Kyllä luonto nyt tekee todella töitä päästääkseen tämän maan paratiisinrakentajat töihin. Tänään oli takuulla lämpimin päivä koko vuonna (ja vuottahan toden totta on kulunut jo kokonaista kaksi kuukautta). Aurinko paistoi kaikin voimin, vesi lorisi ränneissä pääsemättä ainakaan meidän sadeveden kerääjistä sen pidemmälle tuubien ollessa umpijäässä. Lumi suli talon eteläkulmalta paljastaen niin suuuuuuuresti rakastamani asfaltin - not, ja linnut pöristelivät edestakaisin ihan vimmapäisinä.
Kävin heti aamulla jo hiihtämässä. Latu oli paikka paikoin tosi pehmeä, mutta siellä, missä pohja oli kova, lykkiminen meikäläisenkin taidoilla ja tyylillä oli silkkaa nautintoa. Huomasi, että hiihtolomaviikko oli ohi: kanssani latua sahasi vain yksi muu lylynlykkijä. Hiihtelin puolitosissani vajaan tunnin verran, mutta sitten oli jo pakko pysähtyä nojailemaan sauvoihin ja kääntää kasvot kohti valoa.
Ei puuttunut kuin latukahvila!
 |
| Henkilökohtainen ski bistro |
Sen järjestin sitten kotipihalle, kun olin käynyt suihkussa - kyllä ladulla hiki tuli - ja asetellut puutarhatuolin ja pikkupöydän talon lämpimimpään nurkkaan, kas näin:
Jos suksista vasemmalla ei olisi meidän autotallin (siis rytövaraston) ovet, tuohon kohtaan yrittäisin varmaan joskus jonkun kukkapenkin tällätä. Se tietysti edellyttäisi sen asfaltin räjäyttämistä taivaan tuuliin, mutta senhän minä muutenkin joskus vielä teen. Tuo on tontin aurinkoisin ja tuulensuojaisin paikka, ja ajattelisin, että tuossa voisi pärjätä jokin niinkin ihana ja eksoottinen kuin jokin magnolia...
Istuin tuossa varmaan puolitoista tuntia pikkulattesta ja sienisalaattileivistä sekä auringon mahtavasta lämmöstä nautiskellen. Kyllä elämä voi joskus, hetkittäin, olla aika taivaallista.
Siinä ehti ajatella asian jos toisenkin, ja yhtäkkiä, kun teki mieli jo ryhtyä johonkin, päällimmäiseksi ajatukseksi nousi kodinhoitohuoneen kaappien ja laatikoiden siivous. Ja käsittämätöntä kyllä: minä lähdin sisälle ja siivosin.
Kannoin ison stockan vaatemuovipussin roskikseksi viereeni ja aloitin. Heittelin kaikki turhat tavarat pussiin istuimen alla olevasta laatikosta ja järjestin sen uudelleen. Nostelin siivouskomerosta joka ainoan artikkelin silityslautaa lukuunottamatta ulos ja pyyhin kaapin puhtaaksi. Siinä nostellessani totesin, että siellä sitä vasta turhaa roinaa on, ja viskoin laajassa kaaressa kaikenmaailman muovipulloja ja pesuaineen jämiä armotta kassin nieluun. Jos jotakin tuotetta ei ole käytetty kertaakaan näiden neljän vuoden aikana, ei sitä ehkä käytetä seuraavan neljän vuoden aikanakaan. Ja jos käytettäisiin, sitä saa kaupasta sitten uutta, eikä mennä konkurssiin hankinnan myötä.
Teippasin Marttojen siivousvinkkejä sisältävän monisteen kaapiin sisäseinään, listasin muutaman hankinnan ostoslapulle, ja olin tyytyväinen. Puhtaalta tuoksuva, järjestyksessä oleva, ajatuksella valittuja tuotteita sisältävä siivouskomero on muuten yllättävän kiva asia.
Samalla draivilla putsasin myös pesuainekaapin kodinhoitohuoneen pesualtaan alapuolelta, sekä siirryin rohkeasti keittiön puolelle ja järjestin sieltäkin yhden sotkuisimmista laatikoista uuteen uskoon. Takkahuoneen sohvalle - voi, kun joku ostaisi sen meiltä pois! Ihana
Iskun "sivustavedettävä" vuodesohva, mutta ei enää meille tarpeellinen - järjestin omat lehteni näkysälle: puutarhalehdet yhteen pinoon, sisustuslehdet toiseen pinoon, läpiselattavat ja poisheitettävät kolmanteen. Ja taas tuli hyvä mieli. Oli ihan Martta-olo ;-)
Ei ehkä maailman paras ilma siivoukseen, mutta inspiraatio oli kohdallaan. Huomenna... jatkuu. Ehkä. Tai sitten innostun ihan muusta :-D
