Ite se on kaikki tehtävä.

Ei tullu Elli. Ehkä sillä oli suuret korvat tukossa, tai muuta häikkää, mutta itse piti omat virheet -taas - korjata. Onneksi oli ulkoiluun sopiva sää.

Mansikkamuovit pois. Jumanskega, mikä määrä etanoita. Luojan kiitos, ei kuitenkaan kotiloita. Muurin ja mullan välissä jumissa oleva muovinretale jäi niille paikoilleen, kiepautin sen vaan kiltisti muutoin takaisin muurin päälle. Ja eikun levittämään mansikkakangasta. On se onni, että ihmisellä on kaikenlaisia puutarhan hifistelyvälineitä, kuten kanttausrauta. Sillä minä jyrskytin mansikkakankaan(kin) reunan sinne muurin ja mullan väliin. Pysyi!

Levitin ostomullat harjun päälle, ja sain kuin sainkin suurimmat kolot ja kuopat tasoitetuksi. Harju alkoi näyttää jo siltä, miltä alunperin kuvittelinkin. Jopa niin, että nostin mansikkakankaan lopulta sen peitoksi. Voilà la mansikkamaa!

Ajattelin ensin, että alue on niin iso, etteivät saadut mansikantaimet voi mitenkään riittää koko matkalle, mutta kun levitin taimet tasaisin välein kankaalle (onneksi siinä on hienot parkkiruudut valmiina!), lahjakasvit asettuivat kattamaan melkein koko alueen. Niin minä sitten rouskutin puukolla viillot joka neljänteen ruutuun pitkittäin ja poikittain, ja niiden väliin tyhjäksi jäävän alueen keskimmäiseen ruutuun vielä yhdet. Näin sain kutakuinkin neliön alueelle viisi tainta. Luoteispääty jäi vähän taimista vajaaksi, joten sinne nostelin "tärkeimmät aarteet", eli ne omasta vanhasta mansikkamaasta löydetyt rönsyt. Niin se vain tuli täyteen, melkein kahdeksan metriä pitkä ja metrin leveä punaisten marjojen alue.

Kas, kuvaapa minulla ei olekaan tarjoiltavaksi. Yritän muistaa ottaa sen huomenna. Tai sitten ensi keväänä, kun kaikki lähtevät hienosti kasvamaan ;-)

Asiasta aivan toiseen: purin tänään boikottiani Muhevaista kohtaan. Lehdessä menivät onnettomat mainostamaan, että kympillä saa useamman perennantaimen, ja pakko sinne oli rynnistää katsomaan, mitä olisi tarjolla. Pionien edessä pyörin pitkään, mutta jätin - vielä - ostamatta. Päivänliljoja... en ostanut. Heiniä... en ostanut. En, en, en tuotakaan. Enkä tätä. Olin jo lähdössä pois, kun silmäni tarttui kylttiin, jossa luki "Epimedium" ja jotain lisää. Oi ja voi, valkovarjohiippaa! Otin heti ne sallitut kolme ja leijailin onnen siivin kassalle. Myymäläpäällikkörouva siinä sitten kysymään, että etkös kuitenkin ottaisi neljä? Minä hieman häkellyin hänen myyntiponnistuksistaan, enkä osannut kysyä muuta kuin "Jaa, miksi?" Onneksi kysyin, koska sillä kympin rahalla saikin neljä tainta. Palasin viivana hakemaan sen viimeisenkin hiipan (niitä tosiaan oli enää neljä jäljellä) ja ensi kesän herkät valkoiset kukat silmissäni vilisten kannoin aarteeni autoon. Pesen sitten mullat pois, jotta mahdolliset kotilonmunat huuhtoutuvat viemäriin.

Hyvästä halustani huolimatta en ehtinyt istuttaa niitä vielä tänään, ns. hyvän sään aikana. Huomenna on sitten mukavaa kaivella kuoppia, kun tulee vettä kuin esterin päivänä. Tulppaaninsipulit sain sentään maahan pyöräkatoksen sivulle. Niille vesisade tulee ihan tarpeeseen, kun en ehtinyt multaa sen kummemmin kastella.

Viikonloppuna laitoin muuten alulle yhden jännittävimmistä siemenkylvöistä tähän saakka. Laatikkoon oli kertynyt siemeniä kahdesta eri pionista. Toinen tarkemmin määrittelemätön, vaaleanvihreälehtinen emokasvi kasvaa puutarhaystävän pihalla Porvoon suunnalla, ja hän siellä visiteeratessani tuikkasi käteeni viisi siementä tuosta aarteestaan, joka on itse risteytynyt pihallansa. Toiset siemenet rapisivat rasiaan Vihdissä päin, ja siellä emona on pallaksenpioni.

Opiskelin siemenkasvatusta Rea Peltolan ja Vesa Koivun Pionit-kirjasta ja päätin "nostaa kylvöt lämpimän huoneen kirjahyllyyn". Tarjotin kylvölevyineen pääsi kylläkin saunan lauteille, missä meillä on ennenkin synnytetty (kasveja). Nyt arvon, kannattaako ne pitää sisällä koko talven ajan vai olisiko syytä hetken kuluttua altistaa ne luonnon kylmäkäsittelylle ja kiikuttaa koko komeus ulos talveksi. Koska tiedän, että muutamat lukijoista puhuvat "pionia", pyydän mitä nöyrimmin apua ja ohjeistusta. Mitä teen? Olisin niin mielelläni jonakin vuonna ylpeä itse kasvatettujen pionien omistaja (ja ylimääräisten pois jakaja, mikäli pallaksenpionin 19 siemenestä itää useampi kuin yksi).