Joulukuun 7. päivä - lisää lunta

Sain joskus muinoin tuttavaltani meilin, jossa turkulaisenomaisella murteella pidetään päiväkirjaa lumentulosta. Aamulla, ensimmäistä kertaa tälle päivälle kolatessa, tuli moinen teksti mieleen, miten lieneekin.

Kolaaminen ei ole hyötyliikuntaa, se on haittaliikuntaa. Olisikin kuuden hehtaarin tontti ja voisi lykkiä lumet metsänlaitaan, kuten kuulin kaupassa sivukorvalla jonkun rouvan mainitsevan. Vaanko ei ole. Alle tuhannen neliön tontilla on yllättävän vähän lumenkasaukseen soveltuvia kohtia, varsinkin, kun jo joulukuun seitsemäs päivä pitää oikeasti alkaa miettiä, mihin sen kaiken lykkää, siltä varalta, että lykättävää tulisi tätä tahtia läpi koko talven.

Onhan se kaunista, kun lapsen nyrkin kokoisia hiutaleita leijailee hiljalleen alas, valaisten maiseman, koristellen puut ja pensaat. On se. Kyllä minä siitä nautin ihan suunnattomasti. Herra Mies laittoi pihapihtaankin valot, ja kun sen oksille on satanut puhdasta, pehmeää lunta, puu näyttää aivan satumaisen kauniilta.

Sitä minä yritän fiilistellen ihailla, kun työnnän seitsemättä kolallista lunta pihdan viereen, noin kahden metrin korkeuteen.

Toki harmittaisi hirveästi, jos tämä kaikki nyt lähtisi sulamaan pois, sitä en kyllä kiistä. Valitan vissiin vain lämpimikseni ;-) Paitsi sitäkään ei tarvitse tehdä, kyllä kolaaminen hien tuo pintaan!

Päivän varsinaiset joulupuuhat keskittyivät tänään vain sisätiloihin. Kun kaksipuolinen teippi ei pitänyt koristetta paikallaan alkuunkaan, nappasin pienen palan sinitarraa makuuhuoneemme oveen, johon ripustin mielestäni oikein herttaisen sydänkoristeen. Kuvassa sinitarra näköjään näkyy vähän ikävästi :-/ Livenä siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota.

Päivän varsinaisen joulupuuhan piti olla pulkkamäkireissu Eka Vekaran kanssa. Nuorimiespä ilmoitti kuitenkin aamulla, että hänhän ei mihinkään pulkkamäkeen lähde. 8-o No, äiti siinä hätäpäissään keksimään, että entäs jos tehtäisiin kavereille Hama-helmistä joulutervehdyksiä? Se sai aikaan hurjat riemunkiljahdukset, joten niillä sitten iltapäivällä itseämme ja toisiamme ilahdutimme. Tuotteet ovat ohessa. Ylhäällä on lentokone (ei kaktus, kuten Herra Mies tuotosta toisin päin tarkastellessaan veikkasi... olisi vissiin pitänyt tehdä sini-valkoinen), ja mustavalkoinen (vastamulkoinen; meillä luetaan Tatua ja Patua) pyörylä on tietenkin jalkapallo. Sydän on EV:n oma valinta ja design entiselle kerhokaverille ja kokkauskurssikollegalle, keijukaisneidolle lähiseudulta. Autot ovat matkalla päiväkotikavereille ja tähti futispojan isosiskolle. Lisääkin näitä pitää kuulemma vielä tehdä, kaikille kavereille näistä ei riitä.

Piakkoin alkaisi olla aika ryhtyä lahjapakettien tekoon. Se se olisi puuha, johon soisin mielelläni itselleni roimasti lisää mielikuvitusta ja visuaalista kykyä. Tänä vuonna haluaisin kovasti paketoida kaiken joulukankaisiin paperin sijasta. Se olisi mielestäni ihanan erilaista, ekologista ja - vain pehmeää. Ehkä käyn ostamassa joulun jälkeen alennusmyynneistä kankaanloppuja ja hyödynnän idean ensi vuonna. Tai... mistä sitä tietää, mitä tässä vielä keksii! Yhden paketin olen jo saanut melkein valmiiksi, mutta se onkin lähdössä ei-Suomeen. Piste i:n päältä siitä vielä puuttuu; toivottavasti löydän huomenna jotain siihen sopivaa.