Taas on mennä vilahtanut monta päivää ilman päivitystä tänne. Newsflash: minulle ei kuulu mitään.
Osasyynä radiohiljaisuuteen on appivanhempien tänään päättynyt visiitti, mutta yllättäen lienen myös hieman joulu- ja yleisessä kodinsisustusdepiksessä. Pää raksuttaa haaveita haaveiden perään, mutta reaalielämä lyö niitä avokämmenellä. Harmittaa.
Etukuistille lähdin kuitenkin realiteeteista huolimatta yrittämään Uutta maailmanjärjestystä. Meillä kuisti on se paikka, jossa riisutaan kengät ja päällysvaatteet, ja jossa säilytetään kenkiä, kuntopyörää ja kukkamultaa. Se ei ole mikään erityisen "tervetuloa meille" -toivotus, vaan näennäisestä tilavuudestaan huolimatta yksi ahtauden kiteytymä. Olen joskus nähnyt kuistin paikkana, joka on vaalea, ja jonka seiniä kiertävät jotkut kätevät, sekä kenkien että muuhun säilytykseen soveltuvat istuinpenkit.
Kuistilla pidetään kuitenkin alkukevään ajan myös itäneitä siemenkylvöjä, ja ne vielä toistaiseksi ovat tarvinneet ikkunalautoja olemassaoloonsa. Yhdistelmä istuinpenkit - ikkunalaudat aiheuttaisivat kolhiumia takaraivoihin, joten sen toteuttaminen on toistaiseksi hieman jäässä. Ehkä joskus rikastun ja lakkaan köyhtymästä, jolloin voin hankkia parikymmentä hyllyksi soveltuvaa kapeaa lasilevyä ikkunoiden eteen eikä ikkunalautoja sitten enää tarvittaisi. Mitähän lasi muuten maksaa? Ehkä minun olisi syytä selvittää sitä joskus :-P
Toinen "antiteesi" on se, että kuistimme ei ole vaalea, vaan jollakin vaaleanyritelmää muistuttavalla kuultavalla pintakäsittelyaineella kertaalleen vedetyn mäntypaneelin värinen. Tämä ongelma poistunee heti, kun maalauskelit taas alkavat: herrojen jonakin aamuna poistuttua omiin puuhiinsa minä otan ja aloitan katosta. Mutta se on vasta ensi keväänä.
Kuntopyöräähän siellä ei pitäisi olla laisinkaan. Kun kuitenkin sellainen on talouteen hankittu, sille piti keksiä paikka, jossa se häiritsisi mahdollisimman vähän talon emännän esteettistä silmää, ja jossa sen käyttö olisi suurinpiirtein siedettävää. Viileällä kuistilla polkeminen todella on siedettävää niiden ensimmäisten minuuttien jälkeen, jolloin keveissä tamineissa tuppaa vähän viluttamaan (kuistin keskilämpötila yksinkertaisten ikkunoiden myötä ei juuri 20:aa korkeammalle nouse). Esteettinen silmä kärsii sen sijaan helvetin tuskia aina, kun se osuu pyörään, ja sitä tapahtuu päivän aikana aika usein, koska sen ohi mennään ulos ja tullaan sisään. Siinä se töröttää, ja usein sen sarvista vielä roikkuu enimpiä kosteuksia haihduttavia puutarha- tai ulkoiluvaatteita...
Sitten on tämä ikuinen kerääntymisongelma. Säilytys- ym. elementtien väriskaala ulottuu tällä hetkellä valkoisesta huonekalulevystä vaalean pyökkipinnan kautta antiikkipetsattuun (josta löytyy punertavaa ja harmahtavaa versiota). Meillä ei siis eteiskalusteilla pröystäillä. Olisi somaa, jos kaikki kalusteet olisivat edes auttavasti samaa sävyä, tyylistä puhumattakaan, mutta ei.
Näitä "tyylittömiä" kalusteita minä tänään kuitenkin pyörittelin eri paikkoihin. Lopputuloksena on... edelleen sekalainen seurakunta, mutta ehkä hieman paremmassa järjestyksessä. Innostuksen puuskassa lähdin käymään Ikeassa, josta yritin löytää antiikkipetsatun värisiä kalusteita, ne kun mielestäni voisivat sopia kivasti tuleviin, oikeasti vaaleisiin seiniin. Olin NIIN myöhässä. Sen sävyisiä tuotteita ei ole enää myynnissä juuri ollenkaan. Hm. Mä olen vissiin aika hidas (no, sen kyllä tiesin).
Hampton´s / New England -tyylisiä, valkoisia kapineita kauppa tuntui sen sijaan olevan täynnä. Ehkä tykkäisin niistä kotiinkantoon asti, jos niitä ei olisi nyt joka puolella. Koska niitä on, olen pikkuriikkisen individualisti enkä ensimmäisenä halua niitä kotiini. (Haluan ne sitten viimeisenä, jolloin Ikea ja muut ovat lakanneet myymästä valkoisia.)
Jos joku teistä on lukenut toista blogiani, miettii ehkä nyt, miksi en tekisi sopivia kalusteita itse. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, samaa olen miettinyt minäkin. Vaikka en vielä edes OSAA tehdä mitään. Pohdin silti, osaisinko kuitenkin... Enemmän pohdin sitä, miten maailmassa (tai vaikka edes Keski-Uudellamaalla) olevat hylätyt tai muuten ylimääräiset kalusteet saisi tekemään ohimarssia meilläpäin. Siinä niiden marssiessa voisin sitten napata niistä omani asevelihintaan ja olla äärettömän tyytyväinen löytöihini.
Hm. Taidan lähteä näkemään unia elähdyttävästi sisustetusta, tervetulleeksi toivottavasta kuististani. Siihen saakka kompastelen tavaroihin ja satutan silmäni kuntopyörää katsellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti