En ollut pitkään aikaan käynyt ajatuksen kanssa katsomassa japaninruusukvitteniäni, mutta tänään kävin. Voi mikä yllätys: vanha rouva oli puskenut noin monta hienoa hedelmää! Kertaakaan näinä neljänä kesänä, jotka tässä olemme asuneet, ei ole tullut tuonkaan vertaa kvitteneitä. Viime vuonna taisi tulla kolme, toissa vuonna kuusi ja eka vuonna ehkä yksi (jonka kuusi siementä laitoin purkkiin. Yksi niistä jopa iti, ja kasvatin siitä Eka Vekaralle nimikkopensaan toisaalle tontillamme).
Tuikuista on hyvä saada mittakaava hedelmille ja niiden määrälle, eli tuo on ihan lavastettu kuva...
Kvitteni on mielestäni ihan ihmeellisessä paikassa, pyöräkatoksen takana, aivan sen seinää vasten litistyneenä. Siellä sitä ei oikeastaan edes näe kukaan, pihamme ohi kävelevät ja pyöräilevät korkeintaan. Autostakin katsottuna se jää aidan taakse piiloon. Joku viisaus kai siinäkin on istuttajalla kuitenkin ollut...?
Koska Rouva jaksoi ystävällisesti noin hienosti hedelmöidä, minäpä aion jaksaa tehdä noista jotakin. Olen nimittäin tosi utelias tietämään, miltä kvittenihillo tai -hyytelö maistuu. Vaikka menisi nykertäessä koko ilta, yhden pikkupurkillisen hilloa asetan tavoitteekseni tälle illalle. Ja siemeniä multaan, jos vaikka joku itäisi.
Kaunis pensas, tykkään tosi kovasti.
3 kommenttia:
Oo, kvittenihillo on ihanaa! Aamiaisleivän päällä, mikö annos hyvää mieltä ja jumalaista koostumusta heti päivän aluksi ja omin käsin poimittua, siinä on taikansa.
Minun puolestani on kiva jos kirjoitat jouluaiheesta täällä samassa blogissa niin ei tarvitse lähteä etsimään sinua jostain uudesta osoitteesta ;-)
No tuosta vajaasta 300 grammasta minä todellakin saan vain sen yhden purkin, mutta tuleepahan sitten superherkkua, jota en sitten tietenkään raaski syödä...
En vielä eilen keittänytkään kvitteneitä: minulla ei ollut enää yhtään tyhjää pikkupurkkia kaapissani 8-O Onneksi naapurinrouva kutsui neuvonpitoon omassa asiassaan aamulla, ja purkit tulivat puheeksi hänen kanssaan. Sain häneltä korillisen pieniä lasipurkkeja mukaan, mummot kun säilyttävät kaiken.
Pyynnön mukaisesti lupaan pyhästi olla harhauttamatta Sailaa tai ketään muutakaan, ja jatkaa tässä blogissa myös joulutunnelmista. Ehkä ne menevät tuon Taikasauvan alle, talikko kun ei ole ihan niin jouluinen esine :-)
(Voisikohan sen koristella punaisella rusetilla??)
Juuri noin minäkin ajattelin, taikasauva on mitä jouluisin taikakalu. Talikko, no, ainakin, jos nostellaan niitä perinteisiä olkia lattioille. Tai voi sen ihan vaan toimettomanakin pitää rusettikaulaisena kunniavieraana. Kasvukautena sillä on niin paljon hommaa, että joskus on syytä ihan vaan kunnioittaa sen suurta apua ja suoda hyvin ansaittu mutta arvostettu lepo.
Lähetä kommentti