Päivän erityinen.

Nukuin ihan älyttömän huonosti. Menin sänkyyn jo yhdentoista jälkeen, kun muka väsytti, ja silti pyörin hereillä vielä puoli kahdelta. Silloin loppui kärsivällisyys ja nousin ylös. Istuin jouluvalojen valaisemassa hämärässä olohuoneessa varmaan vielä melkein tunnin ajan, venyttelin ja istuin taas, kävelin ja istuin.

En tiedä, kumpi oli ensin, muna vai kana, mutta koko ajan päässäni pyöri talo. Ei mikään olemassa oleva talo, vaan haavetalo (vain h erottaa sen aavetalosta...). Nykyinenhän ei ole millään muotoa feng shui (pakko täsmentää: osaksi tuo on todellakin vain kiertoilmaisu sille, etten ole tyytyväinen tähän taloon), kuten olen moneen kertaan todennut. Ryhdyin sitten, ilman järjen häivääkään, ideoimaan enemmän feng shuita. Ja sitä minä sitten koko valveillaoloajan mietin. Mietinkö, ja olin sen vuoksi valveilla, vai valvoinko, ja siksi mietin? Ei hajuakaan. Mietin silti niin, että pää paloi punaisena. Minkälainen eteinen, miten mennään keittiöön, ruokailutilaan, makuuhuoneisiin. Missä ovat peseytymistilat ja minne sijoitetaan Herra Miehen kotiteatteri / kirjasto.

Ja kuulkaa, kyllä sitä ihmeellisesti täydellisessä hiljaisuudessa, merkillisen ylivireystilan vallassa, suunnittelee kaikennäköistä. Jopa talon. Pohjapiirros alkaa olla kutakuinkin valmis.

Koska sain pohjan hyvissä ajoin valmiiksi, pääsin jo vähän sisustamaankin. Mielikuvaharjoitteet tuottivat jo melkein valmiin keittiön, ja olohuone-ruokailutila -yhdistelmänkin sisustin jo isoa taulua myöten ennen kuin uni lopulta antoi armon.

Aamulla heräsin ensin tavalliseen aikaan puhelimen herätykseen. Totesin melko nopeasti, että a) olo on kuin humalaisella ja b) EV ei tee elettäkään herätäkseen. Takaisin sänkyyn ja tunti lisää unta. EV oli virkkuna, minä en vieläkään. Vein pojan päiväkotiin ja palasin taas vaaka-asentoon. Ei toivoakaan unesta, vaikka väsytti niin, että päässä humisi. Sain loppujen lopuksi ehkä puolisen tuntia vielä torkahdettua, mutta se riitti. Olo oli kuin uudella ihmisellä.

Niinpä päätin, että tänään on se päivä, jolloin viimeistellään sarjapöytä (siitä Puutöistä pihalla -blogissa enemmän). Sellakkapensseli heiluikin autotallissa hetken aikaa varsin reippaasti! Ja pöytien pinnat... ne näyttävät kyllä aika ihanilta. Tiikkiviilu jotenkin muuttuu kolmiulotteiseksi, orgaaniseksi, kun se saa kiillon pintaansa. En saanut silmiäni irti pöydistä!

Kun olin saanut sen työn tehdyksi, en meinannut saada sormiani irti seuraavasta tiikkiprojektistani, kahdella eurolla kirpparilta ostamastani kirjahyllystä (menossa valmistuttuaan eteiskuistille). Siis kirjaimellisesti en meinannut saada sormiani irti sen osista. Niiden pintaan oli pinttynyt... uhhuh. En uskalla edes kirjoittaa, mitä se voisi olla. Saati ajatella asiaa. Minä vain pesin. Vuosikymmenten - oletan, että hylly on 50-60-luvulta - liat, poispois.

Eipä tartu sormi enää. Hioin jo kaksi hyllytasoakin. Jos saan tästä huonekalusta yhtä hyvännäköisen kuin sarjapöydästä, taidan vaihtaa alaa ja erikoistua tiikkikalusteiden entisöintiin.

Asioiden edistyminen tuntui hyvältä. Mutta ei erityiseltä. Jännityksellä seurasin vähän niinkuin sivusta päivän etenemistä: päiväkotiin (sama kiukkuväsynyt lapsi sieltä tuli mukaan kuin aina ennenkin), postiin, kultasepänliikkeeseen, takaisin postiin, sisustus- /rakentamistavarataloon, lähikauppaan ja kotiin. Einesmaksapihveistä ja perunamuusistakaan ei tullut erityistä elämystä, vaikka ne hyviä ovatkin.

Ottelu ei kuitenkaan ole lopussa ennen kuin summeri soi. Ostin s- & r-tavaratalosta pölyharjan, tiikkikitin ja hengityssuojainten (hiominen ilman kunnollista ilmanvaihtoa autotallissa on järkyttävän pölyistä hommaa!) ohella yhden suosikkibrittisisustuslehdistäni (mitäs sanotte sanasta? Komea, eikö!), British Homes & Gardensin tammikuun numeron. Kun ilta rauhoittui, asetuin lehden kanssa olohuoneen kulmasohvan kulmaan, ja ta-daa, meidän olohuone löytyi. Olin siis miettinyt sen jo yöllä päässäni, mutta lehden yhdeltä aukeamalta löytyi siitä vielä parempi versio.

Brittiläinen sisustustyyli sinänsä ei ole yhtään sitä, miltä täällä näyttää, kuten meillä käyneet voinevat allekirjoittaa. Paitsi brittiläisen kirjaston olen aina halunnut. Tuon aukeaman kuvakin on väritykseltään ja huonekaluvalinnoiltaan muuta kuin mikä minulla oli mielessä, mutta layout on... no, siinä se on. Takka. Sivupöydät. Ihanan rennon ja kutsuvan näköinen sohva. Kookas sohvapöytä. Oikealle laittaisin ehkä kaksi ihanan muhkeaa nojatuolia, mutta joka tapauksessa tervetuloa meille! En vain tiedä, milloin tai miten me ollaan itse tuolla. Asunnonvaihto kun ei todellakaan ole agendalla.

Päivän paras valokuva otettu siis klo 23.40.

Ja nyt yrittämään unta!