Minkä värinen on joulu?

Vaikka minä tekisin minkä värisen joulun - ja niitä värejä on riittänyt - mielikuvissani joulu on aina punainen. Kyllä se sen verran vahvasti on iskostettuna päähän, ja sieluun.


Sama tauti taitaa vaivata Herra Miestä, sillä kun tässä eräänä päivänä häneltä kysyin, minkävärinen meidän joulu tänä vuonna olisi, hän mumisi lehdenluvun tai muun tärkeyshomman lomasta: "Mmm... punainen."


Eipä se haittaa. Voin tehdä punaisen joulun. Siihen minulla on eniten rekvisiittaakin.


Ja siinä samassa: krriiiiiik! Hirveä jarru iski päässä päälle. Se perinteinen punainen joulu vihreäruudullisella kankaalla kantattuine punaisine puuvillaverhoineen, puisine (aarikkatyylin) joulukoristeineen ja joulukuvioisine pöytäliinoineen... EIIIII! Ei tänä vuonna.


Tuo kaikki kelautui mielessäni yhden sekunnin aikana. Tiedättehän ne välähdyksenomaiset oivallukset? Seuraava sekunti toi aivan erilaisen näyn: joulunpunaista, kyllä, mutta sileää samettia. Lisäksi valkoista, lumenvalkoista, helmenvalkoista, valkoista. Himmeästi hohtavaa, lempeää valkoista. Jestas, mä olen pulassa. Minulla Ei Ole Mitään Sellaista. Vaikka joulutarvikelaatikkoni herättävät naurunpurskahduksia ystävättärissäni (no, viisi ISOA pahvilaatikollista joulurekvisiittaa saattaa tietysti olla aika paljon, mutta siihen mahtuvat kaikki koristeet, liinat, kestokranssit, verhot...), punaista sileää samettia ja helmenvalkoista sieltä ei löydy. Damn!


Tähän väliin pieni sivuhyppely. Olohuoneemme katossa on koko täällä asumisemme ajan roikkunut vihreä metallinen viiden kynttilän kattokynttelikkö, joka korkeassa huoneessa on alkanut näyttää hieman, no, nöyrältä. Toiveissa on siis ollut löytää isompi kynttelikkö. Ja kas, aikani etsittyäni törmäsin kodinanttilan sivuilla aika hyvännäköiseen isoon kynttelikköön. Sitä tänään etsimään Porttipuiston ostosparatiisista.


Olin ihan yksin liikkeellä (mikä on aika tavatonta ja tuntui vaihteeksi aika "irti ajasta" -meiningiltä, vaikka juttuseura puuttuikin; usein olen seikkaillut sielläpäin ystävätärseurassa), joten kiertelin myymälässä hyvän tovin ennen kuin päädyin kynttelikköosastolle. Matkalla mukaan tarttui ensimmäinen joululahja: pino kauniita kuvakehyksiä tädille, ja - uskomatonta kyllä - helmenvalkoisia joulukuusenpalloja. Ostinko joulukuusenkoristeita 20. päivä lokakuuta? No, ostin! Höh, tottakai. Miksen olisi ostanut, olenhan haaveillut myyväni niitä ympäri vuoden.


Sitten kynttelikkökin löytyi - vaniljanvalkoisena. Ei harmaana, minkä ehdottomasti halusin. Myyjä ystävällisesti etsi tiedon siitä, että naapurimyymälästä löytyy vielä harmaakin versio, jonka pyysin tilaamaan Porttipuistoon. Joudun palaamaan sinne siis uudelleen ensi viikolla, mikä on tietenkin suuri harmi ;-)


Samalla puistoreissulla olin päättänyt käydä myös iikkeassa, ja siitä pääsen takaisin alkuperäiseen aiheeseeni, eli joulun väriin. Kävi nimittäin seuraavasti: kun olin jälleen haalinut yläkerrasta kaikenlaista pientä tarpeellista kassiin, näin alakerran verhopuolella esille ripustettuna meidän tämän joulun verhot. Punaiset, sileää puuvillasamettia olevat verhot. Käsittämättömästi juuri sellaiset, joita olin mielessäni ajatellut, mutta en kuunaan uskonut löytäväni (valmiina). Siinä ne kuitenkin roikkuivat. Hinta oli iikkealaisittain kohtalaisen korkea, mutta enpä jäänyt sitä kuin hetkeksi miettimään, sillä tiesin näiden verhojen tulevan todella pitkäikäiseen käyttöön. Ihanat!!!


Luonnonvalkoiset koristetyynynpäälliset olin siepannut ostoskassiin jo kierrokseni alkupäässä, joten nyt tarvittiin enää punaiset (samettiset) päälliset. Voisiko ihmiselle käydä niin hyvä tuuri, että samasta kankaasta olisi tyynynpäällisiä?


Juu, kyllä voi. Ajatelkaa, minä löysin niitä! Siis voitteko kuvitella? Niitä oli. Pieni kauneusvirhe oli, etteivät ne olleet 45 x 45 tai 50 x 50 vaan 40 x 60 -kokoisia (eivät siis mahdu verhoilemaan nykyisiä koristetyynyjä olohuoneessa), mutta äkkiäkös minä ongelman ratkaisin ostamalla kaksi 40 x 60 -kokoista sisätyynyä. Taikasauva vaan heilahti. Pim! Olin hypnotisoitu.


Lisäksi - ja tämä on oikeastaan reissun paras osa - löysin sekä tädilleni, äidilleni ja kälylleni - hei vaan, jos luet tätä! Nyt tiedät, että saat jotain Ikeasta :-) - aivan loistavat lahjat. Piirasvuokaa, salaattilinkoa (äitini on aivan armoitettu salaatinsyöjä!), kynttilöitä, piippiippiip ja piippiippiip (luulitko, että kertoisin?)... Suorastaan tanssahtelin läpi lopun myymälän, olin niin supertyytyväinen kaikkiin hankintoihini! Kassojen läheltä löysin kaiken huipuksi ulkomaanystäväni lahjaan sopivaa lahjapaperia ja -nauhaa. Voiko elämä olla enää mainiompaa? No, vielä mukavampaa se olisi, jos olisin saanut sen aivan täydellisen työpaikan, johon hain, mutta enpä vaan saanut :-(


Sitten paljastan itsestäni jotakin, mitä kirjahyllypaljastukset eivät kertoneet, koska kysymysten joukosta puuttui tämä olennainen asia: rakastatko kaikenlaisia käteviä vempaimia? Kyllä, kyllä, ja kyllä. Ikean itsepalvelukassat ovat aivan ihania. Kuka tarvitsee asiakaspalvelua kassalla, jos kone voi hoitaa homman niin kätevästi? Anteeksi, kaikki kassalla työskentelevät henkilöt. Tiedän, että ihastukseni vie vielä tulevaisuudessa teidän työpaikkanne, enkä halua teidän päätyvän työttömiksi, mutta kun se vempele on vaan niin hauska!!


Lisäksi rakastan sauvasekoitintani, monitoimikonettani ja Herra Miehen uutta akkuporakonetta (sitä, jonka hän hankki, "koska minä menin puutyökurssille..."). Mehulinkoani. Herra Miehen mummolta perinnöksi saamaamme vihannesmyllyä (käsikäyttöinen). Mehumaijaani. Räikkäruuvimeisseliä, joka sekin on uusi, koska minä tarvitsin poran (=ruuvinvääntimen) lisäksi jotain muutakin, millä vääntää torx-ruuveja. Mutta nämä kaikki ovat tietysti sivuseikka päivän teemaan verrattuna.¨


Tänä vuonna joulu on siis punaista samettia ja helmenvalkoista. Oih!


Mitä on ollut aiemmin? No sitä traditionaalista suomalaista punaista ja puuta. Sini-valkoista /hopeista joskus. Toissavuonna juhlinnassa oli itämainen sävy, vaikka pääväreinä olivat aiempana vuonna löytämäni vaaleanpunainen, vaaleanvihreä ja valkoinen. Viime joulu oli punavioletti ja kullanvärinen (ja siitä tykkäsin ihan hirveästi). Ehkä minulla on nyt joku karsastus perinteistä suomalaista joulusomistusta kohtaan, mutta en kyllä todellakaan tarvitsisi olkipukkeja minnekään.


Mutta seimi pitää olla. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tietäjien kera. Sain seimen viitisen vuotta sitten lahjaksi ystävättäreltäni (miten huikean rohkea hankinta häneltä, mutta meni niin nappiin, ettei enempää olisi voinut mennä!), ja pikkuhiljaa olen hankkinut siihen hahmoja. Ensin oli erilaisia enkeleitä, sitten löysin "päätähdet" muutaman eläimen kera, ja tänä keväänä, aikamoisen metsästyksen jälkeen, tietäjät sveitsiläisestä verkkokaupasta (jep). Sen verran epäortodoksinen seimemme on, että siellä, orrelle vievän portaan takana, kurkkii myös kaksi pienenpientä tonttua, mutta nepä ovatkin Rovaniemeltä, eikä niitä voi jättää pois. Hyväntahtoisia ovat, sekä puna- että violettilakkinen, ja sen verran pieniä, etteivät varmasti ole kenellekään häiriöksi.


Tuosta lienee helppoa havaita, ettei joulun perimmäinen sanoma ole minulle - valitettavasti, näin kai on sanottava - erityisen pyhä, mutta traditiona silti osa joulua. Ehkä tänä vuonna toteutan sen, mitä viime vuonna vasta suunnittelin: teen jouluevankeliumista seimen avulla Eka Vekaralle aattona "joulunäytelmän".


Jouluisia unia toivotan nyt, ja lähden itse nukkumaan muutaman tunnin. Herätyskello soi 7.15.