Hiihtoloman päätteeksi pääsin (vasta) eilen ladulle, ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Eka Vekara ja Herra Mieskin ovat hiihtäneet, minä olen ilmeisesti sitten ollut vain kameran takana jalkamiehenä. Eilen oli niin taivaallisen ihana ilma (on vaikeaa uskoa, että se -28 on nyt vaihtunut -2:een), että olisin voinut vauhtiin päästyäni hiihtää vaikka Kemijärvelle. Jumalaista voida olla ULKONA. Kyllä kuntopyöräily kivaa on, mutta ei siinä kuistin viileydestä huolimatta sellaista ulkoilun tuntua kyllä oikein ole, vaikka kuinka olisi ikkunoita joka puolella :-D
Kävimme EV:n kanssa hiihtelemässä tänäänkin, hänellä kun oli toivomansa vapaapäivä päiväkodista. Säästä sekopäisinä heittelimme frisbeetä kotipihalla jo aamupäivällä, oli niin huikean hieno keli. Hauska tilanne oli, kun EV heittäytyi ottamaan frisbeetä kiinni, ja jäi hetkeksi makaamaan maahan aika rentoutuneen näköisenä. Kun kysyin, mikä on, hän vastasi: "Odotan tässä kesää." Kyllä lapsi tietää!
Ja aurinko. Oli pakko napsaista kuva siitä torstaiaamuna, se näytti olevan niin tuiki tosissaan omassa tehtävässään: nyt rupes tuleen lämpöä!! Ei se turhia luvannut: pakkanen tosiaan lauhtui parisenkymmentä astetta vuorokauden aikana. Hyvähyvä, pallukka!!
Sunnuntaina menin jopa niin pitkälle, että vein lakanat ulos kuivumaan. Pyykit tuoksuvat aina niin mahtavalle, kun ne on kuivatettu ulkona, myös talvella. Hyvin homma olisi mennytkin, ellen olisi unohtanut niitä narulle ja alkanut lämmittää saunaa... No, pienenpieni savuaromi ei koskaan ole pahitteeksi. Onneksi Herra Mies teki lumihommia ulkona ja huomasi erheeni ennen kuin aromi oli ehtinyt syventyä hajuksi.
Tässä on sitten tämäniltainen aikaansaannokseni: saunajakkara on valmis. EV auttoi osien pintakäsittelyssä mitä suurimmalla antaumuksella, ja lopputuloskin olisi ollut aivan superhyvä, ellei saunavaha olisi ollut varsin valuvaista sorttia, sellaista, jota lapsi ei oikein sitten osannut pyyhkiä pois. Vaan ei haittaa, yhteinen ylpeydenaihe tämä on yhtä kaikki. Saatan minä salaa joku päivä hioa pahimmat valumat pois ja levittää vielä muutamankin kerroksen vahaa pintaan männyn sävyn häivyttämiseksi. Ostin, Supikohan sen nimi oli, saunavahaa ja valitsin vain silmää miellyttävän värisävyn sen kummemmin sävyn nimeä tutkimatta. Vasta, kun EV touhuinnossaan kippasi lähes täyden vahapurkin kumoon autotallin lattialle - ja sain niinmuodoin tutustua purkin pohjassa olevaan tuotetarraan - huomasin, että olen tekemässä maailman ihmettä ja vahaamassa mäntyä Pähkinäpensaaksi.
Olen ihan tyytyväinen omaankin osuuteeni. Kaikkien osien reunat on pyöristetty ja jakkaralla on siksi miellyttävää istua (uskon sen miellyttävän paljastakin istuimustoa), osat eivät hölsky eikä jakkara keiku. Yksikään osa ei edes haljennut tai rutissut kokoamisvaiheessa! Lisäksi opin taas uutta porakoneen käyttämisestä sekä poraamiseen että ruuvinvääntimenä. Hyvä, minä.
Laskin, että jäljellä on enää viisi puutyökertaa ennen kuin tämä kausi on päätöksessään. (Kuudeskin kerta olisi, mutta Tuusulassa on silloin mielenkiintoinen luento lapsen aggressioiden käsittelystä ja ajattelin mennä sitä kuuntelemaan ihan kaiken varalta, vaikka EV yksi pieni enkeli onkin ;-> ) Sinänsä harmi, sillä nyt pitää ihan tosissaan miettiä, mitä viiden kerran aikana enää ehtii tehdä. Olisi monen monta hyvää ideaa, joista valita, päällimmäisinä vaihtoehtoina ovat ulkokuistin penkki ja sen alle pyörillä liikkuvat laatikot EV:n ulkoleluja ja muuta pientä rompetta varten, muutama linnunpönttö sekä yksinkertaisimpana kaikista sopivanmittaisten lautojen pätkiminen valmiiksi kompostikehikoiden rakentamista varten. Niitä nimittäin saa jonkin verran pätkiä: tavoitteeni on rakentaa kolmeosainen kehikkokokonaisuus, kunkin osan koko on metri kertaa metri, ja korkeuttakin ehkä ainakin sen verran. Etummaiset sivut jokaisessa kehikossa tehdään niin, että laudat ovat yksi kerrallaan nostettavissa pois paikoiltaan, jotta kehikon voi tyhjentää tai massaa työstää ilman, että tarvitsee kurotella kehikon reunojen yli.
Kehikoita varten pitäisi enää löytää "ilmaista" lautaa jostakin; sitä kun ei tähän tarkoitukseen viitsisi millään mennä lautatavaraa puutavaraliikkeestä ostamaan. Taidan lähteä notkumaan lähiseudun rakennustyömaiden paikkeille ja väijyä, milloin puuta ollaan lähdössä viemään kierrätykseen... Seuraavan kuukauden sisällä paikalliset voinevat sitten Keski-Uusimaasta lukea: "Hämäräperäisen näköinen naisihminen hengailee raksoilla silmät viiruina kiiluen - rakennusmiehet pelkäävät oman turvallisuutensa puolesta!"
Huu.