Tämän viikon helle on sekä hellinyt että kärventänyt (hihaton toppi vaihtui loppuviikolla aika sutjakasti Kotipuutarha-lehden vihreään t-paitaan), mutta ennen kaikkea se on saanut kasvit hullaantumaan. Joka puolelta pukkaa kukkaa.
Helmililjat ovat jo menossa, narsissit ja tasetit kukkivat. Heuchera 'Mint frost' tekee kokoonsa nähden huikean pitkiä kukkavarsia. Äsken huomasin, että yksi valkoisista punatähkistä on kasvattamassa kukkavartta.
Rusokirsikka kukki jo. Punavihma sen alla aloittaa ihan tuossa tuokiossa. Sammalleimuissa on reilusti kukkia, rönsyleimustakin löysin yhden auenneen nupun. Lapsukaisosastolla koreatörmäkukissa, toisessa heidinkukista ja arovuokossa on nuppu(ja). Se hopeatäpläpeippi, jonka tumman vihreässä lehdessä on hopeinen raita, kukkii aivan raivoisasti. Kokonaan hopealehtinen kaverinsa on aivan myöhässä, siinä on juuri ja juuri ehkä havaittavissa nuppusia.
Virpiangervot räpsähtävät auki ihan kohtsiltään, samoin tuoksumatarat niiden alla ja vierellä. Vuorenkilvet, kevätkaihonkukat ja tarhakylmänkukat ovat kukkineet jo hyvän aikaa; toivottavasti jaksavat vielä hetkisen!
Sekä 'Nelly Moserissa' että 'Westerplattessa' on nuput. Nuput! Kärhöissä! Toukokuussa! Hei haloo. Nyt jonkun pitäisi vähän jarruttaa vauhtia. (Heh, pitää vähän varoa, mitä toivoo. Kolmas kärhö, 'Madame le Coultre' on tainnut tehdä juuri sen. Ei näy, ei kuulu. Pelkään pahoin, että Madame on jarruttaessaan jopa kokenut äkkipyssäyksen ja nitkahtanut hengiltä. Ja se oli kukkiessaan niin kaunis!)
Ihanaiset omenapuut saavat sen sijaan kukkia ihan niin paljon kuin haluavat, ja minä toivottavasti saan nuuhkia niiden suloisen makeaa tuoksua nenä kiinni oksassa (pömmiäiset, pidättehän ääntä kukissa pyöriessänne, ettei tule kollisiota, kiitos. Teidän pölytysoikeutenne voittaisi kuitenkin.). Suomessa olisi kyllä syytä pitää omenankukkajuhlat Japanin kirsikankukkajuhlien tapaan. On se niin huikea näky, kun puut ovat valkoisenaan.
Oma vauhti hiipuu hiipumistaan helteissä. Täällä siis on oikeasti ollut helle. Kitkin pahasti rikkaruohottuneen mansikkamaamme männäpäivänä, sinä, jolloin oli kaikkein kuuminta ja tuuli kaikkein vähiten. Voi että oli mukavaa :-/ Tai miten sen nyt sanoisi... se oli oikeasti ainakin aika palkitsevaa, vähän niinkuin se ikkunoiden pesu. Lopputulos on himppasen erilainen kuin lähtötilanne. Nyt meillä on 24 mansikkaa eikä yhtään näkyvää rikkaruohoa. Ennen saattoi aavistaa, että tuossa ryteikössä kasvaa myös namimarjoja (eli epähedelmiä).
Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Nyt täytyy keksiä kate tuppaiden alle, etteivät sadekelit sotke marjoja aivan mutaisiksi. Milläs katat? Mansikkakangas on järkyttävän rumaa, varsinkin meidän harvaan istutetussa penkissä, olkea ei ole ihan lähettyvillä, ainakaan ilmaiseksi. Sanomalehteä ja haketta / sahanpurua / lastua? Kuorikate maksaa maltaita suhteessa tarpeeseen. Ärk. Sääkin on "sopivasti" huononemassa.
Mitäs vielä? Haahuilua ja seisoskelua pää kenossa. Siementaimien istutusta / uudelleenruukutusta. Kaikkea sellaista, mihin ei tarvita oikean jalan pikkuvarvasta (kuuden tunnin konttailu mansikkapenkissä ei tehnyt sille kovin hyvää. Luulin, että konttaamiseen ei tarvita varvasta, mutta niinpä vain tarvittiin, tai ainakin sitä oli hiivatin hankalaa asetella ei-kivuliaaseen asentoon.). Vettä on kulunut litrakaupalla, ja kaikki on tullut hikenä ulos. Voisiko lämpö sulattaa läskitkin, kiitos?
Huomiseksi on luvattu sadekuuroja. En voi olla hirveän pahoillani. Istutukset huutavat vettä, jota minä nihilisti en niille anna (paitsi juuri istutetuille), paljas savimaa kovettuu kiveksi, maailma peittyy keltaiseen siitepölyyn, jota ei huomaa ennen kuin vahingossa, puolihuolimattomasti, pyyhkäisee keittiön tason pintaa avoimen ikkunan edessä tai ajaa autolla vastavaloon.
Veden annosta puheenollen: lumisadepäivänä ostamastani kolmesta valkokukkaisesta siperiankurjenmiekasta sekin, joka oli käytännössä pelkät hyvät juuret, on alkanut kasvaa. Hurraa!!! Nyt kun saadaan vielä viides 'Pandora´s box' nostamaan lehdet maanpinnalle, kaikki on niin hyvin kuin tämän kevään töissä ja hankinnoissa voi olla.
Talvitappioita yritän olla ajattelematta kovin paljon, ja toivon - taikasauva, heilahdathan - että kärhö, särkynytsydän, kaksi syyskimikkiä ja ne surkeat pienet heucherat elpyvät elävien kirjoihin.
Ehkä ne nousevat pinnalle huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti