Eilen tuli SELLAINEN tunne. Että nyt puutarhakauden voisi sanoa olevan paketissa. Olen oikeastaan vähän pöllämystynyt, sillä tunne tuli yhtäkkiä ja oli aika selkeä. Osa minusta hannasi kovasti vastaan miettien, jos kuitenkin vielä kunnostaisi maan lavakaulusten alueelta, jotta ensi keväänä olisi lyhyempi matka viljelyn aloittamiseen.
Olisihan se hyvä, että kaikki tuollainen olisi valmiiksi tehtynä. Se kanttaaminenkin jäi minulta kesken, tein vain 2/3 pihasta. Mieli palaa kyllä ulos, ja fyysisen rasituksen kaipuu vaivaa (muutamakin ystävättäreni sanoisi: "Miksipä et lähtisi uimaan, pyöräilemään tai sauvakävelylle?" Ja olisivat ihan oikeassa kysyessään. Samaa kysyn minäkin: miksi en? En osaa vastata. Minusta liikunta liikunnan vuoksi vaan on tylsää.), mutta ehkä sitä voisi jo tässä vaiheessa vuotta antaa periksi, antaa pihankin levätä.
Kaikki suojausta vaativat kasvitkin olen muka havuttanut, Eucalyptus gunniita lukuunottamatta. Sille heittelen hallaharson moninkertaisena päälle, ja toivon, että se selviää talven maassa. Metallinen kartionmuotoinen köynnöstuki sillä on jo ympärillään, harsoa odottamassa.
Black lace -mustaseljan suojaksi eivät riittäneet edes kaikki pihan lehdet. Ehkä minä olisin viisas, jos hakisin jostakin oikeaa pakkaspeitettä, ja levittäisin sen seljalleni talviturkiksi. Josko hän sitten jaksaisi kukkia ensi kesänä? Ne vaaleanpunaiset, sitruunalta tuoksuvat kukkatertut, joista sain nauttia ostokesänä, ovat jääneet hyvin voimakkaina mieleeni. Jos vielä joskus uudestaan...?
Voisinhan minä jo hellittää. Puutarhaan liittyvää työtä kun kuitenkin on: olen nimittäin luvannut - jep, minä! - tehdä ystävättäreni pihaan ehdotuksen siitä, miten he voisivat sen uudistaa. Ehei, minulla on kaikkea muuta kuin puutarhasuunnittelun koulutus, siis todellakin kaikkea muuta. Ei se silti estänyt minua ideoimasta. Pihasta voisi tulla hieman itämaisen tyylinen, heille se sopisi, ja onneksi myös pihan olemassa oleviin elementteihin. Siellä on ihana hopeakuusi, ihanasti sammaloitunut nurmikko, paaaaljon kiviä sekä veistoksellisia omena- ja kriikunapuita. Olen aika tohkeissani siitä, että näkemykseni ja ensifiilikseni pihasta otettiin niin hyvin vastaan; he todella kiinnostuivat ehdotuksestani. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että laadin konkreettisen ehdotuksen paperille ja... no, sitten nähdään. Toteutus on heidän vallassaan. Hauskaa silti, kun uskalsivat pyytää kommentteja.
Ja toki pitäisi suunnitella ensi kesäksi myös omaa hyötypihaa. Eikä vain ensi kesäksi, vaan myös seuraaviksi: aion yrittää toteuttaa mielekästä viljelykiertoa vaatimattomissa lavakauluksissani. Katsotaan sitten, miten osaan suunnitella sen. Apua kyllä löytyy, sekä kirjoista että erityisesti Gardeners´ Worldista, jossa jokaisesta lehdestä iso osa on omistettu hyötyviljelylle. Sinne - Britanniaan - sitä pitäisi ihmisen päästä viljelyoppiin. Puutarhaoppiin muutenkin. Tai edes ihailemaan heidän vuosisatojen takaa kasvanutta puutarhaperinnettään. Oih ja voih! Olen tallentanut levylle kaikki Suomen television ystävällisesti esittämät Alan Titchmarshin ohjelmat, ja osaan ne kohta ulkoa. Siellä sitä on, taitoa ja historiaan nojaavaa osaamista.
On harmi, että Suomesta puuttuu mielestäni oikea puutarhakulttuuri. Kyllähän täällä harrastetaan, sekä koristekasveja että hyötykasveja, viljelypalstoja ja siirtolapuutarhoja, mutta ehkä meillä vieläkin vallitsee sellainen raatajat rahanalaiset -mentaliteetti. Maasta otetaan ruoka silloin, kun on pakko - kas, siksipä laman tai taantuman aikana viljelyspalstojen kysyntä kohisten nousee - mutta... no, en tiedä. Ehkä perustan arvioni vain omakohtaiseen kokemukseeni siitä, että kohtalaisen laajassa tuttavapiirissäni olen ainoa puutarhaharrasteluun syvästi hurahtanut. Ja tässä tuttavapiirini käsittää ne ihmiset, jotka tunnen muutoin kuin puutarhaharrastelun myötä.
Onneksi olen löytänyt harrastelun myötä kanssahöyrähtäneitä. Heitä kaikkia onkin jo ikävä: pitäisikö ehdottaa pidettäväksi etelän penttiläisten pikkujoulut vielä viime metreillä ennen uuden siemenkasvatuskauden alkua?
Mustaherukkamehun loppua kohottaen nostan maljan kuluneelle kasvatus- ja satovuodelle ja yritän ajatella, että kohta sen voi aloittaa taas uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti