Oklahoma!

Jäin suoraan ulos, kun olin vienyt Eka Vekaran päiväkotiin. Aamussa oli jokin erityinen kutina, ja luotin siihen tunteeseen. Tänään on puutarhapäivä!

Aloitin aika varovasti: kannoin ovipielessä töröttäneestä "kerrostalosta" kylmäkäsittelyssä olevat siemenkylvöt yhteen lavakauluksista. Tuumasin, että siellä saavat vettä ja lunta ja muutakin itselleen sopivaa kyytiä (kunhan fasaanit jättäisivät ne rauhaan!). Ja myönnettäköön, ettei kerrostalokaan mikään focal point ole, vaikka se kyllä tämänhetkisten katseenkiinnittäjien linjaa jatkaakin. Korjaan sen kuitenkin sisätiloihin talveksi. Nottei ruostu.

Sen jälkeen menin puuvajaan noutamaan rakastettuni, kanttausraudan, sekä kottikärryt. Nyhdin kaikki rikkaruohot takapihan omenapuiden alla olevasta mulloksesta. Kyllä ne taas näyttävätkin eri siisteiltä. Sen jälkeen alkoi kanttausrauta heilua. Kävin läpi tontin vasemman laidan kaikki istutusalueet (naapurinrouvakin tuli kuikistelemaan aidan taakse: "Mä tulin oikeen kattoon, että mitäs sää nyt siellä touhuat.") sekä eteläreunan ison penkin. Pyörähdin vielä vaaleanvioletin syreeninkin tyven ympäri, kunnes hyytymys valtasi kehon. Armoa, antibiootit!

Sää parani paranemistaan, ja kyllä: 5. päivänä marraskuuta armon vuonna 2010 aurinko lämmitti sitä kohti kääntyneet kasvot. Mittarissa on viisi astetta lämmintä, ei juuri tuule, ja pehmeä, kostea multa siistiytyy kanttausraudalla pelkin käsivoimin. Mitä ei yleensä KOSKAAN tapahdu. Oh, what a beautiful morning!

Vaikka raudanheilutus hyytyi yhdentoista jälkeen, se kelpasi kuitenkin vielä hyvin "entivanhaisen kunnan työmiehen työkaluksi", eli pitämään minut pystyssä sillä aikaa, kun tuijotin ja mietin. Pohdinnan kohteeksi valikoitui kaksi pihan vasemmalla sivustalla olevaa kohdetta: tuleva lipputangon paikka (nykyinen epämääräinen kivikasa, jonka alla on kymmenkunta multasäkkiä auki revittynä, tukahduttamassa kasvillisuutta) sekä pihan sen puolen "focal point" eli pihakiveys-highwayn päässä näkyvä talouskompostorin jälkikompostikehikko.

Lipputangon paikan haluaisin kivetä, ja vaikka muuten en erityisesti kannata esittäviä kuvia tai kuvioita kiveyksessä, siinä jostakin ihmeen syystä näen joka kerta kompassin muodon. Se voisi olla ihan kauhea toteutettuna, mutta... en usko. Minusta siitä voisi tulla hieno. Onneksi sitä on aikaa vielä miettiä, kun aluetta ei ole vielä edes kaivettu puhtaaksi nurmikosta ja muusta rojusta, saati että siihen olisi tehty pohjatöitä tai kiveyssuunnitelmaa, valettu jalkaa lipputangolle tai ostettu itse tankoa. Jonakin vuonna siinä kuitenkin liehuu isännän viiri ja juhlapäivinä siniristilippu.

Kompostikehikon paikkahan vaihtuu heti ensi keväänä, kun muutenkin uusin kompostialueen (=rakennan ITSE ne kompostikehikot, joista olen monta vuotta haaveillut... hehheh). Kehikon vasemmalla puolella on pieni, huomaamaton portti ulos tontilta, ja oikealla puolella kasvaa se pihlaja, joka ei osaa marjoa. Kun kehikko siirtyy, paikalle jää reilu kahden metrin aukko. Nyt olin keksivinäni seuraavaa: portti saa jonkinlaisen köynnöskehikon tai kaariportin somisteekseen, ja siihen laitan kasvamaan kärhön tai kaksi. Lisäksi aukkoon pitäisi saada joku pihlajaa matalampi pensas. Havuakin pohdin, mutta yksikään mieleen juolahtanut havukasvi ei vastannut tarvettani saada siitä kohdasta oikeasti jotakin, johon katse kannattaa pysäyttää. Siispä lehtipensas.

Se ei voi olla kovin leveäkasvuinen, tai sitten sen täytyy sietää leikkausta. Sen pitää olla KORKEINTAAN kolmemetrinen, ei mielellään niinkään korkea. Siinä pitää olla joku juju läpi vuoden, jos suinkin mahdollista, jotta se olisi se "tojooing"-silmiensieppaaja. Kukat olisivat ehdoton bonus, mutta toisaalta pihan sillä puolella kukkii jo kaksi koristeomenapuuta ja yksi syreeni.

Aloin selata puita ja pensaita käsittelevää kirjaa alusta. A: Sirotuomipihlaja? Voisi olla. B: Syrikkä? Ihana, ja syyskukinta on ilman muuta bonusta, mutta se on liian epävarma talvehtija. Cornuksiin asti pääsin, kun sykähti: C. alba 'Gouchaultii', keltakirjokanukka. Ei olisi liian korkea. Olisi ihanan värikäs (kuvauksessa mainittiin lehdissä vivahtavan jopa roosaa), myös talvella kaunis punertavine oksineen. Kirjavalehtisenä, keltaiseen vivahtavana kiinnittänee huomiota kaukaakin. Kestää taatusti leikkausta, jos meinaa rynniä liian lähelle porttia. Kukkii myöhemmin kuin muut pihan puut tai pensaat, ja on sen verran vahvalla itseluottamuksella varustettu, ettei varmasti hermostuisi, jos lähellä kasvavat kärhöt lainaisivat sen oksia kasvutuekseen. (Voisikohan siihen itseensä jopa laittaa jonkun kasvamaan?) Viihtyisi meidän savimaassa, ja tykkäisi aurinkoisesta paikastaan.

Voisiko se olla näin helppoa? No, jos jouluvalmistelut sujuvat kuin itsestään, ehkä tämänkin oli nyt tarkoitus loksahtaa kohdalleen jo C:ssä.

Melkein jo lähdin juoksemaan kohti autoa, mutta siinä vaiheessa onneksi kuitenkin tuijotin kalenteria enkä säätä. Ehkä pensas EI ehtisi enää juurtua... Merkitsen kuitenkin henkiseen kalenteriin huhtikuulle: osta keltakirjokanukka. Oh, what a beautiful day!

Pihlaja ja tuleva kanukka tarvitsevat varmaankin, jos siihen suinkin mahtuu ilman, että kulkeminen estyy, vielä sen kuuluisan kolmannen pyörän eteensä. Aurinkoiseen paikkaan pensaiden eteen löytynee puolimetrinen, rehevä perenna ensi kesänä.

Isompi haaste onkin sitten se portti, ja köynnöstuki / kaariportti sen yhteyteen. Tekisi mieleni rakentaa uusi porttikin (huomatkaa valtava puutyötaitajan itseluottamus), joku sellainen nätti, ja valkoinen. Että sitäkin viitsisi katsella ja korostaa. Ettei muuten ehostuvassa paikassa portti pilaa kokonaisuutta.

No, se on ehkä vasta ensi kesän murhe. Harjoittelen näitä puutöitä siihen saakka muilla hommilla.

Nyt on niin hyvä mieli kuin vain ihmisellä, joka on kontannut hiekka-aavikolla ja lopulta päässyt keitaalle. Sain tehdä puutarhatöitä, tuli siistiä jälkeä, ja keksin jotakin, mitä odottaa (liian pitkän aikaa!!) ensi keväästä.