Se on IHANA. Kertakaikkiaan ykköstyökalu (vai kakkonenko se nyt on talikon jälkeen?). Sisälläni piilossa olevaa pilkunviilaajaa ilahduttaa niin äärettömästi, kun istutusalueiden reunat ovat tsup-tsup siistit. Naks vain katkeaa nurmikon vaellus kohti arvokasveja (no on ne mulle arvokkaita!), eikä tarvitse edes paljon ponnistella.
Ponnistelu alkaa vasta sitten, kun pääsen kitkemään voikukkia, rönsyleinikkiä, tulikukkia ja juolavehnää niiden arvoasukkien väleistä. Ennen kuin jotakin asioista ymmärsin, kompostoin iloisesti lauleskellen kaiken pihalta irrotetun, mukaan lukien kaikkien edellä mainittujen juuren- ja varrenpätkät. Kompostointituotoksen levittelin pensaiden alle seuraavana kesänä... ja tänä kesänä kerään sitten juuren- ja varrenpätkistä kasvaneet miljoonat rikkakasvit taas pois. Minulta se ei tekeminen puutarhassa lopu :-) Olen keksinyt ikiliikkujan.
Ei vainkaan. Kyllä minä jo tähän pihanomistajaikään mennessä olen oivaltanut, että rikat menevät roskiin ja ruohotuppaat sinne kompostiin. Kärsin nyt tyhmäninnokkuudestani kertaalleen, mutta toivottavasti en enää toiste. On se sen verran tympeää puuhaa kaivella viisisenttisten voikukkien kolmekymmentäsenttisiä juuria kurjenpolvi-istutusten seasta ja alta. Siinä saa kapeateräinen istutuslapio kyytiä. (Sillä on muuten yllättävän hyvä kaivella juuria.)
Huomiseksi luvattu vesisade (ellei tule lunta tai räntää; voi helevettiläinen tätä kevään pituutta!!) nostanee seuraavan rikkasukupolven esille, joten tuota melkein 10 metrin mittaista penkkiä saanen kaivaa vielä aika monesti tänä kesänä. Vaan on siinä onneksi nätisti kantatut reunat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti