Thunderbolt and lightning

Olipa ukkonen eilen. Rytisi ja paukkui niin, että ikkunalasit helisivät. Ja sitä kesti kauan: mäiske alkoi kuuden aikaan, ja vielä lähempänä kymmentä kuului muutama iso jyrähdys.

Jälleen kerran haikailin mahdollisuutta toiseen aika-avaruuteen. Tällä kertaa olisin käyttänyt sen ilmiön valokuvaamiseen. Pilvet olivat tummemmat kuin osaatte kuvitella, mutta kuvitelkaapa kuitenkin ruskan väreissä loistavat puut niitä pilviä vasten. Siis ennen kuin ulkona tuli aivan pimeää, salamointia lukuunottamatta. Onneksi sähköt eivät sentään menneet.

Vettäkin tuli eilisen päivän aikana reilut 30 mm, joten ihan mistään pienestä sadekuurosta ei ollut kyse. Osa tuosta tuli kyllä päivän aikana, ennen varsinaista pauketta.

Ukkosen lailla minuun iski tänään myös... joulutunnelma. Se ei vaatinut muuta kuin yhden mainoksen, jossa luki "Tutustu joulupuotiin". Humahdus kävi ja asettui vatsaan lämpimälle kerälle. Joulu...!

Heti teki mieli kaivautua sohvannurkkaan joululehtiä ja -kirjoja selailemaan, pohdiskelemaan joululahjoja ja suunnittelemaan pihavalojen asentamista (olen jo nähnyt vähän matkan päässä olevan talon edustalla kaksi kartion mallista pajuköynnöstukea valoin koristeltuina, mutta silloin en niistä vielä innostunut). Työpaikan vieressä olevassa puutarhamyymälässä oli jo vähän ulkovaloja myynnissä, ja joku sisustustavaratalo järjesti viikonloppuna valotapahtumankin.

Tuskin tämä koskaan aivan näin varhain on iskenyt, mutta eipä se rakkauskaan kysy aikaa tai paikkaa. Se tulee vaan. Minulle tuli joulutunnelma. Kai se yhdenlaista rakkautta on sekin.

Oi, nyt täytyy jo pohtia joulun teemaväriä...! Rohkenisinko satsata siniseen, jota tänä vuonna sisustuslehdet - erityisesti farkunsinistä - ovat lanseeranneet sisustusväriksi. Sininen valkoisin maustein? Hmm... viime vuonna oli punaista valkoisen kera. Minulla ei taida olla kuin kirkkaan sähkönsinisiä koristeita.

Viikon päästä perjantaina Helsingin Ritarihuoneella alkaa Nyt syttyy valot tuhannet -joulunäyttely. Heti näyttelyn alussa en pääse sitä katsastamaan, mutta seuraavana viikonloppuna kyllä. Olen ihan haltioissani: jouluaiheinen näyttely Ritarihuoneella! Siinä on kaksi hyvää syytä viettää kokonainen lauantaipäivä - näyttely on avoinna klo 11-18 Kruununhaassa. Ah ja voi. Toivottavasti siellä saa valokuvata!

Joulukuun 7. päivä - lisää lunta

Sain joskus muinoin tuttavaltani meilin, jossa turkulaisenomaisella murteella pidetään päiväkirjaa lumentulosta. Aamulla, ensimmäistä kertaa tälle päivälle kolatessa, tuli moinen teksti mieleen, miten lieneekin.

Kolaaminen ei ole hyötyliikuntaa, se on haittaliikuntaa. Olisikin kuuden hehtaarin tontti ja voisi lykkiä lumet metsänlaitaan, kuten kuulin kaupassa sivukorvalla jonkun rouvan mainitsevan. Vaanko ei ole. Alle tuhannen neliön tontilla on yllättävän vähän lumenkasaukseen soveltuvia kohtia, varsinkin, kun jo joulukuun seitsemäs päivä pitää oikeasti alkaa miettiä, mihin sen kaiken lykkää, siltä varalta, että lykättävää tulisi tätä tahtia läpi koko talven.

Onhan se kaunista, kun lapsen nyrkin kokoisia hiutaleita leijailee hiljalleen alas, valaisten maiseman, koristellen puut ja pensaat. On se. Kyllä minä siitä nautin ihan suunnattomasti. Herra Mies laittoi pihapihtaankin valot, ja kun sen oksille on satanut puhdasta, pehmeää lunta, puu näyttää aivan satumaisen kauniilta.

Sitä minä yritän fiilistellen ihailla, kun työnnän seitsemättä kolallista lunta pihdan viereen, noin kahden metrin korkeuteen.

Toki harmittaisi hirveästi, jos tämä kaikki nyt lähtisi sulamaan pois, sitä en kyllä kiistä. Valitan vissiin vain lämpimikseni ;-) Paitsi sitäkään ei tarvitse tehdä, kyllä kolaaminen hien tuo pintaan!

Päivän varsinaiset joulupuuhat keskittyivät tänään vain sisätiloihin. Kun kaksipuolinen teippi ei pitänyt koristetta paikallaan alkuunkaan, nappasin pienen palan sinitarraa makuuhuoneemme oveen, johon ripustin mielestäni oikein herttaisen sydänkoristeen. Kuvassa sinitarra näköjään näkyy vähän ikävästi :-/ Livenä siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota.

Päivän varsinaisen joulupuuhan piti olla pulkkamäkireissu Eka Vekaran kanssa. Nuorimiespä ilmoitti kuitenkin aamulla, että hänhän ei mihinkään pulkkamäkeen lähde. 8-o No, äiti siinä hätäpäissään keksimään, että entäs jos tehtäisiin kavereille Hama-helmistä joulutervehdyksiä? Se sai aikaan hurjat riemunkiljahdukset, joten niillä sitten iltapäivällä itseämme ja toisiamme ilahdutimme. Tuotteet ovat ohessa. Ylhäällä on lentokone (ei kaktus, kuten Herra Mies tuotosta toisin päin tarkastellessaan veikkasi... olisi vissiin pitänyt tehdä sini-valkoinen), ja mustavalkoinen (vastamulkoinen; meillä luetaan Tatua ja Patua) pyörylä on tietenkin jalkapallo. Sydän on EV:n oma valinta ja design entiselle kerhokaverille ja kokkauskurssikollegalle, keijukaisneidolle lähiseudulta. Autot ovat matkalla päiväkotikavereille ja tähti futispojan isosiskolle. Lisääkin näitä pitää kuulemma vielä tehdä, kaikille kavereille näistä ei riitä.

Piakkoin alkaisi olla aika ryhtyä lahjapakettien tekoon. Se se olisi puuha, johon soisin mielelläni itselleni roimasti lisää mielikuvitusta ja visuaalista kykyä. Tänä vuonna haluaisin kovasti paketoida kaiken joulukankaisiin paperin sijasta. Se olisi mielestäni ihanan erilaista, ekologista ja - vain pehmeää. Ehkä käyn ostamassa joulun jälkeen alennusmyynneistä kankaanloppuja ja hyödynnän idean ensi vuonna. Tai... mistä sitä tietää, mitä tässä vielä keksii! Yhden paketin olen jo saanut melkein valmiiksi, mutta se onkin lähdössä ei-Suomeen. Piste i:n päältä siitä vielä puuttuu; toivottavasti löydän huomenna jotain siihen sopivaa.

Pium paum pelistä pois.

Könötin vissiin hieman liian kauan toissailtana koneen ääressä huonossa asennossa, kokeilemassa eri versioita blogin uudeksi ilmeeksi. Eilisen olin nimittäin ensin lievässä, sitten iltapäivää kohti yhä pahenevassa päänsäryssä, kunnes iltapäivän katveessa siitä tuli pitkästä aikaa oikein räimeä migreeni. Eivät auttaneet parit lääkkeetkään, eikä perinteinen tyhjennysharjoitus. Makasin vaan ja yritin hengittää ihan hiljaa.

Yöllä kahden aikaan otin viimeisen lääkkeen, ja sitten helpotti.

Onneksi, sillä tänään meillä on ollut talo täynnä väkeä juhlistamassa Thaimaan kuninkaan 83-vuotissyntymäpäivää. Aina pitää joku syy juhlaan olla, ja tämä sattui olemaan useammalle perheelle mieluinen teema. 12 aikuista ja seitsemän alle 10-vuotiasta lasta täytti talomme tänään lattiasta kattoon. Voi että oli ihanaa!

Torstain joulupuuha Eka Vekaran kanssa liittyi juuri tähän, sekä tietysti myös huomiseen itsenäisyyspäivään. Hirveällä tuherruksella saimme syntymään parikymmentä Thaimaan lippua, kas tässä. Suomen liput olivat vaivattomampia, ei tarvinnut kuin leikata ja liimata. Nämä ovat sentään omin käsin väritettyjä! Eivät aivan absoluuttisen aidon näköisiä, mutta kapea sininen viiva oli ainoa, minkä saimme mahtumaan lippuun...

Perjantain puuha olikin koko perheen yhteinen riemu: järjestimme leffaillan suklaapopcorneineen ja sipseineen. Elokuvaksi valitsimme EV:n uuden suosikkikirjan mukaisesti Niko - lentäjän poika -leffan. Se yllättäen jäi kesken, koska pimeähkössä huoneessa, dramaattisen musiikin soidessa, sudet olivat pienelle miehelle liian pelottavia. Pienimmän puuhaajan toiveesta vaihdoimme koneeseen yhden Disneyn joulu-dvd:istä ja sekös meitä sitten viihdytti loppuun saakka.

Eilen joulupuuha jäi sitten tyystin kokonaan miestenväliseksi, kun äiti oli täysin pelistä poissa. Eipä siinä mitään; he ne meidän perheen leipurit muutenkin ovat. Tähän leipomissessioon minustakin olisi ollut kiva osallistua muutenkin kuin ohijuoksuilla vessaan. Hienoja saivat aikaiseksi. "M-karkit" osoittautuivat aivan ykköskäteviksi piparinkoristeiksi EV:n mielestä. Niitä piti saada laittaa reilusti. Ja sai!

Tänään oli äidin ja pojan pitkään odottaman joulupuuhan vuoro: laitoimme seimen esille. Seimi ja hahmot ovat hollantilaisen Anneka Bouken tuotteita, ja pidän näistä aivan valtavasti!

Niin ilmeisesti pitävät muutkin: vasta viime kesänä sain hankituksi itämaan tietäjät - sveitsiläisestä verkkokaupasta. Ei näille montaa jälleenmyyjää Suomessa edes ole, mutta sentään vielä joitakin. Muutaman pikkuenkelin vielä haluaisin!

Yhtenä sivuhyppelynä kaikkeen muuhun joulupuuhasteluun tein tässä männäpäivänä linnuille omia "joulukoristeita". Laitoin mataliin erikokoisiin vuokiin kaikenlaisia linnunsiemeniä, ja kaadoin sulaa kookosrasvaa sitten siteeksi. Sydänvuokaan vuolin juustohöylällä omenanpalasiakin rastaiden herkuksi.

En ymmärrä, en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi en ole tehnyt näitä ennen. Ei voi olla yksinkertaisempaa puuhaa: kattilaan kookosrasvaköntsäle sulamaan, siemeniä astioiden pohjalle, sitten sulaa rasvaa päälle ja astiat ulos jähmettymään. Aikaa meni ehkä viisi minuuttia. Vaikeinta oli laittaa jähmettyneisiin kakkusiin lenksurat rautalangasta. Yritin ensin naputella reikää ohuella naulalla, mutta kakkuset halkesivat tyystin. Lopulta päädyin ottamaan niin tukevan otteen rautalangasta kuin siitä kookosrasvaisilla sormilla suinkin sain ja työntämään lankaa sellaisenaan kakkusten läpi. Se toimi jonkinmoisen äherryksen jälkeen parhaiten, ja sain kuin sainkin ripustetuksi tipusille uudenlaisia herkkuja maisteltavaksi.

Nuo pikkukakkarat pikkusyreenissä nyt eivät ole muuta kuin pieniä lättyjä, mutta minusta tuosta omena-siemensydämestä tuli lisäksi kauniskin! Teen takuulla näitä lisää.

2.12. ja päivän joulupuuha

Aamulla tilpehöörikalenteri oli taas tärkeämpi kuin päivän puuhatasku, mutta ei juuttikalenteri niin tylyä vastaanottoa saanut kuin eilen. Tämän päivän yhteiseksi puuhaksi otin sen uimareissun sijasta lippunauhojen askartelun, viikonlopun juhlien kunniaksi, ja kun olin vielä kaukaa viisas ja hain EV:n kotiin tavallista aikaisemmin, hän oli varsin virkkuna värittelemään ja liimaamaan. Yhteistuumin väkersimme parikymmentä lippua omin käsin ja reilut kaksikymmentä leikkelimme irti jostakin sotaveteraanimainoksesta, jonka takakanteen lippuja oli oikein painettu hyödynnettäväksi. Kiitos!

Oma jouluvalmisteluni sisälsi retken Airamille Keravalla. 8-o ???, eikö niin? No katoppako minä en erityisesti - ja tämä on puhtaan henkilökohtainen ongelma - pidä ikkunoihin ripustettavista paperitähdistä, en edes näistä nykyversioista, joissa sentään on ihan kauniitakin kuoseja (ne 70-luvun oranssit ovat polttaneet joulusieluuni reiän, jota eivät edes päivitetyt tähdet paranna). Herra Miehelle tähdet taas ovat mieluisa lapsuusmuisto, ja nostalgian kaipuu on saanut hänet haikailemaan niiden perään jo jonkin aikaa.

Kerrattain löysimme kaupasta Airamin Kuurankukka-tähden (tai lumihiutale kai se ennemmin on), ja SE kelpasi minullekin. Näin olimme onnistuneet löytämään molempia tyydyttävän kompromissiratkaisun, oi onnea - joka kuitenkin kesti vain yhden joulun ajan. Hiiskatin sähkölaite vissiin suuttui vajaan vuoden mittaisesta varastoinnistaan niin, ettei suostunut syttymään enää seuraavana jouluna, vaikka minkälaiset tonttutanssit esitettiin sen edessä. Lamppuja vaihdeltiin (niitä pystyy sentään vaihtamaan) siinä toivossa, että joku sadastaseitsemästäkymmenestäviidestä - siltä se tuntuu vaihdellessa - olisi ollut oikeasti vain palanut, ja sen vaihtamisen jälkeen tähti tuikkisi taas.

Höpöhöpö.

Ei auttanut kuin hampaita kiristellen viime vuonna ostaa uusi. Tähtönen tuikki ikkunassa taas oikein somasti, ja rauha vallitsi keskiuusmaalaisessa kodissa.

Tämän vuoden jouluvalmistelut alkoivat tältä osin kuitenkin perinteisesti: ei pelittänyt enää. Toki huomasin sen vasta, kun olin ruuvannut pienen koukun tähteä varten toisen huoneen ikkunan yläpuolelle, virittänyt kaksipuoleisella teipillä jatkojohdon nätisti kulkemaan seinää pitkin, jotta tähden pistoke yltäisi saamaan jostakin elämäneliksiiriä, ja ripustanut hökötyksen paikoilleen, johdot ikkunankarmiin hyvin teipattuna. Ai miksi en testannut toimivuutta ihan ensin? Voi kun tietäis.

Sen verran äitillä meni heemot heemot heemot (näin kummityttö lallatteli minulle pienenä tyttönä puhelimessa), että otti puhelimen ja soitti Airamille. Siellä oli onneksi jouluhenkinen (= piiiitkämielinen) naisihminen vastaamassa puhelimeen, ja hän kehotti minua toimittamaan viallisen tähden heille tarkistettavaksi. Otin kainalooni molemmat, sekä vanhan että vielä vanhemman, ja ajaa karautin Keravan perukoille. Sinne jäivät hoitoon. Saa nähdä, miten niille käy. Kolmatta en osta!!

Keravalla kun olin, menin kaffelle maailmankuuluun Kulmakonditoriaan, mutta en ottanut latten kaveriksi maailmankuulua lapsenpäänkokoista korvapuustia, vaan vadelmatortun palasen. Pentik sattuu sopivasti sijaitsemaan Kulmiksen vieressä, ja sinne mennessäni poikkesin toiviomatkalle, etsiskelemään olohuoneen kynttilälyhtyyn punaista mansettia.

Löysin. Hento, kahta eri sävyistä punaista, ja sopivan kokoinen. Iiihan satavarma en siitä ole, jäikö mansetti kuitenkin liian vaatimattomaksi, mutta tuossa se nyt kynttilää kiertää.

Havukranssissa olevat "kristallinauhat" ovat vielä toistaiseksi koeajalla. En ole ihan varma, miellyttääkö tuo vai ei. Yksi vaihtoehto olisi valkoinen (sametti)nauha, mutta en tiedä... Mielipiteitä?

Muuta en itse tehnytkään, EV sen sijaan intoutui pyörimään koristelaatikoiden äärellä (ihanaa!! Muistan omasta lapsuudestani, miten tein ihan samaa ja haltioiduin joka kerta väreistä ja koristeiden muodoista). Esiin nousivat niin Aarikan kulkusia sisältävät koristeet kuin alla oleva, Thaimaasta vuonna 2007 ostettu suloinen kuusi, jolla on aivan erityinen merkitys meille.

Pienet hahmot kiinnostivat aivan valtavasti, ja EV halusi ehdottomasti ripustaa ne kaikki paikoilleen jo tänään. En vastustellut kuin ehkä hieman mielessäni - en vielä haluaisi ladata kotia täyteen joulua, vaan lisätä somisteita pikkuhiljaa. Toisaalta haluan, että EV:lle jää lapsuuden jouluista onnellisia ja iloisia muistoja, ja toivon, että hän oppii rakastamaan myös jouluun valmistautumista. Siispä meillä on jo toinen pieni joulukuusi!

Seimen esille ottamisessa meni kuitenkin minun rajani. Ei vielä. Sille varataan jokin aivan oma päivänsä, sellainen, että meillä on aikaa ja virkeyttä keskittyä jokaisen hahmon asetteluun paikoilleen. Etpä tainnut, ystävä rakas, arvatakaan lahjaa aikanaan antaessasi, miten todella iso merkitys sillä minulle - ja onneksi myös lapselle - on.

Joulukuun 1. päivä ja päivän joulupuuha

Päivän joulupuuhaksi Eka Vekaran juuttikalenterin 1. taskuun olin piilottanut lapun, jossa lukee: koristellaan (EV):n joulukuusi. En olisi voinut saada flegmaattisempaa vastaanottoa!! Poika oli ihan... voi että, sen kun olisi saanut kuvatuksi. Kiinnosti suurinpiirtein yhtä paljon kuin pöly nurkassa. Voi äitiparkaa kun kuvitteli, että tuollainen voisi sytyttää 5-vuotiaan... Varsinkin, kun toinen, Se Oikea, joulukalenteri (mallia lego), antaa joka päivä antimikseen hienoja pieniä muovisia nykerryksiä.

Tarkoitus oli, että joulupuuha tehdään sitten, kun EV palaa päiväkodista. Sitä odotellessa puuhasin omiani: hain lallatellen joulukoristelaatikot autotallista ja kaivauduin niiden syövereihin sielu laulaen. Vihdoinkin!

Ensimmäisenä tein pienen joulumaiseman EV:n huoneen ikkunan väliin. Lumihankena on askarteluvillaa ja somisteina puisia vuosien varrella kertyneitä joulukoristeita.

Ei kovin runsas, mutta minusta hauskan näköinen.

Eteiseen laitoin pienen valoköynnöksen (jonka lampuista suurin osa on palanut, eikä niitä voi vaihtaa...) käytöstä poissa olevaan hedelmäkerroskoriin. Tälläsin kaveriksi muutaman hopeanvärisen somistepallon (rottinkia, lankaa sekä isoja käpyjä) sekä pari hopeanväristä sydänjoulukoristetta.

Yllättävän kirkkaasti ne muutamat vielä hengissä olevat ledit valaisevat tuon!

Tuo oli ns. "pakko" tehdä tuon värisenä, vaikka muuten värit ovatkin ne valkoinen ja punainen. En vaan nähnyt tuossa sieluni silmin muita värejä kuin hopeaa.

Ensimmäinen kauralyhde pääsi myös jo (kylläkin vasta illalla, kuten kuvasta voi havaita) paikoilleen, tottakai punaisen rusetin kera. Kokeilin toiseen lyhteeseen vastaavanlaista luonnonvalkoista nauhaa, mutta se oli kuin sideharsolla sidottu... Se EI kohottanut joulutunnelmaa ;-)


Iltapäivällä hain EV:n kotiin ja sain hänet kevyesti "vääntämällä" lopulta ryhtymään kuusen koristelemiseen. Ikkunasomistukseni sai vain pikakommentin "Tonttuja" ja sen jälkeen heiluteltiin jo viime vuonna suuren sukseen saanutta lumipallokuulaa, jossa joulupukki seisoo (jääkiekko- tai golf-)maila olallaan. Mikä näissä koristeissa oikein lapseen vetoaa??


Omankin kuusen somisteet onneksi kiinnostivat sen verran, että se tuli valmiiksi. Hänellä on puutaan varten omia pieniä auto- ja nallekoristeita, jotka löysivät näppärissä sormissa nopeasti paikkansa (kuusessa on valot valmiina). Päivän yllätys tuli lopussa, kun EV totesi, että hän tarvitsee kuuseensa "sen tänne ylös" (latvatähden, suom.huom.). No, äitihän kääntää vaikka maapallon kallelleen, jotta sellaisen pieneen havupuuhun konstilla tai toisella löytää. Siihen saakka mennään näillä eväillä:

Pieni yksityiskohta koristelusta oikealla. Minusta nallet (ja mikseivät autotkin) ovat aika suloisia; saa nähdä, kuinka kauan kelpaavat pienelle miehelle, joka kasvaa kohisten.

Ensimmäinen adventti

 Hyvää ensimmäistä adventtia. Valo on ollut kamerallani tämän viikonlopun teema, joten sopii hyvin, että ensimmäisen kynttilän sytyttämisen aika osuu juuri tälle sunnuntaille.

Perjantai-iltapäivänä otin kuvan tuiki ihmeellisen näköisestä auringonlaskusta. Siihen nähden, että on todella marraskuun loppu. Jos olisin pakkaselta tarjennut, olisin kuvannut auringon painumista pidempäänkin, mutta oli pakko hipsiä hippulat vinkuen sisälle.

Naapurin pienen pihakuusen nappasin muistikortille vielä illan viimeisinä tunteina. Pimeä oli pimeää, mutta kuusi ihan vähän erottui. Se näytti minusta aika hauskalta... Joulun haamu!




 
 
 
Laitoin ensimmäiset jäälyhdytkin tulemaan. Laskin kylmää vettä kahteen kuivakakkuvuokaan, ja kun keittiössä hääräsin enkä hätäpäissäni muutakaan väriainetta keksinyt, lorotin toiseen punaista ja toiseen vihreää elintarvikeväriä sekaan. Saa nähdä, minkälaisia viritelmiä lyhdyistä tulee. Kolmaskin lyhty oli tarkoitus tehdä, mutta voi ellun kanat, kakkuvuoka vuoti. Vihreä vesi valui ulos vihreäpintaisesta vuoasta aika reilusti tippuen. Kyllä harmitti! Onneksi reikä on niin pieni, etteivät kakkutaikinatkin valu pois ;-)
 

Tässä on tämän päivän panos joulukoristelulle. Tein varsinaisen arkeologisen kaivaustyön etsiessäni kalenteria autotallin uumenista, olin nimittäin suuressa viisaudessani - minkä muistin vasta pari päivää etsintöjen aloittamisen jälkeen - jättänyt kalenterin pois varsinaisista joulukoristelaatikoista "kun sitä kuitenkin tarvitaan jo heti kuun vaihduttua". Vaan arvatkaa, muistinko, minne toiseen paikkaan olin sen laittanut... Ei pienintä aavistusta!! Kaivausten aikana minä jopa kurkistin siihen rottinkikoriin, josta kalenterin lopulta löysin, mutta en muka ensimmäisellä katsomisella löytänyt. Totesin vain, että ahaa, täällähän nämä metalliset joulukoristeet ovat, pitääkin viedä ne kohta pihapuuhun...
 
Kalenterin jokaiseen taskuun minun on siis tarkoitus laittaa lappu, johon on merkitty jotain pientä puuhaa Eka Vekaralle tai minulle / meille hänen kanssaan. Luvassa on kotileffailtaa (tehdään suklaapoppareita, joita saimme maistaa kansalaisopiston kokkikurssilla), kynttiläaskartelua, "Osa leluista varastoon" -päivää (tätä pidän henkilökohtaisena superoivalluksenani: lelujen raivaamiselle on aito tarve, mutta EV:n on varsin vaikeaa luopua mistään. Ajattelin kokeilla, onnistuisiko se nyt, kun hän tietää joulun lähestyvän ja olettaa tavaratulvan vyöryvän Joulupukin säkistä itseään kohti), retkeä Helsinkiin Tuomaan markkinoille, leivontaa... jne jne. Hyvä ystävättäreni on kokeillut tätä menestyksellä omien lastensa kanssa jo muutaman vuoden ajan, ja heillä homma on uponnut kuin kuuma veitsi voihin. Lapset ovat tykänneet hirveästi, ja muistaneet edellisistä joulunodotuksista juuri tämän, ja yhteiset puuhat vanhempien kanssa.
 
Itselleni kalenterin puuhat asettavat aivan uudenlaisen haasteen. En ole koskaan erityisesti tykännyt askartelusta (enkä leipomisesta), mutta nyt metriheikin kanssa pitänee heittäytyä. Löysin jo netistä hauskannäköisten tonttujen teko-ohjeen, jonka ajattelin sopivan yhden päivän teemaksi. Niistä tulee hyviä joululahjoja mummoille ja muille asian päälle ymmärtäville.
 
Kaikkeen sitä vielä vanhoilla päivillään ryhtyy.

Vieläkö on villihevosia

...jotka pystyisivät pidättelemään minua? Minä niin haluaisin jo aloittaa joulukoristelut!!


Olisi ihanaa vaihtaa punaiset samettiverhot olohuoneeseen, valkoiset ja punaiset koristetyynynpäälliset sohvaan ja kokeilla, taipuisivatko puoliksi palaneet sisäjouluvalot joidenkin sopivien kuusenpallojen kanssa somistamaan tällä hetkellä ilman käyttöä olevaa kaksikerroksista metallista hedelmäkoria.


Lisäksi tarvitsisin harjoituskuusen, kuten tänään totesin ystävättärilleni. Minun pitäisi ehdottomasti saada tietää, sopivatko valitsemani ja hankkimani kuusenkoristeet yhteen vai täytyykö vielä ostaa jotain lisää. Kuinka moni pitäisi minua ihan totaalisen hulluna, jos hankkisin alkujoulukuuksi tekokuusen, ja oikean sitten, kun sen aika on (pari päivää ennen joulua)? Tiedän ainakin heti kättelyssä pari henkilöä, vaikka ovatkin rakkaita ystäviä :-)


Vähän pääsin vauhtiin, kun kiertelin Eka Vekaran kanssa tänään kauniit ulkovalot ulkokuistin takana olevan jasmikkeen ympäri. Led-lamput, herttaisen valkoista valoa. Oikein söpön näköistä, vaikka olisin mielelläni kieputellut valoa pensaan ympärille vielä pari kierrosta lisää. Pihapihta jäi vielä ilman kimmeltävää valoa oksillaan; se tarvitsisi meeeetrikaupalla pidemmän valonauhan kuin mikä meni jasmikkeen ympäri. Ja senkin valo-osan pituus oli 19 metriä 8-o


Valoja pyörittäessäni muistin (teko)havuköynnökset, jotka sorruin ostamaan viime vuonna. Ne olivat yllättävän kivan näköiset ulkokuistin kaiteella pienin valoin koristeltuina. Niitäkin voisi alkaa jo kieputella paikoilleen, eikö voisikin...?


VALOA, täällä tarvitaan valoa! Väriä (sopivasti)! Kimmellystä!


Päiväkodin ikkunoiden väleihin oli laiteltu joitakin joulukoristeita. Siitä tuli mieleen tarkastella omiakin ikkunoita "sillä silmällä", ja sain todeta, että kyllä, meillekin mahtuu. Saman tien mittailin muutamaakin ratkaisua "lumihangeksi" Eka Vekaran huoneen ikkunoiden väliin, ja mietin jo, mitä kaikkia aarrelaatikoista löytyviä puisia jouluhahmoja voisin sinne sujautella. Laitan tänne kuvan, jos onnistun ikkunasomistuksessani! Toki sitä pitää odottaa vielä yli viikko.


Voi rähmä.

Joulun värit: sametin punainen sekä helmen ja lumen valkoinen

Jos kovin moni muu asia ei tunnukaan tällä hetkellä menevän putkeen, jostakin syystä olen osunut kultasuoneen päätettyäni oman joulumme väreiksi punaisen ja valkoisen. Tähän saakka olen löytänyt kaiken sen, mitä olen tuntenut tarvitsevani, ja tänään onnistumisen riemu jatkui edelleen.


Löysin jostakin joulukirjasta tai -lehdestä idean, jossa tehtiin perinteisellä pahvirengaskonstilla lankatupsuja vitivalkoisesta mohairlangasta, ja saatiin lopputulokseksi ihanan pörröisiä joulukuusenpalloja ilman häivääkään perinteisen tupsun ulkomuodosta. Ne jäivät jotenkin mieleen, ja ajattelin tehdä sellaisia vielä ennen joulua.


Tänäänpä kävin ruokakaupassa (puhun mielummin ruokakaupasta kuin hypermarketista, sillä jälkimmäinen kuulostaa siltä kuin eläisin Avaruusasema Alfalla. Hah, kuinka moni muistaa sen?). Leipähyllyjen välissä täysin viattomana hampurilaissämpylöitä etsiessäni (sunnuntai-illaksi on luvassa kotitekoista "roskaruokaa") taivaallinen valo osui etäämpää silmiini. Tuolla, oi, tuolla! Voimatta vastustaa kävelin valoa kohti. Käteni kohottautui kohti valon lähdettä ja - voi - kosketin NIITÄ. Nostin NIITÄ ostoskärryyni. Viisi kappaletta.


Helmen hohtoa, pörröisyyttä, valkoisuutta. Voi ihme. Miten voi olla, että minulla käy joulukoristelun suhteen nyt näin hyvä tuuri?


Eivätkö ole suloisia? Nyt puuttuu enää, uskallanko sanoa ääneenkään, samettiset, punaiset pallot. No, NE voin todellakin tehdä itsekin.

Tänään tuli Viherpiha. Siinä oli jo jouluteema, oli lehden viimeinen numero tälle vuodelle (huokaus!). Olin pudottaa silmäni, kun luin heidän joulukoristelusivujaan: punaista ja valkoista. Samaa värimaailmaa oli tarjolla myyntiin jo tulleessa joulun teemalehdessäkin. Mikä ihme joulutrendien haistelija minä oikein olen, minulle on nimittäin ennenkin käynyt näin. Olen hyvissä ajoin liikkeellä oman jouluväritykseni suhteen, ja sitten sitä samaa tulee joka tuutista. Ehkä värit ovat jotenkin esillä jo syksyn aikana, ja minä vain alitajuisesti menen mukaan piiloviesteihin, tai jotain? Toisaalta, ei tietenkään tarvitse olla mikään oraakkeli ennustaakseen jouluksi punaisen värin tulvaa, eikä valkoinenkaan nyt suoranainen yllätys ole, mutta katsokaa nyt ihmeessä: eihän ihan hetkeen ole ollut puna-valkoruudullista, punaista pohjaa valkoisin pilkuin, puna-valkoraidallista. Taivas, minun täytyy olla Joulumeedio!!

No niin. Päätän lähetyksen Jouluhörhölästä tältä illalta tähän ja lähden näkemään ihan vaikka mustavalkoisia unia (mitä en muuten näe, vaan ihan technicolor-versioita, jostakin ihmeen syystä).

Minkä värinen on joulu?

Vaikka minä tekisin minkä värisen joulun - ja niitä värejä on riittänyt - mielikuvissani joulu on aina punainen. Kyllä se sen verran vahvasti on iskostettuna päähän, ja sieluun.


Sama tauti taitaa vaivata Herra Miestä, sillä kun tässä eräänä päivänä häneltä kysyin, minkävärinen meidän joulu tänä vuonna olisi, hän mumisi lehdenluvun tai muun tärkeyshomman lomasta: "Mmm... punainen."


Eipä se haittaa. Voin tehdä punaisen joulun. Siihen minulla on eniten rekvisiittaakin.


Ja siinä samassa: krriiiiiik! Hirveä jarru iski päässä päälle. Se perinteinen punainen joulu vihreäruudullisella kankaalla kantattuine punaisine puuvillaverhoineen, puisine (aarikkatyylin) joulukoristeineen ja joulukuvioisine pöytäliinoineen... EIIIII! Ei tänä vuonna.


Tuo kaikki kelautui mielessäni yhden sekunnin aikana. Tiedättehän ne välähdyksenomaiset oivallukset? Seuraava sekunti toi aivan erilaisen näyn: joulunpunaista, kyllä, mutta sileää samettia. Lisäksi valkoista, lumenvalkoista, helmenvalkoista, valkoista. Himmeästi hohtavaa, lempeää valkoista. Jestas, mä olen pulassa. Minulla Ei Ole Mitään Sellaista. Vaikka joulutarvikelaatikkoni herättävät naurunpurskahduksia ystävättärissäni (no, viisi ISOA pahvilaatikollista joulurekvisiittaa saattaa tietysti olla aika paljon, mutta siihen mahtuvat kaikki koristeet, liinat, kestokranssit, verhot...), punaista sileää samettia ja helmenvalkoista sieltä ei löydy. Damn!


Tähän väliin pieni sivuhyppely. Olohuoneemme katossa on koko täällä asumisemme ajan roikkunut vihreä metallinen viiden kynttilän kattokynttelikkö, joka korkeassa huoneessa on alkanut näyttää hieman, no, nöyrältä. Toiveissa on siis ollut löytää isompi kynttelikkö. Ja kas, aikani etsittyäni törmäsin kodinanttilan sivuilla aika hyvännäköiseen isoon kynttelikköön. Sitä tänään etsimään Porttipuiston ostosparatiisista.


Olin ihan yksin liikkeellä (mikä on aika tavatonta ja tuntui vaihteeksi aika "irti ajasta" -meiningiltä, vaikka juttuseura puuttuikin; usein olen seikkaillut sielläpäin ystävätärseurassa), joten kiertelin myymälässä hyvän tovin ennen kuin päädyin kynttelikköosastolle. Matkalla mukaan tarttui ensimmäinen joululahja: pino kauniita kuvakehyksiä tädille, ja - uskomatonta kyllä - helmenvalkoisia joulukuusenpalloja. Ostinko joulukuusenkoristeita 20. päivä lokakuuta? No, ostin! Höh, tottakai. Miksen olisi ostanut, olenhan haaveillut myyväni niitä ympäri vuoden.


Sitten kynttelikkökin löytyi - vaniljanvalkoisena. Ei harmaana, minkä ehdottomasti halusin. Myyjä ystävällisesti etsi tiedon siitä, että naapurimyymälästä löytyy vielä harmaakin versio, jonka pyysin tilaamaan Porttipuistoon. Joudun palaamaan sinne siis uudelleen ensi viikolla, mikä on tietenkin suuri harmi ;-)


Samalla puistoreissulla olin päättänyt käydä myös iikkeassa, ja siitä pääsen takaisin alkuperäiseen aiheeseeni, eli joulun väriin. Kävi nimittäin seuraavasti: kun olin jälleen haalinut yläkerrasta kaikenlaista pientä tarpeellista kassiin, näin alakerran verhopuolella esille ripustettuna meidän tämän joulun verhot. Punaiset, sileää puuvillasamettia olevat verhot. Käsittämättömästi juuri sellaiset, joita olin mielessäni ajatellut, mutta en kuunaan uskonut löytäväni (valmiina). Siinä ne kuitenkin roikkuivat. Hinta oli iikkealaisittain kohtalaisen korkea, mutta enpä jäänyt sitä kuin hetkeksi miettimään, sillä tiesin näiden verhojen tulevan todella pitkäikäiseen käyttöön. Ihanat!!!


Luonnonvalkoiset koristetyynynpäälliset olin siepannut ostoskassiin jo kierrokseni alkupäässä, joten nyt tarvittiin enää punaiset (samettiset) päälliset. Voisiko ihmiselle käydä niin hyvä tuuri, että samasta kankaasta olisi tyynynpäällisiä?


Juu, kyllä voi. Ajatelkaa, minä löysin niitä! Siis voitteko kuvitella? Niitä oli. Pieni kauneusvirhe oli, etteivät ne olleet 45 x 45 tai 50 x 50 vaan 40 x 60 -kokoisia (eivät siis mahdu verhoilemaan nykyisiä koristetyynyjä olohuoneessa), mutta äkkiäkös minä ongelman ratkaisin ostamalla kaksi 40 x 60 -kokoista sisätyynyä. Taikasauva vaan heilahti. Pim! Olin hypnotisoitu.


Lisäksi - ja tämä on oikeastaan reissun paras osa - löysin sekä tädilleni, äidilleni ja kälylleni - hei vaan, jos luet tätä! Nyt tiedät, että saat jotain Ikeasta :-) - aivan loistavat lahjat. Piirasvuokaa, salaattilinkoa (äitini on aivan armoitettu salaatinsyöjä!), kynttilöitä, piippiippiip ja piippiippiip (luulitko, että kertoisin?)... Suorastaan tanssahtelin läpi lopun myymälän, olin niin supertyytyväinen kaikkiin hankintoihini! Kassojen läheltä löysin kaiken huipuksi ulkomaanystäväni lahjaan sopivaa lahjapaperia ja -nauhaa. Voiko elämä olla enää mainiompaa? No, vielä mukavampaa se olisi, jos olisin saanut sen aivan täydellisen työpaikan, johon hain, mutta enpä vaan saanut :-(


Sitten paljastan itsestäni jotakin, mitä kirjahyllypaljastukset eivät kertoneet, koska kysymysten joukosta puuttui tämä olennainen asia: rakastatko kaikenlaisia käteviä vempaimia? Kyllä, kyllä, ja kyllä. Ikean itsepalvelukassat ovat aivan ihania. Kuka tarvitsee asiakaspalvelua kassalla, jos kone voi hoitaa homman niin kätevästi? Anteeksi, kaikki kassalla työskentelevät henkilöt. Tiedän, että ihastukseni vie vielä tulevaisuudessa teidän työpaikkanne, enkä halua teidän päätyvän työttömiksi, mutta kun se vempele on vaan niin hauska!!


Lisäksi rakastan sauvasekoitintani, monitoimikonettani ja Herra Miehen uutta akkuporakonetta (sitä, jonka hän hankki, "koska minä menin puutyökurssille..."). Mehulinkoani. Herra Miehen mummolta perinnöksi saamaamme vihannesmyllyä (käsikäyttöinen). Mehumaijaani. Räikkäruuvimeisseliä, joka sekin on uusi, koska minä tarvitsin poran (=ruuvinvääntimen) lisäksi jotain muutakin, millä vääntää torx-ruuveja. Mutta nämä kaikki ovat tietysti sivuseikka päivän teemaan verrattuna.¨


Tänä vuonna joulu on siis punaista samettia ja helmenvalkoista. Oih!


Mitä on ollut aiemmin? No sitä traditionaalista suomalaista punaista ja puuta. Sini-valkoista /hopeista joskus. Toissavuonna juhlinnassa oli itämainen sävy, vaikka pääväreinä olivat aiempana vuonna löytämäni vaaleanpunainen, vaaleanvihreä ja valkoinen. Viime joulu oli punavioletti ja kullanvärinen (ja siitä tykkäsin ihan hirveästi). Ehkä minulla on nyt joku karsastus perinteistä suomalaista joulusomistusta kohtaan, mutta en kyllä todellakaan tarvitsisi olkipukkeja minnekään.


Mutta seimi pitää olla. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tietäjien kera. Sain seimen viitisen vuotta sitten lahjaksi ystävättäreltäni (miten huikean rohkea hankinta häneltä, mutta meni niin nappiin, ettei enempää olisi voinut mennä!), ja pikkuhiljaa olen hankkinut siihen hahmoja. Ensin oli erilaisia enkeleitä, sitten löysin "päätähdet" muutaman eläimen kera, ja tänä keväänä, aikamoisen metsästyksen jälkeen, tietäjät sveitsiläisestä verkkokaupasta (jep). Sen verran epäortodoksinen seimemme on, että siellä, orrelle vievän portaan takana, kurkkii myös kaksi pienenpientä tonttua, mutta nepä ovatkin Rovaniemeltä, eikä niitä voi jättää pois. Hyväntahtoisia ovat, sekä puna- että violettilakkinen, ja sen verran pieniä, etteivät varmasti ole kenellekään häiriöksi.


Tuosta lienee helppoa havaita, ettei joulun perimmäinen sanoma ole minulle - valitettavasti, näin kai on sanottava - erityisen pyhä, mutta traditiona silti osa joulua. Ehkä tänä vuonna toteutan sen, mitä viime vuonna vasta suunnittelin: teen jouluevankeliumista seimen avulla Eka Vekaralle aattona "joulunäytelmän".


Jouluisia unia toivotan nyt, ja lähden itse nukkumaan muutaman tunnin. Herätyskello soi 7.15.