Ei tässä minun hilloamisessani ole enää mitään järkeä, mutta en voi itselleni mitään. Niin kauan kuin pöydällä tai koreissa on kvitteneitä (ei ole enää: niistä tuli yksi vajaa pikkupurkillinen aivan tajunnanräjäyttävää hilloa! Ja keräsin kaikki siemenetkin talteen tulevia kasvatusprojekteja varten.), omenoita tai luumuja, minun on keksittävä, mitä minä niistä teen. Sielu ei anna periksi heitellä mitään kompostiin.
Tottakai minä kysyn itsekin itseltäni saman kysymyksen kuin kaikki tuttavani: kuka tuon kaiken syö? Mihin minä kaiken omenasoseen tai luumuhillon (ei tullut kylläkään hilloa, vaan epämääräistä keitonomaista löysää... jotakin. Harmittaa.) käytän? Alan ehkä elää puurolla tulevaisuudessa itsekin, tai vaihdan aamiaisruisleipäni maustamattomaan jogurttiin, mysliin ja hillo(hko)on.
Ja nyt vielä toistaiseksi hilloan vain hedelmiä ja marjoja. Entäs ensi vuonna, kun hyötypuutarhakin alkaa tuottaa - toivottavasti, ehkä - satoa? Meillä EI ole kellaria. Meillä EI ole maakellaria. Meillä EI ole kylmiötä. Voi, kunpa pystyisin rakentamaan sellaisen hyötytarhan, jonka tuotteet saamme syödyksi kevään, kesän ja syksyn aikana niin, että mitään ei tarvitsisi säilöä. Silti pohdin jo tänään sitä, minkälaiset säilykkeet ja säilöttävät sopisivat yhteen usein syömämme thai-ruuan kanssa. Josko kasvattaisin pihalla jotain siihen sopivaa? Ja mitä se voisi edes olla? Meillä kun papaijat ja mangot eivät niin kukoista...
Kuten näkyy, mietin ehkä vähän liikaa asioita etukäteen. Go with the flow on ystävättäreni (heissan!) tunnus tälle syksylle, ja tuloksia on syntynyt mitä huikeimmassa määrin. Ehkä minäkin vain katson, mitä ensi keväänä tuleman pitää ja huolehdin vasta sitten säilönnästä.
Vielä on kuitenkin pari kiloa luumuja ja USEITA kiloja omenoita odottamassa käsittelyään. Puhumattakaan niistä raparperinpaloista, puna- ja mustaherukoista sekä karviaisista, jotka on hätäratkaisuja pakastettu odottamaan mielekästä käyttöä.
Soppa ja soosi -osasto avautuu siis jälleen huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti