Mieti, mitä haluat. Voit saada sen. Osa 3

Jälleen kerran tuo tuli todistetuksi (syyskuun teksteissä todisteltiin osat 1 ja 2).

Vein Herra Miehen aamulla töihin Helsinkiin, kun bussiaikataulut ja aamun menot eivät olleet synkassa. Jo lähtiessä pohdin, kävisinkö paluumatkalla Plantagenin kautta katsomassa, mitä siellä on tarjolla. Vielä oikeaa risteystä kotimatkalla lähestyessäni arvoin, käännynkö vai enkö käänny. En sitten kääntynyt, en tiedä, miksi.

"Omasta" rampista ulos ajaessani sain yhtäkkiä päähäni palata takaisin päätielle ja tehdäkin se mutka Kodin Terraan Tuusulassa. Sinne minulla ei ollut kertakaikkiaan mitään asiaa, mutta niin vain ajoin pihaan saakka. Haahuilin hetken aikaa lehtihyllyjen ja joulukoristeiden luona varsin päämäärättömän näköisenä, ja pikkuhiljaa valuin kohti puutarhahuonekaluja, lyhtyjä, köynnöstukia ja vesimittareita. Olin siellä paikkeilla vissiin liian lähellä ovisensoria, sillä liukuovet kasvipuolelle avautuivat yhtäkkiä, ja mitään sen tarkemmin ajattelematta lompsin ovista läpi.

Kattotelineistä roikkui jo suloisia havupalloja, hyllyillä oli kanervia ja muita ulkokasveiksi ajateltuja, talveksi unten maille kääntyviä / kääntyneitä perennoja myytiin puoleen hintaan, samoin kaikkia puita ja pensaita. Haahuilin pensashyllyjen välissä (ei niin mitään asiaa sinnekään), kun silmiini osui kyltti "keltakirjokanukka".

Höh! 8-o Siinä niitä oli. Alle kahdeksan euron hinnalla, josta siis vielä puolet sai pois. Mitäs sitä ihminen muuta voi tehdä kuin ostaa tarjolla olevista parhaimman näköisen puolimetrisen pensaan 8. päivänä marraskuuta. Hohhoijaa... Äly hoi!

Linnunruokapötkylät ja taas uusi vesimittari (pakkasen hajottaman tilalle) kärryihin lisäksi, ja kassalle. Kassalla vasta huomasin, että pensaassa kiinni oleva tuotelipare oli valkoinen molemmilta puolilta. No, siinä naisissa sitten yritimme lennossa hinnoitella kanukkaa "Olisko ollut 7,50 tai 7,90", mistä kassa sitten valitsi ystävällisesti edullisemman hinnan ja näpytteli sen puolikkaana kassaan. Sen jälkeen hän löi vielä tuotteen koodin sisään, minkä tuloksena kassajärjestelmä puolitti vielä hinnan siitä 3.75:stä.

Näin siis tänään: sain hankintalistalle (kevääksi!!) laittamani pensaan jo muutaman päivän kuluttua siitä, kun olin valinnut sen tulevaksi takapihan somistajaksi, ja sain sen käytännössä "kaupanpäällisiksi", kuten kassakin itse totesi. Eikä harmittanut yhtään :-)

Paitsi sitten kotona. Pensaan paikalla oli nimittäin edelleen sen tontin vasemman sivun focal point: kompostorituotteen jälkikompostikehikko. Ja nyt tulee rumaa tekstiä, jonka heikkohermoisimmat puristipuutarhurit ohittanevat. Otin talikon ja kottikärryt, latasin ne täyteen aikansa muhinutta massaa, ja vein multaa kukkapenkkeihin maanparannusaineeksi (sijoitteln möhnän sen kummemmin maahan sekoittamatta kasvien väleihin, ihan kylmän viileästi, sään mukaan). Tämäkin siis tänä kahdeksantena päivänä marraskuuta, jona aurinko paistoi ja maa oli koko päivän kuurassa.

Kaikkea en hennonnut kehikosta tyhjentää pois, vaan kun sain kehikon liikkumaan ja siirtymään uuteen paikkaansa muiden kompostikehikoiden viereen - nyt minulla on Oikea Kompostialue - haarukoin lopun massan kottikärryjen avulla kehikkoon takaisin.

Kompostikehikon paikan vieressä kasvava se pihlaja, joka ei marjo, oli reppana kasvattanut juuria kompostimassan sisään, vähän niinkuin "ylöspäin". Hienoja pieniä juuria törrötti ylimalkaisen alueensiivouksen jälkeen surkean näköisinä maasta ylös kuin nälkäiset kädet. Koitin peitellä ne loppukompostilla takaisin edes auttavasti vaakasuoraan, ja ryhdyin sitten varsinaisiin kaivuuhommiin.

Aikani heiluin ja touhusin, sillä maa oli yllättävän savista (tai siis ainahan se on savista, mutta jotenkin olin ajatellut sen olevan juuri tuossa kohdassa jo hieman muhevampaa, mutta ei). Lopulta sain kuin sainkin uutta aarrettani varten sievän kuopan, johon kastelukannulla lorottelin ensin haaleaa vettä ilman pensasta ja sitten haaleaa vettä pensaan tököttäessä jo paikoillaan. "Grow SO well", sanoin Alan T:tä mukaillen, ja olin ihan huippuonnellinen!

Oklahoma!

Jäin suoraan ulos, kun olin vienyt Eka Vekaran päiväkotiin. Aamussa oli jokin erityinen kutina, ja luotin siihen tunteeseen. Tänään on puutarhapäivä!

Aloitin aika varovasti: kannoin ovipielessä töröttäneestä "kerrostalosta" kylmäkäsittelyssä olevat siemenkylvöt yhteen lavakauluksista. Tuumasin, että siellä saavat vettä ja lunta ja muutakin itselleen sopivaa kyytiä (kunhan fasaanit jättäisivät ne rauhaan!). Ja myönnettäköön, ettei kerrostalokaan mikään focal point ole, vaikka se kyllä tämänhetkisten katseenkiinnittäjien linjaa jatkaakin. Korjaan sen kuitenkin sisätiloihin talveksi. Nottei ruostu.

Sen jälkeen menin puuvajaan noutamaan rakastettuni, kanttausraudan, sekä kottikärryt. Nyhdin kaikki rikkaruohot takapihan omenapuiden alla olevasta mulloksesta. Kyllä ne taas näyttävätkin eri siisteiltä. Sen jälkeen alkoi kanttausrauta heilua. Kävin läpi tontin vasemman laidan kaikki istutusalueet (naapurinrouvakin tuli kuikistelemaan aidan taakse: "Mä tulin oikeen kattoon, että mitäs sää nyt siellä touhuat.") sekä eteläreunan ison penkin. Pyörähdin vielä vaaleanvioletin syreeninkin tyven ympäri, kunnes hyytymys valtasi kehon. Armoa, antibiootit!

Sää parani paranemistaan, ja kyllä: 5. päivänä marraskuuta armon vuonna 2010 aurinko lämmitti sitä kohti kääntyneet kasvot. Mittarissa on viisi astetta lämmintä, ei juuri tuule, ja pehmeä, kostea multa siistiytyy kanttausraudalla pelkin käsivoimin. Mitä ei yleensä KOSKAAN tapahdu. Oh, what a beautiful morning!

Vaikka raudanheilutus hyytyi yhdentoista jälkeen, se kelpasi kuitenkin vielä hyvin "entivanhaisen kunnan työmiehen työkaluksi", eli pitämään minut pystyssä sillä aikaa, kun tuijotin ja mietin. Pohdinnan kohteeksi valikoitui kaksi pihan vasemmalla sivustalla olevaa kohdetta: tuleva lipputangon paikka (nykyinen epämääräinen kivikasa, jonka alla on kymmenkunta multasäkkiä auki revittynä, tukahduttamassa kasvillisuutta) sekä pihan sen puolen "focal point" eli pihakiveys-highwayn päässä näkyvä talouskompostorin jälkikompostikehikko.

Lipputangon paikan haluaisin kivetä, ja vaikka muuten en erityisesti kannata esittäviä kuvia tai kuvioita kiveyksessä, siinä jostakin ihmeen syystä näen joka kerta kompassin muodon. Se voisi olla ihan kauhea toteutettuna, mutta... en usko. Minusta siitä voisi tulla hieno. Onneksi sitä on aikaa vielä miettiä, kun aluetta ei ole vielä edes kaivettu puhtaaksi nurmikosta ja muusta rojusta, saati että siihen olisi tehty pohjatöitä tai kiveyssuunnitelmaa, valettu jalkaa lipputangolle tai ostettu itse tankoa. Jonakin vuonna siinä kuitenkin liehuu isännän viiri ja juhlapäivinä siniristilippu.

Kompostikehikon paikkahan vaihtuu heti ensi keväänä, kun muutenkin uusin kompostialueen (=rakennan ITSE ne kompostikehikot, joista olen monta vuotta haaveillut... hehheh). Kehikon vasemmalla puolella on pieni, huomaamaton portti ulos tontilta, ja oikealla puolella kasvaa se pihlaja, joka ei osaa marjoa. Kun kehikko siirtyy, paikalle jää reilu kahden metrin aukko. Nyt olin keksivinäni seuraavaa: portti saa jonkinlaisen köynnöskehikon tai kaariportin somisteekseen, ja siihen laitan kasvamaan kärhön tai kaksi. Lisäksi aukkoon pitäisi saada joku pihlajaa matalampi pensas. Havuakin pohdin, mutta yksikään mieleen juolahtanut havukasvi ei vastannut tarvettani saada siitä kohdasta oikeasti jotakin, johon katse kannattaa pysäyttää. Siispä lehtipensas.

Se ei voi olla kovin leveäkasvuinen, tai sitten sen täytyy sietää leikkausta. Sen pitää olla KORKEINTAAN kolmemetrinen, ei mielellään niinkään korkea. Siinä pitää olla joku juju läpi vuoden, jos suinkin mahdollista, jotta se olisi se "tojooing"-silmiensieppaaja. Kukat olisivat ehdoton bonus, mutta toisaalta pihan sillä puolella kukkii jo kaksi koristeomenapuuta ja yksi syreeni.

Aloin selata puita ja pensaita käsittelevää kirjaa alusta. A: Sirotuomipihlaja? Voisi olla. B: Syrikkä? Ihana, ja syyskukinta on ilman muuta bonusta, mutta se on liian epävarma talvehtija. Cornuksiin asti pääsin, kun sykähti: C. alba 'Gouchaultii', keltakirjokanukka. Ei olisi liian korkea. Olisi ihanan värikäs (kuvauksessa mainittiin lehdissä vivahtavan jopa roosaa), myös talvella kaunis punertavine oksineen. Kirjavalehtisenä, keltaiseen vivahtavana kiinnittänee huomiota kaukaakin. Kestää taatusti leikkausta, jos meinaa rynniä liian lähelle porttia. Kukkii myöhemmin kuin muut pihan puut tai pensaat, ja on sen verran vahvalla itseluottamuksella varustettu, ettei varmasti hermostuisi, jos lähellä kasvavat kärhöt lainaisivat sen oksia kasvutuekseen. (Voisikohan siihen itseensä jopa laittaa jonkun kasvamaan?) Viihtyisi meidän savimaassa, ja tykkäisi aurinkoisesta paikastaan.

Voisiko se olla näin helppoa? No, jos jouluvalmistelut sujuvat kuin itsestään, ehkä tämänkin oli nyt tarkoitus loksahtaa kohdalleen jo C:ssä.

Melkein jo lähdin juoksemaan kohti autoa, mutta siinä vaiheessa onneksi kuitenkin tuijotin kalenteria enkä säätä. Ehkä pensas EI ehtisi enää juurtua... Merkitsen kuitenkin henkiseen kalenteriin huhtikuulle: osta keltakirjokanukka. Oh, what a beautiful day!

Pihlaja ja tuleva kanukka tarvitsevat varmaankin, jos siihen suinkin mahtuu ilman, että kulkeminen estyy, vielä sen kuuluisan kolmannen pyörän eteensä. Aurinkoiseen paikkaan pensaiden eteen löytynee puolimetrinen, rehevä perenna ensi kesänä.

Isompi haaste onkin sitten se portti, ja köynnöstuki / kaariportti sen yhteyteen. Tekisi mieleni rakentaa uusi porttikin (huomatkaa valtava puutyötaitajan itseluottamus), joku sellainen nätti, ja valkoinen. Että sitäkin viitsisi katsella ja korostaa. Ettei muuten ehostuvassa paikassa portti pilaa kokonaisuutta.

No, se on ehkä vasta ensi kesän murhe. Harjoittelen näitä puutöitä siihen saakka muilla hommilla.

Nyt on niin hyvä mieli kuin vain ihmisellä, joka on kontannut hiekka-aavikolla ja lopulta päässyt keitaalle. Sain tehdä puutarhatöitä, tuli siistiä jälkeä, ja keksin jotakin, mitä odottaa (liian pitkän aikaa!!) ensi keväästä.

Suihkulähde on valmis.

Nyt on kasvisuihkulähde tehty. Näen sen jo sieluni silmin: siperiankurjenmiekan sirot lehdet nousevat korkeuksiin jättipoimulehtien keskeltä. Harmi, että kasvit eivät kuki yhtä aikaa; sinisen ja kellanvihreän yhdistelmä voisi olla tosi hurmaava!

Kun kerran aloitin kasvien siirtämisen, siirtelin sitten urakalla. Siinä meni rönsytiarellaa keltaoksakanukoiden alle (miksi IHMEESSÄ en ole keksinyt sitä aikaisemmin???) ja samaan penkkiin aronioiden ja kanukoiden väliin jalopähkämöä. Sen paikkaa juuri tuohon olen jo jonkin aikaa miettinyt; pähkämö täyttäisi sopivasti pensaiden välit, mutta olisi hieman "näkymättömissä". En nimittäin ole aivan varma, pidänkö kasvista silloin, kun se ei kuki; kukkivana se on kyllä soman värinen. Kukat erottunevat kivasti vihertävänkeltaisten kanukanoksien välistä ja epämiellyttävän keltaisen aitamme edestä.

Pidin myös pikkukurjenmiekkojen maahanpanijaiset, niiden paikka kun alunperinkin oli pensasrivistössä pähkämöiden kanssa. Samaan syssyyn pätkin vielä hopeatäpläpeippiä - sitä valko-kirjavalehtistä, jossa vanhemmat lehdet muuttuvat violetti-vihreänkirjaviksi - pähkämöiden ja kurjenmiekkojen väliin maata peittämään.

Kunpa olisi se taikasauva! Haluaisin mahdollisuuden edes kurkistaa tulevaisuuteen ja nähdä, onnistuvatko istutusyhdistelmäni. Välillä onnistun mielikuvittelemaan lopputuloksen - kuten "suihkulähteen" kanssa - toisinaan taas, kuten pensaspenkin osalta - en jotenkin millään näe, miltä kasvit yhdessä lopulta näyttävät.

On oltava rehellinen: kyllä minä heilauttaisin ajankuluakin hieman nopeammaksi. Vaikka niin, että nyt olisikin ensi vuoden toukokuu ja kaikki nyt tekemäni olisi vuoden vanhempaa. Itse olisin tietysti edelleen kakskytviis. Vaimitäsenytoli.