Taas se heiluu kameran kanssa.

Mikä siinä on, että näitä samoja sitä kuvaa vuodesta toiseen?

Kai se on kesän ihmeen edessä haltioitumista.



Poimulehti helmikoruissaan.

Tänä vuonna on taas mahtava kukinta.

Ruusu on ruusu on... tulppaani. 'Angélique' nimeltään.



'Mount Tacoma' -tulppaanilla on hämähäkitkin sävy sävyyn.



Punavihman ensimmäiset kukat.



Ja 'Moskovan kaunottaren'.
Miten voi syreeni olla näin kaunis?



Ihana ilotulitusraketti! Laukkasekoitus-
pussista, toivon ja uskon tästä tähtilaukkaa.



Perillä!! 'Nelly Moser' halaa omenapuuta.



Järjettömän järeä pakkaspeitesuojaus talvella kannatti!!! Mustaselja 'Black lace' on tekemässä yhtä kukkaterttua.

Etsin ja etsin, mutta toista en löytänyt. Vaan eipä haittaa, minulla on yksi!! Jos tämä selviää kukkaan saakka, tässä kohdassa tuoksuu kesällä sitruuna.

Tässä on ihmetyksen ja huokailun aihetta kerrakseen... Sain pionin puutarhatuttavalta pari vuotta sitten, ja hän kukkii nyt. Kaksi on auki, kolmas vielä nupulla.

Olen aivan häikäistynyt tuon kauneudesta, kun en yhtään tiennyt, mitä odottaa. Väri on niin nappiin kuin olla voi, kun aikanaan istutin pienen taimen vaaleanpunaisena pääväriltään kukkivaan penkkiin. Välillä vähän pelkäsin, että jos se kukkiikin lämpimänpunaisena, mutta ei. Voi tätä riemua!

Ihmeellisiä onnistumisen elämyksiä tämä puutarhurointi ihmiselle tarjoaa. Tänään olen istuttanut itse siemenestä kasvattamani tomaatintaimet lavakauluksiin / viljelylaatikoihin. Ne näyttivät paikoillaan niin hienoilta ja terhakoilta, että... kyllä, itkuhan siinä tuli pelkästä ilosta silmään. Laittelin puna- ja kanelibasilikat taimien väleihin torjumaan tuhohyönteisiä. Toivottavasti kasvavat, kaikki.

Sipulit komistuvat silminnähden, ja kuulkaas, jos kaupunkilaistyttö ei aivan erehdy, perunanvarret pilkottavat harjuista. Valkosipuleista ei näy vielä mitään, ei myöskään herneistä, mutta hätäkös tässä. Porkkanat itävät, tillit (herranjestas, ne iänvanhat siemenet!) itävät, salaattisipulien rivin kohdalla näkyy pari vihreää hiusta. Kyllä tämä tästä!

Posti toi tänään sen palkintokekkilän, pienen viljelylaatikon. Huomenna ajattelin sen hellesäässä kasata ja kylvää avomaankurkut. Sitten ei tälle kesälle olekaan enää muuta kylvettävää, kun kesäkukatkin näyttävät jäävän tältä suvelta väliin. Ei muuta kuin astiat pöytään, ruokaa tulee justiinsa :-D

Miltä tänään näyttää? Tänään näyttää hyvältä!

Tänään näyttää hyvältä. Moni kasvi kukkii jo! Meillä näyttää olevan paljon kevätkukkijoita... Syyspuoli kesästä onkin ollut koko täällä asumisen ajan se isompi haaste. Useat syyskesän kukkijoista ovat keltaisia, siksi niitä ei meidän pihalla näy.

Yksi tulppaani-istutuksista on tänään tämännäköinen. En löytänyt mistään tulpsujen nimilappuja - niitä pahvisia pussin mukana tulevia - joten en osaa näille ihanille nimeä antaa, mutta ovathan ne nimettöminäkin kertakaikkiaan somia. Tuo pinkki on himppasen liian korkea muihin nähden, mutta eipä sitä enää lyhyemmäksikään saa :-D

Tämä on minusta ihan ykkösupea tuossa penkissä. Väri on violetimpi kuin ostaessani aavistin, mutta en itke, en ollenkaan. HÄIKÄISEVÄ, sanon minä.

Kehtaanko sanoakaan, etten kyllä muista valinneeni tätäkään... luulin ottaneeni ihan simppeli valkoista. Nyt ne laput pitää kyllä jostakin kaivaa esille!!

Ja tässä seuraavan penkin kaunottaret. Kyllä, ihmisellä pitää olla paljon tulppaaneja keväisin. Toivottavasti nyt ostamani eivät ole mitään kertakäyttösipuleita, vaan kukkisivat uudelleen tulevina keväinä.

Puutarhatuttavalta - hei vain, jos täällä käyt! - sain viime kesänä PIENEN palan lehtokieloa. Huomaattehan, että se on ihan pikkuruinen kahdeksine kukkavarsineen... Edessä on 'Starfire' syysleimua uskomattoman upeine lehtineen ja sen oikealla puolella pilkottaa syyskimikki 'Brunettea'.

Tässä toiselta puutarhatuttavalta saatu kalliokielo aloittaa kukintaa.

Olin jo tyystin unheuttanut koko kalliokielon olemassaolon, ja tuijottelin kukkapenkkiä ihan hoomoilasena: mikä IHME se tuosta on tulossa?? Kasvi ehti tosi pitkäksi ennen kuin minulla välähti.

Se nimetön purppura- / koristeomenapuu aikoo tänä keväänä räjäyttää pankin ja olla pihan komein kukkija. Oksat ovat aivan täynnä nuppuja. Siis aivan täynnä. Toivottavasti saan siitä hyvän kuvan sitten, kun nuput ovat auki. Voi olla aika huikea näky <3


Ihana purppuraorvokki.










Tämä pikkuinen on yksi ehdottomia suosikkejani. Harmi vain, että osa sen kavereista kärähti kevätauringossa ja vain yksi tällainen pieni rypäs on enää hengissä. Muistan viime syksynä ripotelleeni sen siemeniä ihan hurjat määrät kasvualueelle, mutta nyt sieltä  näyttää nousevan vain kaikkea vihreää. Lieneeköhän purppuraorvokki sirkkalehtivaiheessa vihreä...?

Tuossa on yksi pihani kummallisimmista otuksista: hopeasalvia, Salvia argentea. Pörröisempi kuin mikään näkemäni perenna, enkä osaa sanoa, onko tuo kaunis vai ei. Hauska se ehdottomasti on!!

Takana kukkii punakukkainen tarharistikki, Aubrieta x cultorum, olikohan lajike 'Red cascade'. Olen siitä ylpeä, sillä olen kasvattanut sen itse siemenestä. Se on minulta iso onnistuminen; siemenkasvatus ei ole vahvuuksiani. Siksi toivon, että tuo leviää ihan issekseen.

Rakas vanha japaninruusukvitteni!! Sinnikkäästi se pukkaa kukkaa, vaikka puolet oksista on jo lähes kuivia. Karsin sitä tänä keväänä aika reippaalla kädellä ja toivon työn innostavan kasvia uusien oksien ylösnostamiseen. Vielä en osaa sanoa, miten onnistuin.

Tämä turkinpioni, Paeonia peregrina, on tullut samalta tuttavalta kuin lehtokielokin. Lahjasta innostuneena tökkäsin pienokaisen viime kesänä multaan sen kummemmin miettimättä, mutta onneksi se ei näköjään pannut toimenpidettäni pahakseen, päinvastoin! Kaikki lehdet kuuluvat sille, ajatelkaas (vai onko tuossa yksi rikkis oikealla... hankalasti valo hämää. Eiku ei se voi olla, sillä mulla ei kasva rikkaruohoja!). Pionista saattaa tulla vielä komea joskus :-) Toivottavasti joskus näen sen huikean punaiset kukatkin tuossa.

Kultatyräkistä käytiin keskustelua Sailan Saaripalsta -blogissa. Minä olin mielestäni laittanut sen inhokkilistalle pysyvästi, mutta kuten Saila itse jossakin viestissä totesi, koskaan ei pitäisi luvata syödä hattuaan :-D Tässä tätä tyräkkiä komeilee meidän pihan yhdellä reunalla, ja saa mielellään laajentua sinne vaikka kuinka. Takana sillä on kaverina heuchera 'Pinot noir' (näkyy ihan pikkuriikkisen verran oikealla) ja kallionauhus 'Desdemona'.

Vaikka kuva on jo parin päivän takaa, täysikuu on minusta aina hyvin sympaattinen näky. Siksi, ja koska minä olen Tee & teen yksinvaltias, laitan kuvan mollukasta tämän postauksen päätteksi.

1 vee

Ihme ja kumma, tässä sitä edelleen kirjoitellaan! Minä, lyhytjännitteisyydestäni notorisen tunnettu (ainakin omassa keskuudessani), olen pitänyt rakasta blogiani yhden kokonaisen vuoden. Annan itselleni 10 pistettä ja papukaijamerkin, ja kiitän teitä kaikkia täällä käyviä kärsivällisyydestä ja kiinnostuksesta.

Kippis toiselle vuodelle!

Keski-Uudenmaan kevätreportterinne uutisoi tänään seuraavaa: paloitteleva jyrsijämassamurhaaja liikkuu alueella - hiirenkorvia roikkuu puissa!

Meinasin ajaa eilen ojaan, kun sivusilmällä siinä vauhdin (65 km/h) hurmassa yhtäkkiä noteerasin koivujen viherryksen. Jösses, niissähän on lehdet.

Sama ilmiö kotipihalla: mustaherukka näytti jo näin somalta.

Kevätkaihonkukkakin avasi lopultakin kukkanuppunsa. Jos kasvi onkin yksi riesa muulloin, tähän aikaan vuodesta sitä on ihan pakko rakastaa. Ennen koivunlehtien puhkeamista missään ei ole näkyvillä yhtä heleää vihreää, ja puhtaansininen kukka on harvinaisuudessaan (onko yleisen vastakohta tässä tapauksessa harvinainen? Kun sekään ei oikein tunnu täsmälliseltä ilmaisulta. "Ei-yleinen"?) ihan superviehättävä.

Samoin avautuivat ensimmäiset kääpiötulppaanit à la Oma Piha -lehti. Kiitos teille, hienoja ovat tulpsut. Harmi, ettei kukinta ole ihan synkassa kevätkurjenmiekkojen kanssa, joiden kukat alkavat jo pikkuhiljaa hiipua. Ihania nämä kuitenkin ovat!

Kynsin ja hampain kohti kevättä.

Tämä elämä on yhtä metropoleissa sukkulointia: viikko sitten Tukholmassa ja tänään Helsingissä! Lontoo, kahden kuukauden päästä nähdään (kun nyt sitten jätän ne Häät väliin).

Kyllähän sinne oli mentävä, Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä oli kevät esillä. Ihana pieni tulppaaninäyttely, sivuosissa moni muu sipulikukka.



Yleiskuva näyttelyn pääpöydästä.

 Kiertelin yhtä pientä tilaa vaikka kuinka kauan vain siitä ilosta, että näin jotain värikästä ja kukkivaa. Monenkaan kuvaamani kasvin lajike ei jäänyt mieleen, mutta enpä minä tieteellistä reissua ollut tekemässäkään, vaan ihan vain nauttimassa. Alla muutama makupala tältä päivältä. Kaikki kuvat voi klikata suuremmaksi.


Tulppaani vuodelta 1760: Rembrant-tulppaaneihin kuuluva 'Silver standard '







Duc van Tol primrose





Nämä olivat aivan ihania: hentoja, herkkiä, kevättä hehkuvia.

Tulppaanien täydentäjänä oli myös historiallisia narsisseja, sekä muita ihastuttavia kevätkukkijoita.

Saavuttamaton rakkaus!



Magnolian suloisia nuppuja.



Toisaalla kasvihuoneissa oli apostolinmiekkakin tehnyt yhden kukan.

Ja ainakin minulle erikoisempi pelargoni. Tällä oli erityisen kaunis lehdistön väri myös.

Sipulikukkaihanuuden tarjosi muuten Villi Niitty -nettikauppa, josta saa näköjään tilata sekä kasveja että muuta puutarhakivaa.

Se on ohi. Se on ohi! Se on OHI!!!

Tammikuu on loppunut!! Voi tätä juhlaa!

En tiedä, olenko ihan sekopää vai mikä, mutta heräsin tänä aamuna virkeänä kuin aikainen lintu, mieli täynnä hyvää fiilistä ja täysin rentoutuneena. Eihän se kuukauden vaihtumisesta voi johtua, tiedän, onhan tämä päivä aivan samanlainen kuin eilinenkin. Siis periaatteessa.

Jokin kuitenkin on tänään aivan erinomaisen hienosti, eikä se haittaa minua tippaakaan! Aurinko nousi ilman voimakasta punerrusta, taivas on kirkas ja lämpömittari näyttää korkeampia lukemia joka kerta kun sitä vilkaisee. Hieno päivä!

Sen kunniaksi liitän tähän kuvan tämän viikon tulppaaneista. Vähän epätavallisempi yhdistelmä. Piti kokeilla. En ole ihan varma, tykkäänkö väreistä yhdessä vai en, mutta tulppaanit ovat silti ihania. Pitääkin muistaa ostaa kohta uudet, tuo kuva on muutaman päivän takaa ja nykyilmiasu on jo hieman venähtänyt.

Päivän kuntopyöräilykin jäi tänään väliin. Menin sen sijaan kävelylle. Otin sauvat mukaan - onneksi, sillä en olisi ilman niitä pysynyt edes pystyssä, kun kääntelin naamaani jokaisessa sopivassa välissä kohden aurinkoa ja laitoin silmät kiinni. Siis kävellessäni. Otin aurinkoa myös hammaskalustolle, sillä en millään saanut suuta pysymään muutoin kuin leveässä hymyssä. Aivan JUMALAINEN sää!!

Kotipihalle päästyäni en voinut edes mennä saman tien sisälle, vaikka hiki valui joka huokosesta (olen myös sauvakävelijänä harrikirvesniemimallia, eli pää kenossa ja hartiat tanassa kohtalaista loikkaa eteenpäin). Ehei! Kaivauduin niine hyvineni talon suojaisimpaan nurkkaan seisomaan ja paistattelin päivää hyvät tovit. Oi, miten siinä oli ihanaa. Siihen ei olisi tarvittu kuin vähemmän hikinen olemus, lämpimät (=kuivat) vaatteet, joku ihana välly, lampaantaljalla suojattu tuoli ja uudessa puutarhakupissa... hmmm... sanotaan nyt vaikka kaakaota, jonka saa jokainen mielikuvissaan maustaa, miten hyväksi näkee. Ehkä näin aamupäivällä siinä voisi olla vaikka vaahtokarkkeja, vaikka se ei tietenkään hikilenkin jälkeen olekaan se optimaalinen yhdistelmä :-D

Kun lopulta sain itseni irti seinästä, oli ihanaa mennä kuumaan suihkuun ja kuurata itsensä oikein perusteellisesti. Leikin kotikylpylää ja tein samalla nuoruuden innolla kasvohoidon, jalkahoidon ja käsihoidon. Nyt kiillän kuin niilon nenä, ja olo on autuas.



Putoaa ihan justsiltään!

 Eikö kannattanutkin vaihtaa tammikuu helmikuuhun? Olen kuin uusi ihminen. Ke-ke-ke-kevät!

Annoit pikkusormen, se vei koko käden.

No niin. Minä siis rapistelin niitä siemenpusseja. Ja ajattelin kevättä. Sitten istahdin sohvannurkkaan katsomaan SVT:lta tallennettuja brittiläisiä puutarhaohjelmia Open Gardens, joissa ihmiset kilvoittelevat mitä uskomattomimpia puutarhojaan englantilaisten Tärkeään Opukseen, The Yellow Bookiin. (Harmi, että suomalainen puutarhakulttuuri on niin nuorta, jos sellaista edes todellisuudessa lie syntynytkään, ettei  meillä ole mitään lähellekään NGS:iä vastaavaa olemassa. Taitavat Kotipuutarha-lehden visiittikupongit yksityisiin puutarhoihin olla ainoa yritelmä tuohon suuntaan. Olisihan se hienoa, jos Suomessakin yksityiset avaisivat kauniit pihansa ja keräisivät pääsymaksuilla rahaa hyväntekeväisyyteen.)

Kyllä voi maailmassa olla paljon kauneutta! Vihreää! Värejä! Punavioletin ja keväänvihreän yhdistelmä sai melkein kyyneleet silmiin. Maisemat jatkuivat silmänkantamattomiin. Oli ihania pyöreitä kuuportteja kivimuurissa, mahtava pieni piha täynnä huikeita ruukkuistutuksia. Valtava vanha seetri. Voi itku...

Kevään ikävä äityi niin kovaksi, että kun lähdin hakemaan EV:tä päiväkodista, menin sadanviidenkymmenen metrin matkan autolla, jotta pääsimme jatkamaan siitä suoraan kukkakauppaan. Oli pakko saada iso kukkakimppu!

Aioin ensin pistää likoon viimeisetkin siemenperunat ja ostaa jotain isoa ja näyttävää, monilajista. Kävi kuitenkin niin kuin usein keväällä (mitäs minä sanoin! Nyt ON kevät.) käy ja ostinkin kaksi isoa punttia tulppaaneja.

Eivätkös ole kertakaikkiaan hemaisevia!

Nyt pää raksuttaa hirveästi huristen: mihin tähän aikaan vuodesta voi mennä, jotta pääsee keskelle vihreää? Gardeniaan Viikissä? Viherpajaan Vantaalla? Kaisaniemeen kasvitieteelliseen? Kumpulaan? Eikun se ei ole auki talvella. Puutarhamessutkin ovat vasta keväällä.

Tuota kutsutaan kipeäkissasyndroomaksi. Mau.