Otin äkkilähdön aurinkoon, kun tilanne vaikutti siihen niin sopivalta. Ja kyllä kannatti! Aurinko paistoi täydeltä terältä ja taivas oli pilvetön täältä tuonne saakka.
En tehnyt mitään muuta kuin loikoilin paisteessa. Annoin ajatusten tulla ja mennä, kuuntelin luonnon ääniä ja lepäsin vain. Teki hyvää!
Sen verran tuulahteli kuitenkin, ettei ihan bikineissä tarjennut säästä nauttia, vaan jouduin menemään enemmänkin sään armoilla. Ylläni olikin tilannepukeutumisen mestariteos: pitkät kalsarit, pitkähihainen t-paita, villasukat, college-housut, ohut villaneule, fleece, toppahousut, untuvatakki, kaulahuivi, huopatossut, nahkarukkaset ja fleecepeitto. Sitten melkein jo tarkeni kuunnella, kun virkeä lounatuuli vihelteli pitkin pihaa, kahisutti puita ja heitteli vettä räystäiden reunojen yli. Lumihanget kohahtelivat välillä jännästi, kun pieni - aina liian pieni - palanen putosi auringon vaikutuksesta alemmas.
Kun ajatukset keskipäivän tienoilla alkoivat yhä tiheämmin karata rommitotiin, päätin palata kotiin. Eihän aurinkoon ryyppäämään lähdetty. Nyt istun sisällä, villasukat, college-housut, pitkähihainen paita ja villaneule edelleen ylläni ja toivon, että kroppa sulaa ennen pitkää.
Mutta kasvot ovat ruskettuneet. (Heh, uskon asia... pisamia taitaa sekin väri olla.) Hieno reissu, menen toistekin!
6 kommenttia:
Täytyy varmaan tehdä samanmoinen reissu, kuullosti niin houkuttelevalta.
Ihanaa!
Oikein tunnen miten pisamani pelkästään tätä lukiessa nousevat näkyviin :D
Olen myös herkutellut vastaavalla ajatuksella, tänäänkin kuitenkin tuuli niin myrskyisästi ja hyytävästi, että pelkästään koiran pissitykset on HC-ulkoilua :-O
Kiitos, Sirkku! (Ja tervetuloa tänne!) Kylmaar sitä ihmisen täytyy kerran keväässä itsensä palelluttaa auringonpalvontapuuhissa. Vieläkin on nenä jäässä :-)
R&T: teidän pikkuinen ei toivottavasti kovin pitkiä pissitysreissuja vielä tarvitse? Vaikka toisaalta, se se vasta turhauttaa, kun niitä pikkureissuja varten pitää ladata itsensä naparetkikuntoon.
Rusketusta se on laikukaskin rusketus ;-) Täällä tuulee niin että peruukki lentää, talo natisee jne. Vanhemman talon hyvä puoli on se, että voi miettiä sen kestäneen tässä lounatuulia jo 60 vuotta, eikä se ole (kai) juurikaan paikaltaan liikahtanut, niin ei kai sitten tee sitä nytkään. Olisi ikävää huomata lentäneensä Siperiaan.
Minäkin kävin aurinkomatkalla Helsingin suunnalla. ;)
En kuitenkaan kovin pitkiä aikoja ollut tuulen riepoteltavana, vaan nautin auringosta tuulilasin läpi, kun olin saanut oikein kuskinkin reissulle.
Ajeltiin takaisin Hyrylän kautta ja katseltiin hienoa auringonlaskua Palojoelle mennessä.
Älä hyvä ystävä suostu lentämään Siperiaan edes oman talosi mukana, siellä on vielä kylmempää!
Täytyy todella toivoa, että 15 vuotta vanha talo on ihan yhtä kestävä kuin 60-vuotias; sen verran reippahasti tuuli nurkkia jytisyttää. Olin äsken EV:n päiväkodin vanhempainillassa, ja saatiin hyvää draamaa keskusteluun, kun peltikatto paukkui kuin huonossa kauhuleffassa.
Raakki, sinä olet sitten saattanut kyytiläisenä ollessasi aina kääntääkin naaman aurinkoon. Kuskina se on hieman vaarallisempaa... Auringonotto auton suojista on tänään ollut ehdottomasti järkevämpää kuin tuo minun "urheiluni".
Oletkin mennyt läheltä kotiin palatessa! Huikea oli tämäniltainen auringonlasku, ihailin sitä itsekin.
Lähetä kommentti