Eiliseen viitaten...

Tuossa on vielä kuva siitä Raakin kommentissaan mainitsemasta auringonlaskusta eilen. Oli kyllä upeimpia koko alkuvuonna, kuva ei edes tee sille oikeutta.

Vaikka tuo oli sävyiltään kaunis kuin mikä, eilisen päivän paras väriyhdistelmä oli kyllä tämä. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että Verho On Punainen ja Aralia On Vihreä. Vastavärit ovat poikaa!!

Eilen oli puhetta niistä drinkeistä. Tekaisin sitten kuitenkin itselleni yhden iltapäivällä, mutta ei siitä rommitotia tullut. Tein vähän toisenlaisen juoman, johon sain idean Omenamintun blogia kommentoineelta joltakulta, jonka nimeä en muista. Tuossa vieressä on siitä tämänpäiväinen versio: mustikoita (eilen oli punaisia karviaisia), maapähkinöitä, kuorittuja auringonkukansiemeniä ja pellavansiemeniä mikseriin, luonnonjogurttia perään, ja tilkka hunajaa. Kaikki mikserillä sekaisin ja nauttimaan. Kuten kommentoijakin (voi itku, kun en voi antaa kunniaa sille, kenelle se kuuluu, kun en muista nimeä!) totesi, tuo pitää nälkää pitkän aikaa. Ja on ihan superhyvää. Erityisesti pidän juomasta, joka on tehty karviaisista. Ekstrabonusta on se, että keksin niillekin nyt siis todellista hyötykäyttöä hillonkeiton lisäksi. Ai niin, se eilinen karviaisjuoma sai ihan oikeastikin drinkkihäivähdyksen: siitä tuli sekoittimessa aika paksua ja keksin lorauttaa sinne tilkan vissyä :-D

Tänään oli mullanvaihtopäivä. Kävi nimittäin niin, että 13 vuotta kaverinani elelleet pullojukkakolmoset ottivat ja salakähmäisesti halkaisivat vanhan ruukkunsa kolmeen osaan. Onni onnettomuudessa oli, että kasvi ruukkuineen oli paikassa, jossa ei edes henkäys juuri liiku lähettyvillä, ja koko hurjuus pysyi kasassa leviämättä ympäri kuistia. Kasvi seisoo vanhan kukkapylvään päällä, ja jos se olisi sieltä rojahtanut alas, sotku olisi ollut ihan kiitettävä.

Veljekset saivat kuitenkin pidetyksi homman kasassa (noin kuvaannollisesti) siihen saakka, että vasta heitä kastelemaan mennessäni huomasin tapahtuneen. Eikä minulla tietenkään ollut oikeankokoista ruukkua missään. Ei muuta kuin pojjaat ämpäriin odottamaan aikaa parempaa. Tänään sitten hain kaupasta herroille uuden ruukun ja sain sinne ujutetuksi heille uutta multaakin, kun oli juuri karvan verran kookkaampi kuin edellinen astia.

Koska jukat hörhistelivät ja pörhistelivät tärkeän näköisinä mullanvaihtoa häiriten, päätin antaa heille tilapäisesti kesätukan. Kutrit ponnarille ja ruukkuun! Komia tuli. Sitten vaan suihkun kautta takaisin kuistille kertomaan kavereille seikkailuista. Ihmeissään olivat, lehtikaktukset, muratit ja kuolemankielissä kituva kultaköynnös.

Kymmenen (tuntia), Kardemumma ja keliakia

Nukuin viime yönä kymmenen tuntia. Kymmenen! Sippasin tavanomaista todella paljon aiemmin eli jo puoli yhdentoista aikaan, ja koska Herra Mies ylen ystävällisesti nousi viihdyttämään Eka Vekaraa seitsemältä, jolloin pikkuheppu tuli lallattelemaan sängyn viereen, minä jatkoin unia yhdeksään.

Ja kyllä kannatti: näin aivan mielettömän hauskaa unta! Harmi, että siitä on jo niin kauan, olisi pitänyt referoida se tänne hetpaikalla. Siinä oli kuitenkin maatila, meidän, ja olin kutsunut joitakin tuttavia poimimaan viinimarjoja. Paikalle (siis tuttavien joukkoon kuuluvana) tuli muiden muassa Lauri Tähkä kaikista maailman ihmisistä. Yllättäen meillä oli kunnon partyt pystyssä: pihalla oli väkeä kuin pipoa, pöytiä ympäri pihaa, ruokaa ja musiikkia, tanssia ja naurua. Orkesteri ja kuoro. Tai ei nyt KUORO, vaan useita laulajia orkan edessä. Laulajien joukossa halvannäköiseksi Marilyn-kopioksi pukeutunut Suvi Lindén. (Tässä vaiheessa toistan, että tämä oli siis unta.) Välillä istuin sisällä isossa joukossa etsimässä laatikoista ja koloista kolikoita, joista piti löytää jokin tietty nimi, joka olisi taannut kolikolle jättisuuren keräilyarvon.

Mistä näitä unia oikein tulee???? Täsmennän vielä, että menin ihan selevistä päin nukkumaan, eli viinillä ei ollut osuutta asiaan. Kyllä nauratti herätä!!

Kymmenen näyttää olevan tämän päivän luku: olen saanut kymmenennen lukijan. WAU! Tervetuloa tänne, Omenaminttu!

Viikonlopun toinen K on kardemumma. Kävimme eilen koko perheellä teatterissa, katsomassa Kolme iloista rosvoa. Kardemumman yössä tapahtui kaikenlaista, jos nyt päivässäkin. Hauska ja värikäs näytelmä! Ja EV tykkäsi. Haluaa mennä katsomaan sitä uudestaan.

Kardemumma, osa 2: Ikeasta ostetuilla "maustesuojaruukuilla" suojatut lehtikaktukseni saivat uudet mullat tänään. Vanhat raukkaparat kasvoivat ihan huopuneessa mullassa, vaikka mielestäni tarjoilin niille uutta apetta viime keväänäkin. Vanhoilta ja huonokuntoisilta niistä suurin osa valitettavasti näyttääkin; kaipa niilläkin joku yläikäraja on. Tässä he nyt ystävällisesti poseeraavat uusine multineen ja suihkutettuine lehtineen.

Nuo ruukut ovat vallan vieneet minun sydämeni. Minusta ne näyttävät irlantilaisilta villapaidoilta. Ihania!!

Päivän viimeinen koo on hämmästyttänyt minut. Ihan aavistuksen verran epäilen, että minulla voisi olla keliakia, tai joku muu viljayliherkkyys. Vatsa on ihan out of the blue alkanut oireilla... jostakin. En vielä tiedä, mitä se on, mutta se on valitettavasti saanut minut valtaansa. Olo on kuin jalkapallon nielaisseella, kun syön vaikkapa palan pannaria, paahtoleipää tai mokkaruutua. Olen nyt päättänyt karsia kaiken vehnää sisältävän ainakin hetkeksi aikaa lautaseltani ja katsoa, miten vatsa siihen reagoi.

Olen 45-vuotias, ja tähän saakka pystynyt syömään aina ja kaikkea. Paitsi laktoosia sisältäviä tuotteita, joiden pois jättäminen nyt ei muuttanut elämää suuntaan tai toiseen. Jos nyt pitää alkaa lukea tuoteselosteita kaikesta, elämä menee hieman työläämmäksi. Tässä on pureskeltavaa... vanhalle pastanpurijalle. :-(

Siamilaiset kaksoset.

Valon päivä koitti! Ja taas lähti kuu nousemaan. Vietin pitkän ja perusteellisen "hartaushetken" siemenlaatikoiden äärellä. Kävikin nimittäin niin, että - voi kauhistus - kovin montaa pussia en löytänytkään kylvettäväksi!! Piti sitten tehdä jo luovia ratkaisuja ja nostaa mm. ritarinkannuksen siemenpussit tämän kuun kylvettäviin. Täytyyhän mulla olla jotakin mullattavaa :-o Vielä en ole tyhjentänyt yhtään pussia; ehkä nyt viikonloppuna ehtisi.

Alati harveneva huonekasvijoukkoni pääsi sen sijaan jo työn alle. Vaihdoin mullat etukuistilla kasvaville siamilaisille kaksosilleni, eli vanhasta kiinanruusustani ottamilleni pistokkaille. He ovat jo terhakoita 30-senttisiä! Yritän kasvattaa näistä rungollisia, vaikka en edes tiedä, miten sen oikeaoppisesti tekisin. Enkä ole varma, aionko pitää näistä kumpaakaan itselläni... Ehkä toisen säilytän, mutta toinen löytää toivottavasti joskus hyvän kodin toisaalta.

Toiseenkin ruukkuun vaihdoin mullat, silläkin uhalla, että saan kasvilta pitkän ja hartaan mielenosoituksen. Vielä pari vuotta sitten kaunis amatsoninliljani on kaljuuntunut hyvää vauhtia, ja nyt ruukussa olevista sipuleista tulee enää ehkä yksi lehti kustakin. En ole koskaan onnistunut hoitamaan kunnialla amaryllistä, tai jaakopinliljaa, joka olisi sekin aivan ihana kasvatettava, joten amatsoninkin kanssa olen suuressa pulassa. Sisällä hoidettavat sipulikasvit eivät ole minun heiniäni! No, yhtä kaikki. Ravistelin kaikki irtomullat sipulien päältä, havaitakseni, että juuristo on hädin tuskin enää olemassa. Ohitin surkean faktan sulkemalla toisen silmäni ja vaihdoin ruukkuun hiekansekaisen mullan. Laittelin sipulit multaan nätisti kylki kylkeen, että niillä olisi kotoisa olo, ja jätin lempikasvieni joukkoon lukeutuvan aarteeni "herran haltuun". Grow well, sanoisi Alan. Minä ainakin yritän parhaani mukaan auttaa siinä.

Siihen varsinaiseen uhkaavasti kuolemaa tekevä -osastoon sen sijaan kuuluu pitkään kanssamme ollut muratti. Se alkaa näyttää aika hengettömältä. Olen jo kertaalleen sen kasvattanut alusta uudelleen, se oli melko heikolla hapella jo tuossa... hmm... puolenkymmentä vuotta sitten, ja silloin näpsäisin vielä elossa olevia oksia juurrutukseen. Hyvin juurtuivat, ja kasvoivat kodinhoitohuoneen lämmössä komeaksi puskaksi (voiko köynnös olla "puska"??). Nyt se on ruskettunut ruskettumistaan noin kuukauden verran. Talven pimeyskö sen nyt lopulta lannisti, vai kuuluuko sen kertakaikkiaan heittää henkensä viiden vuoden välein? Kenpä tietäis. Vaan Kenpä ei ole tässä vastaamassa... Lienee hurvittelemassa jossakin Barbien kanssa.

Eloa olen puhaltanut vuosia kadoksissa olleeseen virkkaustaitooni. Aloitin todella varovasti, etteivät paikat revähdä, ja tein yhden isoäidinneliön. Peukalo tuli kipeäksi :-D Taisin puristaa mailaa vähän liikaa - tai siis virkkuukoukkua (joka nyt sitten on se neljäpuolonen; pitihän mun se ostaa!). Uskomatonta kyllä, päättelin juuri hetki sitten jo TOISEN neliön langanpätkät. Sisko ja sen veli! Jännittävästi harmaan sävyisinä; lempivärini kaikessa muussa paitsi kasveissa. (Pukeutuisin varmaan harmaaseen yltä ja päältä, jos en olisi itsekin "vihiriänharmaa" kasvoiltani näin talvisaikaan. Sisustuksessa, ällistyttävää kyllä, en ole harmaata koskaan käyttänyt, mutta nyt haaveilen harmaasävyisestä työhuoneesta, jossa olisi ehkä pieniä pastellinvärisiä yksityiskohtia. Ja jos joskus saisin harmaan talon, asuisin siinä onnellisena elämäni loppuun saakka!) Neliöitä on kyllä tosi hauskaa tehdä, ja yhden virkkaaminen alusta loppuun kestää ihan älyttömän lyhyen aikaa. Kellosta en ole katsonut, mutta ei siihen montaa kymmentä minuuttia kulu.

Jaa, onhan toinenkin asia, missä en harmaasta piittaa. Sää. >-/ Aamupäivällä oli muutaman tunnin ajan aivan ihana keli, mutta sitten se muutti pois. Siltä varalta, että jossakin muualla on käynyt samoin, päätän illan lähetyksen kuvaan viikon tulppaaneista. Pääsin kahmaisemaan puntteja ämpäreistä tuoreeltaan, sillä niitä oltiin juuri latomassa paikoilleen, ja ehkä siksi valinnanvaraa oli vähän enemmän. Halusin palata keltasävyiseen kimppuun, sillä viimeviikkoinen lila-oranssi ei lopulta ollut mieluinen väriyhdistelmä. Keltaisten rinnalle löysin tällä kertaa tuollaisia vinkeitä puolikerrattuja, joissa on hieman vihreää raitaa terälehdissä. Papukaijatulppaneitakohan nuo ovat vai mitä...?

Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!