Ei aivan kuuhun näy...

...meidän muuri, mutta minulle näkyy, suoraan sydämeen! Voi että voi ihminen olla ylpeä omien - ja Herra Miehen - kättensä töistä.

Tässä sitä tärytetään härpättimellä muurinpohjia. Huomatkaa: itse. Olen muka niin polleaa tyttöä, niin polleaa tyttöä. Kone ja kaikki. Terveisiä vaan Cramolle ja kiitos koneen lainasta!




Siinä se on, valmiina. Teki mieli nostella talosta joka ainoa Kivi-tuikku (niitä on aikas paljon...) muurille riviin ja sytyttää tuli jokaiseen tuikkuun. Muurijuhlat!! Ulkona vain tuuli sen verran railakkaasti, että bileet siirtyivät toiseen kertaan. Joskus minä vielä teen sen... Haaveilin jo siitäkin, että tuohon pitää talvella tehdä jäälyhtyjä. Voisi olla aika kivan näköistä!



Muurin takaa alkaa sitten tulevaisuudessa meidän mansikkamaa. Nyt loppuunpalvelleet taimet ovat noiden marjapensaiden takana. Mansikoille varaan mukavasti tilaa, mutta tarkoitus on tuohon mullikon tilalle asemoida myös muutamia lavakauluksia ja tehdä niistä hyvät kohopenkit sipulille, valkosipulille, porkkanalle, yrteille, salaatille... Olen niin älyttömän onnellinen: kohta voin aloittaa ihan oikeasti ruuan kasvatuksen!

Olen arponut mielessäni, kannattaisiko lavakaulukset maalata tai ennemminkin petsata ihan tummiksi, jotta ne keväällä lämpenisivät hieman nopeammin. Samoin ajattelisin, että ne voisivat tummina sointua meidän väreihin (jep, olen joskus vähän pilkunviilaaja näissä asioissa, kuten olen ehkä aiemminkin kirjoittanut...). Meillä kun on talossa musta katto. En vaan osaa ihan mielikuvitella sitä, miltä tummat puureunukset kohopenkeissä näyttäisivät. (Ihme juttu sinänsä, sillä tuon muurin minä kyllä näin sieluni silmin aivan vaivattomasti.)

Taisin vissiin aiemminkin harmitella sitä, etten tiedä nykyisten - kohta entisten - mansikantaimien lajiketta. Olen tykännyt saamistamme mansikoista aivan mahdottomasti. Hieman hapokkaita, tiiviitä, jopa "kuivia" marjoja, hienon punaisia, herkullisen makuisia. Tuon perusteella en mitenkään voi löytää samaa lajiketta jatkossa. Eivätkä puskamme ole tehneet rönsyn rönsyä, että jälkeläisiäkään saisi talteen.

Vadelmia tulee nykyisen mansikkamaan tilalle, kesä- ja syksylajikkeita, ja ehkä vielä pari raparperin tainta. Vain pari, ei sen enempää, kun ei meillä ihan määrättömiä määriä varsia edes kuluisi. Voikohan vadelmien viereen laittaa kasvamaan perunaa? Siihen jäisi kyllä tilaa. Vai käykö niin, että perunanvarsien lomasta alkaa kohta kurkistella vadelman versoja?

Kompostikehikotkin ajattelin rakennella joskus vielä pihan perälle. Nyt puutarhakomposteina palvelee - ihan ansiokkaasti kylläkin - pari metallista lehtikompostikehikkoa. Hyvää multaa kahden vuoden kierrolla sieltäkin tulee, mutta metalliverkkojen lomaan rikat pääsevät kasvamaan aivan valtavan kätevästi, ja niitä on pirskatin ikävä kiskoa kompostimassan seasta pois!

Haaveena on kolmen kehikon puinen rivitalo, jossa laitimmaisessa säilötään oksanpätkiä ja syksyn lehtiä sekaisin, keskimmäiseen kerätään se "tämän vuoden massa" muhimaaan (jonka sekaan on talikolla näppärä heitellä viereisestä lokerosta oksia ja lehtiä) ja toisessa laidassa on se "viimevuotinen" kypsymässä mullaksi. Keväällä "viimevuotinen" siivilöidään suurimmista oksanpätkistä, jos niitä vielä on, ja ihana muheva multa otetaan hyötykäyttöön. Oksat takaisin toiseen päätyyn seosainekehikkoon, ja "tämänvuotinen" nostellaan "viimevuotisen" kotiin sen tyhjennyttyä. Näin "tämänvuotinen" kämppä on taas tyhjillään, valmiina ottamaan vastaan kaikki se, mitä minä sinne keksinkin pihalta kaivella.

Talousjätekompostori meillä on sitten erikseen, ja sekin massa jälkikompostoidaan omassa kehikossaan. Jaa-a, mullahan pitäisi olla neljän asunnon rivitalo, kompostorin jälkituote kun voisi muuttaa omakotitalostaan lähemmäs kavereitaan.

Huomenna on hyvä päivä. Saan tilata lavakaulukset ja pääsen vihdoin kunnon hommiin puutyökurssilla.

Ihmeellinen on muuten ihmisen mieli. Siitä lähtien, kun päätin tehdä köynnöstuen ensimmäisenä työnäni, olen nähnyt sen vitivalkoiseksi maalattuna. Ja koko ajan olen miettinyt pääni puhki, mihin ihmeeseen sen OIKEASTI sijoitan tällä plantaasilla, koska - ja tässä tulee se hulluin osuus - en ole ollenkaan tykännyt siitä, että minulla töröttäisi jossakin iso, valkoinen köynnöstuki kuin puinen eiffelintorni keskellä kaikkea.

Vaan kun hoksasin, että a) en maalaakaan tukea peittävällä maalilla, vaan ehkä petsaan sen tai vetelen jollakin kuultomaalilla ja b) sijoitan sen hyötypuolelle, keskelle koristeeksi, ja laitan vaikka hernettä tai tuoksuhernettä tai ruusunätkelmää tai ruusupapua tai vaikka krassia siihen kasvamaan, tuen rakentaminen tuntui oitis tosi mielekkäältä.

Päivän opetus: älä juutu omiin ajatuksiisi.