En voi uskoa tätä. Olen niin ällistynyt sään radikaalista muuttumisesta, että olen aivan sekaisin. Että alkuviikosta oli vielä noin viisi astetta lämmintä ja nyt on 28. Kävimme torstaina pyöräilemässä lähistöllä asuvan ystäväperheen luona, ja koko matkan - sekä meno että paluu - hymyilin niin, että sain useampia hyttysiä hampaiden väliin. Samalla hihkuin ääneen: "On tämä IHANAA! Voi että tämä on USKOMATTOMAN IHANAA!"
Tätä olen odottanut koko alkuvuoden. Tätä!
Lehdet tulivat puihin saman tien, jopa saarni alkaa availla lehtiään. (Se ei tietenkään välttämättä ole hyvä; se ehtii myös palelluttaa ne tulevissa halloissa, sillä niitä kyllä ihan vuorenvarmasti vielä tulee.) Viinimarjoissa on nuppuja, kesäkukkien sirkkalehdet pompsahtivat pinnalle, ja huomenna on leikattava nurmikko ensimmäisen kerran. Perennat venähtivät yhden vuorokauden aikana monta senttiä.
Nyt jos joku ei ole vielä noussut maan pinnalle, alan todella ajatella, ettei enää nousekaan. Olen siis ilmeisesti menettänyt kaksi kolmesta valkokukkaisesta kesäpikkusydämestäni, olikohan niiden lajikenimi 'Aurora' sekä, mikä harmittaa vielä enemmän, itse siemenestä kasvattamani purppura-alpit 'Beaujolais'. Eivät ehtineet viime kesänä kuin lehdet kasvattaa, ja *^`=%&¤#"! etanat söivät nekin ihan reikäisiksi. Siemeniäkään ei taida olla enää jäljellä...
Muita siemeniä sen sijaan on. Huomenna, kun kuu lähtee taas nousuun (jep, minä uskon kuunkierron mukaiseen kylvämiseen), kylvän viimeiset unikot - tai ainakin paljon niitä; en ole aivan varma, löydänkö kaikille puutarhapalstalaisten siemenketjukirjeistä keräämilleni siemenille edes paikkaa - ja Puuha Pete -fanin pyynnöstä myös auringonkukkia. Niiden valitsemisessa sainkin olla aika tarkkana, kun en juuri keltaista pihalleni halua. Löysin kuitenkin yhden punaruskean ja yhden ihan hennonkeltaisen siemenpussit, ja niitä me Vekaran kanssa sitten huomenna yhdessä huiskitaan! Laitan ehkä kokeeksi kasvamaan myös sinipellavan siemeniä (voi, toivottavasti mulla on vielä punapellavan siemeniä jemmassa! Punapellavat ovat kauniita!!). Sini-violetti-valkoinen penkkini on kärsinyt vähän kaivuutappioita, kun siirtelin siitä ne jalopähkämöt pois. Niiden tilalle voisin kasvattaa sitä perennapellavaa.
Siemenkylvöt lienevätkin kastelun ohella kutakuinkin ainoa homma, mihin tällä hetkellä pystyn. Kosmos löi avokämmenellä turpiin aamulla: potkaisin oikean jalan pikkuvarpaani Vekaran tuoliin sillä seurauksella, että a) varvas turposi palloksi ja jalkapöytään tuli mellevä, kämmenen kokoinen mustelma ja b) piti pasteerata Helsingissä kopiocrocsi oikeassa jalassa. Kävin esittelemässä kenkämuotiani jopa Herra Miehen työpaikalla, jossa minua ei oltu aiemmin nähtykään. Jeejee...
Jalkaa särkee sillai sopivan inhottavasti. Ei niin paljon, että särkylääkettä ottaisin (no, ehkä yöksi on otettava), mutta juuri sen verran, että kyrsii. Pikku itkutkin piti tässä illalla tirauttaa puhtaasta ketutuksesta. Miksi juuri nyt, kun keli olisi mitä loistavin pihapuuhasteluun??
Minä kun en ole mikään auringossa makoilijakaan. Kuuma siinä vaan tulee, ja ahistus. Tai ehkä minä makoilisin, jos mulla olisi riippumatto. En tiedä, mikä siinä viehättää, mutta riippumaton minä haluaisin. Pieni hidaste hankkeessa on se, ettei pihallamme kasva yhtään (eli kahta) sopivaa puuta, mihin sen kiinnittäisi. Ei, nyt huijaan. Sopivia puita on. Niiden etäisyys toisistaan vain on ehkä n. 10 metriä, 12 metriä toisessa kohdassa. Pitäisi olla piiiitkä riippumatto.
Onhan niitä riippumattotelineitäkin, tiedän. Ne vain jostakin syystä tuntuvat minusta vähän... je ne sais quoi. Epäaidoilta? Telineessä killuva riippumatto ei ole se oikea riippumatto. Kai siinä pitäisi olla sellaista vanhanajan nostalgiatunnelmaa. Tässä pihassa vain joutunen tyytymään siihen teollisen ajan versioon, jos koskaan haluan mattosessa kölliä.
Istuttaisinko riippumattopuun...?
Sitten on näitä, joiden hehkeyttä mikään keli ei tunnu pystyvän pilaamaan. Tämä ihana siperiankurjenmiekka on taimivaihdon satoa vuodelta "miekka ja kilpi". Aika suloinen, sanon jälleen.
