Tänään oli hieno päivä! Puutarhaharrastelijakollega kävi kylässä. Sitä ei todellakaan tapahdu joka päivä, joka viikko tai edes joka kuukausi (hyvä, jos kerran kaudessa!), että saan kävellä pihalla, pysähdellä kukkapenkkien äärelle, patsastella pää vinossa ja joku on juttukaverina. Siis joku sellainen, joka on oikeasti kartalla siitä, mistä minä puhun. Kiitos Anne, kun kävit!
Puutarhaharrastelijakollegatapaamisissa (tuossa sanassa on 39 kirjainta, pankaapa paremmaksi) on se hyvä puoli, että ketään ei väsytä, vaikka käyn läpi ja esittelen joka ainoan kasvin. Voimme yhdessä aprikoida, ovatko värivalinnat onnistuneita, sopivatko vierekkäin asetellut kasvit sitten lopultakaan yhteen (minulla on liikaa hopeanvärisiä tai harmaanvihreitä kasveja vierekkäin), miten sisääntulo tulevaisuudessa voisi kaareutua ja miten takapihalle saisi siitä kulkemaan polun. Ja jos kyläilevä kollega sattuu olemaan niitä, joita on vuosien varrella (voin jo sanoa "vuosien"! Wau!) taimivaihdoissa tavannut, on ilo kertoa, mitä juuri häneltä saaduille kasveille kuuluu.
Vierailuissa on vain yksi haastava puoli. Siitä usein seuraa mittavaa siirtojuoksuttelua. Yksi kasvi lähtee ensin, sen paikalle siirtyy toinen. Sitten pitää väljentää tuosta ja täyttää tätä, koska vieras toi tullessaan kasveja. Joko etukäteen sovitun mukaisesti tai iloisena yllätystuliaisena. Tämän päivän visiitti poiki kumpaakin. Nyt kastelen valkoista pihasyreenin alkua sydämeni kyllyydestä ja toivon, että se asettuu uuteen, pohjoiseen kotiinsa. Elleninneilikat tekivät tilaa valkoiseksi ja vaaleanpunaiseksi veikkailluille palavillerakkauksille. Ennen kuin saatoin siirtää neilikat, minun oli kantattava penkki (ihan kaikkea en eilen jaksanut rouskuttaa) ja saatava niille lisää tilaa. Nyt ovat ihan päivänliljojen edessä. Kukkivat ehkä kohta... ihanaa valkoisuutta on toivottavasti luvassa runsaasti.
En osaa tarkkaan sanoa syytä, mutta jotenkin kaipaan valtavasti pihaan valkoista. Se ehkä tuo tarvittavaa valoa ja hohtoa kukkapenkkeihin, ja valkoiset kukat näkyvät hienosti hämärässäkin. Hopeansävyiset kasvit ovat samasta syystä kuuluneet suosikkeihini jo pitkään, ja niitä pihasta löytyykin aika tavalla. Valkoisia kukkia sen sijaan on tavattoman vähän. Nyt on niiden aika! Kuulettehan, sinnetänne talonkulmapenkkiin heitellyt myskimalvan siemenet. Nyt on valkoisten kukkien aika! 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, saa tulla! Laitoin siemenille mallinkin viereen, minulla nimittäin jostain syystä on yksi myskimalva. Olletikin se on jonkun taimivaihdon tulosta, ja sieltäkin niitä ylimääräkasveja, sillä kirjanpitoni ei kyllä avaa asiaa yhtään. Ja olletikin malva on valkokukkainen, tuskin olisin vaaleanpunakukkaista mukaani napannut.
Tänä keväänä olen ensimmäistä kertaa sitten tähän pihaan astumisen (nyt on neljäs kesä tulossa) ajatellut, että tästä tulee ehkä ihan nätti. Kasveja alkaa olla jo aika runsaasti, ja osa on jo ns. kypsässä iässä. Pihasta näkee ehkä vähitellen sen, mitä olen tehnyt ja saanut aikaan. Vaikka joku teksti taaksepäin kauhistelin paljasta maata, ja vaikka sitä on edelleen, en enää juokse paniikissa puutarhamyymälästä toiseen ja yritä mielikuvitella, miten mikäkin myymälässä tarjolla oleva houkutus asettuisi pihaamme. Onneksi omatkin kasvit kasvavat näin kesän lähestyessä.
Tähän saakka olen kerännyt erilaisia lajeja ja lajikkeita. Nyt alan olla ehkä siinä vaiheessa, että mielummin täydennän olemassa olevaa kuin hankin mitään uutta. Muhkeutta kaipaan! Ja pientä uudelleenjärjestelyä... Nyt on tilanne jo se, että pihalla on, mistä ottaa ja mitä siirtää. Ensimmäisenä valmistunut sini-valko-vihreä-violetti penkkikin alkaa kaivata pientä ravistelua. Ehkä sitä voisi jopa pienentää? Tai muuttaa sen muotoa pehmeämmäksi? Entä, jos hakisin siihen erilaista korkeusvaihtelua kuin mitä siinä nyt on? Pitäisikö ottaa puutarhaystävien muinaisesta vinkistä kiinni ja istuttaa siihen muutama havu?
Voi herranjestas, tästä ei tule loppua millään. Huomenna taas pihalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti