Nyt lähti!!

Sen tunsi heti aamulla: nyt on jokin naksahtanut uuteen asentoon. Ulkona oli lämmin. Sellainen ihana, maitovellin hellä ja pehmeä ilma. Lämpötila oli mittarin mukaan vain hieman plussan puolella, mutta minä leijuin. Se on täällä! Se on oikeasti täällä! Lämpö.

Sen kuuli jo aamuyöllä. Joskus ennen kahta - näin Herra Mies ajankohdan aamulla määritteli - heräsimme molemmat ihan ihmeelliseen, täysin epätavalliseen ääneen. Kuului kova... miten sen sanoisi, no, rompsahdus. Keskeltä unta havahtuessani mielen pohjalla häivähti kaikenmaailman maanjäristykset. Saman tien ymmärrys lähti sen verran toimimaan, että saatoin sulkea tuon vaihtoehdon pois. HM oli heti kaikki antennit pystyssä, minä vain totesin lakonisesti oikea korva tyynyä vasten: "Lumet lähti katolta."

Teimme eilen päivällä kovasti kevättöitä ja minäkin olin petkele pystyssä hojottaen pudotellut autotallin pohjoislappeen reunalta pahimpia palteita alas. No, nyt sitten tulivat loputkin. Aamulla näytti tältä (kuvan, kuten muutkin blogin kuvat, voi halutessaan klikata suuremmaksi).

Tuosta lienee helppoa päätellä, että meillä ei ihan heti viherrä... Toki kuva on talon koillis- / pohjoispuolelta, mutta kyllä sinnekin aurinko paistaa. Kuvan pihta äärimmäisenä vasemmalla on auringossa ihan koko päivän. Etualalla oleva "pehmeämuotoinen" lumikinos on hiekkalaatikon päällä, eli sinnekään ei Eka Vekaralla ole hetkeen pääsyä (mahtaakohan melkeinkuusi enää edes hiekkiksellä suostua leikkimään...?).

Voi, kunpa minä voisin ottaa kuvan säästä. Siis siitä, miltä se tuntuu. Päivä on ihan linnunmaitoa. Vesikourut ronkuvat kuin rankkasateella, eli jos lumet eivät olisi yöllä pudonneet, ne olisivat tänään sulaneet pois. Parkkeeraan pihalle näennäispuuhiin heti, kun olen saanut tämän kirjoitetuksi loppuun, sillä haluan vielä kertoa mielipäiväkirjastani.

Puutarhapuuhat, erityisesti kylvöt, tarvitsevat nimittäin kyllä oman kirjansa. Enhän minä tänne osaa - enkä teidän puuduttamista välttäen myöskään halua - listata jokaista siementä, jotka purkkiin pääsevät. Sitä varten minulla on the Kirja. Jo viime vuonna oli oma kappaleensa, nyt on menossa vuosi 2011. Toivottavasti olette tutustuneet tähän, Inge Löökin Paljain jaloin mummojen puutarhassa on nimittäin ihan ehdoton! Vaikka olen lukenut tekstit moneen, moneen kertaan, silti ne vieläkin jaksavat hymyilyttää, niin erinomaisen hienosti ne kuvaavat tämänkin Mummon puutarhaelämää.

Yksi pieni harmin puoli kirjassa on: se kattaa vain maalis-syyskuun. Kyllähän sitä nyt hyvänen aika kylvetään siemeniä jo tammikuussa, ja pensaita istutetaan marraskuussa! Omat alkuvuoden kylvöni olen siis joutunut mini-minikirjoituksella nykertämään kirjan ensimmäisen aukeaman vasempaan yläkulmaan. Viime vuoden ensimmäisiä kuukausia varten tein "irtolehdet", mutta ne putoilevat aina kirjan välistä pois, joten ne ovat himppasen epäkäytännölliset.

Jos siis olet, Inge, kuulolla, saanko esittää kirjan seuraavaa versiota varten toivomuksen: lisää ihania kuvia ja tarinoita, sekä niiden viereen tammi-, helmi-, loka- ja marraskuu. Ja joulukuukin, haaveillaanhan silloin kaikesta muustakin, miksei myös puutarhasta.

Ai niin: tärkeä asia. Tervetuloa taas yksi uusi lukija, Maarit! Nyt teitä "virallisia" on jo neljätoista. Olen mahdottoman otettu ja iloinen. Ja tosi moni muukin kävijä on uskaltautunut ilmoittautumaan kommentin välityksellä. Wau!

Nyt tämä tyttö lähti ulos. Sommoro.