Onnenkantamoinen viime metreillä!

Ihan muissa asioissa menin ketjuohjattuun rauta-, sisustus- ja puutarhamyymälään (ns. kodin tavaratalo). Menin sisään puutarhapuolelta ja päätin pyörähtää, vaikka koko kesänä en ole sieltä juuri mitään löytänyt. Siellä oli edelleen isoja, vähän kummallisenkin värisiä heucheroita (edullisesti kokoonsa nähden, se täytyy myöntää), joita olen kovasti antanut itseni ajatella. En silti vieläkään lämmennyt ostopäätökseen saakka, en tiedä, miksi. Ehkä minulla on juuri sen näköisiä tarpeeksi, enkä näe mieltä ostaa yhtä samannäköistä lajiketta lisää vain siksi, että sillä on eri nimi.

Mutta eipä aikaakaan niin voi ihastus! Kapeaan purppura-vaaleanpuna-valkoiseen penkkiin olin haikaillut tohtori Flemingin (pioni) ja valkoalpin väliin jotain valkokirjavalehtistä korkeaa. Siinä oli enää oikeastaan ainoa kolo koko penkissä, ja kun muuallakin oli valkoisenkirjavia lehtiä (kuunliljaa olisikohan 'Mediovariegata', heucheraa 'Dale´s strain´, maksaruoho 'Frosty morn'ia), jotain piti löytää. Suunnittelin jo viiruhelpin istuttamista siihen, mutta se ei vaan jotenkin tuntunut oikealta. Tattada-daa: koristekastikka 'Overdam' keinahteli yhdellä hyllyllä. Kuului vain se kuuluisa "klick" ja tämä tyttö oli myyty. Samoin kastikka. Ei mitään väliä sillä, että kasvin sanotaan laajenevan jopa metriseksi. Mietin sitä sitten, kun se uhkaa pionia, tai meinaa karata naapurin puolelle yhdessä valkoalpin kanssa. Kanttausrauta on tätäkin varten. Ihana onnenpotku vielä tässä vaiheessa puutarhakautta! Olin yhtä hymyä.

Samalla vauhdilla sorruin myös "koriantereihin", eli pikkutöyhtöangervoihin. Minkähän lehtien kaltaisia nämä Aruncus aethusifoliukset oikeasti ovat... (Katsoo Googlesta... Aethusa cynapium on suomennettu hukanputkeksi ja toden totta, lehdet ovat hyvin samanlaiset). Näin töyhtiksiä eilen oikein ihastuttavissa ruskan väreissä puutarhatuttavan luona Vihdin lähellä, enkä voinut vastustaa kaupassa kiusausta. Mukaan lähtivät niin että tärähti, ja päätyivät täydentämään talonkulmapenkkiä vaaleanpunakukkaiseksi mainitun jalosukuisen serkkunsa lähettyville. Olin katsonut kasveja monta kertaa "sillä silmällä", joten eivät nekään mikään ihan inspiraatio-ostos olleet.

Kulmapenkissä temmelsin muutenkin. Sain Vihdinseudulta mukaan upean palan vihreälehtistä kuunliljaa (whatever her name is), ja lahjasta inspiroituneena pyöräytin kuusaman alla olleet kuunliljat uuteen järjestykseen, täydennettynä uudella tulokkaalla. Kuivassa maassa olivat raukat kaikki. Ei ole tietenkään juuri satanutkaan, mutta kaipa se kuusamakin oman osansa kosteudesta haluaa... toivottavasti silti hostatkin jaksavat juuriaan vettä kohti punnertaa.

Kanssani eiliselle paluumatkalle illan hämärässä lähti myös kouransilmällinen pallaksenpionin siemeniä. Kun vielä edellisessä isossa puutarhatapaamisessa olin saanut muutaman emännän itse risteyttämän pionin pallukoita ja sitä edellisessä turkinpionivauvan, painelin jo hyvää vauhtia kirjastoon etsimään Rea Peltolan ja Vesa Koivun Pionit -kirjaa, josta Vihdinseudun puutarhaystävä kertoi löytyvän aivan idiootillekin käyvät pionien kylvöohjeet. Pakkohan se kirja on jostakin siis saada, mutta ei löytynyt meidän kirjastosta. Äh.

Iltapäivä toi ihan toisenlaista puuhaa. Posti nimittäin kiikutti laatikkoon syksyn ensimmäisen siemenketjukirjeen. Yhteenkään ei pitänyt osallistumani, siemeniä kun on ennestäänkin paljon ja lite till. Tämän ketjun käynnisti kuitenkin tuo pioneja risteyttänyt puutarhailija, ja olin hänen pihallaan käynyt ihanuuksien äärellä huokailemassa, joten pakko oli nimi listaan laittaa. Onneksi paketti saapui viikonlopuksi: pystyn rauhassa katsomaan pussukat läpi, valitsemaan suosikkini ja saan vielä aikaa peruuttaakin valintani ennen kuin varistan muutaman siemenen pussista A omaan talteeni. Ja onneksi olin osallistujalistan alkupäässä ja pystyn näin välttämään loppupään houkutukset, kun pahvikotelo on täynnä kaikkea ihanaa... Kai tässä onneksi hieman viisastuu sitä mukaa kuin harrastukselle kertyy ikää. Kaikkea ei tarvitse saada, jokaista ihanalta näyttävää ei tarvita meidän pihalle eikä kaikki kasva meillä.

Toivottavasti kuitenkin ne pionit. Menin nimittäin mukaan pionien siemenketjukirjeeseenkin...

Joitakin lajeja näköjään a) ihmisellä pitää olla tai b) ihmiselle vaan kertyy. Kuunliljoja ja keijunkukkia minulla on jonkin verran omasta tahdostani, pioneita minulle on vain ilmestynyt. Toki joitakin olen ostanutkin, mutta enemmän on kuitenkin niitä, joita olen noin vain jostain saanut (sen siitä saa, kun pyörii kaikenmaailman keskustelupalstoilla). Hullumminkin voisi ihmisen käydä kuin se, että sillä on useita pioneita.