Ain´ laulain työtäs tee...

Viime päivinä olen saanut itseni kiinni laulamasta milloin minkäkin askareen ääressä. Yleensä suusta tuleva biisi on joku Pikku Kakkosen lastenohjelman tunnusmelodia, mutta tulee sieltä joskus jotain muutakin.

Pariin vuorokauteen on todella mahtunut monenlaista askaretta! Tartuin kuin tartuinkin puikkoihin: oman "ompeluseurani" kassista nostin keskeneräisen kaulahuivin ja kilkuttelin pyöröpuikkoa hyvän tovin. Ei olisi kylläkään kannattanut: huivin rumuus rupesi harmittamaan. Aloitin sen tehdäkseni jotakin, kun Ompeluseurassa kuuluu jotakin neuloa, mutta nyt ottaakin armottomasti pattiin, että tein siitä niin ruman (tai siis en voi sanoa tietoisesti halunneeni rumaa, mutta en kyllä yhtään miettinytkään, mitä haluan tehdä, aloin vain neuloa). Olen neulonut sitä yli 40 senttiä, 30 senttiä leveää huivia, mutta nyt taidan purkaa koko rotaskan pois ja yrittää tehdä jotain kaunista sen sijaan. Puh.

Eilen myös siivosin autotallia. Jössesmaaria että sitä mahtuu ihmisen jemmaan järkyttävä määrä kaikkea supertärkeää. Meidän onni ja onnettomuus on, että autotallimme on valtavan iso. Kun siellä ei pidetä autoa, sinne mahtuu ansiokas kokoelma tyhjiä pahvilaatikoita (jos joskus pitää lähettää jotakin jonnekin, esmes sukulaisille pohjoiseen), kunnioitusta herättävä pino pitkällään makaavia aidanlautoja, jotka pitäisi pintamaalata ennen ensi kesää, yli puolen metrin korkuinen torni tyhjistä maalipurkeista (odottavat jotakin parittoman viikon tiistaita, jolloin ne saa viedä lähikentälle tulevaan kierrätysautoon), lapsen hiekkaleluja, luistimia, pyöräilykypäriä, pyörä, aikuisten pyörät, lelumopo, lelusoittimia (jätettynä siihen, mihin ne nyt sattuvat kädestä irtoamaan), ruohonleikkuri, vanhemmiltani peritty ihana olohuoneen pöytä, joka odottaa olohuoneen uutta järjestystä ja kunnostusta (toisessa järjestyksessä), ja sitten minun työmaani, eli se tiikkihylly osiin purettuna.

Siellä jos missä huseeratessa tajuaa siivoamisen merkityksen feng shuille: johan lähti henki kulkemaan, kun sain etsityksi tavaroille paikat.

Ettei meno olisi käynyt liian raikkaaksi, tuli mieleeni tutkia, löytyisikö Herra Miehen työkalupakeista sikliä. Voi vihvilä: löytyi! Kipin kapin hyllylevy pienellä puristimella korkeaan jakkaraan (ainoa lähinnä työpöytää vastaava artikkeli koko 40 neliön tilassa, ellei arkkupakastimen kantta oteta huomioon. Tai onhan siellä Herra Miehen aivan ihana monitoimiverme: työpöytä / nokkakärry / tikassysteemi, mutta en osaa taittaa sitä takaisin kiinni, kun olen sen kerran avannut...) ja sikli laulamaan (yhdessä minun kanssani). Siklasin ja hioin kaikki hyllytasot, ja voi armoitettu sitä pölyn määrää! Pienenpienenpientä, keltaista höntylää. Joka menee nenään ja keuhkoihin nopeammin kuin ehdin laulaa Abban biisin ensimmäisen säkeen. Lopulta avasin tallin oven ja tein työtä ovenraossa. Onneksi ei ollut pakkasta.

Nyt ovat hyllyn päädyt ja hyllytasot valmiina pintakäsittelyyn! Enää pitää työstää liukuovikaappi. Sepä se kuitenkin on hankala osuus, siitä kun eivät ovet irtoakaan uristaan pois. Ärk. No, täytyy yrittää keksiä jokin keino, millä senkin saa edes auttavasti kuosiin. Harmi, että hylly oli purettuna osiin jo silloin, kun toin sen kotiin. Olisi ollut kiva ottaa siitä ennen - jälkeen -valokuvat.

Kaikista puuhistani annoin itselleni palkinnoksi tulppaaneita. Tai olin minä ne saanut Herra Mieheltä jo aiemmin, mutta palkitsin itseni katsomalla niitä kamerankin läpi.

P.S.

Hehheh... EV tykkää ottaa kuvia. Hän napsii välillä aika mainioita otoksia, ja niitä on usein iso ilo löytää kameralta. Kun siirsin tuota tulppaanikuvaa koneelle, mukana siirtyi kaikkea muutakin. Hän oli näköjään ottanut minusta kuvan, kun olin migreenissä... Tuossa vaiheessa sitä ihminen on aika pieni! Onneksi on hyvät lääkkeet keksitty.