6:00 - It´s Groundhog Day!!

"What have you been doing today?"
"Well... same old, same old."

Taas tuli lunta. Ja taas mä kolasin. Tällä kertaa selkä kesti paremmin kuin eilen, jolloin sain vietävänmoisen krampin johonkin lihakseen ärsyttävästi kylkiluiden alla, niin, ettei siihen päässyt millään käsiksi. Paitsi särkylääkkeillä.

Jouduin toteamaan, että nyt alan olla liian lyhyt siihen hommaan. Kasatut kinokset ovat niin korkeita, että vaikka työnnän kolan niiden päälle, en saa enää valutetuksi lunta pois kolan kuupasta...On himppasen turhauttavaa työntää ensin lumi ylös ja sitten vetää se takaisin alas :-/

Olo on kuin Bill Murraylla, taas. Sama päivä, uudestaan ja uudestaan. Mahtava elokuva sinänsä. Varsinkin niinä päivinä, jolloin on vaan kolannut, ja kolannut, ja kolannut. Tai tiskannut, järjestellyt kotia, kerännyt leluja, laittanut ruokaa tai käynyt siinä samassa hemmetin ruokakaupassa over and over again.

Alankohan minä pikkuhiljaa olla valmis etsimään töitä...? Vai onko tämä tilapäistä puutumista, joka helpottaa heti, kun puutarhakausi alkaa? Olisikin homma, jota voisi tehdä kotona / kotoa. Kaikkea en minäkään taida saada :-)

Jos lumen kolaaminen kuuluu ei-suosikkipuuhiini, vaateostoksilla olo se vasta on viheliäistä. Yritin sitä(kin) tänään. Etsin mielestäni varsin vaivattomia hankintoja: mustia housuja ja valkoista paitapuseroa. Vaan ei. Minä ja muoti emme kulje käsi kädessä! Muoti on kapeaa, kukkakeppimallisille ihmisille suunniteltua, ja minä olen tällainen Rubensin renessanssinainen. -ish. Milloin hartiat ovat liian leveät, rinnat liian suuret, kauan kadoksissa ollut vyötärö edelleen kadoksissa tai lantio kuin Berliinin muuri (housut, tästä ei mennä). Byäää!!! En tiedä, miksi isken tämänkin asian kanssa päätäni seinään kerta toisensa jälkeen; pitäisi minun nyt jo tietää, että etsimällä en vaatteita itselleni löydä. Ne tulevat vastaan, jos ovat tullakseen. Päivän saalis: kaksi pitkähihaista t-paitaa, jotka toimivat koti- ja yövaatteina. Huokaus...

Kirjastossa sentään löysin jotain muuta kuin tavallisesti. Mukaani tarttui kaksi feng shui -kirjaa. Tämä kiinalainen ajattelumalli jotenkin kiehtoo. Se... no, se käy järkeen. Intuitiivisesti en juuri koskaan istu selin oveen, vaan etsin pöydän kuin pöydän äärestä paikan, jossa selusta on turvattu ja näen ovelle. Pidän kovasti makuuhuoneestamme, jossa saa sängyn niin, ettemme joudu makaamaan oven ja ikkunan "välissä". Olen aina inhonnut epäjärjestystä ja sotkua (eihän uskoisi kodistamme, eihän, ystäväni?) ja tavoitetilani on, että kaikilla tavaroilla on oma (piilo)paikkansa. Unelmieni taloon käytäisiin sisälle selkeää käytävää pitkin, ja pääovi olisi keskellä taloa, näkyvissä. Talon kasvot olisivat tulijaan päin, eikä matkalla olisi epämiellyttäviä esteitä. Pihakäytävä ei olisi suora, mutta siinä ei myöskään olisi jyrkkiä mutkia. Eikä kenenkään tarvitsisi seistä anteeksi pyytävän näköisenä portailla tahtoessaan sisään, kuten nykyisessä talossamme.

Oi oi, don´t get me started. Olohuone-keittiömme (ns. tupakeittiö) on tila from hell. Siinä on yksi puolikas ja yksi melkein kokonainen ehyt seinä. Siinä on neljä oviaukkoa ja huonekaluja ei voi mitenkään asetella niin, että kulkureitit olisivat selkeät ja miellyttävät kulkea. Varsinkin olohuoneen puoli on ihan hirveä sisustettava. Huonekalumme pyörivät ja pyörivät tilassa löytämättä hyvää paikkaa. Eikä ihme: eteisen ja olohuoneen väliseltä ovelta pitäisi olla vapaa reitti sekä takkahuoneen että takakuistin ovelle. Jos sen tekisin, olohuoneen kalusteille jäisi postimerkin kokoinen tila ja vieraat nyhjöttäisivät kylki kyljessä siinä ainoassa nurkassa, joka tilassa on "turvallinen".

Neiti, yksi väliseinä, kiitos!

Paitsi että sekään ei ole ratkaisu.

Kuten huomaatte, elämässäni on useita, jatkuvasti toistuvia teemoja. Olen Phil Connors. Uudestaan ja uudestaan. Ehkä minäkin muutun, kun tarpeeksi kauan hitsaan...