Nenä valkoisena.

Taas on nenä täynnä puupölyä, kun kävin puuhailemassa harrastuksen parissa. Hirmuista aivastelua aiheuttaa tämä puuha!

Mutta asiat etenevät. Saunanpenkin osat ovat nyt aivan valmiita pintakäsiteltäväksi. Ruuvinreiät on porattu, ja samalla opin taas uutta: ruuvinkannoille tehtävää upotusta kutsutaan senkkaukseksi, ja sillekin on olemassa oma teränsä (jösses, millepä ei olisi! Löysin puutyöluokan kaapista erityisen ikävännäköisen hammaslääkärin työkalunkin, sen, jolla rapsutellaan hammaskiveä tai muuta töhnää hammasväleistä. Mitähän sillä puutöissä tehdään, en tiedä, enkä ole varma, haluanko tietääkään. Brrr!). Eli reikiin on tehty myös senkkaukset.

Myös tiikkihyllyn valmistuminen lähestyy pikkuhiljaa. Saimme kuin saimmekin Puusepän kanssa (= Puuseppä sai) liukuovikaapin ovet irti siklattavaksi, ja nyt sekin on "kahta milliä" vaille tehty. Enää kaapin runko, ja sitten on kaikki lakka irrotettu joka ainoasta hyllyn pinnasta! Voi sitä nautintoa, kun pääsen vetelemään sellakkakerroksia ja näkemään tiikin ihanan kuvioinnin ja upean kiillon... Minusta tiikki(viilu) on yksi kauneimmista ja ilmeikkäimmistä puupinnoista, mitä perushuonekalussa voi olla.

Tänään puutöiden pariin pääseminen oli aivan erityisen terapeuttista. Aamulla oli nimittäin taas siivouspäivän ilot ja riemut käsillä, eikä puuhaa kohtaan tuntemaani pohjatonta ällötystä lieventänyt edes kuntopyöräily, joka sekin maistui tänään - ei puulta vaan... no, vaikka... hernekeitolta, minkä luen kaikkein viheliäisimmäksi ruokatuotteeksi maan päällä. Muutenkin jostain syystä tänään kaikki oli hankalaa ja naama oli nutturalla. Pienen autuaan tauon toi kampaajalla käynti, mutta sitten alkoi hirvittävä ruuanvalmistusurakka (kukas käski valita ruuaksi pitkään haudutettavan lihapadan, häh?), enkä edes ehtinyt syödä sitä ennen kuin piti ampaista kohti puutyöluokkaa.

Poran äärellä ja siklin kanssa piti onneksi keskittyä vain puuhun, joten kaikki muut, harmittavat ajatukset sai työnnetyksi poispois. Ja nyt ei harmita yhtään. Paitsi se, että aivastuttaa. Atshii!! Pöly on niin hienoa, ettei sitä kertakaikkiaan saa niistämälläkään nenästä pois. Se häipyy pikkuhiljaa, suurinpiirtein vuorokauden kuluessa. Parin-kolmen suihkussakäynnin jälkeen nenä alkaa tuntua jo ihan siedettävältä.

Ai niin: aamu alkoi melkoisella väri-ilottelulla. Aamurusko on illan pas... ei onneksi pitänyt paikkansa, sillä ainakaan vielä lumi- tai muutakaan sadetta ei ole tullut. Taivas oli kyllä huikean sävyinen!

Eilisellä pulkkamäkireissulla (vasemmalla väijyy EV:n Stiga nälkäisenä mäen laella) nappasin muutaman epätavallisen lumikuvankin. Kaikkea se tuuli värkkää.



Sielläkin sai nenän valkoiseksi: vaikka ilma oli muuten aivan täydellisen upea ja aurinko sai jopa hien valumaan selkää pitkin, kun työntelin pihalla kolalla tuulen kasaamaa lunta hetken aikaa, mäellä sen sijaan tuuli melkein kehosta läpi. Luojan kiitos toppatakin hupusta!! Muuten olisi mennyt valkoiseksi muukin kuin nenä.

Talven ihmemaa.

On niin ihmeellistä, että keskellä kevättä - kuten muistatte, nyt on kevät - on vielä näin kaunista kuin oli tänään. Joka paikka täynnä pumpulipallosia, ihanassa sinisessä iltapäivässä.

Kyllä Suomen luonto, vaikkakin urbaani luonto, on kaunis.

 
Naapureiden puut osuvat sopivasti katuvalojen valokeilojen ulottuville. Vasemmanpuolimmainen on kesälläkin aivan upeannäköinen hopeapaju, ja oikealla terijoensalava muistuttaa jättimäistä koiranputkea tai jotakin laukkaa.

Tämä on minusta lumoava kuva... otos onnistui jotenkin aivan superhyvin.

Ja tässä on luonnon tekemä lumilyhty. Sisällä kylläkin ihan oikea sähkövalo.

Tämä kaikki on tarjolla 200 metrin säteellä kotiovelta. Vaikka aivan raivopäänä odotan kevättä, kyllä tällaiset näkymät ovat niin mielettömän hienoja. Onneksi on ollut vain se yksi vetisempi paripäiväinen. Meillä on ollut hieno talvi!

Snow-how in the Winter Wonderland

Eilinen päivä sisällä kostautui tänään: lumen kolaamiseen pelkästään etupihalta meni melkein kaksi tuntia. Takapihalle en enää jaksanut edes lähteä. Kyytiä, kinkku! Vauhtia, valkoviini! Lähtöpassit, lohisiivut! Pois vaan, pororulla.

Hyvä ulkomainen media,

Enää ei tarvitse etsiä, voittaja on löytynyt. Make no mistake, amerikkalaiset, tai kanadalaisetkaan, me suomalaiset sitä sentään osaamme hoitaa lumiasiat. ME olemme tottuneet siihen. Meillä ei suljeta kouluja eikä kaupunkien liikenne pysähdy (se vain hidastuu, myöhästelee, ja pitää pieniä fundeeraustaukoja...). We deal with the snow.

Alexander Stubb oli oikeassa. Terveisiä Katajanokalle. Täältä löytyy snow-how´ta, tulkaa vain ottamaan oppia!

Täällä jo lapset oppivat ymmärtämään lunta, ja iloitsemaan siitä. Meillä lumikolat ovat aina valmiusasemissa. Meillä viisivuotiaat kolaavat minkä ehtivät, ja nauraen värjäävät jäälyhtyjä vesiväreillä. Täällä lähdetään luistelemaan kelissä, jossa muut maat jo nyykähtävät tuuleen ja tuiskuun.

Meillä lumi kasataan vaikka salavan sisään, kun ei muuta paikkaa enää keksitä. Meillä syreeni on valkoinen ympäri vuoden, ja se tietää, että ensi kesä tulee.

Meillä luotetaan siihen, että perhoangervo on onnellinen tuottaessaan ympäristöönsä iloa ja kauneutta talvellakin, ja meillä säilytetään usko herkimpienkin kasvien selviämisestä lumen suojassa (kaksinkertaisen pakkaspeitteen alla).

 

Meillä osataan iloita lumen tekemästä taiteesta, ja nauttia niistä yksityiskohdista, joita tuuli ja hiutaleet yhdessä saavat aikaan. Meillä ei itketä kuin vähän, jos auto on puoleksi hautautunut lumeen. Siinä kyynelten lomassa me kuitenkin osaamme kiinnittää huomiomme kauniiseen lumiaaltokuvioon, jonka tuuli on taiten ikkunaan verkottanut.

Meillä lapset eivät hätäänny, vaikka hiekkalaatikon päällä on vuori lunta. Meidän lapsillemme se on vain iloinen yksityiskohta, jonka voi tuota pikaa kiivetä ja möyriä nurin. Jolloin äidit ja isät tirauttavat uuden kyyneleen ennen kuin lähtevät taas lumikolat tanassa työntelemään hiekkalaatikon vieressä olevaa pihakäytävää auki.

Me suomalaiset rakastamme lumielämään soveltuvia varusteitamme, huopatossuja ja kuomia ja nahkarukkasia ja läpällisiä karvalakkeja. Toki me rakastamme myös sääoloihin suunniteltuja untuvatakkejamme ja teknisesti erittäin hienosti suunniteltuja ja toteutettuja muita ulkoiluasujamme, mutta meillä on käyttöä ja oivallusta myös tuotteille nimeltä kynsikkäät. Erinomaisen kätevät vempeleet, jos haluaa käyttää kameraa ulkona.

Tämä se on Talven Ihmemaa, siitä ei ole epäilystäkään. Ainakin minä ihmettelen uutta lunta joka ikinen päivä, jolloin sitä tulee. Eli joka ikinen päivä.