Ja sitten ovat nämä Ystävänpäivät ja Naistenpäivät. Minä en osaa ollenkaan ottautua niihin. Toinen tulee meille lännestä ja toinen idästä, lieneekö vierasperäisyys syynä siihen, että ne jäävät minulle etäisiksi? Vai johtuuko se siitä, ettei kumpaakaan - kuten ei pääsiäistäkään - vietetty lapsuudessa?
Rakastan ystäviäni valtavasti, ja toivon, että osaan osoittaa sen ja arvostukseni heitä kohtaan joka kerta, kun kohtaamme. Siksi 14.2. en osannut erityisemmin huhuilla kenenkään suuntaan. Valentinen päivää me suomalaiset emme perinteisessä merkityksessä edes ehkä osaisi viettää, vaikka kyllä minun ajatusmaailmani Rakkauvenpäivään taipuisi mielummin. Mistähän johtuu, että sitä kuitenkin tulee juhlituksi harvemmin, tuskin koskaan? Puoliso ja lapsi saavat kyllä nähtäväkseen sen kaamean akan pahoine suineen ja virttyneine verkkareineen, mutta harvemmin heitä kohtaan olemassa olevaa rakkautta erityisesti juhlistaa. Höh.
Naistenpäivä ei kai meillä tasa-arvon mallimaassa kosketa sitten muista syistä. Ehkä Naisten Pankki aikanaan kumoaa sen, ja nostaa maailman naiset juhlinnan, tai toivottavasti HUOMION kohteiksi, jos ei muulloin niin jokaisen maaliskuun 8. päivänä. Ainakin tänään on vietetty NP:n vuosipäivää juhlallisin menoin.
Minä sen sijaan olen käyttänyt päiväni muidenkin naisten eteen kuin naistenpankkilaisten, vaikka sinnekin tuli muutama energianripe suunnatuksi. Martat ovat saaneet minun sataprosenttisen huomioni tänään, kun olen työstänyt oman marttayhdistykseni tulevia nettisivuja vallan antaumuksella. Samoin panokseni ovat saaneet Tyynet, entiset kurssikaverini, joiden kanssa suunnittelemme pikkuhiljaa jo tulevan syksyn tapaamistamme.
Eilisenkin päivän teemana oli naisporukka, kolmen hengen "Dream Team", joista yhdellä on tasavuosipäivät tulossa ja kaksi kiertää monta tuntia ympäri yhtä kauppakeskusta täydellistä lahjaa etsien :-D Ja onnistuimme!!
Monessa naisjoukossa minulla on ilo olla mukana. Vaikka naisen euro onkin vain 80 tai jotain senttiä, kyllä meillä tätä henkistä pääomaa on taatusti itsessämme ja toisissamme enemmän kuin missään jääkiekkojoukkueessa. (Tai no, kai heilläkin on keskenään hyvä meininki.)
4 kommenttia:
Ihana kimppu, siis ihana mies! :-) Ja tuo avautunut oranssi vihreäraita-papukaija, mikälie, on myös varsin ihana ilmestys. Minäkin olen harmitellut sitä, että rakkauden päivä on meillä jotenkin latistunut ystävänpäiväksi, vaikka siis, ovathan ystävät rakkaita ja tärkeitä, mutta äänestäisin rakkauvenpävän puolesta jos sellainen äänestys pidettäisiin!
Meillä vietettiin pääsiäistä, äitini teki aina pashaa ja lammasta, vaikka ei mitenkään Itä-Suomesta ole - päin vastoin, isäni äiti oli Joensuusta joten olisi odottanut pikemminkin hänen lanseeraavan perheeseemme itäisiä herkkuja. Mutta äitini äiti oli kiinnostunut ruokakulttuurista ja hän teki aina nuo pääsiäisherkut, ja blinejä laskiaisena, ja borssikeittoa ja muita idänmaan herkkuja, ja onneksi ne tarttuivat äitiini, joka muuten ei ruuanlaitosta olekaan kiinnostunut. Niinpä minäkin, joka en myöskään ole ruuanlaitosta kiinnostunut (mutta hyvin syömisestä kylläkin), väännän myös niitä blinejä ja pashaa jne. Niin se ikivanha perinne, että ruoka kulkee äidiltä tyttärelle, vaan jatkuu! Hieno juttu, sanon. Eläköön me naiset ja kaikki se perinne, jota ylläpidämme, ja kaikki se into, jolla kotiympäristöämme kaunistamme!
Juu, kyllä mies ON aika ihana...
Minun lapsuudessani äitini sisko oli se, joka loihti suvulle kaikki ruokaihanuudet, ja vaikka en itseäni taitavana kokkina pidäkään, intoa minulla kyllä on, ja tätini kanssa me parhaat ruokakeskustelut aina saamme aikaiseksi.
Pashaa en ole koskaan tehnyt, vaikka sitä joka ainoa pääsiäisen seutu suunnittelen. Pitäisi vissiin olla sellainen kaunis pashamuotti harsokankaan ja siivilän sijasta. Helpompaa on ostaa tämäkin juhlaherkku kaupan pikkupurkeissa.
Annan sen silti itselleni anteeksi, sillä kesäaikana (kun uusia perunoita saa) ja jouluna teen kyllä tekemättömätkin alusta saakka. Paitsi rosollin, jota meillä ei kukaan syö (ja tämä fakta selvisi vasta tässä erräänä jouluna, kun huomasimme Herra Miehen kanssa puhua asiasta. Siihen saakka olin tunnollisesti ostanut joulupöytään rosollirasian, ja tehnyt sille kastikkeenkin. Puhukaa toisillenne...:-D)
:-D
Höpönlöpöt, ei meillä ikinä ole ollut pashamuottia, ei sitä tarvita. Käytössä on ollut kukkaruukkuja (miel. puhtaita), ja sitten joku pikkuämpäri, johon isäni porasi reinät pohjaan. Eikun tekemään!
Eiku mä tarkoitinkin sitä, että minä saisin ehkä innostuksen inspiraation vasta sitten, kun olisi nätti muotti ;-)
Jos oikeasti haluaisin sen tehdä, tekisinhän minä sen vaikka mihin kippoon.
Ei kai kukkaruukkujen niin puhtaita... multakokkareet muistuttaa sopivasti rusinoita!
Lähetä kommentti