Risteyksessä.

Tähän kesään saakka olen rakentanut pihaa parhaan kykyni mukaan (mikä ei tietenkään ole kovin paljon näin "kansakoulupohjalta"). Olen tehnyt istutusalueita, juoksuttanut kasveja paikasta toiseen, siirtänyt pensaita, perennoja ja jopa puita (no, myönnettäköön: nuoria tuijia). Myynyt tai lahjoittanut pois kasveja, joiden ajattelin tuottavan enemmän iloa muille kuin minulle (enkä ole totta vieköön kaivannut niistä yhtäkään), kaataa rommauttanut lahon hevoskastanjan, keskellä silloista kukkapenkkiä kasvaneen koivun sekä yhden äärimmäisen murheellisen näköisen (suru)kuusen, joka tuotti huonoa feng shuita suoraan ulko-ovemme edessä.

Neljässä vuodessa piha on muuttunut paljon. Ystävätär kysyi tavatessamme, olenko koskaan ajatellut julkaista kokemuksiani kirjana? (No EN!) Hän kaipaisi kuulemma teosta "Kuinka minusta tuli puutarhuri ja pihasta sellainen kuin se on."

En ole taaksepäin katselevaa tyyppiä. Tuon keskustelun jälkeen kävin kuitenkin läpi vanhoja - siis vuodelta 2007 olevia - kuvia. Totta vieköön: on täällä erilaista.

Tältä talon länsisivustalla näytti vuonna 2007, ensimmäisenä kesänämme.

 Ja tältä sama sivu näyttää tänään. Koristeomenapuu 'Aamurusko' on kasvanut peittämään maiseman, kasveja on tullut lisää, ja hiekkalaatikko ilmestynyt edellisessä kuvassa vasemmalla olevan jasmikkeen paikalle.

Tässä sama sivusta kuvattuna toisesta suunnasta vuonna 2007. Omenapuu kuvassa oikealla, sen vieressä pienoinen saarni ja äärimmäisenä vasemmalla harmaapihdan oksistoa.

Maisema on neljässä vuodessa täydentynyt. Pihdan viereen on siirretty pieni lehtokuusama, joka on saanut kylkeensä nyt jo ohikukkineen 'Moskovan kaunotar' -syreenin. Keskelle on rakentunut kukkapenkki, joka jatkuu kuusamasta kohti saarnea ja omenapuuta.

Tässä on vuoden 2007 kuvapari samalta puolelta taloa, yhä edelleen ikävästi ruohosaumaisen kiveyksen talonpuoleista sivua, johon jo tuolloin suunnittelin isoa kukkapenkkiä.

Alla olevat kuvat näyttävät saman kohdan tänään. Perheeseen on tullut sekä hiekkalaatikko tykötarpeineen että oma "kokoontumispisteensä" taimivaihdoista saapuneille kasveille (kokoan ne aina tuohon varjoisaan nurkkaan odottamaan maahanpääsyä, varaston ovea kun ei käytetä varsinaiseen tarkoitukseensa).

Talon itäpuolen sivustassa näkyi vielä paljon taivasta vuonna 2007. Puut olivat niin hämmästyttävän pieniä vielä!

Nyt salavat, tuijat ja pihlajat ovat kasvaneet jo tämän kokoisiksi, ja rehevöittävät näkyvyyttä pohjoisen suuntaan mukavasti.

Vasemmalta kuvaan änkeää mukaan jasmike, joka vuonna 2007 oli vielä reilu metrinen pallero. Nyt pensas täyttää koko talonnurkan, ja hieman enemmänkin...



Tähän on siis tähän mennessä päästy. Nyt tuntuu, että olen vähän tienristeyksessä pihan suhteen. Uusia istutusalueita ei oikein voi tehdä (sanoo Herra Mies, jotta perheen miehetkin voisivat käyttää pihaa; kas he kun eivät innostu pioninkukista tai kurjenpolven nupuista) ja olemassa olevienkin suhteen pitäisi tehdä päätöksiä: muutetaanko, jätetäänkö ennalleen, laajennetaanko Mieheltä salaa kuitenkin hieman johonkin suuntaan... (älä, kultaseni, lue tätä kohtaa kovin tarkasti, ethän?)

Elämä olisi paljon helpompaa, jos puutarhamyymälöitä ja taimivaihtajaisia ei olisi. Eihän tänne hakeutuisi uusia kasvejakaan. Nyt "kokoontumispisteessä" odottaa maahan pääsemistä mm. taivaallisen hurmaava tellima, mehevä karhunlaukkamätäs, valkoinen kurjenpolvi ja ainakin kuvien perusteella lähes mustakukkainen harjaneilikka, joita en voinut tarjottaessa vastustaa, vaikka tiesin, että en ole suunnitellut niille paikkaa vielä mihinkään.

Oman haasteensa kaikkeen tuo myös se, että kasvit kasvavat. Puut venyvät korkeutta - ei ongelma - ja leveyttä - iso ongelma. Pensaat laajenevat niinikään. Perennat pullistuvat laajemmalle ja laajemmalle, peittävät toisiaan ja ahdistavat hennommat nurkkaan. Taimivaihtoihin saa näin tietysti hyvin jakopaloja, joten asia ei välttämättä ole iso ongelma, mutta sieluntuskainen ja aikataulullinen haaste kuitenkin. Miten raaskin nostaa kasvin ylös ja rouhaista sen palasiksi? Missähän välissä ehtisin nostaa esimerkiksi 34 liian suureksi kasvanutta perennaa ylös ja paloitella niitä pienemmäksi...? Ja samalla tietysti tekisi kovasti mieli justeerata istutuksia uuteen uskoon; eihän niihin ole ikinä täydellisen tyytyväinen.

Perennoihin sinänsä ei sen sijaan voi muuta olla kuin tyytyväinen. Tämä on meidän pihan parasta aikaa: suurin osa kasveista on hienosti kukassa.



'Festiva Maxima' ja "kakadutyyli"




Saman pionin toinen nuppu. Tulee paljon punaista.

 

Joku kerrannainen akileijan siementaimi,
risteytynyt miten milloinkin. Huomatkaa mahtava
säännöllisyys terälehtien sijoittumisessa!



Sydäntäsärkevän herkkä ja ihastuttava perhoangervo



Ensimmäinen varjoliljan kukka




Kellokärhö 'Hanajima' avaa kukkansa ihan kohta!



Tähkähietaliljatkin alkavat kukkia.



Erään päivän kova sade koitui kuin koituikin 'Dr. Alexander Flemingin' kukkien kohtaloksi. Kolme valtavaa mollukkaa taittui varrestaan. Nyt nämä "vauvanpään kokoiset" hattarat koristavat takakuistin pöytää. Sisälle maljakkoa ei voinutkaan ottaa, vaikka ensin yritin: terälehtien lomasta alkoi sellainen pitkä marssi, etten ole ikinä nähnyt. Tyyppejä jos sun minkä näköisiä tipahteli jo työpöydälle kodinhoitohuoneessa, missä varsia katkoin ja enimpiä lehtiä irrottelin. Tuumasin, että tätä armeijaa en halua keittiön tai olohuoneen valloittajaksi... Onneksi sää on sallinut takakuistilla ruokailun ja oleilun; olen siis päässyt nauttimaan noista ihan lähietäisyydeltä. Ja onneksi kasviin jäi myös kiinni reilut puolenkymmentä kukinnan eri vaiheissa olevaa vartta.

Nyt siis tiedän varmasti, miltä "Tohtori F." näyttää. Ihana hömpsykkä vaaleanpunainen, kuin hattara! Ei kovin vakavasti otettava tohtori, anteeksi nyt vain...

Bad hair day.

Ei se aina onnistu kauneimmiltakaan. Joskus tukka vaan on sekaisin.


Vuorikaunokki, Centaurea montana

Höyhenheinän (Stipa tenuissima 'Ponytails')
ponnari pilalla

'Pizzicato' unikkoseoksen lohenpunaa
huppu silmillä...

Silkkimaruna petasi vissiin silkkilakanat
kun niin kelpaa pötkötellä




Saarnen sadepäiväblues

Ennemminkin noilla kaikilla olisi ollut syytä riemuun: vettä tuli!!
Samalla suli kaksikymmentä astetta päivälämpötiloista pois.
Sitten on näitä, joiden hehkeyttä mikään keli ei tunnu pystyvän pilaamaan. Tämä ihana siperiankurjenmiekka on taimivaihdon satoa vuodelta "miekka ja kilpi". Aika suloinen, sanon jälleen.

 Tässä sukulaispoikia toisesta penkistä. Ja yksi pieni sukulaistyttö.

Aamulla, ennen sadetta, kuvasin vielä tämän pioninnupun, jonka avautumista odotan suurella uteliaisuudella ja jännityksellä. Tulossa on tämän kukinnan ensi-ilta! Tykkään väristä jo nyt.

Pionien väreistä ei oikein ikinä tiedä ennen kuin ne näkee livenä. Kuvat eivät tee punaisten sävyille, jos muillekaan, oikeutta. Tai ehkä tekevätkin, mutta jos vaikkapa tämän Alexander Flemingin googlettaa, saa vaihtelevan vaaleanpunaisia kukan kuvia vastaukseksi. Päätä siinä sitten, miellyttääkö sävy vai ei. Tai mihin kohtaan pihaa kyseinen pijjuuni pitäisi istuttaa.

Sattuman kaupalla sävy näyttäisi olevan oikein passeli ja "Aleksi" saa olla paikallaan, vaikka pitkään olen pohtinut tuon pakkosiirtoa toiseen paikkaan, jotta saan naapurin mummon "live-telkkarin" peitetyksi korkeammalla pensas- ja muulla kasvustolla. Päätin, että en siirrä; jääköön mummolle yksi tirkistysreikä meidän puolelle.

Taas se heiluu kameran kanssa.

Mikä siinä on, että näitä samoja sitä kuvaa vuodesta toiseen?

Kai se on kesän ihmeen edessä haltioitumista.



Poimulehti helmikoruissaan.

Tänä vuonna on taas mahtava kukinta.

Ruusu on ruusu on... tulppaani. 'Angélique' nimeltään.



'Mount Tacoma' -tulppaanilla on hämähäkitkin sävy sävyyn.



Punavihman ensimmäiset kukat.



Ja 'Moskovan kaunottaren'.
Miten voi syreeni olla näin kaunis?



Ihana ilotulitusraketti! Laukkasekoitus-
pussista, toivon ja uskon tästä tähtilaukkaa.



Perillä!! 'Nelly Moser' halaa omenapuuta.



Järjettömän järeä pakkaspeitesuojaus talvella kannatti!!! Mustaselja 'Black lace' on tekemässä yhtä kukkaterttua.

Etsin ja etsin, mutta toista en löytänyt. Vaan eipä haittaa, minulla on yksi!! Jos tämä selviää kukkaan saakka, tässä kohdassa tuoksuu kesällä sitruuna.

Tässä on ihmetyksen ja huokailun aihetta kerrakseen... Sain pionin puutarhatuttavalta pari vuotta sitten, ja hän kukkii nyt. Kaksi on auki, kolmas vielä nupulla.

Olen aivan häikäistynyt tuon kauneudesta, kun en yhtään tiennyt, mitä odottaa. Väri on niin nappiin kuin olla voi, kun aikanaan istutin pienen taimen vaaleanpunaisena pääväriltään kukkivaan penkkiin. Välillä vähän pelkäsin, että jos se kukkiikin lämpimänpunaisena, mutta ei. Voi tätä riemua!

Ihmeellisiä onnistumisen elämyksiä tämä puutarhurointi ihmiselle tarjoaa. Tänään olen istuttanut itse siemenestä kasvattamani tomaatintaimet lavakauluksiin / viljelylaatikoihin. Ne näyttivät paikoillaan niin hienoilta ja terhakoilta, että... kyllä, itkuhan siinä tuli pelkästä ilosta silmään. Laittelin puna- ja kanelibasilikat taimien väleihin torjumaan tuhohyönteisiä. Toivottavasti kasvavat, kaikki.

Sipulit komistuvat silminnähden, ja kuulkaas, jos kaupunkilaistyttö ei aivan erehdy, perunanvarret pilkottavat harjuista. Valkosipuleista ei näy vielä mitään, ei myöskään herneistä, mutta hätäkös tässä. Porkkanat itävät, tillit (herranjestas, ne iänvanhat siemenet!) itävät, salaattisipulien rivin kohdalla näkyy pari vihreää hiusta. Kyllä tämä tästä!

Posti toi tänään sen palkintokekkilän, pienen viljelylaatikon. Huomenna ajattelin sen hellesäässä kasata ja kylvää avomaankurkut. Sitten ei tälle kesälle olekaan enää muuta kylvettävää, kun kesäkukatkin näyttävät jäävän tältä suvelta väliin. Ei muuta kuin astiat pöytään, ruokaa tulee justiinsa :-D

Miltä tänään näyttää? Tänään näyttää hyvältä!

Tänään näyttää hyvältä. Moni kasvi kukkii jo! Meillä näyttää olevan paljon kevätkukkijoita... Syyspuoli kesästä onkin ollut koko täällä asumisen ajan se isompi haaste. Useat syyskesän kukkijoista ovat keltaisia, siksi niitä ei meidän pihalla näy.

Yksi tulppaani-istutuksista on tänään tämännäköinen. En löytänyt mistään tulpsujen nimilappuja - niitä pahvisia pussin mukana tulevia - joten en osaa näille ihanille nimeä antaa, mutta ovathan ne nimettöminäkin kertakaikkiaan somia. Tuo pinkki on himppasen liian korkea muihin nähden, mutta eipä sitä enää lyhyemmäksikään saa :-D

Tämä on minusta ihan ykkösupea tuossa penkissä. Väri on violetimpi kuin ostaessani aavistin, mutta en itke, en ollenkaan. HÄIKÄISEVÄ, sanon minä.

Kehtaanko sanoakaan, etten kyllä muista valinneeni tätäkään... luulin ottaneeni ihan simppeli valkoista. Nyt ne laput pitää kyllä jostakin kaivaa esille!!

Ja tässä seuraavan penkin kaunottaret. Kyllä, ihmisellä pitää olla paljon tulppaaneja keväisin. Toivottavasti nyt ostamani eivät ole mitään kertakäyttösipuleita, vaan kukkisivat uudelleen tulevina keväinä.

Puutarhatuttavalta - hei vain, jos täällä käyt! - sain viime kesänä PIENEN palan lehtokieloa. Huomaattehan, että se on ihan pikkuruinen kahdeksine kukkavarsineen... Edessä on 'Starfire' syysleimua uskomattoman upeine lehtineen ja sen oikealla puolella pilkottaa syyskimikki 'Brunettea'.

Tässä toiselta puutarhatuttavalta saatu kalliokielo aloittaa kukintaa.

Olin jo tyystin unheuttanut koko kalliokielon olemassaolon, ja tuijottelin kukkapenkkiä ihan hoomoilasena: mikä IHME se tuosta on tulossa?? Kasvi ehti tosi pitkäksi ennen kuin minulla välähti.

Se nimetön purppura- / koristeomenapuu aikoo tänä keväänä räjäyttää pankin ja olla pihan komein kukkija. Oksat ovat aivan täynnä nuppuja. Siis aivan täynnä. Toivottavasti saan siitä hyvän kuvan sitten, kun nuput ovat auki. Voi olla aika huikea näky <3


Ihana purppuraorvokki.










Tämä pikkuinen on yksi ehdottomia suosikkejani. Harmi vain, että osa sen kavereista kärähti kevätauringossa ja vain yksi tällainen pieni rypäs on enää hengissä. Muistan viime syksynä ripotelleeni sen siemeniä ihan hurjat määrät kasvualueelle, mutta nyt sieltä  näyttää nousevan vain kaikkea vihreää. Lieneeköhän purppuraorvokki sirkkalehtivaiheessa vihreä...?

Tuossa on yksi pihani kummallisimmista otuksista: hopeasalvia, Salvia argentea. Pörröisempi kuin mikään näkemäni perenna, enkä osaa sanoa, onko tuo kaunis vai ei. Hauska se ehdottomasti on!!

Takana kukkii punakukkainen tarharistikki, Aubrieta x cultorum, olikohan lajike 'Red cascade'. Olen siitä ylpeä, sillä olen kasvattanut sen itse siemenestä. Se on minulta iso onnistuminen; siemenkasvatus ei ole vahvuuksiani. Siksi toivon, että tuo leviää ihan issekseen.

Rakas vanha japaninruusukvitteni!! Sinnikkäästi se pukkaa kukkaa, vaikka puolet oksista on jo lähes kuivia. Karsin sitä tänä keväänä aika reippaalla kädellä ja toivon työn innostavan kasvia uusien oksien ylösnostamiseen. Vielä en osaa sanoa, miten onnistuin.

Tämä turkinpioni, Paeonia peregrina, on tullut samalta tuttavalta kuin lehtokielokin. Lahjasta innostuneena tökkäsin pienokaisen viime kesänä multaan sen kummemmin miettimättä, mutta onneksi se ei näköjään pannut toimenpidettäni pahakseen, päinvastoin! Kaikki lehdet kuuluvat sille, ajatelkaas (vai onko tuossa yksi rikkis oikealla... hankalasti valo hämää. Eiku ei se voi olla, sillä mulla ei kasva rikkaruohoja!). Pionista saattaa tulla vielä komea joskus :-) Toivottavasti joskus näen sen huikean punaiset kukatkin tuossa.

Kultatyräkistä käytiin keskustelua Sailan Saaripalsta -blogissa. Minä olin mielestäni laittanut sen inhokkilistalle pysyvästi, mutta kuten Saila itse jossakin viestissä totesi, koskaan ei pitäisi luvata syödä hattuaan :-D Tässä tätä tyräkkiä komeilee meidän pihan yhdellä reunalla, ja saa mielellään laajentua sinne vaikka kuinka. Takana sillä on kaverina heuchera 'Pinot noir' (näkyy ihan pikkuriikkisen verran oikealla) ja kallionauhus 'Desdemona'.

Vaikka kuva on jo parin päivän takaa, täysikuu on minusta aina hyvin sympaattinen näky. Siksi, ja koska minä olen Tee & teen yksinvaltias, laitan kuvan mollukasta tämän postauksen päätteksi.