Valmista tulee.

Sain kuin sainkin sen lopulta valmiiksi!! Kesälomareissu ja helle viivästyttivät harmittavasti homman viimeistelyä, mutta nyt koillisnurkassa on valmiina itse rakennettu ja melkein itse suunniteltukin, meikäläisen taitoja mittapuuna käyttäen huikean hieno kompostisysteemi.

Vasemmalla on tämänvuotista roinaa, keskellä viimevuotista, ja oikeanpuolimmainen on varattu lämpökompostorin tuottaman massan jälkikompostointiin. Ihan äärimmäisenä vasemmalla on vielä metalliverkko-lehtikompostikehikko, johon kerään lehtien lisäksi risut. Käytän niitä sitten kuluvan vuoden kehikossa väliaineena.

Satokin alkaa pikkuhiljaa valmistua. Omia perunoita (Timoa) olemme saaneet jo maistella, samoin salaattia ja rucolaa on syöty lähes urakalla. Herukat ovat käytännössä kypsiä (ne oikeasti ovat täysin korjuuvalmiita, mutta yhtään ei inspiroi niiden käsittely, joten leikin, että niille on hyväksi roikkua vielä pensaissa jonkin aikaa...), samoin karviaiset, ja uusi mansikkamaamme on tuottanut makoisia suupaloja pitkin kesää.

Tomaatit ovat tekemässä hyvää, etten sanoisi erinomaista näin ensikertalaisen näkökulmasta, satoa. Olen ollut huisin tyytyväinen, että pieniä palluroita on ilmaantunut runsain mitoin siitä huolimatta, että lähin kasvihuone on naapurin pihalla 200 metrin päässä. Odotan tosi malttamattomana, että pääsen maistamaan ensimmäisiä punaposkia!

Laitoin yhden viljelylaatikon ristikkäisiin kulmiin kasvamaan yhden ainoan avomaankurkun siemenen per kulma. Nyt niitä kahta kasvia varten on pitänyt jo rakentaa melkoiset viritelmät - laatikossa ei alunperin ollut minkäänlaista tukea kurkkuja varten - jotta kaikki varret saisivat mahdollisimman paljon valoa. Taidanpa todella päästä tekemään itse maustekurkkujakin tänä vuonna!

Tillien puolesta voisimme pitää vaikka rapujuhlat. Kruunut nousevat korkealle ja ovat komeita kuin mitkä. Terveisiä vain Huippuvuorten siemenpankille: nämä ovat nousseet vuoden 2002 "bäst före" -siemenistä :-)

Muutakin kukkii. Tässä torvimainen lilja, jonka nimeä en enää edes muista, mutta joka on sekä ihana katsella että jumalainen tuoksuteltava.

'Nelly Moser' komppaa edellistä värimaailman puolesta.

Ihastuttava valkoalpikin on aloittanut kukkanäyttelynsä. Tämä on mielestäni aivan äärettömän viehättävä kasvi siitä huolimatta, että se tuppaa vaeltelemaan oman päänsä mukaan vähän sinne, minne sitä huvittaa. Vaeltakoon, kunhan pysyy tontin rajojen sisäpuolella!

Toinenkin keskenään yhteensopiva lilja-kärhö -väriyhdistelmä pihalta löytyy. Taaskaan en muista liljan nimeä, mutta kärhö on 'Westerplatte'. Näistä tummista tykkään paljon enemmän kuin tuosta hempeästä parista, vaikka somiahan nekin ovat.

Siniset ja violetit ritarinkannukset keltaista seinää vasten ovat pilvisenäkin päivänä varsin mukiinmenevä kombo...

Tämä on oman "nimikkokasvini", tarhakeijunkukka 'Pinot noirin' kukka. Mielestäni kaikkein kaunein pihallamme kasvavista keijunkukista kaikin puolin. Lehdet ovat ihananväriset, ja kukkavarsi pikkuisine kelloineen on niinikään kaunis ja herkkä.

Ja sitten jotakin ihan muuta... Tällainen sekamelska syntyy, kun siirtää kaikki pihalta löytyneet vanhat liljat värejä tietämättä yhteen paikkaan, ja sitten, unohtaen liljojen olevan siinä, kylvää tuttavalta saatuja harjaneilikan siemeniä samaan kohtaan. Ka-ZAAM: väri-ilotulitusta koko rahalla!

Tarttis ehkä teherä jottai.

Ja tuon lisäksi paljon muutakin puuhaa olisi. Helle vain ei ole minun suosikkisääni. En kertakaikkiaan jaksa ryhtyä kasvien siirtopuuhiin. Eikähän se niille hyväksi olisikaan, kun maa on ollut rutikuivaa jo tosi pitkän aikaa. Tänään siihen tuli sitten kertarykäyksellä - vai pitäisikö sanoa pamauksella - muutos, kun ukkossade pyyhkäisi reilut 30 milliä vettä muassaan tästä yli. Lämpöasteita kuuro ei pudottanut kuin muutaman, eli keli on edelleen kuuma. Nyt se on lisäksi trooppisen kostea, joten ei tässä paljon ulkomaanmatkoista tarvitse haaveilla (jos nyt mihinkään perinteiseen etelänlomakohteeseen muutenkaan olisin tähtäämässä). Vaikka inhoan laulua yli kaiken, pakko sitä on kuitenkin tässä siteerata: vielä on kesää mitä ilmeisimmin jäljellä.

Jatkuu seuraavassa numerossa...

Voi, kun olisi välikädet.

Nyt ollaan oltu muutama päivä kotona. Autolla ajaminen ei tällä hetkellä oikein maistu... Kaksi viikkoa ja 2300 kilometriä jäi taakse perjantai-iltapäivänä, kun hikisinä ja vähän väsyneinä kaarrettiin täpötäydellä Sitikalla kotipihaan. Kyllä siinä tietää ajaneensa. Herra Mies kun a) ei erityisen mielellään ajele ja b) kestää minua HUOMATTAVASTI paremmin väsyneen ja tekemisen puutteessa tuskailevan Eka Vekaran vänkäyksen takapenkillä. Meidän perheessä herrat kirjaimellisesti matkustavat takapenkillä. Semminkin, kun minä oikeasti nautin ajamisesta.

Ainoa ongelma ratin takana istumisessa on se, että ajaessa tarkkailee ympäristöään koko matkan ajan, näkee paljon kaikkea kaunista... mutta ei voi kuvata sitä. Kunpa joku keksisi autoilevalle ihmiselle välikädet, joilla voisi käyttää kameraa!!

Tässä kuitenkin matkakertomus viime viikoilta siltä osin kuin kädet olivat vapaana kuvaamiseen.

Mikkeli: Kenkävero ja Mikkelipuisto, aina yhtä ihanat käyntikohteet.

Oulu, jonka Liikennepuistossa minua seuraava sukupolvi pääsi testaamaan ajotaitojaan, ja jonka Nallikarin tarjoamaan merenrantaan en toivottavasti koskaan kyllästy.

Rovaniemi, jossa todistin elämäni ensimmäistä kertaa murtautumisoperaatiota. Vaatehuoneen ovi meni jumiin. Muuten ei olisi ollut hätää, mutta Eka Vekaralle tarkoitettu mummon ja papan hankkima synttärilahja oli piilossa vaatehuoneessa...

Vaattunkikönkään retkeilyalue; paratiisi paikallisille. Turistit eivät tänne juuri eksy, sillä jostakin syystä paikan olemassaoloa ei juuri mainosteta. No, hyvä meille. Näin muuten tällä reissulla 45-vuotisen elämäni ensimmäiset kuukkelit, kokonaista kolme kappaletta sitten kerralla. Kauniita lintuja. Harmikseni en saanut niistä kuitenkaan kunnollisia valokuvia.



Tästä Eka Vekara totesi: "Kato äiti,
puussa on muna."



Rakas kasvi jo lapsuudesta lähtien: suopursu.



Ainoa autoillessa iloa tuottaneista kohteista napsaistu valokuva, jonka ottamisen ajaksi Herra Mies ystävällisesti suostui välikäsiksi. (Otti siis kuvan, ei ajanut autoa!) Limingan kunnan valopylväs, joka minusta tuo hienosti esille yhden kunnan tärkeimmistä matkailuvalteista: muuttolinnut. Joutsenen päähän tuossa aivan ilmiselvästi on. Hieno oivallus kunnalta, mielestäni! 

Ajoimme - kuten asiaa tuntevat voivat Limingasta päätellä - tällä kertaa etelään päin rantaa pitkin. Tavallisesti posotamme laput silmillä pitkin Nelostietä. Nyt kuski (=minä) halusi katsella muutakin maisemaa kuin sitä samaa tavallista, ja kyllä kannatti. Länsirannikko on todella kaunista ja vehreää. Ja kun vielä matkan varrelle osui mukavasti puutarhamyymälöitäkin, minulla ei ollut mitään valittamista.

Tässä Särkän perennataimiston näytepuutarhaa, sekä päättäväisyyteeni ("Ei yhtään uutta kasvia!") kolon tehnyt viehättävä sarjakukkaisheimon edustaja, rohtosuoputki, Peucedanum ostruthium 'Daphnis'. Yksi kasvi oli niin pontevassa kunnossa, että sain tuosta ruukusta kolme pienempää kasvia muutamalla puukonheilautuksella.

Putkikasvivalikoimani ensimmäinen jäsen saa toivottavasti keväällä seuraa punalehtisestä koiranputkesta, jonka siemeniä täysin tunnontuskaa tuntematta (hyi minua) nyysin Mikkelipuiston ohikukkineista kasvustoista. Olen haaveillut kyseisestä kasvista jo pitkän aikaa, ja nyt, hyvällä onnella ja kunnon taimimullalla, saatan saada niitä kerralla useampia.

Länsirannikon reitille osui muutenkin yllättävän suuri määrä puutarhamyymälöitä. En vain tiennyt niiden olemassaolosta ennen kuin havaitsin aina noin kymmenen metriä ennen ohi sadan kilometrin tuntinopeudella vilahtamista pienessä tienristeyksessä pienen musta-valkoisen opastekyltin. Taisin sanoa aika monta kertaa: "Voi ei, TUOSSAKIN oli puutarhamyymälä!" No, ehkä ajamme ensi kesänä samaa reittiä ja merkkaan kaikki aarreaitat valmiiksi kartalle! Välikädet voivat sitten pidellä karttaa ja viittilöidä hyvissä ajoin kuskia keventämään kaasujalkaa. Ohi ajettaessakin ihanalta näyttäneelle Pinsiön taimistolle olisin satavarmasti kurvannut, mutta takapenkin herroilla alkoi olla jo kiljuva - minkä kuuli siitä pienemmästä herrasta ihan selvästi - nälkä, ja olimme päättäneet ruokailla ennen kokemattoman ihmeen, Ideaparkin, uumenissa. Jos nälkä huutaa isoon ääneen takapenkillä, silloin on parempi painaa kaasua ja ajaa se puuttuva 40 kilometriä asap eikä ehdottaa tunnin mittaista haahuilua taimimyymälän käytävillä. Sillä ei olisi suosikkiäitipisteitä herunut.

Ehkä suosikkiäitipisteitä ei heru tästäkään suunnitelmasta, mutta ei se Tampere nyt niiiin kaukana ole, etteikö sinne voisi joskus vielä päiväseltään karata ihan itsekseen... Nyt kuitenkin yritän pitää rohtosuoputken lommolle lyömästä päätöksestä kiinni lopun kesää ja olla hankkimatta enää yhtään uutta kasvia.

Tekstiä ilman kuvia.

Kesäloman matkaaminen on nyt etäisimmässä pisteessään: terveisiä Rovaniemeltä!

Tähän saakka reitti on kulkenut Mikkelin, Vuokatin ja Oulun kautta. Mikkelissä vietettiin ystäväperheen luona opiskelukavereiden (perheineen: meitä oli 16 aikuista ja 13 lasta!) kokoontumisajoja. Siellä ehdin juuri ja juuri a) käväistä sisällä Kenkäveron ihanassa tilpehöörimyymälässä ennen kuin se meni kiinni, ja b) ottaa muutaman kuvan Mikkelipuistossa ennen kuin kamerasta loppui akku. Voi närpiö :-< Onneksi viikonloppu oli muuten tosi mukava! Kuviakin olen saanut otetuksi, minä viisas kun otin sekä vaihtoakun että laturin mukaan. Ainoa, mikä jäi kotiin, oli piuha, jolla kuvat saa siirretyksi kameralta koneelle... Siksipä tämäkin postaus on nyt ihan au naturel.

Vuokatissa yönseutu meni kylpylöidessä. Eka Vekara kävi vasta uimakoulun, ja hänen polskimisensa Katinkullan altaissa oli suorastaan riemastuttavaa katseltavaa. Ulkoaltaassakin viihdyttiin, vaikka taivas tiistaina aukeni käytännössä kokonaan. Oli aika vinkeä kokemus uida hirvittävässä kaatosateessa!

Vähemmän vinkeää oli ajaa samassa sateessa Ouluun. Vaikka matkaa ei ollut paljon, se sujui hi-taas-ti, joko siksi, ettei nähnyt eteensä tai siksi, että toisten autojen kuskit eivät olleet yhtä luottavaisia omiin sadekelin ajotaitoihinsa kuin yours truly. Perille kuitenkin päästiin, ihan ehjin nahoin ja autoin. Mummun hyvässä hoivassa vietimme sitten muutaman päivän. Minä sain nautiskella oman synnyinkaupunkini rakkaista maisemista: suihkulähteistä Raatissa, kauppatorista ja kauppahallista, joita ilman Oulu ei ole Oulu. EV taas pääsi seuraamaan äitinsä jalanjälkiä, kun kävi hiomassa ajotaitojaan Oulun liikennepuistossa. Oli aika huikeaa nähdä oman lapsensa ajelevan samassa paikassa (ei kuitenkaan ehkä enää samoilla autoilla...) kuin itse on aikanaan pärräillyt.

Loppuviikolla suoritimme sitten siirtymäriitin appivanhempien hoiviin. Rovaniemikin on rakas kotikaupunki; täällä kun olen opiskellut, tutustunut Herra Mieheen ja mennyt naimisiin. Puhumattakaan kaikista muista seitsemän vuoden aikana kerätyistä muistoista. "Rovaniemi on meidän luvattu maa!"

EV:n keskikesän synttäripäivän johdosta reissun teema on tähän saakka ollut mansikkakakku. Kakkua siellä ja kakkua täällä, ja kakkua vielä siinä välissäkin. Puhhuh. Kuusivee on taas saanut paketin toisensa perään, ja meillä vanhemmilla on edessä melkoinen Tetris ennen kuin saamme pakatuksi kaiken autoon niin, että tavarat päätyvät myös kotiin. Omakin tavaramäärä on hitusen karttunut, kävi nimittäin niin, että olen "joutunut hankkimaan" työvaatteita. Kolmen ja puolen kotona vietetyn vuoden pää alkaa olla näkyvissä ja aloitan työt elokuun alussa. Luvassa on jotakin aivan muuta kuin tähän saakka, joten olen hurjan innoissani! Ainoat yhdistävät tekijät edelliseen elämään ovat h:lla alkava kaupunki ja a:lla alkava työpaikan nimi :-) Työrupeama on tässä vaiheessa vuoden mittainen, joten uusia peliliikkeitä voi tehdä vielä vuoden päästä, mutta nyt on kivaa saada välillä vähän aikuistakin päänvaivaa.

Siihen saakka kuitenkin lomailen hyvillä mielin kotimaan kauniita maisemia katsellen, ja kirjoittelen satunnaisesti / tilaisuuden tullen tännekin. Hyvää heinäkuun jatkoa kaikille!

Tehdasalue laajenee.

Meidän tontin koillisnurkassa on multatehdas. Sen sivukonttori on kodinhoitohuoneen oven vieressä. Yhdessä multatehtaat hyrskyttävät vuoden aikana ihan siedettävän määrän multaa, vaikka päätehdas on toistaiseksi muodostunut kahdesta lehtikompostikehikosta (vihreät metalliverkkohäkkyrät), ja talousjätekompostorin tuottaman massan jälkikompostikehikosta. Kummatkin ratkaisut ovat olleet, kuten kuvasta näkyy, ns. "avomalleja", ja, kuten sekin kuvasta niin inhan itsestään selvästi käy ilmi, hyvin alttiita rikkaruohonsiementen pesimäpaikoiksi.

Nyt siihen tulee muutos. Toissavuotisen massan siivilöinti käynnisti ison muuttourakan. Siivilä kottikärryjen päällä on yours trulyn itse laudoista ja kanaverkosta värkkäämä, mutta toimii aivan kiitettävästi tehtävässään. Laatikkoon vaan kompostimassaa, muutama rivakka hetkutus, ja ergo: hienojakoisempi massa on valunut kottikärryihin ja hajoamattomat oksanpätkät ym. jäävät siivilään. Siitä roippeet on helppoa kumota tuossa taaempana näkyvään viimevuotiseen massaan jatkamaan kompostoitumista.

Kun viime työvuoden ajan harjoittelin kaikenlaisten puutyökalujen käyttöä, osasin ihan itse sitten tänä vuonna koota Ompulta ja Ompun siipalta saadusta materiaalista (kiitos vielä!!) kunnon kokoisen kompostikehikon kavereineen (kuvassa vasta ensimmäinen kehikko paikoillaan; yhteensä näitä tulee kolme). Etureuna rakentuu irtolaudoista, jotka pudotellaan paikoilleen sivuissa näkyviin uriin.

Kannenkin aion kehikoille laittaa. Otan mallia Monty Donista, joka vieressä näkyvässä Gardeners´ Worldin uudessa numerossa intoili hänkin rakkaussuhteestaan mullantekoon. Kuvasta se ei käy hirveän hyvin ilmi, mutta hän käyttää ihan tavallista ruskeaa, paksua, aukirevittyä pahvilaatikkoa kantena.

Ihan tuota Montyn kokoluokkaa olevaa tehdasta meille ei koskaan tule, eikä puutarhajätettä tarvitse ruohonleikkurilla silputa, kuten Monty tekee :-D Juttu oli kyllä kuitenkin oikein innostava. Olin miettinyt nimenomaan tuota kompostin peittämistä: mikä olisi tarpeeksi tiivis, mutta myrkytön ja muutoinkin sopiva tuote siihen tehtävään. Jonkun muistan käyttäneen viiraa, mutta meillä ei tässä lähettyvillä ole paperitehtaita, mistä moista materiaalia voisi ylijäämänä saada. Joku taas käytti käytöstä poistettua räsymattoa, mutta ei sekään tuntunut oikealta (ei  myöskään mattoparan kannalta). GW se sitten ongelman ratkaisi. Kyllä ne englantilaiset osaa :-)

20 täynnä!

Ansasta on tullut kahdeskymmenes lukijani. Tervetuloa Talikko ja taikasauvaan!

Paljon korjattavaa.

Ensimmäinen hyötypuutarhavuotemme on tuottamassa melkoisen sadon. Kaiken kun tekee vasta ensimmäistä kertaa, asioita oppii juostessa.

Veikkaan esimerkiksi, että meidän 2+1 perheemme EI tarvitse näin runsaasti perunoita. Viemme näitä tuliaisiksi tänä kesänä joka paikkaan, jonne menemme...

Myös salaatin ja rucolan määrä on ylitsevuotavainen verrattuna omaan tarpeeseemme. Niissä on lisäksi hankaluutena se, ettei niitä ymmärtääkseni oikein kannata säilöä ;-) Samoin muutamaa kilometriä pidempi kuljetusmatka on huono; eivät siis ole esimerkiksi Ouluun tai Rovaniemelle tuliaisiksi soveltuvaa kamaa.

Siemenkylvöt olivat kuitenkin jännittävä kokeilu, ja onnistumisprosentin korkeus ällistytti.

Kuvassa näkyy myös Herra Miehen oivallinen innovaatio käyttää vanhoja parvekeruukkuja leviävien yrttien, kuten mintun, kasvatusastioina. Siinä sitä sopii levittäytyä, sitruunamelissan kyljessä.

Näiden onnistumista jännitän todella: kirsikkatomaatteja kasvaa kahta lajiketta, 'Red cherry' ja 'Minibel'. Kumpikin ovat olleet täysin suojaamattomina taivasalla ulos istuttamisesta lähtien. Kukkia on; ehkä saamme myös omia tomaatteja!

Tomaattien "suojana" olevat kehäkukat alkavat nyt vasta kunnolla nousta. Ehkäpä ne kukkivat vasta sitten loppukesällä. Pääasia kuitenkin, että haisevat pahalle hyönteisten mielestä.

Jotakin punaista näkyy jo: uuden mansikkamaan ensimmäiset marjat (eli epähedelmät) alkavat valmistua. Eilen saatiin maistiaiset.

Minusta perunalla on ihan kaunis kukka. Tämä on 'Blue congon' ensimmäinen. Se saa kavereita ihan kohta: nuppuja on tosi paljon. Jokohan tuota uskaltaisi viikonloppuna ensimmäiset kurkistukset mullan alle...

Tämä on hyvin jännittävää aikaa :-)