Nyt siihen tulee muutos. Toissavuotisen massan siivilöinti käynnisti ison muuttourakan. Siivilä kottikärryjen päällä on yours trulyn itse laudoista ja kanaverkosta värkkäämä, mutta toimii aivan kiitettävästi tehtävässään. Laatikkoon vaan kompostimassaa, muutama rivakka hetkutus, ja ergo: hienojakoisempi massa on valunut kottikärryihin ja hajoamattomat oksanpätkät ym. jäävät siivilään. Siitä roippeet on helppoa kumota tuossa taaempana näkyvään viimevuotiseen massaan jatkamaan kompostoitumista.
Kun viime työvuoden ajan harjoittelin kaikenlaisten puutyökalujen käyttöä, osasin ihan itse sitten tänä vuonna koota Ompulta ja Ompun siipalta saadusta materiaalista (kiitos vielä!!) kunnon kokoisen kompostikehikon kavereineen (kuvassa vasta ensimmäinen kehikko paikoillaan; yhteensä näitä tulee kolme). Etureuna rakentuu irtolaudoista, jotka pudotellaan paikoilleen sivuissa näkyviin uriin.
Kannenkin aion kehikoille laittaa. Otan mallia Monty Donista, joka vieressä näkyvässä Gardeners´ Worldin uudessa numerossa intoili hänkin rakkaussuhteestaan mullantekoon. Kuvasta se ei käy hirveän hyvin ilmi, mutta hän käyttää ihan tavallista ruskeaa, paksua, aukirevittyä pahvilaatikkoa kantena.
Ihan tuota Montyn kokoluokkaa olevaa tehdasta meille ei koskaan tule, eikä puutarhajätettä tarvitse ruohonleikkurilla silputa, kuten Monty tekee :-D Juttu oli kyllä kuitenkin oikein innostava. Olin miettinyt nimenomaan tuota kompostin peittämistä: mikä olisi tarpeeksi tiivis, mutta myrkytön ja muutoinkin sopiva tuote siihen tehtävään. Jonkun muistan käyttäneen viiraa, mutta meillä ei tässä lähettyvillä ole paperitehtaita, mistä moista materiaalia voisi ylijäämänä saada. Joku taas käytti käytöstä poistettua räsymattoa, mutta ei sekään tuntunut oikealta (ei myöskään mattoparan kannalta). GW se sitten ongelman ratkaisi. Kyllä ne englantilaiset osaa :-)
5 kommenttia:
Onpas sinulle hieno multatehdas siellä, arvokas tuotantolaitos:) Minulla on vaan lavapohjia pystyyn nostettuna ja toisaan tukien, mutta ne on hyvin piilossa puskissa, joten ei näöllä väliä, kunhan tulee tuotosta8]
Laitan sinullekin tämän joukkoviestin, jonka postasin ja laitan kaikille, joilla törmään kirjainvahvistukseen:) Usein täälläkin kun olen kommentoinut, suljen sivun heti lähetettyäni ja sitten juuri ennen sulkeutumista huomaan että ai täällä olikin sanavahvistus. Ei tule sitten enää palattua...
*Aloitin kampanjan tuota kommentointia tosi paljon hidastavaa kirjaintarkistusta vastaan. Bloggerissa on nykyään oma roskapostintorjuntaohjelma ja ainakin minulla se suodattaa tosi hyvin roskat pois. Eli mene hallintatilaan, sieltä asetukset, josta kommentit ja siellä 'Näytetäänkö sanavahvistukset kommenteissa?' ruksi kohtaan ei näytetä:) Se nopeuttaisi kommentointia tosi paljon, kiitos jo etukäteen.
Blogin pitäjälle vaivalloisempi, mutta kävijälle mukavampi tapa kontrolloida kommentteja on kommenttien tarkistus ennen julkaisua, joka sekin löytyy ym. asetuksista.*
Hieno tehdas! Ai että. Se on niiiin totta että suuri(n?) osa puutarhuroinnista on maan rikastuttamista. Se on kaiken a ja o. Aivan upeat kompostokehikot nyt! Olet tosi taitava. Mahtavaa!
Katteeksi voisi varmaan laittaa sanomalehtiäkin, mutta ne vaativat painoksi kivä tai tiiliä tai lautoja tms. No, vaatii varmaan pahvikin, ettei lennä teidän mäeltä jonnekin pois.
Inkivääri, minullapa ei olekaan sanavahvistusta käytössä kommenteissani. En ole ottanut sitä ollenkaan, kun pidän sitä vähän turhana, jos saan sanoa.
Inkiväärille ja Sailalle vastaan molemmille, että olen kyllä tyytyväinen tuohon kompostiosastoon. Kyllä siitä niin hyvää tavaraa tulee lopputuotoksena, että. Sitä on ilo levitellä kukkapenkkeihin, vaikka toistaiseksi sieltä on kyllä valitettavasti tullut niitä monivuotisia rikkaruohojakin. Taitavat lymytä siemeninä massan joukossa, kun aines ei kunnolla noissa harvoissa kehikoissa ole päässyt kuumenemaan.
Saila: ajattelinkin vetäistä pahvin päälle vielä pitkän laudan vinottain, jotta ei sitten pienellä puhurilla ole naapurin syreeneitä somistamassa. En muuten ole ihan varma, kuinka paljon tuulet tuota koillisnurkkaa pyörittelevät, kun pahimmilta puhureilta suojaa talo, ja pohjoistuuletkin taitavat vähän talttua aidan ansiosta.
Tosi hyvät systeemit kompostoida, voi kun sais itsekin ajoiksi... Olen kyllä miettinyt kompostin hankkimista syksyllä, mutta en tiedä onnistunko pitämään sitä "hengissä", olis kyllä niin paljon taloudellisempaa tehdä multaa itse, pelottaa se hoitaminen. Marttakin kun vielä olen niin pitäishän sitä komposti naisella olla :)
ansa: minä Marttapa se en kuule kompostia hoitele! Siinä se saa ässehtiä ihan ittekseen koko vuoden - ja toisenkin. Käännän siis kerran vuodessa massan laatikosta toiseen ja kahden vuoden jälkeen sitten siivilöin. Ei ole kova homma :-D
Lämpökompostorin kanssa nyt sitten saa tietenkin taiteilla vähän enemmän, mutta jos minäkin, supersuurpiirteinen, saan siitäkin siedettävää massaa aikaiseksi niin ihan varmasti sinäkin. Suosittelen!
Lähetä kommentti