Risteyksessä.

Tähän kesään saakka olen rakentanut pihaa parhaan kykyni mukaan (mikä ei tietenkään ole kovin paljon näin "kansakoulupohjalta"). Olen tehnyt istutusalueita, juoksuttanut kasveja paikasta toiseen, siirtänyt pensaita, perennoja ja jopa puita (no, myönnettäköön: nuoria tuijia). Myynyt tai lahjoittanut pois kasveja, joiden ajattelin tuottavan enemmän iloa muille kuin minulle (enkä ole totta vieköön kaivannut niistä yhtäkään), kaataa rommauttanut lahon hevoskastanjan, keskellä silloista kukkapenkkiä kasvaneen koivun sekä yhden äärimmäisen murheellisen näköisen (suru)kuusen, joka tuotti huonoa feng shuita suoraan ulko-ovemme edessä.

Neljässä vuodessa piha on muuttunut paljon. Ystävätär kysyi tavatessamme, olenko koskaan ajatellut julkaista kokemuksiani kirjana? (No EN!) Hän kaipaisi kuulemma teosta "Kuinka minusta tuli puutarhuri ja pihasta sellainen kuin se on."

En ole taaksepäin katselevaa tyyppiä. Tuon keskustelun jälkeen kävin kuitenkin läpi vanhoja - siis vuodelta 2007 olevia - kuvia. Totta vieköön: on täällä erilaista.

Tältä talon länsisivustalla näytti vuonna 2007, ensimmäisenä kesänämme.

 Ja tältä sama sivu näyttää tänään. Koristeomenapuu 'Aamurusko' on kasvanut peittämään maiseman, kasveja on tullut lisää, ja hiekkalaatikko ilmestynyt edellisessä kuvassa vasemmalla olevan jasmikkeen paikalle.

Tässä sama sivusta kuvattuna toisesta suunnasta vuonna 2007. Omenapuu kuvassa oikealla, sen vieressä pienoinen saarni ja äärimmäisenä vasemmalla harmaapihdan oksistoa.

Maisema on neljässä vuodessa täydentynyt. Pihdan viereen on siirretty pieni lehtokuusama, joka on saanut kylkeensä nyt jo ohikukkineen 'Moskovan kaunotar' -syreenin. Keskelle on rakentunut kukkapenkki, joka jatkuu kuusamasta kohti saarnea ja omenapuuta.

Tässä on vuoden 2007 kuvapari samalta puolelta taloa, yhä edelleen ikävästi ruohosaumaisen kiveyksen talonpuoleista sivua, johon jo tuolloin suunnittelin isoa kukkapenkkiä.

Alla olevat kuvat näyttävät saman kohdan tänään. Perheeseen on tullut sekä hiekkalaatikko tykötarpeineen että oma "kokoontumispisteensä" taimivaihdoista saapuneille kasveille (kokoan ne aina tuohon varjoisaan nurkkaan odottamaan maahanpääsyä, varaston ovea kun ei käytetä varsinaiseen tarkoitukseensa).

Talon itäpuolen sivustassa näkyi vielä paljon taivasta vuonna 2007. Puut olivat niin hämmästyttävän pieniä vielä!

Nyt salavat, tuijat ja pihlajat ovat kasvaneet jo tämän kokoisiksi, ja rehevöittävät näkyvyyttä pohjoisen suuntaan mukavasti.

Vasemmalta kuvaan änkeää mukaan jasmike, joka vuonna 2007 oli vielä reilu metrinen pallero. Nyt pensas täyttää koko talonnurkan, ja hieman enemmänkin...



Tähän on siis tähän mennessä päästy. Nyt tuntuu, että olen vähän tienristeyksessä pihan suhteen. Uusia istutusalueita ei oikein voi tehdä (sanoo Herra Mies, jotta perheen miehetkin voisivat käyttää pihaa; kas he kun eivät innostu pioninkukista tai kurjenpolven nupuista) ja olemassa olevienkin suhteen pitäisi tehdä päätöksiä: muutetaanko, jätetäänkö ennalleen, laajennetaanko Mieheltä salaa kuitenkin hieman johonkin suuntaan... (älä, kultaseni, lue tätä kohtaa kovin tarkasti, ethän?)

Elämä olisi paljon helpompaa, jos puutarhamyymälöitä ja taimivaihtajaisia ei olisi. Eihän tänne hakeutuisi uusia kasvejakaan. Nyt "kokoontumispisteessä" odottaa maahan pääsemistä mm. taivaallisen hurmaava tellima, mehevä karhunlaukkamätäs, valkoinen kurjenpolvi ja ainakin kuvien perusteella lähes mustakukkainen harjaneilikka, joita en voinut tarjottaessa vastustaa, vaikka tiesin, että en ole suunnitellut niille paikkaa vielä mihinkään.

Oman haasteensa kaikkeen tuo myös se, että kasvit kasvavat. Puut venyvät korkeutta - ei ongelma - ja leveyttä - iso ongelma. Pensaat laajenevat niinikään. Perennat pullistuvat laajemmalle ja laajemmalle, peittävät toisiaan ja ahdistavat hennommat nurkkaan. Taimivaihtoihin saa näin tietysti hyvin jakopaloja, joten asia ei välttämättä ole iso ongelma, mutta sieluntuskainen ja aikataulullinen haaste kuitenkin. Miten raaskin nostaa kasvin ylös ja rouhaista sen palasiksi? Missähän välissä ehtisin nostaa esimerkiksi 34 liian suureksi kasvanutta perennaa ylös ja paloitella niitä pienemmäksi...? Ja samalla tietysti tekisi kovasti mieli justeerata istutuksia uuteen uskoon; eihän niihin ole ikinä täydellisen tyytyväinen.

Perennoihin sinänsä ei sen sijaan voi muuta olla kuin tyytyväinen. Tämä on meidän pihan parasta aikaa: suurin osa kasveista on hienosti kukassa.



'Festiva Maxima' ja "kakadutyyli"




Saman pionin toinen nuppu. Tulee paljon punaista.

 

Joku kerrannainen akileijan siementaimi,
risteytynyt miten milloinkin. Huomatkaa mahtava
säännöllisyys terälehtien sijoittumisessa!



Sydäntäsärkevän herkkä ja ihastuttava perhoangervo



Ensimmäinen varjoliljan kukka




Kellokärhö 'Hanajima' avaa kukkansa ihan kohta!



Tähkähietaliljatkin alkavat kukkia.



Erään päivän kova sade koitui kuin koituikin 'Dr. Alexander Flemingin' kukkien kohtaloksi. Kolme valtavaa mollukkaa taittui varrestaan. Nyt nämä "vauvanpään kokoiset" hattarat koristavat takakuistin pöytää. Sisälle maljakkoa ei voinutkaan ottaa, vaikka ensin yritin: terälehtien lomasta alkoi sellainen pitkä marssi, etten ole ikinä nähnyt. Tyyppejä jos sun minkä näköisiä tipahteli jo työpöydälle kodinhoitohuoneessa, missä varsia katkoin ja enimpiä lehtiä irrottelin. Tuumasin, että tätä armeijaa en halua keittiön tai olohuoneen valloittajaksi... Onneksi sää on sallinut takakuistilla ruokailun ja oleilun; olen siis päässyt nauttimaan noista ihan lähietäisyydeltä. Ja onneksi kasviin jäi myös kiinni reilut puolenkymmentä kukinnan eri vaiheissa olevaa vartta.

Nyt siis tiedän varmasti, miltä "Tohtori F." näyttää. Ihana hömpsykkä vaaleanpunainen, kuin hattara! Ei kovin vakavasti otettava tohtori, anteeksi nyt vain...

Bad hair day.

Ei se aina onnistu kauneimmiltakaan. Joskus tukka vaan on sekaisin.


Vuorikaunokki, Centaurea montana

Höyhenheinän (Stipa tenuissima 'Ponytails')
ponnari pilalla

'Pizzicato' unikkoseoksen lohenpunaa
huppu silmillä...

Silkkimaruna petasi vissiin silkkilakanat
kun niin kelpaa pötkötellä




Saarnen sadepäiväblues

Ennemminkin noilla kaikilla olisi ollut syytä riemuun: vettä tuli!!
Samalla suli kaksikymmentä astetta päivälämpötiloista pois.
Sitten on näitä, joiden hehkeyttä mikään keli ei tunnu pystyvän pilaamaan. Tämä ihana siperiankurjenmiekka on taimivaihdon satoa vuodelta "miekka ja kilpi". Aika suloinen, sanon jälleen.

 Tässä sukulaispoikia toisesta penkistä. Ja yksi pieni sukulaistyttö.

Aamulla, ennen sadetta, kuvasin vielä tämän pioninnupun, jonka avautumista odotan suurella uteliaisuudella ja jännityksellä. Tulossa on tämän kukinnan ensi-ilta! Tykkään väristä jo nyt.

Pionien väreistä ei oikein ikinä tiedä ennen kuin ne näkee livenä. Kuvat eivät tee punaisten sävyille, jos muillekaan, oikeutta. Tai ehkä tekevätkin, mutta jos vaikkapa tämän Alexander Flemingin googlettaa, saa vaihtelevan vaaleanpunaisia kukan kuvia vastaukseksi. Päätä siinä sitten, miellyttääkö sävy vai ei. Tai mihin kohtaan pihaa kyseinen pijjuuni pitäisi istuttaa.

Sattuman kaupalla sävy näyttäisi olevan oikein passeli ja "Aleksi" saa olla paikallaan, vaikka pitkään olen pohtinut tuon pakkosiirtoa toiseen paikkaan, jotta saan naapurin mummon "live-telkkarin" peitetyksi korkeammalla pensas- ja muulla kasvustolla. Päätin, että en siirrä; jääköön mummolle yksi tirkistysreikä meidän puolelle.

Miltä tänään näyttää? Tänään näyttää hyvältä!

Tänään näyttää hyvältä. Moni kasvi kukkii jo! Meillä näyttää olevan paljon kevätkukkijoita... Syyspuoli kesästä onkin ollut koko täällä asumisen ajan se isompi haaste. Useat syyskesän kukkijoista ovat keltaisia, siksi niitä ei meidän pihalla näy.

Yksi tulppaani-istutuksista on tänään tämännäköinen. En löytänyt mistään tulpsujen nimilappuja - niitä pahvisia pussin mukana tulevia - joten en osaa näille ihanille nimeä antaa, mutta ovathan ne nimettöminäkin kertakaikkiaan somia. Tuo pinkki on himppasen liian korkea muihin nähden, mutta eipä sitä enää lyhyemmäksikään saa :-D

Tämä on minusta ihan ykkösupea tuossa penkissä. Väri on violetimpi kuin ostaessani aavistin, mutta en itke, en ollenkaan. HÄIKÄISEVÄ, sanon minä.

Kehtaanko sanoakaan, etten kyllä muista valinneeni tätäkään... luulin ottaneeni ihan simppeli valkoista. Nyt ne laput pitää kyllä jostakin kaivaa esille!!

Ja tässä seuraavan penkin kaunottaret. Kyllä, ihmisellä pitää olla paljon tulppaaneja keväisin. Toivottavasti nyt ostamani eivät ole mitään kertakäyttösipuleita, vaan kukkisivat uudelleen tulevina keväinä.

Puutarhatuttavalta - hei vain, jos täällä käyt! - sain viime kesänä PIENEN palan lehtokieloa. Huomaattehan, että se on ihan pikkuruinen kahdeksine kukkavarsineen... Edessä on 'Starfire' syysleimua uskomattoman upeine lehtineen ja sen oikealla puolella pilkottaa syyskimikki 'Brunettea'.

Tässä toiselta puutarhatuttavalta saatu kalliokielo aloittaa kukintaa.

Olin jo tyystin unheuttanut koko kalliokielon olemassaolon, ja tuijottelin kukkapenkkiä ihan hoomoilasena: mikä IHME se tuosta on tulossa?? Kasvi ehti tosi pitkäksi ennen kuin minulla välähti.

Se nimetön purppura- / koristeomenapuu aikoo tänä keväänä räjäyttää pankin ja olla pihan komein kukkija. Oksat ovat aivan täynnä nuppuja. Siis aivan täynnä. Toivottavasti saan siitä hyvän kuvan sitten, kun nuput ovat auki. Voi olla aika huikea näky <3


Ihana purppuraorvokki.










Tämä pikkuinen on yksi ehdottomia suosikkejani. Harmi vain, että osa sen kavereista kärähti kevätauringossa ja vain yksi tällainen pieni rypäs on enää hengissä. Muistan viime syksynä ripotelleeni sen siemeniä ihan hurjat määrät kasvualueelle, mutta nyt sieltä  näyttää nousevan vain kaikkea vihreää. Lieneeköhän purppuraorvokki sirkkalehtivaiheessa vihreä...?

Tuossa on yksi pihani kummallisimmista otuksista: hopeasalvia, Salvia argentea. Pörröisempi kuin mikään näkemäni perenna, enkä osaa sanoa, onko tuo kaunis vai ei. Hauska se ehdottomasti on!!

Takana kukkii punakukkainen tarharistikki, Aubrieta x cultorum, olikohan lajike 'Red cascade'. Olen siitä ylpeä, sillä olen kasvattanut sen itse siemenestä. Se on minulta iso onnistuminen; siemenkasvatus ei ole vahvuuksiani. Siksi toivon, että tuo leviää ihan issekseen.

Rakas vanha japaninruusukvitteni!! Sinnikkäästi se pukkaa kukkaa, vaikka puolet oksista on jo lähes kuivia. Karsin sitä tänä keväänä aika reippaalla kädellä ja toivon työn innostavan kasvia uusien oksien ylösnostamiseen. Vielä en osaa sanoa, miten onnistuin.

Tämä turkinpioni, Paeonia peregrina, on tullut samalta tuttavalta kuin lehtokielokin. Lahjasta innostuneena tökkäsin pienokaisen viime kesänä multaan sen kummemmin miettimättä, mutta onneksi se ei näköjään pannut toimenpidettäni pahakseen, päinvastoin! Kaikki lehdet kuuluvat sille, ajatelkaas (vai onko tuossa yksi rikkis oikealla... hankalasti valo hämää. Eiku ei se voi olla, sillä mulla ei kasva rikkaruohoja!). Pionista saattaa tulla vielä komea joskus :-) Toivottavasti joskus näen sen huikean punaiset kukatkin tuossa.

Kultatyräkistä käytiin keskustelua Sailan Saaripalsta -blogissa. Minä olin mielestäni laittanut sen inhokkilistalle pysyvästi, mutta kuten Saila itse jossakin viestissä totesi, koskaan ei pitäisi luvata syödä hattuaan :-D Tässä tätä tyräkkiä komeilee meidän pihan yhdellä reunalla, ja saa mielellään laajentua sinne vaikka kuinka. Takana sillä on kaverina heuchera 'Pinot noir' (näkyy ihan pikkuriikkisen verran oikealla) ja kallionauhus 'Desdemona'.

Vaikka kuva on jo parin päivän takaa, täysikuu on minusta aina hyvin sympaattinen näky. Siksi, ja koska minä olen Tee & teen yksinvaltias, laitan kuvan mollukasta tämän postauksen päätteksi.

Puutarhuria ei pidättele enää mikään.

No niin. Tänään oli sitten taas ihan sellainen normisää: vaikka aurinko paistoi, tuuli kävi luoteesta niin voimakkaana, että ei ilman pipoa ulkona pärjännyt. Mutta ulkona olin!

Enimmäkseen tein lähempää tuttavuutta kukkapenkkien kanssa. Kyllä sieltä kovaa vauhtia jo tullaan! Vähän kun enimpiä haavanlehtiä haravoi päältä pois (ja lennättää ne kuivat lehdet sitten puuskaisen tuulen mukana naapureiden puolelle... hups!), alta paljastuu vaikka mitä! Jos en ihan väärin anna itseni uskoa, portinpielen penkistä nousevat mm. molemmat pionit. Muistin, että niitä on siinä kaksi, mutta en kuollaksenikaan ennen juuri tätä hetkeä muistanut, miksi. Toisen tiedän saaneeni eräältä tuttavarouvalta - kaivettuna rouvan puolison toimesta aika roimakkaasti ylös heidän pihaltaan - mutta toisesta ei ollut mitään hajua. Nyt muistan pelastaneeni 'Karl Rosenfieldin' jostakin poistohyllystä viime vuonna, ja jopa kirjoittaneeni siitä tänne. Karl ja kaverinsa tekevät kuitenkin siis nyt tuloaan tulitikun vahvuisin ja pituisin aluin. Hurraa!!

Kutakuinkin kaikki muukin näyttäisi jo sieltä nouseskelevan. Jopa yksi ihan mini-mini ritarinkannuksen taimi, jonka hätäpäissäni penkkiin lykkäsin. Ainoat, joista ei vielä näy minkäänlaista elonmerkkiä, ovat valkoiset punatähkät, tai siis valkotähkät. Tiesin ne herkiksi, joten jos nousevat, se on kyllä iloinen yllätys.

Nämä portinpielessä jo kuitenkin kukkivat: ihanat kevätkurjenmiekat, sekä ujoista ujoimmat, kerratut lumikellot, joita pitää hellästi sormella kohottaa leuan alta, jotta kukkasesta saa kuvan.

Kun kuvasin kurjenmmiekkoja, löysin ne kääpiötulppaanitkin, joiden istutuspaikasta minulla ei ollut muistikuvaa... tuossahan ne!

 

Ritarinkannus on niin mehevän vihreä, että sitä tekisi mieli haukata! Ja kallionauhuksen aluista saisi sitten sen lihaisamman osan ateriaan. Ainakin minusta :-)

Tuosta on hyvää vauhtia nousemassa 'Festiva maxima'. Se onkin pisimmällä pioneista. Totesin pihalla kulkiessani, että kaikki pionit taitavat olla hengissä, myös se yksilehtisenä taimena pihaan viime kesänä saapunut turkinpioni, jonka luulin heittäneen henkensä, kun lahjasta riemastuneena istuttaa töräytin sen suoraan maahan tajuamatta, että Häntä olisi ollut syytä vaalia ruukussa vielä jokunen hetki... Terveisiä vain, Puztai, peregrina on elossa!

Kevään kunniaksi poimin pihalta vielä pari "ruusua".


Komeamaksaruoho



Akileija nurinpäin olevan heucheran lehden yllä.



Päivän luontohavainto, joka tallentui myös kameraan. Leppis käppäili vaativissa olosuhteissa 'Pizzicato' -unikkovärisekoituksen lehdistöllä. Naapurin katolla pyrstöjään keikutellut västäräkkipariskunta sen sijaan jäi kameran zoomin ulottumattomiin. Vähäsen on joka tapauksessa, vaikka ei tuulessa touhutessa uskoisi.

Voi mitä menin tekemään!

Puutarhakeskustelupalstalla pantiin pystyyn pioninsiemenketju. Ja minä pöljä menin mukaan.

Rakastan pioneja. Ne ovat niin täydellisiä kukkiessaan, niiden lehdet ovat kauniin muotoiset ja eri lajeilla vaihtelevan vihreät. Niitä on matalia ja korkeita, ne kukkivat eri aikoina ja punaisen eri sävyt tulevat varmaan kutakuinkin kaikki katetuiksi. Ja sitten niitä on myös erisävyisiä valkoisia, joitakin keltaisia, persikanväristä, lohenpunaista...

Pionit ovat minulle kuin puutarhan Graalin malja. Kun pitelee käsissään yhtä ainoaa kukkaa ja nuuhkaisee (jos se nimenomainen kukka sattuu olemaan tuoksuvaista lajia), tuntee, että voisi elää ikuisesti.

Mutta sitten on tämä raadollisempi vaihe. Pionien kasvatus siemenestä. En osaa. Ei onnistu. Eikä riitä kärsivällisyys. Siitä huolimatta minulla on ulkona luonnon kylmäkäsittelyssä jo vissiin kolmea eri variaatiota. Eikä mitään käsitystä siitä, mihin niitä laittaisin, JOS niistä edes joku sattuisi itämään.

Arvatkaas, mitä tein sen ketjukirjeen tultua tähän osoitteeseen? Otin ruusupionia. Otin kaukasianpionia. Otin pionia, jota siementen kerääjä veikkasi vuokkopioniksi. Otin pallaksenpionia, jota ennestäänkin oli mullassa, siltä varalta, että olisi eri väristä. Ja otin jotakin, jota kutsuttiin "Voipaalan pioniksi", vaikka edes Rea Peltolan kirja ei sitä tuntenut. Google nimittäin tarjosi haulla ihania yksinkertaisia, lähes läpikuultavia valkoisia kukkia nähtäväkseni.

Ja tietenkin jokaista piti ottaa pari siltä varalta, että se yksi ei itäisikään. Tänään on marraskuun kolmas päivä ja minulla on reilusti toistakymmentä pioninsiementä polttelemassa käsissäni. Voi rähmä...

Ehkä seuraava puukäsityöni hillohyllyn jälkeen on jokin rakennelma, jossa voisin säilyttää kaikki kylmäkäsittelyssä olevat kylvökseni. Mikähän se edes olisi...? Kai ne olisi parasta maahan kaivaa ruukkuineen päivineen.

Miksi, oi miksi ryhdyn tällaiseen, vaikka tiedän, etten pysty enkä kykene? Hukkaan menevät hienot siemenet, jotka toisten käsittelyssä kasvaisivat ihaniksi, pysäyttävän upeasti kukkiviksi kasveiksi. Huoks.

Ite se on kaikki tehtävä.

Ei tullu Elli. Ehkä sillä oli suuret korvat tukossa, tai muuta häikkää, mutta itse piti omat virheet -taas - korjata. Onneksi oli ulkoiluun sopiva sää.

Mansikkamuovit pois. Jumanskega, mikä määrä etanoita. Luojan kiitos, ei kuitenkaan kotiloita. Muurin ja mullan välissä jumissa oleva muovinretale jäi niille paikoilleen, kiepautin sen vaan kiltisti muutoin takaisin muurin päälle. Ja eikun levittämään mansikkakangasta. On se onni, että ihmisellä on kaikenlaisia puutarhan hifistelyvälineitä, kuten kanttausrauta. Sillä minä jyrskytin mansikkakankaan(kin) reunan sinne muurin ja mullan väliin. Pysyi!

Levitin ostomullat harjun päälle, ja sain kuin sainkin suurimmat kolot ja kuopat tasoitetuksi. Harju alkoi näyttää jo siltä, miltä alunperin kuvittelinkin. Jopa niin, että nostin mansikkakankaan lopulta sen peitoksi. Voilà la mansikkamaa!

Ajattelin ensin, että alue on niin iso, etteivät saadut mansikantaimet voi mitenkään riittää koko matkalle, mutta kun levitin taimet tasaisin välein kankaalle (onneksi siinä on hienot parkkiruudut valmiina!), lahjakasvit asettuivat kattamaan melkein koko alueen. Niin minä sitten rouskutin puukolla viillot joka neljänteen ruutuun pitkittäin ja poikittain, ja niiden väliin tyhjäksi jäävän alueen keskimmäiseen ruutuun vielä yhdet. Näin sain kutakuinkin neliön alueelle viisi tainta. Luoteispääty jäi vähän taimista vajaaksi, joten sinne nostelin "tärkeimmät aarteet", eli ne omasta vanhasta mansikkamaasta löydetyt rönsyt. Niin se vain tuli täyteen, melkein kahdeksan metriä pitkä ja metrin leveä punaisten marjojen alue.

Kas, kuvaapa minulla ei olekaan tarjoiltavaksi. Yritän muistaa ottaa sen huomenna. Tai sitten ensi keväänä, kun kaikki lähtevät hienosti kasvamaan ;-)

Asiasta aivan toiseen: purin tänään boikottiani Muhevaista kohtaan. Lehdessä menivät onnettomat mainostamaan, että kympillä saa useamman perennantaimen, ja pakko sinne oli rynnistää katsomaan, mitä olisi tarjolla. Pionien edessä pyörin pitkään, mutta jätin - vielä - ostamatta. Päivänliljoja... en ostanut. Heiniä... en ostanut. En, en, en tuotakaan. Enkä tätä. Olin jo lähdössä pois, kun silmäni tarttui kylttiin, jossa luki "Epimedium" ja jotain lisää. Oi ja voi, valkovarjohiippaa! Otin heti ne sallitut kolme ja leijailin onnen siivin kassalle. Myymäläpäällikkörouva siinä sitten kysymään, että etkös kuitenkin ottaisi neljä? Minä hieman häkellyin hänen myyntiponnistuksistaan, enkä osannut kysyä muuta kuin "Jaa, miksi?" Onneksi kysyin, koska sillä kympin rahalla saikin neljä tainta. Palasin viivana hakemaan sen viimeisenkin hiipan (niitä tosiaan oli enää neljä jäljellä) ja ensi kesän herkät valkoiset kukat silmissäni vilisten kannoin aarteeni autoon. Pesen sitten mullat pois, jotta mahdolliset kotilonmunat huuhtoutuvat viemäriin.

Hyvästä halustani huolimatta en ehtinyt istuttaa niitä vielä tänään, ns. hyvän sään aikana. Huomenna on sitten mukavaa kaivella kuoppia, kun tulee vettä kuin esterin päivänä. Tulppaaninsipulit sain sentään maahan pyöräkatoksen sivulle. Niille vesisade tulee ihan tarpeeseen, kun en ehtinyt multaa sen kummemmin kastella.

Viikonloppuna laitoin muuten alulle yhden jännittävimmistä siemenkylvöistä tähän saakka. Laatikkoon oli kertynyt siemeniä kahdesta eri pionista. Toinen tarkemmin määrittelemätön, vaaleanvihreälehtinen emokasvi kasvaa puutarhaystävän pihalla Porvoon suunnalla, ja hän siellä visiteeratessani tuikkasi käteeni viisi siementä tuosta aarteestaan, joka on itse risteytynyt pihallansa. Toiset siemenet rapisivat rasiaan Vihdissä päin, ja siellä emona on pallaksenpioni.

Opiskelin siemenkasvatusta Rea Peltolan ja Vesa Koivun Pionit-kirjasta ja päätin "nostaa kylvöt lämpimän huoneen kirjahyllyyn". Tarjotin kylvölevyineen pääsi kylläkin saunan lauteille, missä meillä on ennenkin synnytetty (kasveja). Nyt arvon, kannattaako ne pitää sisällä koko talven ajan vai olisiko syytä hetken kuluttua altistaa ne luonnon kylmäkäsittelylle ja kiikuttaa koko komeus ulos talveksi. Koska tiedän, että muutamat lukijoista puhuvat "pionia", pyydän mitä nöyrimmin apua ja ohjeistusta. Mitä teen? Olisin niin mielelläni jonakin vuonna ylpeä itse kasvatettujen pionien omistaja (ja ylimääräisten pois jakaja, mikäli pallaksenpionin 19 siemenestä itää useampi kuin yksi).

Tämähän on käytännössä ilmaista!

Joskus sitä ihminen osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Minä kävin vantaalaisen sisustustavaratalon puutarhaosaston lopettajaisissa. Ostimme sieltä edullisesti säkkikaupalla multaa ja kompostikuiviketta, mutta mukaan tarttui myös muuta hyödyllistä, kuten mansikkakangasta. Isoin ilonasia kuitenkin oli se, että siellä oli perennoja pilkkahintaan. Eiväthän ne missään priimakunnnossa olleet, mutta sama se sille. Ne olivat HALPOJA, ja ne olivat perennoja, eli ensi vuonna paremmalla onnella ja hehkeämmällä ulkonäöllä. Valkoisiksi mainittuja päivänliljoja, 'Karl Rosenfield' -pioni (olisko maksanut vähän päälle 3 euroa!), valkoherukka (Herra Miehelle, muistuttamaan mummolasta) ja varsin surkean näköisiä unikoita (euron kappale, joten en menetä elämänuskoani, mikäli eivät enää ensi vuonna nouse). Käytännössä ilmaisia kasveja kaikki. Tuli superhyvä mieli!

Samalla reissulla kävimme siinä vieressä olevassa toisessa sisustustavaratalossa, josta saa ruotsalaisen edullisesti kaikkea "tärkeää". Tähtäimessämme olivat vain metallihyllyt puuvajaan, jota meillä oli tarkoitus alkaa siivota siedettävämpään kuntoon, mutta tästä jos mistä kaupasta ei koskaan selviä ulos ostamatta kaikkea muutakin.

No, yhtä kaikki. Ne metallihyllyt kokosimme eilen, erittäin siedettävässä viileässä säässä ja nostimme puuvajaan. Siinä värkätessämme pohdimme valaisimettoman vajamme valaisemista, ja Herra Mies valaistui muutoinkin: hän huomasi, että meillä on vielä valkoisten maalipurkkien pohjia jäljellä, joten niin me vetäisimme - koko perheen voimin - vajan sisäseinistä yli puolet valkoisiksi. Takkapuiden seinustalla ei ollut niin väliä, joten sen jätimme maalaamatta. Tuli heti virkeämmän näköistä! Maalilla SAA ihmeitä aikaan, jopa puuvajan sisällä.

Sitten oli kiva kiinnittää hyllyt seiniin (etteivät kaadu) ja nostella kukkapurkit, lannoiteastiat, kastelukannut ja muut tarpeelliset vermeet hyllyille. Toimme vajaan myös minun puutarhatyökaluni, jotta a) kaikki hörpättimet olisivat lopultakin samassa paikassa ja b) autotalliin saataisiin lisää säilytystilaa. Puuvajan ulkopuolella, vajan ja aidan välissä, on ollut pieni "puuhailupaikka", jossa ihanasti vinossa ja muutenkin rempallaan olevan puisen työpöydän päällä ja alla on ollut röykkiöittäin kaikkea: laudanpätkiä, ruostuneita aidantolpan jalkoja, muurikiviä, viime- tai toissavuotisia koivunlehtiä, muinaisten asukkaiden peliverkon tolppina palvelleet puunkarahkat sekä tarkoitusperältään minulle täysin salaisia muoviputkenpätkiä. Ne saivat lopultakin - vain kolmen ja puolen vuoden asumisen jälkeen - lähtöpassit ja aloimme ajatella puuhailupaikkaa oikeasti minua varten sopivana tilana. Vielä siitä ei ole sisustus- tai puutarhalehtiin malliesimerkiksi (tuskin myöhemminkään), mutta jossakin vaiheessa minä sen nurkan valtaan omiin harrasteisiini. Vain tuikihyödyllinen vesipiste sieltä puuttuu, ja se aiheuttaa jonkin verran päänvaivaa, sinne kun vettä ei tuosta vain vetäistäkään.

Eikä sitä vettä vetäistä näköjään taivaaltakaan. Että voi olla kuiva kesä! Tänäänkin taivas yritteli suorastaan säälittävin ponnistuksin tarjota jotakin sateeksi tunnistettavaa, mutta ei sieltä tullut kuin ehkä kolmesataa pisaraa, ja sitten koko homma hajosi omaan mahdottomuuteensa. Eilen piti jo monelle kasville antaa armosta kunnon vesisuihku, vaikka se sotikin "Omin neuvoin pitää pihassa pärjätä" -periaatettani vastaan. Jatkossa, jos kesät todella ovat tällaisia, täytyy vesihuoltokin miettiä täysin uusiin puihin. Sadevesitynnyreitä olen miettinyt jo pitkään, mutta hankinta hannaa vielä. En ole aivan täysin vakuuttunut niiden puutarhaestetiikkaa lisäävästä vaikutuksesta, ja pohdin myös, miten niiden kanssa pitäisi toimia talvella. Ovatko ulko-olosuhteita sietäviä (jos tyhjentäisi talven ajaksi) vai pitääkö ne rontata sisätiloihin pakkasia pakoon? Enpä ole tuota vielä selvittänyt. Jos joku tätä lukeva tietää, kuulisin mielelläni kommentit!

Pienen ripauksen puutarhaestetiikkaa sain kuitenkin tänään, kun Siippa kiinnitti kaksi parvekelaatikkoa kodinhoitohuoneen pikkuruisen kuistin kaiteisiin, portaiden molemmin puolin. Siihen on soma ensi kesänä sijoittaa jotain varjoisammassa viihtyvää kesäkukkaa. Edelliseen asuntoomme sopineet siniset parvekelaatikot mietityttivät jonkin verran, ovathan sisääntulon vieressä olevat kollegat valkoisia, enkä muutenkaan mielelläni olisi ottanut taas yhtä uutta väriä piha-artikkeleihin, mutta menköön vielä toistaiseksi. Laitetaan sitten niihin jotain riippuvaa kasvillisuutta, sinne ne laatikot peittyvät.

Mutta se sitten vasta ensi kesänä; tälle suvelle en enää kesäkukkia ostele. Mahtaako kukaan enää edes myydä. Paitsi että ehkä niitäkin saisi käytännössä ilmaiseksi jo tässä vaiheessa ;-)