2.12. ja päivän joulupuuha

Aamulla tilpehöörikalenteri oli taas tärkeämpi kuin päivän puuhatasku, mutta ei juuttikalenteri niin tylyä vastaanottoa saanut kuin eilen. Tämän päivän yhteiseksi puuhaksi otin sen uimareissun sijasta lippunauhojen askartelun, viikonlopun juhlien kunniaksi, ja kun olin vielä kaukaa viisas ja hain EV:n kotiin tavallista aikaisemmin, hän oli varsin virkkuna värittelemään ja liimaamaan. Yhteistuumin väkersimme parikymmentä lippua omin käsin ja reilut kaksikymmentä leikkelimme irti jostakin sotaveteraanimainoksesta, jonka takakanteen lippuja oli oikein painettu hyödynnettäväksi. Kiitos!

Oma jouluvalmisteluni sisälsi retken Airamille Keravalla. 8-o ???, eikö niin? No katoppako minä en erityisesti - ja tämä on puhtaan henkilökohtainen ongelma - pidä ikkunoihin ripustettavista paperitähdistä, en edes näistä nykyversioista, joissa sentään on ihan kauniitakin kuoseja (ne 70-luvun oranssit ovat polttaneet joulusieluuni reiän, jota eivät edes päivitetyt tähdet paranna). Herra Miehelle tähdet taas ovat mieluisa lapsuusmuisto, ja nostalgian kaipuu on saanut hänet haikailemaan niiden perään jo jonkin aikaa.

Kerrattain löysimme kaupasta Airamin Kuurankukka-tähden (tai lumihiutale kai se ennemmin on), ja SE kelpasi minullekin. Näin olimme onnistuneet löytämään molempia tyydyttävän kompromissiratkaisun, oi onnea - joka kuitenkin kesti vain yhden joulun ajan. Hiiskatin sähkölaite vissiin suuttui vajaan vuoden mittaisesta varastoinnistaan niin, ettei suostunut syttymään enää seuraavana jouluna, vaikka minkälaiset tonttutanssit esitettiin sen edessä. Lamppuja vaihdeltiin (niitä pystyy sentään vaihtamaan) siinä toivossa, että joku sadastaseitsemästäkymmenestäviidestä - siltä se tuntuu vaihdellessa - olisi ollut oikeasti vain palanut, ja sen vaihtamisen jälkeen tähti tuikkisi taas.

Höpöhöpö.

Ei auttanut kuin hampaita kiristellen viime vuonna ostaa uusi. Tähtönen tuikki ikkunassa taas oikein somasti, ja rauha vallitsi keskiuusmaalaisessa kodissa.

Tämän vuoden jouluvalmistelut alkoivat tältä osin kuitenkin perinteisesti: ei pelittänyt enää. Toki huomasin sen vasta, kun olin ruuvannut pienen koukun tähteä varten toisen huoneen ikkunan yläpuolelle, virittänyt kaksipuoleisella teipillä jatkojohdon nätisti kulkemaan seinää pitkin, jotta tähden pistoke yltäisi saamaan jostakin elämäneliksiiriä, ja ripustanut hökötyksen paikoilleen, johdot ikkunankarmiin hyvin teipattuna. Ai miksi en testannut toimivuutta ihan ensin? Voi kun tietäis.

Sen verran äitillä meni heemot heemot heemot (näin kummityttö lallatteli minulle pienenä tyttönä puhelimessa), että otti puhelimen ja soitti Airamille. Siellä oli onneksi jouluhenkinen (= piiiitkämielinen) naisihminen vastaamassa puhelimeen, ja hän kehotti minua toimittamaan viallisen tähden heille tarkistettavaksi. Otin kainalooni molemmat, sekä vanhan että vielä vanhemman, ja ajaa karautin Keravan perukoille. Sinne jäivät hoitoon. Saa nähdä, miten niille käy. Kolmatta en osta!!

Keravalla kun olin, menin kaffelle maailmankuuluun Kulmakonditoriaan, mutta en ottanut latten kaveriksi maailmankuulua lapsenpäänkokoista korvapuustia, vaan vadelmatortun palasen. Pentik sattuu sopivasti sijaitsemaan Kulmiksen vieressä, ja sinne mennessäni poikkesin toiviomatkalle, etsiskelemään olohuoneen kynttilälyhtyyn punaista mansettia.

Löysin. Hento, kahta eri sävyistä punaista, ja sopivan kokoinen. Iiihan satavarma en siitä ole, jäikö mansetti kuitenkin liian vaatimattomaksi, mutta tuossa se nyt kynttilää kiertää.

Havukranssissa olevat "kristallinauhat" ovat vielä toistaiseksi koeajalla. En ole ihan varma, miellyttääkö tuo vai ei. Yksi vaihtoehto olisi valkoinen (sametti)nauha, mutta en tiedä... Mielipiteitä?

Muuta en itse tehnytkään, EV sen sijaan intoutui pyörimään koristelaatikoiden äärellä (ihanaa!! Muistan omasta lapsuudestani, miten tein ihan samaa ja haltioiduin joka kerta väreistä ja koristeiden muodoista). Esiin nousivat niin Aarikan kulkusia sisältävät koristeet kuin alla oleva, Thaimaasta vuonna 2007 ostettu suloinen kuusi, jolla on aivan erityinen merkitys meille.

Pienet hahmot kiinnostivat aivan valtavasti, ja EV halusi ehdottomasti ripustaa ne kaikki paikoilleen jo tänään. En vastustellut kuin ehkä hieman mielessäni - en vielä haluaisi ladata kotia täyteen joulua, vaan lisätä somisteita pikkuhiljaa. Toisaalta haluan, että EV:lle jää lapsuuden jouluista onnellisia ja iloisia muistoja, ja toivon, että hän oppii rakastamaan myös jouluun valmistautumista. Siispä meillä on jo toinen pieni joulukuusi!

Seimen esille ottamisessa meni kuitenkin minun rajani. Ei vielä. Sille varataan jokin aivan oma päivänsä, sellainen, että meillä on aikaa ja virkeyttä keskittyä jokaisen hahmon asetteluun paikoilleen. Etpä tainnut, ystävä rakas, arvatakaan lahjaa aikanaan antaessasi, miten todella iso merkitys sillä minulle - ja onneksi myös lapselle - on.

Ensimmäinen adventti

 Hyvää ensimmäistä adventtia. Valo on ollut kamerallani tämän viikonlopun teema, joten sopii hyvin, että ensimmäisen kynttilän sytyttämisen aika osuu juuri tälle sunnuntaille.

Perjantai-iltapäivänä otin kuvan tuiki ihmeellisen näköisestä auringonlaskusta. Siihen nähden, että on todella marraskuun loppu. Jos olisin pakkaselta tarjennut, olisin kuvannut auringon painumista pidempäänkin, mutta oli pakko hipsiä hippulat vinkuen sisälle.

Naapurin pienen pihakuusen nappasin muistikortille vielä illan viimeisinä tunteina. Pimeä oli pimeää, mutta kuusi ihan vähän erottui. Se näytti minusta aika hauskalta... Joulun haamu!




 
 
 
Laitoin ensimmäiset jäälyhdytkin tulemaan. Laskin kylmää vettä kahteen kuivakakkuvuokaan, ja kun keittiössä hääräsin enkä hätäpäissäni muutakaan väriainetta keksinyt, lorotin toiseen punaista ja toiseen vihreää elintarvikeväriä sekaan. Saa nähdä, minkälaisia viritelmiä lyhdyistä tulee. Kolmaskin lyhty oli tarkoitus tehdä, mutta voi ellun kanat, kakkuvuoka vuoti. Vihreä vesi valui ulos vihreäpintaisesta vuoasta aika reilusti tippuen. Kyllä harmitti! Onneksi reikä on niin pieni, etteivät kakkutaikinatkin valu pois ;-)
 

Tässä on tämän päivän panos joulukoristelulle. Tein varsinaisen arkeologisen kaivaustyön etsiessäni kalenteria autotallin uumenista, olin nimittäin suuressa viisaudessani - minkä muistin vasta pari päivää etsintöjen aloittamisen jälkeen - jättänyt kalenterin pois varsinaisista joulukoristelaatikoista "kun sitä kuitenkin tarvitaan jo heti kuun vaihduttua". Vaan arvatkaa, muistinko, minne toiseen paikkaan olin sen laittanut... Ei pienintä aavistusta!! Kaivausten aikana minä jopa kurkistin siihen rottinkikoriin, josta kalenterin lopulta löysin, mutta en muka ensimmäisellä katsomisella löytänyt. Totesin vain, että ahaa, täällähän nämä metalliset joulukoristeet ovat, pitääkin viedä ne kohta pihapuuhun...
 
Kalenterin jokaiseen taskuun minun on siis tarkoitus laittaa lappu, johon on merkitty jotain pientä puuhaa Eka Vekaralle tai minulle / meille hänen kanssaan. Luvassa on kotileffailtaa (tehdään suklaapoppareita, joita saimme maistaa kansalaisopiston kokkikurssilla), kynttiläaskartelua, "Osa leluista varastoon" -päivää (tätä pidän henkilökohtaisena superoivalluksenani: lelujen raivaamiselle on aito tarve, mutta EV:n on varsin vaikeaa luopua mistään. Ajattelin kokeilla, onnistuisiko se nyt, kun hän tietää joulun lähestyvän ja olettaa tavaratulvan vyöryvän Joulupukin säkistä itseään kohti), retkeä Helsinkiin Tuomaan markkinoille, leivontaa... jne jne. Hyvä ystävättäreni on kokeillut tätä menestyksellä omien lastensa kanssa jo muutaman vuoden ajan, ja heillä homma on uponnut kuin kuuma veitsi voihin. Lapset ovat tykänneet hirveästi, ja muistaneet edellisistä joulunodotuksista juuri tämän, ja yhteiset puuhat vanhempien kanssa.
 
Itselleni kalenterin puuhat asettavat aivan uudenlaisen haasteen. En ole koskaan erityisesti tykännyt askartelusta (enkä leipomisesta), mutta nyt metriheikin kanssa pitänee heittäytyä. Löysin jo netistä hauskannäköisten tonttujen teko-ohjeen, jonka ajattelin sopivan yhden päivän teemaksi. Niistä tulee hyviä joululahjoja mummoille ja muille asian päälle ymmärtäville.
 
Kaikkeen sitä vielä vanhoilla päivillään ryhtyy.