Paljon onneaa vaan, paljon onneaa vaan...

Eka Vekara aiheutti aamusella meille lähes hysteerisen naurukohtauksen, kun hän luki aamiaispöydässä lehdestä päivän nimipäiväsankarin. Hän oli hetken omissa mietteissään, ja alkoi yhtäkkiä laulaa: "Paljon onnea vaan..." Me siinä kysymään, että miksikäs sinä onnittelulaulua laulat. Hän sanoi, että tänään on maitopurkin nimipäivä.

Voitkos sitä laittamattomammin sanoa...

Muutenkin viikonlopussa oli (puutarha)juhlan tuntua, kun lauantaina kiertelin Sailan kanssa ympäri läntisen pääkaupunkiseudun puutarhamyymälöitä. Eihän siinä auttanut mikään: kassikaupalla tuli ostoksia. Muttako ihan eurolla sai perennoja. Sehän on pelkkää säästöä. Ja kukkasipuleitakin sai neljä kolmen hinnalla, ja muissa oli punainen hintalappu, ja aurinko paistoi ja oli mukavaa saada hörpättää toisen puutarhahörhön kanssa pöytiä kierrellen.

Osa saaliista. Takimmainen kaunotar on valkolatva, Eupatorium rugosum 'Chocolate', jonka ostimme Sailan kanssa vähän niinkuin "puoliksi", mutta eipä siitä ollutkaan jaettavaksi vielä tässä vaiheessa. Tyvi oli niin tiivis, että en uskaltanut alkaa halkaisuhommiin.

Edessä on vasemmalla joku heinä, jonka nimen näköjään olen unhoittanut saman tien. Sillä oli hienot viininpunaiset huiskilokukinnot, joten sopinee paikalleen valkolatvan viereen. Uskaltaisinkohan väittää sitä lännenhirssiksi, Panicum virgatum?

Keskellä ja oikealla on täydennystä heucheravalikoimaan. Keskimmäisessä ei ollut nimilappua, oikeanpuolimmainen on 'Marmalade'. Keskimmäinen muistuttaa 'Miraclea', mutta minusta siinä on leveämpi vihreä reunus kuin ko. lajikkeessa, ja purppurainen osa on vähän läikikäs, ja 'Miraclessa' on mielestäni tasaisen purppurainen lehti.

Tässä vielä keijunkukat vierekkäin. Somia, eikö? Vaikka yleensä en halua lähteä keräilemään mitään juttuja, pakko on tunnustaa, että heucherat ovat vieneet sydämeni, ja ostan niitä mielelläni lisää. Niiden lehtimuodot ja -värit ovat niin huikean vaihtelevia ja kiinnostavia! Kukat joko ovat tai eivät ole kauniita, suurimmassa osassa mielestäni eivät. Leikkaankin joistakin kukkavarret surutta pois. Lehdissä on näiden arvo minulle, samoin kuin kuunliljoissa.

Suurimman omenapuun alle halusin siirtää tuoksukurjenpolven jakopaloja, jotta kaikenmaailman rikkaruohoyritteliäät pysyisivät kauempana. Kaivelin siitä sitten muutaman paikalleen asettuneen voikukan ynnämuun pois, ja mitä vanhat silmäni näkivätkään: helmililjojen lehtiä ihan reilut kimput! Hei, tyypit, nyt on syksy!!

Toivottavasti reppanat eivät innostu liikaa näistä lämpimistä, mitkä meitä tämän viikonlopun aikana hellivät. Olihan se: 22 astetta perjantaina auton mittarissa, kun ajelin töistä kotiin. 16 astetta lauantaina puutarhakierroksella ja ... - 1,3 astetta tänä aamuna kello seitsemän.

 Lämpöaalto sai aikaan sen, mitä salaa varovasti toivoin: yksi syyskimikeistä avasi kukkansa. Tämä on minusta niin äärettömän kaunis, että piti ihan pitkäksi aikaa pysähtyä ihastelemaan. Ja kun tätä iloa saa varsin harvoin kokea, vietin vielä erityisen hetken ihan sen kunniaksi.

 Herkkä ja häikäisevän valkoinen!

Tässä vielä illan kuva-arvoitus: veikatkaapa, mitä tuossa on?

Sehän on 'Blue congosta' tehtyä perunamuusia, vatkaimen jäljet vielä pinnassa. Oli niin hämmentävän näköistä tuotosta, että oli pakko räpsäistä kuva.

Ulkonäkö ei parantunut sekaan silputulla persiljalla... miettikää nyt tuohon vielä kirkkaanvihreät pilkut. Mutta maku oli kyllä herkullisen perunainen!

Kyllä minä pikkuhiljaa alan ymmärtää, ettei kyseinen lajike ole saanut aikaan massahysteriaa, erikoisuudestaan huolimatta. Eihän tuosta kyllä hirveästi vesi kielelle herahda :-D