Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 8. toukokuuta 2010

Just another day in paradise.

Sinne meni. Suurin osa kevään siemenkylvöjen tuloksista on nyt maassa. En minä jaksanut niitä enää juoksuttaa edestakaisin. Etelänruusuruohot ja ristikit ovat paikoillaan, samoin postimyyntiperennoista päivänliljat. Siirsin yhden maksaruohon, jaoin ruukussa maassa kasvavaa viiruhelpiä toiseenkin isoon ruukkuun ja kaivoin ne takaisin maahan ruukkuineen päivineen, eivätpä leviä ihan minne sattuu. Pikkukurjenmiekkojen paikkaa on vielä pohdittava, joten ne täytyy huomenna ottaa pusseista ja istuttaa väliaikaisesti ruukkuihin.

Mitäs muuta tapahtui...? Hirvittävä määrä patsastelua, mittailua ja arviointiseisontaa pää kallellaan.

Laitoin hiekan ja soran sekoitusta valkoisten punatähkien istutuskuoppiin ja tökkäsin nekin maahan. Tämän ohjeen sain myymälästä, josta kasvit ostin. Vinkki tuli könttäsavimaan omistajalle tarpeeseen. Vasta jälkeenpäin tajusin, että nyt penkissä on vierekkäin punatähkiä, siperiankurjenmiekkaa ja viiruhelpiä. Kaikilla on hyvin kapeat, heinämäiset lehdet. Aikani potkin itseäni nilkkaan huonosta asettelusta, kunnes huomasin, että voin napata kurjenmiekan ylös ja siirtää sen toiselle puolelle penkkiä, jättipoimulehtien taakse. Ne näyttävät paremmilta yhdessä. Paitsi että siinä vieressä taas on päivänlilja... voi räähkä. Onneksi en vielä siirtänyt iiristä. Pitää ottaa vielä yksi mittaustauko. Hmm... jos sinne laittaisikin vielä pari jättipoimulehteä kasvamaan, ja iiriksen nousemaan niiden keskeltä? Vähän niinkuin suihkulähde ja veden kuohut? Voisi olla aika kiva. Ja silloin poimulehti olisi iiriksen ja päivänliljan välissä.

Eilen pähkäilin sitä talonkulmapenkin keskipistettä. Laitoin sen punaisen ajatuksen innoittamana sametinpunaisiksi mainitut 'Anzac'-päivänliljat siihen. Tuumasin, että niiden taakse voisi hankkia kirkkaanpunaisia syysleimuja. 'Starfirea' minulla on toisaalla, ja niiden lehtien purppuransävy sopisi penkkiinkin, mutta ne ovat ehkä vielä liian pieniä jaettaviksi. Siirtäisinkö? Sitä pitää miettiä.

Etummaiseksi pitäisi sitten keksiä jotakin kesä-heinäkuussa kukkivaa punaista. Jaloangervo voisi olla hieno, mutta se kukkii aika lailla yhtä aikaa päivänliljan kanssa. Korallikeijunkukka voisi olla sopiva kukkimisajankohtansa puolesta, mutta ovatkohan sen kukat liian hennot herättääkseen "wau" -efektin? Ehkä eivät, jos niitä on runsaasti. Kukan väri on aika hieno.

Oi voi, taas lähti raha kulumaan.

Ei kommentteja: