Eiliseen viitaten...

Tuossa on vielä kuva siitä Raakin kommentissaan mainitsemasta auringonlaskusta eilen. Oli kyllä upeimpia koko alkuvuonna, kuva ei edes tee sille oikeutta.

Vaikka tuo oli sävyiltään kaunis kuin mikä, eilisen päivän paras väriyhdistelmä oli kyllä tämä. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että Verho On Punainen ja Aralia On Vihreä. Vastavärit ovat poikaa!!

Eilen oli puhetta niistä drinkeistä. Tekaisin sitten kuitenkin itselleni yhden iltapäivällä, mutta ei siitä rommitotia tullut. Tein vähän toisenlaisen juoman, johon sain idean Omenamintun blogia kommentoineelta joltakulta, jonka nimeä en muista. Tuossa vieressä on siitä tämänpäiväinen versio: mustikoita (eilen oli punaisia karviaisia), maapähkinöitä, kuorittuja auringonkukansiemeniä ja pellavansiemeniä mikseriin, luonnonjogurttia perään, ja tilkka hunajaa. Kaikki mikserillä sekaisin ja nauttimaan. Kuten kommentoijakin (voi itku, kun en voi antaa kunniaa sille, kenelle se kuuluu, kun en muista nimeä!) totesi, tuo pitää nälkää pitkän aikaa. Ja on ihan superhyvää. Erityisesti pidän juomasta, joka on tehty karviaisista. Ekstrabonusta on se, että keksin niillekin nyt siis todellista hyötykäyttöä hillonkeiton lisäksi. Ai niin, se eilinen karviaisjuoma sai ihan oikeastikin drinkkihäivähdyksen: siitä tuli sekoittimessa aika paksua ja keksin lorauttaa sinne tilkan vissyä :-D

Tänään oli mullanvaihtopäivä. Kävi nimittäin niin, että 13 vuotta kaverinani elelleet pullojukkakolmoset ottivat ja salakähmäisesti halkaisivat vanhan ruukkunsa kolmeen osaan. Onni onnettomuudessa oli, että kasvi ruukkuineen oli paikassa, jossa ei edes henkäys juuri liiku lähettyvillä, ja koko hurjuus pysyi kasassa leviämättä ympäri kuistia. Kasvi seisoo vanhan kukkapylvään päällä, ja jos se olisi sieltä rojahtanut alas, sotku olisi ollut ihan kiitettävä.

Veljekset saivat kuitenkin pidetyksi homman kasassa (noin kuvaannollisesti) siihen saakka, että vasta heitä kastelemaan mennessäni huomasin tapahtuneen. Eikä minulla tietenkään ollut oikeankokoista ruukkua missään. Ei muuta kuin pojjaat ämpäriin odottamaan aikaa parempaa. Tänään sitten hain kaupasta herroille uuden ruukun ja sain sinne ujutetuksi heille uutta multaakin, kun oli juuri karvan verran kookkaampi kuin edellinen astia.

Koska jukat hörhistelivät ja pörhistelivät tärkeän näköisinä mullanvaihtoa häiriten, päätin antaa heille tilapäisesti kesätukan. Kutrit ponnarille ja ruukkuun! Komia tuli. Sitten vaan suihkun kautta takaisin kuistille kertomaan kavereille seikkailuista. Ihmeissään olivat, lehtikaktukset, muratit ja kuolemankielissä kituva kultaköynnös.

Ensimmäinen adventti

 Hyvää ensimmäistä adventtia. Valo on ollut kamerallani tämän viikonlopun teema, joten sopii hyvin, että ensimmäisen kynttilän sytyttämisen aika osuu juuri tälle sunnuntaille.

Perjantai-iltapäivänä otin kuvan tuiki ihmeellisen näköisestä auringonlaskusta. Siihen nähden, että on todella marraskuun loppu. Jos olisin pakkaselta tarjennut, olisin kuvannut auringon painumista pidempäänkin, mutta oli pakko hipsiä hippulat vinkuen sisälle.

Naapurin pienen pihakuusen nappasin muistikortille vielä illan viimeisinä tunteina. Pimeä oli pimeää, mutta kuusi ihan vähän erottui. Se näytti minusta aika hauskalta... Joulun haamu!




 
 
 
Laitoin ensimmäiset jäälyhdytkin tulemaan. Laskin kylmää vettä kahteen kuivakakkuvuokaan, ja kun keittiössä hääräsin enkä hätäpäissäni muutakaan väriainetta keksinyt, lorotin toiseen punaista ja toiseen vihreää elintarvikeväriä sekaan. Saa nähdä, minkälaisia viritelmiä lyhdyistä tulee. Kolmaskin lyhty oli tarkoitus tehdä, mutta voi ellun kanat, kakkuvuoka vuoti. Vihreä vesi valui ulos vihreäpintaisesta vuoasta aika reilusti tippuen. Kyllä harmitti! Onneksi reikä on niin pieni, etteivät kakkutaikinatkin valu pois ;-)
 

Tässä on tämän päivän panos joulukoristelulle. Tein varsinaisen arkeologisen kaivaustyön etsiessäni kalenteria autotallin uumenista, olin nimittäin suuressa viisaudessani - minkä muistin vasta pari päivää etsintöjen aloittamisen jälkeen - jättänyt kalenterin pois varsinaisista joulukoristelaatikoista "kun sitä kuitenkin tarvitaan jo heti kuun vaihduttua". Vaan arvatkaa, muistinko, minne toiseen paikkaan olin sen laittanut... Ei pienintä aavistusta!! Kaivausten aikana minä jopa kurkistin siihen rottinkikoriin, josta kalenterin lopulta löysin, mutta en muka ensimmäisellä katsomisella löytänyt. Totesin vain, että ahaa, täällähän nämä metalliset joulukoristeet ovat, pitääkin viedä ne kohta pihapuuhun...
 
Kalenterin jokaiseen taskuun minun on siis tarkoitus laittaa lappu, johon on merkitty jotain pientä puuhaa Eka Vekaralle tai minulle / meille hänen kanssaan. Luvassa on kotileffailtaa (tehdään suklaapoppareita, joita saimme maistaa kansalaisopiston kokkikurssilla), kynttiläaskartelua, "Osa leluista varastoon" -päivää (tätä pidän henkilökohtaisena superoivalluksenani: lelujen raivaamiselle on aito tarve, mutta EV:n on varsin vaikeaa luopua mistään. Ajattelin kokeilla, onnistuisiko se nyt, kun hän tietää joulun lähestyvän ja olettaa tavaratulvan vyöryvän Joulupukin säkistä itseään kohti), retkeä Helsinkiin Tuomaan markkinoille, leivontaa... jne jne. Hyvä ystävättäreni on kokeillut tätä menestyksellä omien lastensa kanssa jo muutaman vuoden ajan, ja heillä homma on uponnut kuin kuuma veitsi voihin. Lapset ovat tykänneet hirveästi, ja muistaneet edellisistä joulunodotuksista juuri tämän, ja yhteiset puuhat vanhempien kanssa.
 
Itselleni kalenterin puuhat asettavat aivan uudenlaisen haasteen. En ole koskaan erityisesti tykännyt askartelusta (enkä leipomisesta), mutta nyt metriheikin kanssa pitänee heittäytyä. Löysin jo netistä hauskannäköisten tonttujen teko-ohjeen, jonka ajattelin sopivan yhden päivän teemaksi. Niistä tulee hyviä joululahjoja mummoille ja muille asian päälle ymmärtäville.
 
Kaikkeen sitä vielä vanhoilla päivillään ryhtyy.