipa ukkonen eilen. Rytisi ja paukkui niin, että ikkunalasit helisivät. Ja sitä kesti kauan: mäiske alkoi kuuden aikaan, ja vielä lähempänä kymmentä kuului muutama iso jyrähdys.

Jälleen kerran haikailin mahdollisuutta toiseen aika-avaruuteen. Tällä kertaa olisin käyttänyt sen ilmiön valokuvaamiseen. Pilvet olivat tummemmat kuin osaatte kuvitella, mutta kuvitelkaapa kuitenkin ruskan väreissä loistavat puut niitä pilviä vasten. Siis ennen kuin ulkona tuli aivan pimeää, salamointia lukuunottamatta. Onneksi sähköt eivät sentään menneet.

Vettäkin tuli eilisen päivän aikana reilut 30 mm, joten ihan mistään pienestä sadekuurosta ei ollut kyse. Osa tuosta tuli kyllä päivän aikana, ennen varsinaista pauketta.

Ukkosen lailla minuun iski tänään myös... joulutunnelma. Se ei vaatinut muuta kuin yhden mainoksen, jossa luki "Tutustu joulupuotiin". Humahdus kävi ja asettui vatsaan lämpimälle kerälle. Joulu...!

Heti teki mieli kaivautua sohvannurkkaan joululehtiä ja -kirjoja selailemaan, pohdiskelemaan joululahjoja ja suunnittelemaan pihavalojen asentamista (olen jo nähnyt vähän matkan päässä olevan talon edustalla kaksi kartion mallista pajuköynnöstukea valoin koristeltuina, mutta silloin en niistä vielä innostunut). Työpaikan vieressä olevassa puutarhamyymälässä oli jo vähän ulkovaloja myynnissä, ja joku sisustustavaratalo järjesti viikonloppuna valotapahtumankin.

Tuskin tämä koskaan aivan näin varhain on iskenyt, mutta eipä se rakkauskaan kysy aikaa tai paikkaa. Se tulee vaan. Minulle tuli joulutunnelma. Kai se yhdenlaista rakkautta on sekin.

Oi, nyt täytyy jo pohtia joulun teemaväriä...! Rohkenisinko satsata siniseen, jota tänä vuonna sisustuslehdet - erityisesti farkunsinistä - ovat lanseeranneet sisustusväriksi. Sininen valkoisin maustein? Hmm... viime vuonna oli punaista valkoisen kera. Minulla ei taida olla kuin kirkkaan sähkönsinisiä koristeita.

Viikon päästä perjantaina Helsingin Ritarihuoneella alkaa Nyt syttyy valot tuhannet -joulunäyttely. Heti näyttelyn alussa en pääse sitä katsastamaan, mutta seuraavana viikonloppuna kyllä. Olen ihan haltioissani: jouluaiheinen näyttely Ritarihuoneella! Siinä on kaksi hyvää syytä viettää kokonainen lauantaipäivä - näyttely on avoinna klo 11-18 Kruununhaassa. Ah ja voi. Toivottavasti siellä saa valokuvata!

Kaks vain valveill´on puolisoa

Herra Miehellä ei ollutkaan keuhkoputkentulehdus, vaan influenssa. Samoin kälyllä, oletan. Niinpä jouluaattona pystyssä olivat lasten lisäksi vain lankomies ja minä. Sairastupajoulua pyöritettiin langon ja kälyn huushollissa. Käly pysyi sen verran pystyssä, että saimme joulupöydän katetuksi, ja - aah - jouluaterian käyntiin. Välillä viihdytimme lapsia, joille jouluruoka vielä oli hotkis-hotkis -osastoa ja jotka  halusivat kipin kapin poistua pöydästä jännittämään pöksyt täristen pukin tuloa.

Minäkin, maailman hiiiiiiitain syöjä, sain juuri ja juuri kinkun viimeisen siipaleen huuhdeltua superherkullisella punaviinillä alas ennen kuin pukki kolkutti ovella ja käynnisti hurjan härdellin. Lahjapaperit lensivät kaaressa, kun esiin kaivettiin nukkeja ja sormiskeittilautoja (voi aikoja!), keinulampaita ja jääkiekkokypäriä. Yritin melko pitkälle pysyä perässä siitä, mikä EV:n lahja keneltäkin tuli, mutta jossain vaiheessa tarkkaavaisuuteni herpaantui millisekunniksi, ja peli oli menetetty. Kortteja lojui papereiden seassa huiskin haiskin, eikä auttanut muu kuin tänään kerätä ylpeyden rippeet ja kiitellä antajia lahjoista kysyen "Mitäs siinä sinun paketissasi olikaan...?"

Itsekin olin ollut ilmeisesti jossakin vaiheessa vuotta muutakin kuin nalkuttava vaimo ja ärjyvä äiti, sillä paketeista paljastui pari ihanaa puutarhakirjaa - Sailan kirja mulla jo on ;-), huikean hienot tanskalaiset (HM kävi Kööpenhaminassa työmatkalla ja toi näköjään muutakin kuin joulukuusenpalloja) kynttilänjalat, iki-ihania Kivi-tuikkulyhtyjä ja sukunimeni mukaista lasisarjaa edustavat äärimmäisen kauniiit kuohuviinilasit, muun muassa. Sekä sarjakuvien neron, Don Rosan, uusin Aku Ankka (vaikka kai hän Roopea mieluiten piirtää) -sarjakuvakirja.

Niitä sitten vielä illalla kotiinpaluun jälkeen ihastelin, Herra Miehen valuessa taudissaan pitkin sohvanpohjia.

Joulupäivän aamu valkeni vasta lähempänä kahdeksaa, ONNEKSI, sen verran myöhään EV illalla nukahti. Sai sentään melkein kymmenen tunnin unet. EV siis, en minä ;-/ Uusien lelujen kanssa touhuaminen alkoi saman tien, kun juuri ja juuri valo lapsen silmäluomien raosta sisään paistoi. Siinä meni jääkiekkopelin testaus uusi kypärä päässä, ja sittemmiin on koottu puulaivoja ja rakennettu hillittömiä Lego-rakennelmia, testattu niitä käsittämättömiä sormiskeittilautoja ja aloitettu koko rumba alusta uudestaan. Kunnes joulurauha laskeutui perheeseen mitä "riemastuttavimmalla" tavalla: EV:llekin nousi kuume. Nyt täällä makaa Iso Mies ja Pieni Mies vällyjen alla, krohiseva kuorsaus kuuluu viereisistä huoneista.

Minä olen seissyt hellan ääressä kutakuinkin siitä lähtien, kun palasin apteekista puolen päivän jälkeen, käytyäni hakemassa HM:n tropit (ja itselleni ennaltaehkäisyksi c-vitamiini - sinkki -yhdistelmäpillereitä taudin torjuntaan). Päiväruokaa, kinkun paistoa, bataatti-sinihomejuustolaatikkoa (nannaa!!!), kinkun kuorrutusta, punaherukkakastiketta kinkulle...

Vasta EV:n nukahtamisen jälkeen sain tarttua joululahjaksi yhteisesti siipan kanssa saamaamme sarjakuvakirjaan, ja kaataa itselleni seuraavan lasillisen samppanjaa. On ollut tyystin erilainen joulu kuin kuvittelin - onneksi ehdin fiilistellä ennen pyhien alkua :-) En minä omaa osaani silti valita, kyllä ruuanlaitto omilleen on aivan superihanaa puuhaa. Miesteni puolesta olen pahoillani, vaikka EV ehtikin saada joulultaan täydellä teholla sen, mitä odottikin. HM ei ole mikään jouluihminen, joten hän sairastaa vaan, onneksi myös syö. Ruuat nimittäin olivat aika herkullisia.

Lohirulla onnistui hienosti, kylmäsavupororulla myös. Limettisilakat ovat aivan fantastisen raikkaita, vadelmasilakat ihanan etikkaisia, pienellä, herkällä vadelmatwistillä sävytettyjä. Ikirakkauteni valkosipulisilakat jäivät tässä kisassa täysin yllättäen kolmanneksi! Ja vaalealla glögillä maustettu graavilohi on aivan jumalaista, vaikka glögi on alkoholitonta mehuglögiä. Omena-pähkinächutney meni kinkun kanssa yhteen kuin Fred ja Ginger, ja mädit punasipuleineen, smetanoineen olivat... aina yhtä taivaallinen alkupala. Hurraa, venäläinen keittiö!!!

Yömyssyni, kermalikööri, lepää tyynenä lasissa vierellä, kun kirjoittelen näitä viimeisiä rivejä tältä päivältä. Vaikka jouluaatto on takana, nyt jo joulupäiväkin, joulutunnelma onneksi on pysynyt talossa. Ihana rauha ja raukeus leijuu huoneissa, vain vieno nuhakuorsaus pitää ääntä hiljaisissa huoneissa. Kynttilät on sammutettu tai itsekseen sammuneet, joten ehkä minunkin olisi syytä sammuttaa oma valoni ja siirtyä unten mielenkiintoiseen maailmaan. Toivottavasti tänä yönä pääsen puutarhaani sen parhaassa vihreydessä ja näen, miten viime kesän työt ovat muuttuneet ihanaksi kukoistukseksi.

Tulethan, kesä?

Tervehtii jo meitä joulu ihanin

Tuli kylmän teitä armas kuitenkin... Saatiinpa rapsakka keli jouluaatoksi! En meinannut uskoa silmiäni, kun tänä aamuna mittari näytti 24 astetta pakkasta. En ehtinyt sitä kyllä kovin pitkäksi aikaa jäädä taivastelemaan, sillä kukkakaupat kutsuivat. Kävin eilen jo tekemässä tarkastuskierroksen, mutta ostin vain kotiin kasvit pieneen valkoiseen istutukseen. Tämän päivän saalis oli tällainen.

Noista lähdin kokoamaan kahta jouluasetelmaa, ja muutaman tunnin väkerryksen jälkeen sain kuin sainkin työn tehdyksi. Vasemmanpuolimmainen meni hyvän ystävättäreni vanhemmille (joille valkoinen ja vihreä ovat tärkeitä joulun värejä), ja oikeanpuolimmainen ystävättären omaan huusholliin. Ystävättärellä perheineen on ollut värikäs ja tapahtumarikas vuosi, siksi hän sai tänä vuonna vähän tavanomaista värikkäämmän asetelmankin.

Ennen kuin pääsin pyörittelemään noita, tein kuitenkin pitkästä, pitkästä aikaa silakkasäilykkeitä joulupöytään. Minulla on tapana kokeilla jouluruuissa aina välillä jotain uutta, tällä kertaa uhriksi päätyivät joulukalat. Valkosipulisilakoista en luovu, mutta nyt minulla on pienet tölkit myös limettisilakkaa ja vadelma(!)silakkaa. Myös vaalealla glögillä maustettu graavilohi on tekeytymässä. Vuorokauden päästä tiedän, miten onnistuin.

Sinapista tuli hyvää. Tein sen jo eilen (vai toissapäivänä? Olen ihan päiväpöllö.) Siihen tuli tuhdisti sinappijauhetta, ja reilusti omenasosetta. Ai nannaa, oikein odotan, että saan levitellä sitä kinkun ja joululimpun väliin!

Eilen vietimme kahden ystäväperheen kanssa glögin äärellä valon juhlaa. **Päivät pitenevät nyt!** Minä kun en ole mikään leipuri, valitsin tarjottavaksi pikkupaloja, jotka eivät edellytä jauhopeukaloa. Nämä valitsin omasta mielestäni herkullisimmiksi: piparien päälle nokare omenachutney´a (piti olla mangoa, mutta siitä olikin jäljellä vain tölkinpohjat - hups. Onneksi olin tehnyt omista omenoista vastaavaa tavaraa; hyvin passasi pipareihin!), sitten ohut siivu vuohenjuustoa, taas nokare chutney´a, koristeeksi cashew-pähkinöitä ja 225-asteiseen uuniin hetkeksi, niin, että juusto hieman sulaa. Rucolasilppua väriksi päälle sitten kun herkut ovat hieman jäähtyneet.

Joulukuusen haimme koko perheen voimin jo tiistaina, ja kannoimme sen sisään koristeltavaksi eilen. Kylläpä oli elämys ripustaa koristeita yhdessä EV:n kanssa. Olin jo hyvissä ajoin sanonut, että Tämä Kuusi on Äidin Kuusi ja äiti päättää, mitkä koristeet puuhun laitetaan. Siitä ei siis tullut suurempaa erimielisyyttä :-) Punaista ja valkoista, eri kokoisia ja vaihtelevin tavoin kuvioituja palloja. Lisäksi ainoastaan hopeinen latvatähti ja hopeista, kapeaa "havunauhaa". Koska kuusi ei kuvassa näytä oikein miltään (oikeasti!), en laita sitä tänne näkyville, mutta kerronpa pari anekdoottia koristelun vaiheista.

Kaksikohtauksinen joulunäytelmä à la meidän perhe

Lähtötilanne: Kuusi on paikoillaan takan vieressä. Otetaan esille koristelaatikot ja nostetaan ulos kaikki punaiset ja valkoiset koristeet. Aletaan sijoittaa koristeita paikoilleen.

Äiti ja EV ottavat viisi askelta taaksepäin, kohti eteistä, ja katselevat kuusta päät kallellaan: mihin kohtaan laitettaisiin tämä pörröinen valkoinen pallo? Entä tuo helmenhohtoinen valkoinen? Kävelyä edestakaisin: viisi askelta kohti kuusta, viisi taas takaisin tarkastelupisteeseen. Ja tämä siis yhdessä sen saman lapsen kanssa, joka höseltää ja töseltää ja touhuaa viisivuotiaan innolla kaikkea, mitä hänen elämäänsä normaalisti kuuluu.

Otetaan esiin hopeanauharasiat.

EV: "Äiti, tämä nauha on hieman keltaisempaa kuin tuo toinen hopeinen!".

Äiti: "No höpsis, miten niin, nehän ovat molemmat hopeanvärisiä."

EV: "Eikä ole, kato, äiti! Tässä vihreässä rasiassa oleva on keltaisempaa kuin tuossa punaisessa rasiassa oleva" (Kävelee kuusen luo ja näyttää nauhoja valossa.)

Äiti: "No voi hyvänen aika sentään, niinpä tosiaan on. Toinen on vähän keltaisempi sävyltään." (Ällistyy lapsestaan, tuhannennen kerran.)

EV: "Mehän voidaan laittaa niitä kuuseen vuorotellen, ensin kirkasta ja sitten keltaisempaa, ja sitten taas kirkasta ja keltaista."

Äiti toteaa, että pojalla on ainakin a) värisilmä ja b) tyylitaju kohdallaan.

EV (avaa toisen vihreän laatikon): "Äitii, tämä nauha tässä vihreässä rasiassa on nyt sitä kirkasta, ja nyt punaisessa rasiassa on keltaisempaa."

(Isäkin saapuu keuhkoputkentulehduksessaan - hän saa usein jotain pientä kivaa taudinpoikasta, jos on yhtään lomaa joulun aikaan - kuuntelemaan keskustelua.)

Isä (vetää yhteen käydyn dialogin): "Me ollaan taidettu äidin kanssa ottaa viime jouluna koristeet vähän huolimattomasti pois, ja ollaan laitettu vahingossa toinen keltaisempi nauha punaiseen rasiaan. Pitää olla huolellisempi tänä vuonna..."

Mental note Nuutiksi: laita kirkkaat hopeanauhat punaisiin rasioihin ja kellertävät vihreisiin. Ja pyydä intiaanipäällikkö Haukansilmä tunnistamaan, kumpi nauha on kirkasta ja kumpi kellertävää.

Ja jatkuu joulukoristelusta, 2. kohtaus:

EV: "Hei äiti, nämä yhdet pienet pallot ei oo punaisia."

Äiti: "Jaa-a. No, ei ne ihan punaisia olekaan. Ne on vähän sellaisia... fuksian punaisia."

EV: "Ei me voida laittaa näitä."

Äiti (ollen trendikkäällä, villisti punaisen ja fuksian soinnutteluun orientoituneella tuulella): "Laitetaan vaan, ei se haittaa. ne sopii... ööö... mattoon ja tuoleihin."

EV: "OK, voin mä laittaa nää."

---

EV: "Äitii, onko pakko laittaa nämä kimmeltävätkin punaiset?" (Tähän mennessä kaikki kuuseen ripustetut pallot ovat olleet himmeäkiiltoisia.)

Äiti: "Pakkoko? No, ei niitä ole pakko laittaa, en mä ollut kyllä itsekään ajatellut niitä laittaa." (Koska olivat kirkkaita kiiltäviä, you know, mutta että poika ihan itse oli myös sitä mieltä...)

---

EV: "Äiti, aiotko sä laittaa nekin pallot? Niissä on tuollaista hopeanväristä koristelua."

Äiti: "No nämä minä kyllä olin aikonut laittaa, vaikka eivät olekaan kokonaan ja kaikitellen ihan oikean värisiä."

EV: "Nooo, on kai ne ihan hienot, laitetaan vaan."

Kun kaikista koristeista päästiin lopulta yksimielisyyteen, Äiti ja EV seisovat loppukohtauksessa päät kallellaan eteisen ovella ja toteavat, että kyllä siitä ihan hyvä tuli. Isäkin tuumasi yskänkohtausten välissä, että on ihan nätti kuusi.

Eikä ole muuten tarvinnut vaihtaa yhden ainoan pallon paikkaa.

LOPPU

Kello on puoli yksi yöllä. EV:n askartelemat kavereiden joulukortit on käyty pudottelemassa saajiensa postilaatikoihin. Kukka-asetelmat on viety vastaanottajilleen. Kaikki lahjat on ymmärtääkseni paketoitu ja autotalliin erittäin näkyville paikoille sijoitettu; onneksi pojalla ei vielä ole autotallin avainta. Olen niin väsynyt, etten muista, olisiko minun pitänyt vielä tehdä jotain. Varmaan olisi, mutta en keksi, mitä. Tässä auttanee hääasenne: kyllä me päästään naimisiin, vaikka hääkakku kaatuisi. Jouluaatto on jo alkanut, ihan riippumatta siitä, mitä minä olen tehnyt tai mitä on jäämässä / jäänyt tekemättä. Joulurauha julistetaan, hautausmaille syttyvät kynttilät ja kuusenaluset täyttyvät paketeista.

Pää täynnä pumpulilunta tämä tonttu vetäytyy uuninpankolle unten maille ja toivottaa kaikille täällä mahdollisesti vielä käyville oikein hyvää ja tunnelmallista joulua.

Vuoristorataviikonloppu.

Olipa tapahtumantäyteinen viikonloppu! Mennä hurahti sellaista vauhtia, että nyt vain äimistelen, voiko kello olla jo yhdeksän sunnuntai-iltana.

Eilinen päivä aukeni jännittävissä tunnelmissa, kun joulupuuhakalenteri paljasti päivän puuhaksi Hevisaurus-konserttiin menon. Meinasi Eka Vekara nimittäin tehdä kokonaan tenän Espooseen lähtöön. Hän on innokas bändin fani, mutta levyn (nyt kai pitää sanoa jo, että yhdellä / ensimmäisellä(?) levyn) alussa on kerrottuna saurusten syntytarina, ja se on EV:n mielestä niin pelottava, että hän ei olisi millään halunnut lähteä kuuntelemaan sitä livenä. Vasta, kun oli puhuttu saurusten soittimista, äiti oli osoittanut ÄÄRETÖNTÄ kiinnostusta bändin hahmoja ja heidän soittimiaan kohtaan ja kun oli luvattu, että jos se tarina tulee, EV saa kuulosuojaimet korvilleen ja pääsee äidin syliin turvaan, pääsimme nakkikastikkeen voimin kurvaamaan lumisateessa kohti Barona Areenaa (voi näitä sponsoroituja hallien nimiä!!). Nakit taisivat toimia aivan ihmeen kaupalla liennyttäjänä, sillä EV ehti toivoa isälleen nakkeja ruuaksi ja isä - tietämättömänä ostoksistani - oli sanonut, että sorry, nyt ei oo nakkei. Äidillä oli henkisesti rinta rottingilla, kun oli niin hienosti osannut ennakoida lapsensa toiveet...

Meitä odotti Espoossa aivan hirvittävän autojonon pää, kun pääsimme vajaan puolen kilometrin päähän hallista. Autopaikkaa oli turha haaveilla hallin kupeesta, ja meidät ohjattiinkin vieressä olevan teollisuusyrityksen parkkikselle, sinne, mistä oli heeeervottoman pitkä kävelymatka hallin lämpöön. Ei ollut toppahousuja, ei paksuja kenkiä, äidin vaivalla laitetun hiuskuontalon suojana ei edes pipoa. Voi eetvartti >-<

Tuuli ihan ytimiin saakka, ja tuiskutti vielä kaupan päälle jotain pientä ja terävää, pakkasta oli 12 astetta ja pieniä ihmisiä täynnä oleva kävelijöiden jono ma-te-li kohti hallia. Hyi fan, että oli KYLMÄ.

Tämän vuoksi kannatti kuitenkin taivaltaa läpi tuulen ja tuiskun, tai siis sen, miten innoissaan EV lopulta oli. Elämänsä ensimmäinen kunnollinen sisäkonsertti hienoine - kyllä! - valoshow´ineen ja lapsiystävällisine äänentoistoineen.

Kotiinpaluumatkan varrella sainkin sitten vaihtaa tunnelman tyystin toisenlaiseen, ja käydä viemässä kukkia ja kynttilän vuosi sitten kuolleen ystävättäreni haudalle. Iso, iso menetys, ja täysin turha elämän kesken loppuminen. Haudalla käyminen liikuttaa minut aina kyyneliin. Kaipaan häntä kovasti.

EV toivotti haudalla ystävättärelleni kauniisti "hyvää yötä" ennen kuin lähdimme pystyyn jäätymistä uhmaten kiirehtimään takaisin autoon. Matkalla kotiin turvasimme elintoimintojemme elpymisen hakemalla perhepizzan mukaamme ja päätimme myös lämmittää pitkästä aikaa saunan.

En aina jaksa saunoa, vaikka siitä pidänkin. Nyt nautin löylyjen lämmöstä koko rahalla! Oikein tunsin, kuinka lämpö pikku hiljaa löysi tiensä luihin ja ytimiin, ja veri alkoi kiertää kunnolla (muuallakin kuin pizzan autuaallisesti täyttämässä vatsassa). Lämmittelimme koko porukka pitkään ja hartaasti ennen kuin kuurasimme itsemme puhtaiksi ja pääsimme posket hehkuen vetäytymään villasukkien ja kylpytakkien jälkilämpöön.

Oli äärettömän vaikeaa vastustaa mielihaluani mennä kesäiseen tapaan takakuistille suorittamaan "kylpylärituaalien" loppuhuipennusta: istumaan raittiiseen ilmaan, siemailemaan Ainoaa Oikeaa Saunajuomaa, levittämään kasvovoiteita ja muita akkojen hömpötyksiä kaikessa rauhassa, tuulenvirin viilentäessä saunan lämmittämää ihoa. "Käsi ovenkahvalla" pysähdyin, mietin sitä pakkasta, tuulta, ja pisteleviä lumihiutaleita ja vetäydyin sohvannurkkaan. Kesällä se on ihanampaa, kesällä se on totta vieköön ihanampaa. Nuuhkin mielessäni kesää, ja kaipasin vihreyttä.

Tämä aamu alkoi reippahasti askeleet käyden, sillä meillä (anteeksi nyt kaikki lepopäivän pyhittäjät) oli vuorossa joulusiivous. Herra Mies heilutti imuria, minä moppia ja EV toimi Pölypartiona sen, minkä halusi ja jaksoi. Kävi hän välillä mopinvarressakin, mutta lopulta omien synttärien (keskellä kesää, toim.huom.) suunnittelu vei voiton ällöstä siivoamisesta. Tai ei se ehkä hänestä ällöä ole, päinvastoin. Innolla on aina mukana, ja tänään - taas - ällistytti äitinsä pesemällä vessan pesuallasta kokenein elkein. Minun piti ihan kysyä, mistä hän niin hyvin tietää, mitä pitää tehdä, ja neropatti vastasi: "No mää oon kattonu, kun sää peset." Että on viksu poika! Ja että on halunnut kiinnittää huomionsa kaikista maailman asioista juuri siihen, miten minä pesen lavuaarin. <3 <3 <3

Siinä siivouksen lomassa kokkasin (ihan maukkaalla lopputuloksella, mind you) porsaansuikalesoosit ja riisit, ja ruuan jälkeen lähdimme EV:n kanssa lähijäille luistelu- ja lätkäharjoituksiin, hän asianmukaisesti jäällä liukumiseen varustautuneena ja minä toppautuneena kaikkeen mahdolliseen huopatossuista untuvatakin huppuun, ja varustautuneena termospullollisella lämmintä omena-punaherukkamehua. Keskellä reilusti yli tunnin mittaiseksi venynyttä sessiota, lumituiskun pyöriessä tuulen mukana ympärillä, mehu oli jumalten nektaria, vaikka kädet jäätyivät termarin korkkia auki veivatessa.

Ilta meni himmaillessa. EV oli huimasta urheilusuorituksestaan uupunut, ja äitikin vissiin ulkoilman nujertama. Herra Mies teki hirvikäristystä lopputainnutukseksi, ja punaviini oli piste i:n päälle.

Energiaa riittää enää juuri ja juuri näppäimistön naputteluun, sekä tulppaanikimpun ihailuun keittiön pöydällä. Kyllä ne sitten voivatkin olla kauniita.



Huomenna lähtee vihoviimeinen muualle matkaava joulupaketti kohti päämääräänsä, ja sitten on aika somistaa lähiseudulle jäävät lahjat. Kukkakauppareissu on edessä tiistaina, jolloin viimeinkin kai saan itsellenikin hankituksi joulukukat. Tärkeimpänä päämääränä on kuitenkin ostaa kasvit ystävättären ja hänen äitinsä asetelmiin sekä valita vastasyntyneen poikavauvan perheeseen tervehdyskimppu.

Ihanaa, joulu on ensi viikolla!! Vieläköhän tässä jaksaisi keittää sinappia?

Kohti suuren maailman menoa.

Terveisiä Helsingistä. Ei homma ihan häikäisevää ole, mutta täytyy antaa kyllä pisteet yrittämisestä. Kyllä Suomen pääkaupungista vielä maailman joulupääkaupunki saadaan, kun vähän tikistetään!

Ranskalaiset olivat tuoneet herkkujaan Kampin linja-autoaseman aukiolle. Kelta-valkoraidallisia (!? Not very Christmassy) markiiseja kahdessa rivissä vastakkain, tarjolla pateita, makkaroita, makeita herkkuja, hedelmiä, juustoja, tuoretta (siellä oli leipomoauto) leipää ja makeita leivonnaisia. Varautuneet suomalaiset eivät näyttäneet muodostaneen parijonoa kojujen eteen, mutta ehkäpä siellä kuitenkin kauppa käy. Ainakin toivon sitä, huulet sinisinä pohjoisen viimassa värjöttelevien gallialaisten puolesta.

Narinkkatorilla, Kampin kauppakeskuksen edessä, oli sitten yritysten oma joulukylä.

Joillakin oli ikkuna auki, joillakin oli jo laitettu lappu luukulle... Suurin osa ei, harmi kyllä, ollut tehnyt elettäkään panostaakseen tapahtumaan. Miksi olivat edes lähteneet mukaan? Tässä oli ymmärtääkseni eniten rahaa kiinni, ja tulos oli kaikkein laihoin. Voi, miten sääli!

Mainio mantelikoju oli kuitenkin ajettu paikalle! Vaikkei siinä ketään ollutkaan tuotteita myymässä. Oli vissiin sitten vain rekvisiittaa ;-)

Kukkakauppa Jorintori oli oikeastaan ainoa, joka näytti mielestäni siltä, miltä oma kojuni näyttäisi, jos lähtisin mukaan tuollaiseen tapahtumaan (ja jos minulla olisi se yritys). Pitäähän joulumarkkinoilla näyttää JOULUISELTA! Tässä oli ilme kohdallaan; harmi, että kojurivi oli hieman syrjässä tapahtuma-alueen pääväylältä.

Pienen kristillisen(?) kaupan kojussa myytiin ihan mini-mini-seimiä. Vihreä vasemmalla on tulitikkurasiassa! Meinasin ostaa sen, se oli niiiiin suloinen. Marialla ja Joosefilla oli lootassaan myös Jeesus-lapsi, sekä ainakin lammas ja joku muu eläin. Jos menen vielä uudelleen tapahtuma-aikana Helsinkiin, tälle kojulle palaan!

Lapsille oli järjestetty moderni versio napakelkasta, oli sähköt ja kaikki. Oli hauskaa seurata lasten rimpuilua naruissa, ja intoa ajella kumivenheessä, vaikka kontaten olisit ollut jo perillä. 

Seuraavaksi kaarsin jo kohti Espaa. Sinne kävellessäni hehkutin sisäisesti Keskuskadulle levittäytyneen Stockmannin joulutorin näkemistä. Levittäytyneenpä todellakin... Mielikuvani antoi kyllä tästä paljon runsaamman kuvan :-> Tuossa nimittäin on kaikki, mitä koko suurella kävelykadun pätkällä oli tarjottavanaan. Kukkia, lahjaherkkuja, pieniä lahjatavaroita.

Ihan pieni pettymys, vaikka sisältä kojut näyttivätkin vallan suloisilta. Niistä tuli mieleen Kauppahalli, oikein positiivisessa mielessä. Stockalla ja sen osastoilla olisi kyllä tässä ihan tuhannen taalan mahdollisuus levittäytyä kävelykadulle ja antaa palaa. Nämä näyttivät siltä, miltä joulutorin tai -markkinoiden kojujen pitäisi minusta näyttää. Runsasta! Jouluista! Tunnelmallista! Hohdokasta!

Espan puistossa olivat sitten "perinteiset" Tuomaan markkinat. Ja perinteinen pureva tuuli... Uhhuh. Onneksi kävin välillä syömässä ihan kohtalaista simpukka-lohipastaa lämmikkeeksi. Ja älysin vetää pipon päähän.

Pipo ja kaulaan kiedottu huivi (molemmat anopin neulomia) saivat arvioivia katseita Espan neulemyyntikojuista. Olo oli välillä kuin milläkin julkkiksella paparazzien keskellä ;-P Tyylilleni uskollisesti en käyttänyt paljoakaan aikaa neule-, koru- tai koristekojujen ääressä, vaan annoin katseeni vain valua kojulta toiselle puurtaessani vastatuuleen kohti Kauppatoria ja kaikkea ihanaa syötävää. Maistiaisia. NAM!

Matkalla herkkupatojen ääreen silmiini osui kuitenkin tämä, ihan äärettömän suomalaisen näköinen myyntikoju! Meillä sitä edelleen tehdään - ja ostetaan - käpytonttuja. Kyllä luonto ON suomalaisille rakas!

Mitä päivästä jäi käteen? Yksi kotiseutuaiheinen lautapeli, mustikka-vaniljahillopurkki sekä kahta erilaista pateeta. Muutakin olisin voinut ostaa, mutta... en vaan ostanut. Tyypillistä minua. Minun pitää useinkin saada katsastaa apajat ensin, sitten pitää piiiitkä siesta pohtien tarjontaa, ja vasta sitten voin kuvitella tekeväni ostoksia. Jos joulukalenterisuunnitelmani maanantaille säiden puolesta onnistuu, teemme Eka Vekaran kanssa täsmäiskun tänne silloin. Voin siis vielä ostaa rasian sahramisilakoita, sortua ranskalaisten makeistarjontaan tai napata kassiin purkillisen sitä alati ihmeen herkullista valkosipulimajoneesia, jota saa jokaisesta pääkaupunkiseudun katutapahtumasta, maustettujen valkosipulinkynsien kanssa samasta kojusta. Tai sitten menen mukaan EV:n hämmästelyyn, kiinnostukseen ja ihailuun, sorrun ostamaan puuautoja ja pussukkakaupalla suklaata sekä istumaan kahvilakojussa glögiä ja korvapuusteja maistellen.

Olisi kyllä hienoa, jos kaikki nämä markkinatapahtumat jaksaisivat olla olemassa ja kehittää ilmettään yhä jouluisemmaksi. Pois kaikki vaatimattomuus, mielikuvitusta enemmän peliin (kahviloita isolla voimalla  mukaan, kaikki yhteen paikkaan, ja jokaiselle jotakin erikoisherkkua asiakkaiden nautiskeltavaksi) ja kaikki kynnelle kykenevät jouluteemalla mukaan. Weiste! Missä oli Weiste, Pohjoismaiden ainoa joulukoristetehdas? Missä muut joulukoristeiden (ei kävyistä tehtyjen) myyjät? Kimallusta, hohtoa, värejä, tunnelmaa, kiitos!!

Tipunaskelia jouluun.

Posti toi eilen mieluisan pakettikortin: saimme kuin saimmekin jouluksi Kuurankukan ikkunaan! Airam oli ystävällisesti korjannut tähtösemme (tai luopunut hommasta ja lähettänyt kokonaan uudet tilalle) ja nyt ikkunassa taas loistaa... nii-in, mikähän tuo nyt sitten olisi? Tähti? Lumihiutale? Kuurankukka, todellakin?

Kuva hieman vääristää sen värejä, livenä valot ovat hieman kellertävämpiä.

Kuvassa vanha kliiviani kohottelee lehtiään kohti valoa. Tai toki se oli ensin ja valo vasta sitten ;-)

Joulukortteja alkaa tulla. Olen niin iloinen siitä, että joitakin kortteja tulee "hyvissä ajoin" ja ennen kaikkea harvakseltaan. Näin niistä ehtii nautiskella, lukea ajatuksella ja ajatella lähettäjää. Tiedän kuitenkin aiemmista jouluista sen, että kun palvelulaitos on avannut kaikki punaiset kuoret, lajitellut ne järjestykseen ja jakanut ne kerralla ihmisten laatikoihin, meilläkin ajatusten viipyily vähenee. Miksi, oi miksi, emme "saa" lähettää korttejamme silloin, kun haluamme, ja miksi, oi miksi Posti ei voi jakaa niitä pikkuhiljaa?

Tuossa tähän mennessä saapuneita ilahdutuksia. Pienet pyykkipojat odottavat tulevia kortteja. Löysin nipsut lopultakin, parin vuoden metsästyksen jälkeen Tiimarista (aiempina vuosina olin aina myöhästynyt hankinnassani ja kaikki oli ehditty myydä), ja tulin lallatellen niiden kanssa kotiin - vain huomatakseni joulutarvikelaatikoista, että olin jo viime vuonna ostanut pyykkipoikia juuri tätä tarkoitusta varten. Ruskeansävyisiä kylläkin, mutta selkeästi joulusomisteiksi tarkoitettuja. Voi hyvänen paikka tätä minun muistiani...

Haluaisin joskus järjestää oikein tunnelmalliset joululahjavalvojaiset. Olisi iso pöytä, kauniita kääreitä runsain mitoin, lahjoihin sopivia somisteita käden ulottuvilla, paketoitavia hankintoja lojuisi sohvilla ja tuoleilla, joululaulut soisivat hiljaa ja kuuma glögi höyryäisi lasissa. Vielä niitä ei ole tullut järjestetyksi :-) Tänäänkin pakkasimme lahjoja vähän vipinätunnelmissa, kun halusimme saada muualle Suomeen lähtevät paketit laatikoihin huomista matkaanlähtöä varten. Glögiä onneksi oli, ja joitakin kauniita kääreitäkin. Tässä on käsitöitä ahkerasti harrastavalle anopille matkalla jotakin pientä kivaa. Lahjapussiksi keksin kankaisen leipäpussukan paperikääreiden sijasta. Aloitin siis kankaisen paketoinnin - vaikkakin valmiin pussin muodossa. Ehkä ensi vuonna kaikki saavat kankaiset lahjakääreet pakettinsa peitoksi, jahka minä joulun alennusmyynneistä ahnehdin hurjat määrät kangaspaloja...

Syvimmin sain kiinni joulutunnelmasta selatessani joulureseptejäni. Olemme kutsuneet muutaman ystäväperheen glögille - aion kokeilla tehdä myös munatotia elämäni ensimmäistä kertaa - 22. päivän illaksi, juhlistamaan päivien pitenemistä, ja sitä varten etsiskelin jouluisten pikkupalojen ohjeita. Samalla nostelin sivuun jouluaaton aterialle soveltuvien kalojen ja sinappien reseptejä. Valitsen niistä viikonloppuna ne, jotka aion tehdä. Ostin jo tänään pari pientä purkkia niitä varten. Olisinpa vähemmän väsynyt, nyt olisi hurja inspiraatio tutkia reseptejä enemmänkin!

Kyllä tästä tänäkin vuonna talven tärkein juhla tulee. Huomenna ajattelin suunnata Helsinkiin, tutustumaan kaikkien - todellakin: siellä on monta - joulumarkkinoiden tarjontaan. Kuvareportaasi seuraa, mikäli kamera ei a) kastu tai b) jäädy. Onneksi löysin viikonloppuna paikallisilta markkinoilta itselleni hyvät kynsikkäät; kuvaaminen on ainakin sen puolesta hieman helpompaa.

Joulukuun 7. päivä - lisää lunta

Sain joskus muinoin tuttavaltani meilin, jossa turkulaisenomaisella murteella pidetään päiväkirjaa lumentulosta. Aamulla, ensimmäistä kertaa tälle päivälle kolatessa, tuli moinen teksti mieleen, miten lieneekin.

Kolaaminen ei ole hyötyliikuntaa, se on haittaliikuntaa. Olisikin kuuden hehtaarin tontti ja voisi lykkiä lumet metsänlaitaan, kuten kuulin kaupassa sivukorvalla jonkun rouvan mainitsevan. Vaanko ei ole. Alle tuhannen neliön tontilla on yllättävän vähän lumenkasaukseen soveltuvia kohtia, varsinkin, kun jo joulukuun seitsemäs päivä pitää oikeasti alkaa miettiä, mihin sen kaiken lykkää, siltä varalta, että lykättävää tulisi tätä tahtia läpi koko talven.

Onhan se kaunista, kun lapsen nyrkin kokoisia hiutaleita leijailee hiljalleen alas, valaisten maiseman, koristellen puut ja pensaat. On se. Kyllä minä siitä nautin ihan suunnattomasti. Herra Mies laittoi pihapihtaankin valot, ja kun sen oksille on satanut puhdasta, pehmeää lunta, puu näyttää aivan satumaisen kauniilta.

Sitä minä yritän fiilistellen ihailla, kun työnnän seitsemättä kolallista lunta pihdan viereen, noin kahden metrin korkeuteen.

Toki harmittaisi hirveästi, jos tämä kaikki nyt lähtisi sulamaan pois, sitä en kyllä kiistä. Valitan vissiin vain lämpimikseni ;-) Paitsi sitäkään ei tarvitse tehdä, kyllä kolaaminen hien tuo pintaan!

Päivän varsinaiset joulupuuhat keskittyivät tänään vain sisätiloihin. Kun kaksipuolinen teippi ei pitänyt koristetta paikallaan alkuunkaan, nappasin pienen palan sinitarraa makuuhuoneemme oveen, johon ripustin mielestäni oikein herttaisen sydänkoristeen. Kuvassa sinitarra näköjään näkyy vähän ikävästi :-/ Livenä siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota.

Päivän varsinaisen joulupuuhan piti olla pulkkamäkireissu Eka Vekaran kanssa. Nuorimiespä ilmoitti kuitenkin aamulla, että hänhän ei mihinkään pulkkamäkeen lähde. 8-o No, äiti siinä hätäpäissään keksimään, että entäs jos tehtäisiin kavereille Hama-helmistä joulutervehdyksiä? Se sai aikaan hurjat riemunkiljahdukset, joten niillä sitten iltapäivällä itseämme ja toisiamme ilahdutimme. Tuotteet ovat ohessa. Ylhäällä on lentokone (ei kaktus, kuten Herra Mies tuotosta toisin päin tarkastellessaan veikkasi... olisi vissiin pitänyt tehdä sini-valkoinen), ja mustavalkoinen (vastamulkoinen; meillä luetaan Tatua ja Patua) pyörylä on tietenkin jalkapallo. Sydän on EV:n oma valinta ja design entiselle kerhokaverille ja kokkauskurssikollegalle, keijukaisneidolle lähiseudulta. Autot ovat matkalla päiväkotikavereille ja tähti futispojan isosiskolle. Lisääkin näitä pitää kuulemma vielä tehdä, kaikille kavereille näistä ei riitä.

Piakkoin alkaisi olla aika ryhtyä lahjapakettien tekoon. Se se olisi puuha, johon soisin mielelläni itselleni roimasti lisää mielikuvitusta ja visuaalista kykyä. Tänä vuonna haluaisin kovasti paketoida kaiken joulukankaisiin paperin sijasta. Se olisi mielestäni ihanan erilaista, ekologista ja - vain pehmeää. Ehkä käyn ostamassa joulun jälkeen alennusmyynneistä kankaanloppuja ja hyödynnän idean ensi vuonna. Tai... mistä sitä tietää, mitä tässä vielä keksii! Yhden paketin olen jo saanut melkein valmiiksi, mutta se onkin lähdössä ei-Suomeen. Piste i:n päältä siitä vielä puuttuu; toivottavasti löydän huomenna jotain siihen sopivaa.

Pium paum pelistä pois.

Könötin vissiin hieman liian kauan toissailtana koneen ääressä huonossa asennossa, kokeilemassa eri versioita blogin uudeksi ilmeeksi. Eilisen olin nimittäin ensin lievässä, sitten iltapäivää kohti yhä pahenevassa päänsäryssä, kunnes iltapäivän katveessa siitä tuli pitkästä aikaa oikein räimeä migreeni. Eivät auttaneet parit lääkkeetkään, eikä perinteinen tyhjennysharjoitus. Makasin vaan ja yritin hengittää ihan hiljaa.

Yöllä kahden aikaan otin viimeisen lääkkeen, ja sitten helpotti.

Onneksi, sillä tänään meillä on ollut talo täynnä väkeä juhlistamassa Thaimaan kuninkaan 83-vuotissyntymäpäivää. Aina pitää joku syy juhlaan olla, ja tämä sattui olemaan useammalle perheelle mieluinen teema. 12 aikuista ja seitsemän alle 10-vuotiasta lasta täytti talomme tänään lattiasta kattoon. Voi että oli ihanaa!

Torstain joulupuuha Eka Vekaran kanssa liittyi juuri tähän, sekä tietysti myös huomiseen itsenäisyyspäivään. Hirveällä tuherruksella saimme syntymään parikymmentä Thaimaan lippua, kas tässä. Suomen liput olivat vaivattomampia, ei tarvinnut kuin leikata ja liimata. Nämä ovat sentään omin käsin väritettyjä! Eivät aivan absoluuttisen aidon näköisiä, mutta kapea sininen viiva oli ainoa, minkä saimme mahtumaan lippuun...

Perjantain puuha olikin koko perheen yhteinen riemu: järjestimme leffaillan suklaapopcorneineen ja sipseineen. Elokuvaksi valitsimme EV:n uuden suosikkikirjan mukaisesti Niko - lentäjän poika -leffan. Se yllättäen jäi kesken, koska pimeähkössä huoneessa, dramaattisen musiikin soidessa, sudet olivat pienelle miehelle liian pelottavia. Pienimmän puuhaajan toiveesta vaihdoimme koneeseen yhden Disneyn joulu-dvd:istä ja sekös meitä sitten viihdytti loppuun saakka.

Eilen joulupuuha jäi sitten tyystin kokonaan miestenväliseksi, kun äiti oli täysin pelistä poissa. Eipä siinä mitään; he ne meidän perheen leipurit muutenkin ovat. Tähän leipomissessioon minustakin olisi ollut kiva osallistua muutenkin kuin ohijuoksuilla vessaan. Hienoja saivat aikaiseksi. "M-karkit" osoittautuivat aivan ykköskäteviksi piparinkoristeiksi EV:n mielestä. Niitä piti saada laittaa reilusti. Ja sai!

Tänään oli äidin ja pojan pitkään odottaman joulupuuhan vuoro: laitoimme seimen esille. Seimi ja hahmot ovat hollantilaisen Anneka Bouken tuotteita, ja pidän näistä aivan valtavasti!

Niin ilmeisesti pitävät muutkin: vasta viime kesänä sain hankituksi itämaan tietäjät - sveitsiläisestä verkkokaupasta. Ei näille montaa jälleenmyyjää Suomessa edes ole, mutta sentään vielä joitakin. Muutaman pikkuenkelin vielä haluaisin!

Yhtenä sivuhyppelynä kaikkeen muuhun joulupuuhasteluun tein tässä männäpäivänä linnuille omia "joulukoristeita". Laitoin mataliin erikokoisiin vuokiin kaikenlaisia linnunsiemeniä, ja kaadoin sulaa kookosrasvaa sitten siteeksi. Sydänvuokaan vuolin juustohöylällä omenanpalasiakin rastaiden herkuksi.

En ymmärrä, en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi en ole tehnyt näitä ennen. Ei voi olla yksinkertaisempaa puuhaa: kattilaan kookosrasvaköntsäle sulamaan, siemeniä astioiden pohjalle, sitten sulaa rasvaa päälle ja astiat ulos jähmettymään. Aikaa meni ehkä viisi minuuttia. Vaikeinta oli laittaa jähmettyneisiin kakkusiin lenksurat rautalangasta. Yritin ensin naputella reikää ohuella naulalla, mutta kakkuset halkesivat tyystin. Lopulta päädyin ottamaan niin tukevan otteen rautalangasta kuin siitä kookosrasvaisilla sormilla suinkin sain ja työntämään lankaa sellaisenaan kakkusten läpi. Se toimi jonkinmoisen äherryksen jälkeen parhaiten, ja sain kuin sainkin ripustetuksi tipusille uudenlaisia herkkuja maisteltavaksi.

Nuo pikkukakkarat pikkusyreenissä nyt eivät ole muuta kuin pieniä lättyjä, mutta minusta tuosta omena-siemensydämestä tuli lisäksi kauniskin! Teen takuulla näitä lisää.

2.12. ja päivän joulupuuha

Aamulla tilpehöörikalenteri oli taas tärkeämpi kuin päivän puuhatasku, mutta ei juuttikalenteri niin tylyä vastaanottoa saanut kuin eilen. Tämän päivän yhteiseksi puuhaksi otin sen uimareissun sijasta lippunauhojen askartelun, viikonlopun juhlien kunniaksi, ja kun olin vielä kaukaa viisas ja hain EV:n kotiin tavallista aikaisemmin, hän oli varsin virkkuna värittelemään ja liimaamaan. Yhteistuumin väkersimme parikymmentä lippua omin käsin ja reilut kaksikymmentä leikkelimme irti jostakin sotaveteraanimainoksesta, jonka takakanteen lippuja oli oikein painettu hyödynnettäväksi. Kiitos!

Oma jouluvalmisteluni sisälsi retken Airamille Keravalla. 8-o ???, eikö niin? No katoppako minä en erityisesti - ja tämä on puhtaan henkilökohtainen ongelma - pidä ikkunoihin ripustettavista paperitähdistä, en edes näistä nykyversioista, joissa sentään on ihan kauniitakin kuoseja (ne 70-luvun oranssit ovat polttaneet joulusieluuni reiän, jota eivät edes päivitetyt tähdet paranna). Herra Miehelle tähdet taas ovat mieluisa lapsuusmuisto, ja nostalgian kaipuu on saanut hänet haikailemaan niiden perään jo jonkin aikaa.

Kerrattain löysimme kaupasta Airamin Kuurankukka-tähden (tai lumihiutale kai se ennemmin on), ja SE kelpasi minullekin. Näin olimme onnistuneet löytämään molempia tyydyttävän kompromissiratkaisun, oi onnea - joka kuitenkin kesti vain yhden joulun ajan. Hiiskatin sähkölaite vissiin suuttui vajaan vuoden mittaisesta varastoinnistaan niin, ettei suostunut syttymään enää seuraavana jouluna, vaikka minkälaiset tonttutanssit esitettiin sen edessä. Lamppuja vaihdeltiin (niitä pystyy sentään vaihtamaan) siinä toivossa, että joku sadastaseitsemästäkymmenestäviidestä - siltä se tuntuu vaihdellessa - olisi ollut oikeasti vain palanut, ja sen vaihtamisen jälkeen tähti tuikkisi taas.

Höpöhöpö.

Ei auttanut kuin hampaita kiristellen viime vuonna ostaa uusi. Tähtönen tuikki ikkunassa taas oikein somasti, ja rauha vallitsi keskiuusmaalaisessa kodissa.

Tämän vuoden jouluvalmistelut alkoivat tältä osin kuitenkin perinteisesti: ei pelittänyt enää. Toki huomasin sen vasta, kun olin ruuvannut pienen koukun tähteä varten toisen huoneen ikkunan yläpuolelle, virittänyt kaksipuoleisella teipillä jatkojohdon nätisti kulkemaan seinää pitkin, jotta tähden pistoke yltäisi saamaan jostakin elämäneliksiiriä, ja ripustanut hökötyksen paikoilleen, johdot ikkunankarmiin hyvin teipattuna. Ai miksi en testannut toimivuutta ihan ensin? Voi kun tietäis.

Sen verran äitillä meni heemot heemot heemot (näin kummityttö lallatteli minulle pienenä tyttönä puhelimessa), että otti puhelimen ja soitti Airamille. Siellä oli onneksi jouluhenkinen (= piiiitkämielinen) naisihminen vastaamassa puhelimeen, ja hän kehotti minua toimittamaan viallisen tähden heille tarkistettavaksi. Otin kainalooni molemmat, sekä vanhan että vielä vanhemman, ja ajaa karautin Keravan perukoille. Sinne jäivät hoitoon. Saa nähdä, miten niille käy. Kolmatta en osta!!

Keravalla kun olin, menin kaffelle maailmankuuluun Kulmakonditoriaan, mutta en ottanut latten kaveriksi maailmankuulua lapsenpäänkokoista korvapuustia, vaan vadelmatortun palasen. Pentik sattuu sopivasti sijaitsemaan Kulmiksen vieressä, ja sinne mennessäni poikkesin toiviomatkalle, etsiskelemään olohuoneen kynttilälyhtyyn punaista mansettia.

Löysin. Hento, kahta eri sävyistä punaista, ja sopivan kokoinen. Iiihan satavarma en siitä ole, jäikö mansetti kuitenkin liian vaatimattomaksi, mutta tuossa se nyt kynttilää kiertää.

Havukranssissa olevat "kristallinauhat" ovat vielä toistaiseksi koeajalla. En ole ihan varma, miellyttääkö tuo vai ei. Yksi vaihtoehto olisi valkoinen (sametti)nauha, mutta en tiedä... Mielipiteitä?

Muuta en itse tehnytkään, EV sen sijaan intoutui pyörimään koristelaatikoiden äärellä (ihanaa!! Muistan omasta lapsuudestani, miten tein ihan samaa ja haltioiduin joka kerta väreistä ja koristeiden muodoista). Esiin nousivat niin Aarikan kulkusia sisältävät koristeet kuin alla oleva, Thaimaasta vuonna 2007 ostettu suloinen kuusi, jolla on aivan erityinen merkitys meille.

Pienet hahmot kiinnostivat aivan valtavasti, ja EV halusi ehdottomasti ripustaa ne kaikki paikoilleen jo tänään. En vastustellut kuin ehkä hieman mielessäni - en vielä haluaisi ladata kotia täyteen joulua, vaan lisätä somisteita pikkuhiljaa. Toisaalta haluan, että EV:lle jää lapsuuden jouluista onnellisia ja iloisia muistoja, ja toivon, että hän oppii rakastamaan myös jouluun valmistautumista. Siispä meillä on jo toinen pieni joulukuusi!

Seimen esille ottamisessa meni kuitenkin minun rajani. Ei vielä. Sille varataan jokin aivan oma päivänsä, sellainen, että meillä on aikaa ja virkeyttä keskittyä jokaisen hahmon asetteluun paikoilleen. Etpä tainnut, ystävä rakas, arvatakaan lahjaa aikanaan antaessasi, miten todella iso merkitys sillä minulle - ja onneksi myös lapselle - on.

Joulukuun 1. päivä ja päivän joulupuuha

Päivän joulupuuhaksi Eka Vekaran juuttikalenterin 1. taskuun olin piilottanut lapun, jossa lukee: koristellaan (EV):n joulukuusi. En olisi voinut saada flegmaattisempaa vastaanottoa!! Poika oli ihan... voi että, sen kun olisi saanut kuvatuksi. Kiinnosti suurinpiirtein yhtä paljon kuin pöly nurkassa. Voi äitiparkaa kun kuvitteli, että tuollainen voisi sytyttää 5-vuotiaan... Varsinkin, kun toinen, Se Oikea, joulukalenteri (mallia lego), antaa joka päivä antimikseen hienoja pieniä muovisia nykerryksiä.

Tarkoitus oli, että joulupuuha tehdään sitten, kun EV palaa päiväkodista. Sitä odotellessa puuhasin omiani: hain lallatellen joulukoristelaatikot autotallista ja kaivauduin niiden syövereihin sielu laulaen. Vihdoinkin!

Ensimmäisenä tein pienen joulumaiseman EV:n huoneen ikkunan väliin. Lumihankena on askarteluvillaa ja somisteina puisia vuosien varrella kertyneitä joulukoristeita.

Ei kovin runsas, mutta minusta hauskan näköinen.

Eteiseen laitoin pienen valoköynnöksen (jonka lampuista suurin osa on palanut, eikä niitä voi vaihtaa...) käytöstä poissa olevaan hedelmäkerroskoriin. Tälläsin kaveriksi muutaman hopeanvärisen somistepallon (rottinkia, lankaa sekä isoja käpyjä) sekä pari hopeanväristä sydänjoulukoristetta.

Yllättävän kirkkaasti ne muutamat vielä hengissä olevat ledit valaisevat tuon!

Tuo oli ns. "pakko" tehdä tuon värisenä, vaikka muuten värit ovatkin ne valkoinen ja punainen. En vaan nähnyt tuossa sieluni silmin muita värejä kuin hopeaa.

Ensimmäinen kauralyhde pääsi myös jo (kylläkin vasta illalla, kuten kuvasta voi havaita) paikoilleen, tottakai punaisen rusetin kera. Kokeilin toiseen lyhteeseen vastaavanlaista luonnonvalkoista nauhaa, mutta se oli kuin sideharsolla sidottu... Se EI kohottanut joulutunnelmaa ;-)


Iltapäivällä hain EV:n kotiin ja sain hänet kevyesti "vääntämällä" lopulta ryhtymään kuusen koristelemiseen. Ikkunasomistukseni sai vain pikakommentin "Tonttuja" ja sen jälkeen heiluteltiin jo viime vuonna suuren sukseen saanutta lumipallokuulaa, jossa joulupukki seisoo (jääkiekko- tai golf-)maila olallaan. Mikä näissä koristeissa oikein lapseen vetoaa??


Omankin kuusen somisteet onneksi kiinnostivat sen verran, että se tuli valmiiksi. Hänellä on puutaan varten omia pieniä auto- ja nallekoristeita, jotka löysivät näppärissä sormissa nopeasti paikkansa (kuusessa on valot valmiina). Päivän yllätys tuli lopussa, kun EV totesi, että hän tarvitsee kuuseensa "sen tänne ylös" (latvatähden, suom.huom.). No, äitihän kääntää vaikka maapallon kallelleen, jotta sellaisen pieneen havupuuhun konstilla tai toisella löytää. Siihen saakka mennään näillä eväillä:

Pieni yksityiskohta koristelusta oikealla. Minusta nallet (ja mikseivät autotkin) ovat aika suloisia; saa nähdä, kuinka kauan kelpaavat pienelle miehelle, joka kasvaa kohisten.