Herra Miehellä ei ollutkaan keuhkoputkentulehdus, vaan influenssa. Samoin kälyllä, oletan. Niinpä jouluaattona pystyssä olivat lasten lisäksi vain lankomies ja minä. Sairastupajoulua pyöritettiin langon ja kälyn huushollissa. Käly pysyi sen verran pystyssä, että saimme joulupöydän katetuksi, ja - aah - jouluaterian käyntiin. Välillä viihdytimme lapsia, joille jouluruoka vielä oli hotkis-hotkis -osastoa ja jotka halusivat kipin kapin poistua pöydästä jännittämään pöksyt täristen pukin tuloa.
Minäkin, maailman hiiiiiiitain syöjä, sain juuri ja juuri kinkun viimeisen siipaleen huuhdeltua superherkullisella punaviinillä alas ennen kuin pukki kolkutti ovella ja käynnisti hurjan härdellin. Lahjapaperit lensivät kaaressa, kun esiin kaivettiin nukkeja ja sormiskeittilautoja (voi aikoja!), keinulampaita ja jääkiekkokypäriä. Yritin melko pitkälle pysyä perässä siitä, mikä EV:n lahja keneltäkin tuli, mutta jossain vaiheessa tarkkaavaisuuteni herpaantui millisekunniksi, ja peli oli menetetty. Kortteja lojui papereiden seassa huiskin haiskin, eikä auttanut muu kuin tänään kerätä ylpeyden rippeet ja kiitellä antajia lahjoista kysyen "Mitäs siinä sinun paketissasi olikaan...?"
Itsekin olin ollut ilmeisesti jossakin vaiheessa vuotta muutakin kuin nalkuttava vaimo ja ärjyvä äiti, sillä paketeista paljastui pari ihanaa puutarhakirjaa - Sailan kirja mulla jo on ;-), huikean hienot tanskalaiset (HM kävi Kööpenhaminassa työmatkalla ja toi näköjään muutakin kuin joulukuusenpalloja) kynttilänjalat, iki-ihania Kivi-tuikkulyhtyjä ja sukunimeni mukaista lasisarjaa edustavat äärimmäisen kauniiit kuohuviinilasit, muun muassa. Sekä sarjakuvien neron, Don Rosan, uusin Aku Ankka (vaikka kai hän Roopea mieluiten piirtää) -sarjakuvakirja.
Niitä sitten vielä illalla kotiinpaluun jälkeen ihastelin, Herra Miehen valuessa taudissaan pitkin sohvanpohjia.
Joulupäivän aamu valkeni vasta lähempänä kahdeksaa, ONNEKSI, sen verran myöhään EV illalla nukahti. Sai sentään melkein kymmenen tunnin unet. EV siis, en minä ;-/ Uusien lelujen kanssa touhuaminen alkoi saman tien, kun juuri ja juuri valo lapsen silmäluomien raosta sisään paistoi. Siinä meni jääkiekkopelin testaus uusi kypärä päässä, ja sittemmiin on koottu puulaivoja ja rakennettu hillittömiä Lego-rakennelmia, testattu niitä käsittämättömiä sormiskeittilautoja ja aloitettu koko rumba alusta uudestaan. Kunnes joulurauha laskeutui perheeseen mitä "riemastuttavimmalla" tavalla: EV:llekin nousi kuume. Nyt täällä makaa Iso Mies ja Pieni Mies vällyjen alla, krohiseva kuorsaus kuuluu viereisistä huoneista.
Minä olen seissyt hellan ääressä kutakuinkin siitä lähtien, kun palasin apteekista puolen päivän jälkeen, käytyäni hakemassa HM:n tropit (ja itselleni ennaltaehkäisyksi c-vitamiini - sinkki -yhdistelmäpillereitä taudin torjuntaan). Päiväruokaa, kinkun paistoa, bataatti-sinihomejuustolaatikkoa (nannaa!!!), kinkun kuorrutusta, punaherukkakastiketta kinkulle...
Vasta EV:n nukahtamisen jälkeen sain tarttua joululahjaksi yhteisesti siipan kanssa saamaamme sarjakuvakirjaan, ja kaataa itselleni seuraavan lasillisen samppanjaa. On ollut tyystin erilainen joulu kuin kuvittelin - onneksi ehdin fiilistellä ennen pyhien alkua :-) En minä omaa osaani silti valita, kyllä ruuanlaitto omilleen on aivan superihanaa puuhaa. Miesteni puolesta olen pahoillani, vaikka EV ehtikin saada joulultaan täydellä teholla sen, mitä odottikin. HM ei ole mikään jouluihminen, joten hän sairastaa vaan, onneksi myös syö. Ruuat nimittäin olivat aika herkullisia.
Lohirulla onnistui hienosti, kylmäsavupororulla myös. Limettisilakat ovat aivan fantastisen raikkaita, vadelmasilakat ihanan etikkaisia, pienellä, herkällä vadelmatwistillä sävytettyjä. Ikirakkauteni valkosipulisilakat jäivät tässä kisassa täysin yllättäen kolmanneksi! Ja vaalealla glögillä maustettu graavilohi on aivan jumalaista, vaikka glögi on alkoholitonta mehuglögiä. Omena-pähkinächutney meni kinkun kanssa yhteen kuin Fred ja Ginger, ja mädit punasipuleineen, smetanoineen olivat... aina yhtä taivaallinen alkupala. Hurraa, venäläinen keittiö!!!
Yömyssyni, kermalikööri, lepää tyynenä lasissa vierellä, kun kirjoittelen näitä viimeisiä rivejä tältä päivältä. Vaikka jouluaatto on takana, nyt jo joulupäiväkin, joulutunnelma onneksi on pysynyt talossa. Ihana rauha ja raukeus leijuu huoneissa, vain vieno nuhakuorsaus pitää ääntä hiljaisissa huoneissa. Kynttilät on sammutettu tai itsekseen sammuneet, joten ehkä minunkin olisi syytä sammuttaa oma valoni ja siirtyä unten mielenkiintoiseen maailmaan. Toivottavasti tänä yönä pääsen puutarhaani sen parhaassa vihreydessä ja näen, miten viime kesän työt ovat muuttuneet ihanaksi kukoistukseksi.
Tulethan, kesä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti