Niin oli komea kesäinen päivä tänään, että otsa paloi. Oma on syy; en mitenkään kyennyt suojaamaan päätäni lippiksellä tai hatulla, enkä todellakaan halunnut laittaa myöskään suojakertoimia. Päinvastoin: istuin portailla naama niin pitkällä kohti aurinkoa kuin kaula ylsi ja sielu antoi periksi ilman, että tarttee hävetä. Siinä join kaffetta ja vain tuumailin. Oli aivan ihanaa!
Onkohan kenenkään muun puutarhanhoito yhtä runsaassa määrin tuumailua kuin minulla? Välillä tuntuu, että patsastelen ja seison pää kallellaan enemmän kuin teen mitään hyödyllistä tai järkevää. Ja kun vielä seison piiiitkiä aikoja samassa paikassa, samaan kohtaan tuijottaen... Toivon todella, että pääni yläpuolella näkyy se ajatuskupla, jossa hammasrattaat rupsuttavat minkä ehtivät, muuten naapurit ja ohi ajavat saattavat kertakaikkiaan mielessään hyllyttää minut käyttökelvottomien osastoon.
Mitähän minä sain aikaiseksi? Nostin henkitoreissaan kitkuttavan mantelityräkin ylös ja laitoin sille lisää hiekkaa istutuskuopan pohjalle (olen päättänyt, että se selviää meillä hengissä), istutin lyyrasalviapienokaiset talonkulmapenkkiin, ruukutin kuuruohon taimia tulossa olevia taimivaihtotapahtumia silmällä pitäen - kaikki irti lähtevä on otettava, sillä omallakin pihalla on sitä paljasta maata ja kasveja siirrettäväksi eikä ylimääräistä juuri ole.
Ihanko kaiken tuon jaksoin tehdä? No huh huh. Ei ole kumma, että niin hirveästi väsyttää :-)
Huomenna sitten enemmän. Ellei lämpöaalto vedä veteläksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti