Joulumopo tempoo jo.

Nyt ovat mielessä joulukukat. Siis nyt. Marraskuun 18. päivänä. Pidätelkää mua, pidätelkää mua...

Haluaisin rivin pienenpieniä hyasintteja ruukuissaan meidän etukuistin ikkunalle. Kuisti on viileä, joten kukkaset kestäisivät ehkä siinä aika pitkään, eivätkä viileydestä johtuen myöskään tuoksuisi kovin voimakkaasti, vaikka niitä olisi monta. Vai?

Eteisen pitkälle sivupöydälle sopisi mainiosti muutama samanlainen rungollinen pikkupuu (tässä kohden täytyy myöntää, että hyväksyisin myös tekopuut, JOS ne olisivat oikein aidon näköiset). Pikkupuulla tarkoitan nyt siis alle neljäkymmentäsenttistä suloisuutta - ruukkuineen. Myrtit olisivat aivan ihania, mutta meillä on niille liian lämmin. Rungolliset rosmariinit?

Eteisessä olevan matalan kaapin päälle voisin vaikka tehdä jouluisen kukka-asetelman sieneen. Sitten lähellä joulua. Sieneen tehtävästä asetelmastakin olen pohtinut epäaitoa vaihtoehtoa, ovathan tekokukat nykyään aika aidon näköisiä. Lopulta olen aina tullut siihen tulokseen, etten jaksaisi a) katsella samaa asetelmaa kovin hirveän pitkään, ja b) pyyhkiä terälehtien poimuista pölyjä. Blyäk.

Huoneissa muualla pitää sitten olla lisää niitä hyasintteja. Ja (ainakin) yksi komeankokoinen joulutähti. Ei sille mitään voi: ne perinteisistä perinteisimmät ovat minulle rakkaimmat joulukukat. Amaryllis on kaunis, tai komea, enkä ikinä sano kukille "ei", mutta se ei ole joulun MUST. Käytän paljon muita kukkia tuttaville lahjaksi joka joulu tekemiini asetelmiin, mutta omien seinien sisälle en ole asetelmia saanut tehdyksi.

 Paitsi tämän, olisikohan ollut 2009.

Ja tämän, vuodelta 2007, josta tykkäsin itse tosi paljon.

Minulla on ollut sini-violetti-vihreä-valkoinen jouluasetelmakausi jo muutaman vuoden, näköjään. Yhdistelmä, johon olen kestomieltynyt, myös puutarhassa.

Tänä vuonna se olisi sitten teemavärin mukaisesti pelkkää valkoista. Hmmm... mitenkähän selviän siitä - henkisesti síis? Täytyykin ryhtyä tuumailemaan.

Lehdissä olen jo nähnyt kuvia princettiasta. Ihmettelin nimeä aikani - kirjoitusvihreeksi sitä luulin - kunnes nimi tuli esille toistuvasti ja jouduin toteamaan, että maailma onkin oikeassa ja minä väärässä. Elävänä en ole vielä kasviin törmännyt, mutta se näyttää pienempikukkaiselta (värilliset ylälehdet ovat pienemmät) kuin tähän saakka markkinoilla olleissa joulutähdissä. Väritkin ovat aika namut, vaikka toden totta, jopa karamelliset. En anna vielä lopullista tuomiotani, mutta saattaa olla, että ensimmäisen vastareaktioni joudun nielemään ja totean, että ne ovat aivan suloisia!

Tällaisenkin olen joskus väkertänyt. Menisiköhän tuo valkoisilla kukilla, tuo kun ei ole kovin jouluinen :-) Sain idean aikanaan jostakin alan lehdestä, ja vaikka en todellakaan saanut aikaan mallin mukaista tulosta - liekö tuo tarkoituskaan - tykkäsin omasta aikaansaannoksestani.

Huokaus. Miten ihmeessä minä selviän joulukuuhun saakka? Huomenna on vielä paha vaaran paikkakin, kun käyn Pirilän kukkatalolla hakemassa onnittelukukkia 50 vuotta täyttävälle Martta-yhdistyksemme puheenjohtajalle. PJ saanee kyllä kukkansa, mutta mitähän muuta autoon päätyy...

Se selviää Talikko ja taikasauvan seuraavassa numerossa!

Rati-riti-ralla

Jos nyt ei ihan talvi, halla, niin joku kuuraparta pihan yli kuitenkin pyyhkäisi toissayönä, kun aamu näytti tältä.

Tuoksukurjenpolven lehtiä

Spice girls Oregano ja Salvia vähän jäätyivät...

Tiarella tai heucherella, en nyt muista, kumpi. Tiarelloista joku taitaa olla.

Voi herranjestas tätä minun puutarhaani. Taas yksi Dementia alzheimerii. (Se edellinen oli muuten ristikki, Aubrieta.)

Tuoksuherneistä sinnikkäin on pötkinyt näin pitkälle, mutta ny se hyytys.

Hii, viheltelee hennosti punatulkkukin jo pihalla. Kavereineen. Kävin laittamassa linnuille lintulaudat ja ruokaa ennen kuin hain edes Hesaria postilaatikosta. Puhumattakaan, että olisin itte kahvia saanut.

Täytyy se joku järjestys elämässä olla :-)

Ja kun lintua pörisi siellä ja täällä, talitintit, sinitiaiset, mustarastaat, pikku- ja tavalliset varpuset... Oi, ja mahtava joutsenaurakin mennä honkotti idästä länttä kohti. Siitä en vain saanut aamukohmeessa (kohmeessa, ei kohmelossa, toim.huom.) kuvaa. Harmitti!!

Ei oo mantelityräkki, vaan... voi taivahan vallat. No, tyräkki se on ainakin. Euphorbia.

Ehkä minun pitäisi sittenkin tehdä ne nimikyltit kasveille.

Ranskiksellakin oli aivan otsa huurussa ja linssit sumussa. Säikähti, raukkaparka, kun ihan yllättäen tulikin kylmä. Onneksi juuri ehdittiin vaihtaa talvirenkaat, ettei ihan tassut paleltuneet.

En yleensä personoi esineitä, mutta Ranskis on kyllä... vähän niinkuin kaveri. Kimppakyyti töihin ja takaisin. Sitä on vaikeaa määritellä, onko se Elle vai Il. Ehkä se on enemmän Il, vaikka ranskaksi se kyllä kuulostaa vähän liian fiiniltä Ranskikselle. Tuo on sellainen duunariranskalainen, mitä sitten tarkoittaneekaan. Ei pidä meteliä itsestään (paitsi nyt, kun moottorissa joku nakuttaa ulkopuolella kuuntelevaa häiritsevästi), eikä tee numeroa mistään. Ajaa vaan menemään, pehmeästi ja tasaisesti, valittamatta. Hyvä työjuhta: kuljettaa kasvit, lautaostokset ja serkun muuttokuormat. Ei liian hieno, että sitä joutuisi jatkuvasti puunaamaan - eikä sitä kyllä puunatakaan - vaan sellainen matalan profiilin jokapaikanhöylä.

Pikakatsaus jouluteemaan.

Pääsin kuin pääsinkin Ritarihuoneen Jo syttyy valot tuhannet -joulukoristenäyttelyyn. Olipas siellä näkemistä.

 Sisääntulosta näki jo, mitä oli luvassa.

Portaikko varsinaiseen saliin (vaakunasaliko lienee nimeltään?).

Joka suvulla näytti olevan oma tuoli. Laatassa luki joko FRH tai ADL, tässä poikkeuksellisesti Adel. Mikähän suku lienee numero 217? En tullut katsoneeksi seinältä.

 Myös ikkunoissa oli vaakunoita.

Kahvilaksi laitetun tilan vaatimaton kattovalaisin.

Ainoa mahdollisuus kuvata edes auttavasti näyttelyyn päin. Siellä ei saanut kuvata, kuten pelkäsinkin. Yksityiskodit, jotka olivat lainanneet astioita ja koristeita näyttelyyn, olivat kuulemma toivoneet, ettei tavaroita kuvattaisi. Mylkky. :-<

Salia muutoin yritin kyllä kuvata, mutta en kehdannut käyttää salamaa, joten kuvista tuli hyvin rakeisia ja epätarkkoja.

Seimiasetelma "kahvilan" ikkunalla.

Arvokkaan tunnelman jälkeen siirryimme kohti jotakin aivan muuta: Stockan joulupuotia keskustan myymälässä. Viimevuotinen katastrofi vieläkin muistissa kirvellen tunnelmat olivat vähän varautuneet. Onneksi tämänvuotinen tarjonta oli taas parempaa. Taisi silti olla ensimmäinen kerta koskaan, kun en ostanut yhtään mitään. Fiilikseen saattoi vaikuttaa hieman kuumeinen olo, mutta toisaalta ajattelin myös kaikkia niitä koristeita, jotka minulla jo varastossa on (ja niitä ei ole vähän). Lisäksi oman joulun teemaväri oli vielä vähän kadoksissa.

Samppanjan väriset koristeet kyllä yrittivät vähän houkutella minua, mutta sain pysytyksi tiukkana. Alan todellakin olla siinä tilanteessa, että mitään kokonaan uutta värimaailmaa en KEHTAA enää hankkia. (Joulukoristemääräni ei TODELLAKAAN ole vähäinen.) Hyllyjen välissä kierrellessä ajatus pikkuhiljaa muotoutui: ehkäpä joulun väri on tänä vuonna pelkästään valkoinen. Sitä minulla ei koskaan ole ollutkaan, vaan aina jokin muu väri on ollut rinnalla.

Hmmm... täytyy makustella.

Tietysti siinäkin tapauksessa koristeita täytyy varmaan hankkia vähän lisää, mutta se ei ole niin paha kuin kokonaisen uuden värin aloittaminen (tätä eivät muut kuin jouluentusiastit ymmärrä varmaan ollenkaan). Valkoisia palloja onneksi jo on, samoin paljon muuta valkoista löytyy kotoa. Ehkä silti jotain pientä tarvitaan...

Olemme sulkeneet talven ajaksi.

Lopultakin voin sanoa, että puutarhatyöt on tehty. Tänään kuovin maahan viimeisetkin kukkasipulit (ja kokeeksi myös valkosipulin kynsiä, vaikka maa oli jo aika kylmä). Pari kesältä(!) istuttamatta jäänyttä perennaa laitoin maahan, ja osan yksinkertaisesti tomaateilta tyhjäksi jääneeseen lavakaulus-kohopenkkiin, kun en vieläkään keksinyt niille paikkaa.

Etupihaa koristaneet kesäkukkaistutukset näyttivät heiniä lukuunottamatta jo himppasen huonoilta, joten päätin nostaa nekin ylös :-P

Kun en tähän hätään keksinyt heinille(kään) mitään mielekästä paikkaa, sijoitin ne ovenpieleen, josta kaivoin ylös kaiken mahdollisen tässä männäpäivänä. Tuossa kasvaa oikealla enää kuolleeksi aikanaan julistamani lumikärhö, sekä öttiäisten lehdettömäksi kalunnut ja kaksi uutta lehteä kasvattanut 'Onni'-ruusun verso.

Tässä siis heinäistutus marraskuun 5. päivältä: vasemmalla nurmilauha  (Deschampsia cespitosa), sen vieressä aika lailla kumollaan Sailalta saatu palmusara (Carex muskingumensis) sekä sininata (Festuca glauca 'Elijah Blue'). Takana koristekastikka (Calamagrostis acutiflora) ja yksivuotisena valitettavasti kasvava höyhenheinä (Stipa tenuissima 'Ponytails').

Saa nähdä, miltä tuossa näyttää ensi kesänä.

Joillakin on kalenterista piittaamatta kesä edelleen. Tämä on se yksi kiva valkokukkainen maanpeitekasvi, jonka nimi on yhtäkkiä täysin paennut aivojen poimuista. Lieneekö Dementia alzheimerii??

Valkokukkainen sammalleimukaan ei ole oikein ajan tasalla.

Kattomehitähtikin (Sempervivum tectorum) on vielä näin komea.

 Mansikoita saisi - melkein.

Syreeni valmistautuu kevääseen jo nyt.

Ja tämä nimetön köynnöskuusama luulee, että on kevät (tuskin tämä sentään tekee silmuja valmiiksi syreenin tavoin).

On täällä kuitenkin syksy: lapinnauhus (Ligularia dentata 'Desdemona') on pannut jo turkin päälle.

Verikurjenpolven (Geranium sanguineum) lehtiväri kertoo kyllä melkein nimen.

Kuka lienee järsäissyt kuorta suviruusun kiulukasta?

Pensaskärhön (Clematis recta) ihania siemenhaituvia. Nämä ovat minusta aivan mahtavan kauniita, vaikka niin äärettömän pieniä, ettei niitä tahdo hoksata edes katsoa.

Tilhet kävivät nokkimassa 'Aamurusko' -koristeomenan pallukoita, mutta eivät kelpuuttaneet. Olisivat nyt syöneet, tuohon ne jäävät roikkumaan koko talveksi.

Mietin aina välillä, saisiko noista jotenkin koristeita joulun ajaksi, mutta en ole niin taitava tai hoksaavainen, että olisin toistaiseksi keksinyt. Ehkä niitä voisi pujotella (teko)havuköynnöksen uumeniin etukuistin kaiteelle sitten, kun saan sen paikoilleen.

Melkein tekisi mieli laittaa se jo, kun sitä on inhottavaa askarrella paljain sormin sitten, kun on pakkasta, mutta en jotenkin kehtaa. Toki naapurustossa kaikki taitavat tietää, että olen ihan (joulu)hörhö, mutta joku tässä vielä tuntuu liian varhaiselta.

Ehkäpä luen inspiraatioksi ne kolme(!) joululehteä, jotka ostin lentokentältä viedessäni päivällä perheen miehet pohjoisen matkalle. Lehtiä oli todellakin kolme. Ja aiemmin olin ostanut jo kaksi muuta. Ei kai niitä aiempina vuosina ihan näin montaa ollut...?

Tjingeling!

Onko Køøpenhamina niinkuin ennen?

Enpäs tiedä, kun en ollut aiemmin käynyt. Tuolta se kuitenkin näytti ensisilmäyksellä lentokoneen ikkunasta perjantaina 28.10. klo 12.40 paikallista aikaa.

Kaikenlaisia vanhoja, kauniita rakennuksia siellä oli, värikkäitä ja koristeellisia.


Tässä on rautatieasema, jonne saavuttiin lentokentältä lähteneellä junalla suit sait sukkelaan. 

Jos joku ei tiennyt, oltiin Tanskassa, ihan kaikesta päätellen.

Typykät katselivat toisiaan lippujen liehuessa.

 Paratiisissa oli ainakin yksi käärme. Se oli iso.

Christiansborgin linna torneineen taustalla.

The Voileipä. Tällä kertaa katkarapuja ja kaviaaria.

Pieni vihannes- ja kukkakoju iltavalaistuksessa.

Magasin du Nord -tavaratalossa oli vähän koreammat iltavalot.

Monessa kohdassa tuli kyllä mieleen Helsinki. Tämäkin on vähän kuin Stockmann...

Tästä taas sitten ei tule Helsinki mieleen ollenkaan.

Muutamaa hetkeä lukuunottamatta kaupunki oli harmaa ja sumuinen. Sää teki toisaalta paikasta myös aika salaperäisen.

Ei selvinnyt, onko tämä hallitsijaparin vai kruununprinssiparin pytinki, mutta ei taidettu olla kotona, kun ei ollut lippua salossa.

Heillä oli kuitenkin komiat matot ulkonakin.

Vartiosotilas käppäili näennäisen rennon näköisenä kädet puuskassa toisen linnan ulkopuolella, mutta kova ääni kajahti saman tien, jos joku meni liian lähelle linnan seiniä - tai ikkunoita, joista loisti valo sisältä...

Margarethe Regina, oletan.

Älä lähetä rahaa. Lähetä shekkejä.

Amalienborgin puistossa oli vielä hyvin kaunista."Narsissipensas" (siis oikeasti mikälie) kukassa.Sanokaapas, miten tuo orapihlaja-"aita" leikataan?

Kaidetaidetta.

Katu(lyhty)taidetta.

Katujen yläpuolelle - korkealle yläpuolelle - nousevaa taidetta.

Kävelykatu Strögetin (tämä ei anna tehdä tanskalaista öötä) kaunein kaivonkansi Hans Christian Hattupään kuvalla koristeltuna - muun muassa, ja muutaman matkaseuralaisen jalat. Ne saivat todella kyytiä reissun aikana: kävelimme valtavat määrät. Tällä kertaa se ei ollut vauhti, mikä tappoi...

Kaupunki todella oli pyörien luvattu maa. Tämä oli aivan arkinen näkymä, ihan missä tahansa.

Lopuksi pari mukavannäköistä kulkupeliä. Erilaisista pyöristä olisi saanut aivan valtavan kuvakavalkadin, mutta olkoon tässä nyt vain kaksi todistusaineistoa.

Kivanoloinen kaupunki, menen varmasti toistekin. Olen niin hidas lämpenemään uusille asioille ja paikoille, että minun täytyy aina saada makustella kaikkea hetki ennen kuin alan olla sitä mieltä, että joo, tää oli kivaa! Kierros II tarvittaneen siis myös tälle kylälle. Ehkä ensi keväänä, jospa sitten ei olisi ihan näin sumuista. Hyggelig joka tapauksessa.