Kaks vain valveill´on puolisoa

Herra Miehellä ei ollutkaan keuhkoputkentulehdus, vaan influenssa. Samoin kälyllä, oletan. Niinpä jouluaattona pystyssä olivat lasten lisäksi vain lankomies ja minä. Sairastupajoulua pyöritettiin langon ja kälyn huushollissa. Käly pysyi sen verran pystyssä, että saimme joulupöydän katetuksi, ja - aah - jouluaterian käyntiin. Välillä viihdytimme lapsia, joille jouluruoka vielä oli hotkis-hotkis -osastoa ja jotka  halusivat kipin kapin poistua pöydästä jännittämään pöksyt täristen pukin tuloa.

Minäkin, maailman hiiiiiiitain syöjä, sain juuri ja juuri kinkun viimeisen siipaleen huuhdeltua superherkullisella punaviinillä alas ennen kuin pukki kolkutti ovella ja käynnisti hurjan härdellin. Lahjapaperit lensivät kaaressa, kun esiin kaivettiin nukkeja ja sormiskeittilautoja (voi aikoja!), keinulampaita ja jääkiekkokypäriä. Yritin melko pitkälle pysyä perässä siitä, mikä EV:n lahja keneltäkin tuli, mutta jossain vaiheessa tarkkaavaisuuteni herpaantui millisekunniksi, ja peli oli menetetty. Kortteja lojui papereiden seassa huiskin haiskin, eikä auttanut muu kuin tänään kerätä ylpeyden rippeet ja kiitellä antajia lahjoista kysyen "Mitäs siinä sinun paketissasi olikaan...?"

Itsekin olin ollut ilmeisesti jossakin vaiheessa vuotta muutakin kuin nalkuttava vaimo ja ärjyvä äiti, sillä paketeista paljastui pari ihanaa puutarhakirjaa - Sailan kirja mulla jo on ;-), huikean hienot tanskalaiset (HM kävi Kööpenhaminassa työmatkalla ja toi näköjään muutakin kuin joulukuusenpalloja) kynttilänjalat, iki-ihania Kivi-tuikkulyhtyjä ja sukunimeni mukaista lasisarjaa edustavat äärimmäisen kauniiit kuohuviinilasit, muun muassa. Sekä sarjakuvien neron, Don Rosan, uusin Aku Ankka (vaikka kai hän Roopea mieluiten piirtää) -sarjakuvakirja.

Niitä sitten vielä illalla kotiinpaluun jälkeen ihastelin, Herra Miehen valuessa taudissaan pitkin sohvanpohjia.

Joulupäivän aamu valkeni vasta lähempänä kahdeksaa, ONNEKSI, sen verran myöhään EV illalla nukahti. Sai sentään melkein kymmenen tunnin unet. EV siis, en minä ;-/ Uusien lelujen kanssa touhuaminen alkoi saman tien, kun juuri ja juuri valo lapsen silmäluomien raosta sisään paistoi. Siinä meni jääkiekkopelin testaus uusi kypärä päässä, ja sittemmiin on koottu puulaivoja ja rakennettu hillittömiä Lego-rakennelmia, testattu niitä käsittämättömiä sormiskeittilautoja ja aloitettu koko rumba alusta uudestaan. Kunnes joulurauha laskeutui perheeseen mitä "riemastuttavimmalla" tavalla: EV:llekin nousi kuume. Nyt täällä makaa Iso Mies ja Pieni Mies vällyjen alla, krohiseva kuorsaus kuuluu viereisistä huoneista.

Minä olen seissyt hellan ääressä kutakuinkin siitä lähtien, kun palasin apteekista puolen päivän jälkeen, käytyäni hakemassa HM:n tropit (ja itselleni ennaltaehkäisyksi c-vitamiini - sinkki -yhdistelmäpillereitä taudin torjuntaan). Päiväruokaa, kinkun paistoa, bataatti-sinihomejuustolaatikkoa (nannaa!!!), kinkun kuorrutusta, punaherukkakastiketta kinkulle...

Vasta EV:n nukahtamisen jälkeen sain tarttua joululahjaksi yhteisesti siipan kanssa saamaamme sarjakuvakirjaan, ja kaataa itselleni seuraavan lasillisen samppanjaa. On ollut tyystin erilainen joulu kuin kuvittelin - onneksi ehdin fiilistellä ennen pyhien alkua :-) En minä omaa osaani silti valita, kyllä ruuanlaitto omilleen on aivan superihanaa puuhaa. Miesteni puolesta olen pahoillani, vaikka EV ehtikin saada joulultaan täydellä teholla sen, mitä odottikin. HM ei ole mikään jouluihminen, joten hän sairastaa vaan, onneksi myös syö. Ruuat nimittäin olivat aika herkullisia.

Lohirulla onnistui hienosti, kylmäsavupororulla myös. Limettisilakat ovat aivan fantastisen raikkaita, vadelmasilakat ihanan etikkaisia, pienellä, herkällä vadelmatwistillä sävytettyjä. Ikirakkauteni valkosipulisilakat jäivät tässä kisassa täysin yllättäen kolmanneksi! Ja vaalealla glögillä maustettu graavilohi on aivan jumalaista, vaikka glögi on alkoholitonta mehuglögiä. Omena-pähkinächutney meni kinkun kanssa yhteen kuin Fred ja Ginger, ja mädit punasipuleineen, smetanoineen olivat... aina yhtä taivaallinen alkupala. Hurraa, venäläinen keittiö!!!

Yömyssyni, kermalikööri, lepää tyynenä lasissa vierellä, kun kirjoittelen näitä viimeisiä rivejä tältä päivältä. Vaikka jouluaatto on takana, nyt jo joulupäiväkin, joulutunnelma onneksi on pysynyt talossa. Ihana rauha ja raukeus leijuu huoneissa, vain vieno nuhakuorsaus pitää ääntä hiljaisissa huoneissa. Kynttilät on sammutettu tai itsekseen sammuneet, joten ehkä minunkin olisi syytä sammuttaa oma valoni ja siirtyä unten mielenkiintoiseen maailmaan. Toivottavasti tänä yönä pääsen puutarhaani sen parhaassa vihreydessä ja näen, miten viime kesän työt ovat muuttuneet ihanaksi kukoistukseksi.

Tulethan, kesä?

Tipunaskelia jouluun.

Posti toi eilen mieluisan pakettikortin: saimme kuin saimmekin jouluksi Kuurankukan ikkunaan! Airam oli ystävällisesti korjannut tähtösemme (tai luopunut hommasta ja lähettänyt kokonaan uudet tilalle) ja nyt ikkunassa taas loistaa... nii-in, mikähän tuo nyt sitten olisi? Tähti? Lumihiutale? Kuurankukka, todellakin?

Kuva hieman vääristää sen värejä, livenä valot ovat hieman kellertävämpiä.

Kuvassa vanha kliiviani kohottelee lehtiään kohti valoa. Tai toki se oli ensin ja valo vasta sitten ;-)

Joulukortteja alkaa tulla. Olen niin iloinen siitä, että joitakin kortteja tulee "hyvissä ajoin" ja ennen kaikkea harvakseltaan. Näin niistä ehtii nautiskella, lukea ajatuksella ja ajatella lähettäjää. Tiedän kuitenkin aiemmista jouluista sen, että kun palvelulaitos on avannut kaikki punaiset kuoret, lajitellut ne järjestykseen ja jakanut ne kerralla ihmisten laatikoihin, meilläkin ajatusten viipyily vähenee. Miksi, oi miksi, emme "saa" lähettää korttejamme silloin, kun haluamme, ja miksi, oi miksi Posti ei voi jakaa niitä pikkuhiljaa?

Tuossa tähän mennessä saapuneita ilahdutuksia. Pienet pyykkipojat odottavat tulevia kortteja. Löysin nipsut lopultakin, parin vuoden metsästyksen jälkeen Tiimarista (aiempina vuosina olin aina myöhästynyt hankinnassani ja kaikki oli ehditty myydä), ja tulin lallatellen niiden kanssa kotiin - vain huomatakseni joulutarvikelaatikoista, että olin jo viime vuonna ostanut pyykkipoikia juuri tätä tarkoitusta varten. Ruskeansävyisiä kylläkin, mutta selkeästi joulusomisteiksi tarkoitettuja. Voi hyvänen paikka tätä minun muistiani...

Haluaisin joskus järjestää oikein tunnelmalliset joululahjavalvojaiset. Olisi iso pöytä, kauniita kääreitä runsain mitoin, lahjoihin sopivia somisteita käden ulottuvilla, paketoitavia hankintoja lojuisi sohvilla ja tuoleilla, joululaulut soisivat hiljaa ja kuuma glögi höyryäisi lasissa. Vielä niitä ei ole tullut järjestetyksi :-) Tänäänkin pakkasimme lahjoja vähän vipinätunnelmissa, kun halusimme saada muualle Suomeen lähtevät paketit laatikoihin huomista matkaanlähtöä varten. Glögiä onneksi oli, ja joitakin kauniita kääreitäkin. Tässä on käsitöitä ahkerasti harrastavalle anopille matkalla jotakin pientä kivaa. Lahjapussiksi keksin kankaisen leipäpussukan paperikääreiden sijasta. Aloitin siis kankaisen paketoinnin - vaikkakin valmiin pussin muodossa. Ehkä ensi vuonna kaikki saavat kankaiset lahjakääreet pakettinsa peitoksi, jahka minä joulun alennusmyynneistä ahnehdin hurjat määrät kangaspaloja...

Syvimmin sain kiinni joulutunnelmasta selatessani joulureseptejäni. Olemme kutsuneet muutaman ystäväperheen glögille - aion kokeilla tehdä myös munatotia elämäni ensimmäistä kertaa - 22. päivän illaksi, juhlistamaan päivien pitenemistä, ja sitä varten etsiskelin jouluisten pikkupalojen ohjeita. Samalla nostelin sivuun jouluaaton aterialle soveltuvien kalojen ja sinappien reseptejä. Valitsen niistä viikonloppuna ne, jotka aion tehdä. Ostin jo tänään pari pientä purkkia niitä varten. Olisinpa vähemmän väsynyt, nyt olisi hurja inspiraatio tutkia reseptejä enemmänkin!

Kyllä tästä tänäkin vuonna talven tärkein juhla tulee. Huomenna ajattelin suunnata Helsinkiin, tutustumaan kaikkien - todellakin: siellä on monta - joulumarkkinoiden tarjontaan. Kuvareportaasi seuraa, mikäli kamera ei a) kastu tai b) jäädy. Onneksi löysin viikonloppuna paikallisilta markkinoilta itselleni hyvät kynsikkäät; kuvaaminen on ainakin sen puolesta hieman helpompaa.

Minkä värinen on joulu?

Vaikka minä tekisin minkä värisen joulun - ja niitä värejä on riittänyt - mielikuvissani joulu on aina punainen. Kyllä se sen verran vahvasti on iskostettuna päähän, ja sieluun.


Sama tauti taitaa vaivata Herra Miestä, sillä kun tässä eräänä päivänä häneltä kysyin, minkävärinen meidän joulu tänä vuonna olisi, hän mumisi lehdenluvun tai muun tärkeyshomman lomasta: "Mmm... punainen."


Eipä se haittaa. Voin tehdä punaisen joulun. Siihen minulla on eniten rekvisiittaakin.


Ja siinä samassa: krriiiiiik! Hirveä jarru iski päässä päälle. Se perinteinen punainen joulu vihreäruudullisella kankaalla kantattuine punaisine puuvillaverhoineen, puisine (aarikkatyylin) joulukoristeineen ja joulukuvioisine pöytäliinoineen... EIIIII! Ei tänä vuonna.


Tuo kaikki kelautui mielessäni yhden sekunnin aikana. Tiedättehän ne välähdyksenomaiset oivallukset? Seuraava sekunti toi aivan erilaisen näyn: joulunpunaista, kyllä, mutta sileää samettia. Lisäksi valkoista, lumenvalkoista, helmenvalkoista, valkoista. Himmeästi hohtavaa, lempeää valkoista. Jestas, mä olen pulassa. Minulla Ei Ole Mitään Sellaista. Vaikka joulutarvikelaatikkoni herättävät naurunpurskahduksia ystävättärissäni (no, viisi ISOA pahvilaatikollista joulurekvisiittaa saattaa tietysti olla aika paljon, mutta siihen mahtuvat kaikki koristeet, liinat, kestokranssit, verhot...), punaista sileää samettia ja helmenvalkoista sieltä ei löydy. Damn!


Tähän väliin pieni sivuhyppely. Olohuoneemme katossa on koko täällä asumisemme ajan roikkunut vihreä metallinen viiden kynttilän kattokynttelikkö, joka korkeassa huoneessa on alkanut näyttää hieman, no, nöyrältä. Toiveissa on siis ollut löytää isompi kynttelikkö. Ja kas, aikani etsittyäni törmäsin kodinanttilan sivuilla aika hyvännäköiseen isoon kynttelikköön. Sitä tänään etsimään Porttipuiston ostosparatiisista.


Olin ihan yksin liikkeellä (mikä on aika tavatonta ja tuntui vaihteeksi aika "irti ajasta" -meiningiltä, vaikka juttuseura puuttuikin; usein olen seikkaillut sielläpäin ystävätärseurassa), joten kiertelin myymälässä hyvän tovin ennen kuin päädyin kynttelikköosastolle. Matkalla mukaan tarttui ensimmäinen joululahja: pino kauniita kuvakehyksiä tädille, ja - uskomatonta kyllä - helmenvalkoisia joulukuusenpalloja. Ostinko joulukuusenkoristeita 20. päivä lokakuuta? No, ostin! Höh, tottakai. Miksen olisi ostanut, olenhan haaveillut myyväni niitä ympäri vuoden.


Sitten kynttelikkökin löytyi - vaniljanvalkoisena. Ei harmaana, minkä ehdottomasti halusin. Myyjä ystävällisesti etsi tiedon siitä, että naapurimyymälästä löytyy vielä harmaakin versio, jonka pyysin tilaamaan Porttipuistoon. Joudun palaamaan sinne siis uudelleen ensi viikolla, mikä on tietenkin suuri harmi ;-)


Samalla puistoreissulla olin päättänyt käydä myös iikkeassa, ja siitä pääsen takaisin alkuperäiseen aiheeseeni, eli joulun väriin. Kävi nimittäin seuraavasti: kun olin jälleen haalinut yläkerrasta kaikenlaista pientä tarpeellista kassiin, näin alakerran verhopuolella esille ripustettuna meidän tämän joulun verhot. Punaiset, sileää puuvillasamettia olevat verhot. Käsittämättömästi juuri sellaiset, joita olin mielessäni ajatellut, mutta en kuunaan uskonut löytäväni (valmiina). Siinä ne kuitenkin roikkuivat. Hinta oli iikkealaisittain kohtalaisen korkea, mutta enpä jäänyt sitä kuin hetkeksi miettimään, sillä tiesin näiden verhojen tulevan todella pitkäikäiseen käyttöön. Ihanat!!!


Luonnonvalkoiset koristetyynynpäälliset olin siepannut ostoskassiin jo kierrokseni alkupäässä, joten nyt tarvittiin enää punaiset (samettiset) päälliset. Voisiko ihmiselle käydä niin hyvä tuuri, että samasta kankaasta olisi tyynynpäällisiä?


Juu, kyllä voi. Ajatelkaa, minä löysin niitä! Siis voitteko kuvitella? Niitä oli. Pieni kauneusvirhe oli, etteivät ne olleet 45 x 45 tai 50 x 50 vaan 40 x 60 -kokoisia (eivät siis mahdu verhoilemaan nykyisiä koristetyynyjä olohuoneessa), mutta äkkiäkös minä ongelman ratkaisin ostamalla kaksi 40 x 60 -kokoista sisätyynyä. Taikasauva vaan heilahti. Pim! Olin hypnotisoitu.


Lisäksi - ja tämä on oikeastaan reissun paras osa - löysin sekä tädilleni, äidilleni ja kälylleni - hei vaan, jos luet tätä! Nyt tiedät, että saat jotain Ikeasta :-) - aivan loistavat lahjat. Piirasvuokaa, salaattilinkoa (äitini on aivan armoitettu salaatinsyöjä!), kynttilöitä, piippiippiip ja piippiippiip (luulitko, että kertoisin?)... Suorastaan tanssahtelin läpi lopun myymälän, olin niin supertyytyväinen kaikkiin hankintoihini! Kassojen läheltä löysin kaiken huipuksi ulkomaanystäväni lahjaan sopivaa lahjapaperia ja -nauhaa. Voiko elämä olla enää mainiompaa? No, vielä mukavampaa se olisi, jos olisin saanut sen aivan täydellisen työpaikan, johon hain, mutta enpä vaan saanut :-(


Sitten paljastan itsestäni jotakin, mitä kirjahyllypaljastukset eivät kertoneet, koska kysymysten joukosta puuttui tämä olennainen asia: rakastatko kaikenlaisia käteviä vempaimia? Kyllä, kyllä, ja kyllä. Ikean itsepalvelukassat ovat aivan ihania. Kuka tarvitsee asiakaspalvelua kassalla, jos kone voi hoitaa homman niin kätevästi? Anteeksi, kaikki kassalla työskentelevät henkilöt. Tiedän, että ihastukseni vie vielä tulevaisuudessa teidän työpaikkanne, enkä halua teidän päätyvän työttömiksi, mutta kun se vempele on vaan niin hauska!!


Lisäksi rakastan sauvasekoitintani, monitoimikonettani ja Herra Miehen uutta akkuporakonetta (sitä, jonka hän hankki, "koska minä menin puutyökurssille..."). Mehulinkoani. Herra Miehen mummolta perinnöksi saamaamme vihannesmyllyä (käsikäyttöinen). Mehumaijaani. Räikkäruuvimeisseliä, joka sekin on uusi, koska minä tarvitsin poran (=ruuvinvääntimen) lisäksi jotain muutakin, millä vääntää torx-ruuveja. Mutta nämä kaikki ovat tietysti sivuseikka päivän teemaan verrattuna.¨


Tänä vuonna joulu on siis punaista samettia ja helmenvalkoista. Oih!


Mitä on ollut aiemmin? No sitä traditionaalista suomalaista punaista ja puuta. Sini-valkoista /hopeista joskus. Toissavuonna juhlinnassa oli itämainen sävy, vaikka pääväreinä olivat aiempana vuonna löytämäni vaaleanpunainen, vaaleanvihreä ja valkoinen. Viime joulu oli punavioletti ja kullanvärinen (ja siitä tykkäsin ihan hirveästi). Ehkä minulla on nyt joku karsastus perinteistä suomalaista joulusomistusta kohtaan, mutta en kyllä todellakaan tarvitsisi olkipukkeja minnekään.


Mutta seimi pitää olla. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tietäjien kera. Sain seimen viitisen vuotta sitten lahjaksi ystävättäreltäni (miten huikean rohkea hankinta häneltä, mutta meni niin nappiin, ettei enempää olisi voinut mennä!), ja pikkuhiljaa olen hankkinut siihen hahmoja. Ensin oli erilaisia enkeleitä, sitten löysin "päätähdet" muutaman eläimen kera, ja tänä keväänä, aikamoisen metsästyksen jälkeen, tietäjät sveitsiläisestä verkkokaupasta (jep). Sen verran epäortodoksinen seimemme on, että siellä, orrelle vievän portaan takana, kurkkii myös kaksi pienenpientä tonttua, mutta nepä ovatkin Rovaniemeltä, eikä niitä voi jättää pois. Hyväntahtoisia ovat, sekä puna- että violettilakkinen, ja sen verran pieniä, etteivät varmasti ole kenellekään häiriöksi.


Tuosta lienee helppoa havaita, ettei joulun perimmäinen sanoma ole minulle - valitettavasti, näin kai on sanottava - erityisen pyhä, mutta traditiona silti osa joulua. Ehkä tänä vuonna toteutan sen, mitä viime vuonna vasta suunnittelin: teen jouluevankeliumista seimen avulla Eka Vekaralle aattona "joulunäytelmän".


Jouluisia unia toivotan nyt, ja lähden itse nukkumaan muutaman tunnin. Herätyskello soi 7.15.

Julistan jouluvalmistelukauden alkaneeksi.

Minun jouluvalmisteluni ovat jo useana vuonna alkaneet - anteeksi "mainostus" - Stockan syksyisistä Hulluista Päivistä. Sieltä (viimeistään) alan katsella hyviä joululahjaideoita läheisille, ja kaukaisemmillekin. Olen nimittäin vähän... tuota... no, ostan mielelläni lahjoja. Minusta on ihanaa löytää joku aivan supersopiva lahja jollekin tärkeälle ihmiselleni. Aina se ei tietenkään onnistu rauhassa, vaan viime metreillä sinkoilen päättömänä kauppakeskusten seinien sisäpuolella ja, kai se on myönnettävä, joskus on tullut myös hätäostoksia. Hullarit ovat kuitenkin usein avanneet lahjasesongin.


Kehtaanko silti myöntääkään: yhden lahjan ostin jo kevään Hullareilta. Juu. Kyllä. Mutta kun vastaan tuli niin sopiva artikkeli! Pakkohan se oli ostaa. En vain valitettavasti voi kertoa, mitä hankin, ja kenelle, sillä epäilen ko. henkilön salaa käyvän lukemassa tekstejäni, vaikka ei ole rekisteröitynyt lukijaksi :-) . Fakta, joka on jouluteemaa käsiteltäessä hieman haasteellinen. Miten hehkuttaa hyvillä löydöillä, jos "se" lukee tätä? Ei siis kertakaikkiaan mitenkään. Joudutte tyytymään tarinoihin ihan muista asioista, ellen sitten uskaltaudu kirjoittamaan joistakin hankinnoista luottaen siihen, että ko. henkilö ei ikuna löydä tähän blogiin.


Kelta-musta esite on siis käsillä. Ja käsissä. Tein muuten sen virheen, että luin sitä tiiviisti heti sen jälkeen, kun olin laittanut käsivoidetta puutarhatöiden jälkeen kynsiharjalla hinkattuihin käsiini. Hyvästi, käsivoide, ja uudelleen käsienpesulle. Ei kestänyt Stockan muste meikäläisen tummeleita. Vai päinvastoinko rakastui siihen, sen verran mustat sormet sain!


Olen superhuono shoppaaja, jos jotakin pitäisi itselleni hankkia. En muista, milloin viimeksi olisin löytänyt esitteestä jotain itselleni. Mutta kyllä vihkonen (joka ei ole enää vihkoNEN, vaan lähestyy akuankan taskukirjan paksuutta!) väistämättä joka kerta jotakin lahjarintamalla poikii. Nytkin poimin sieltä jotain pientä, vaikka voi, miten mielelläni hehkuttaisin keväisen löytöni onnistuneisuutta. Tämäpä onkin todella ärsyttävää: kerrankin olisin onnistunut jossakin, mutta en voi kertoa siitä kenellekään. :-(


Lahjapaketteihin olen joskus yrittänyt myös panostaa. Pakko on myöntää, etten toiveistani ja yrityksestäni huolimatta ole mikään visualisti niiden suhteen, mutta joskus olen saanut aikaan onnistumisen elämyksiä. Olen pakannut lahjoja voimapaperiin, jonka olen sitten somistanut jollakin lahjaan tai lahjan saajaan liittyvällä rekvisiitalla, etsinyt lahjaan tai saajaan juuri sopivaa paperia tai jopa kangasta, somistanut paketteja jouluisilla karkeilla... Mitä milloinkin on mieleen juolahtanut. Silti ihaillen katselen joululehtien - joita rakastan aivan valtavasti ja ostan aina kaikki - somia ja vielä somempia ideoita, joissa jo pelkkä kääre tekee paketista aivan erityisen.


Ehkä yritän tänä loppuvuonna miettiä joulun yksityiskohtia joululehtiä ja -kirjoja hyvissä ajoin selaamalla. Aloitanko jo huomenna, kun vielä olisi aikaa? Voihan olla, että jossakin vaiheessa nämä vapaaherrattaren päivät käyvät vähiin.


Heetkinen, nyt on lokakuun alku, ja puutarhassakin voisi ymmärtääkseni vielä tehdä jotakin.


Mutta miksei joulusesonkia voisi aloittaa lokakuussa? Eihän sitä kukaan kiellä. Vakiomarketissanikin näin tänään jo ensimmäiset paperiset jouluaiheiset servietit. Joo, oikeasti. Siellä ne tontut kirmasivat lumihangessa. Ja saatte olla varmoja, että kaupat alkavat soittaa joulumusiikkia heti hullarikiireiden päätyttyä.


Hassua sinänsä, että kritisoin hieman tuon joulumusiikin soittelua, olenhan itse joskus haaveillut jopa jouluputiikin perustamisesta. Siellä kai pitäisi Kulkusten soida läpi vuoden? Joulukoristeita, jouluaiheisia kankaita, leivontatarvikkeita... Miksi juhannuksenakin ei voisi olla joulu jossakin Suomen kolkassa, kai me vielä ainakin joidenkin turistien mielestä olemme Joulumaa?


Tästä postauksesta tulee nyt kyllä aivan raivostuttava markkinointipuheenvuoro, mutta mainostan nyt samalla Rovaniemen SantaParkiakin. Kävimme siellä kesällä, ja jouduin kyllä nielemään pikkuvarpaan kynnen alle kaikki ennakkoluuloni sitä paikkaa kohtaan. Jopa kesälläkin siellä sai hieman joulutunnelmaa, ja kun vielä kiersimme paikkaa Eka Vekaran ehdoilla, saimme paikasta aika tavalla enemmän irti kuin olimme kuvitelleet. Jos tie vie Rovaniemelle, jouluihmisen kannattaa kyllä käydä lapsettumassa joulupukin luona. (Kyllä, hän oli paikalla.)


Ei tämä voi olla totta... Kello on vartin yli kaksitoista tavallisena lokakuun yönä ja minä olen aivan joulufiiliksissä. Minun on lähdettävä nukkumaan, muuten huomiseksi suunnittelemani hillonkeittopäivä menee porkkanalaatikoksi.

Jingle bells, jingle bells, jingle all the way...