Olen aina ajatellut, että olen edellisessä elämässäni ollut italialainen. Täysin muista ihmisistä poiketen rakastan nimittäin italialaista ruokaa, viinejä, maisemia, kieltä, värejä... autoja (paitsi Ferraria)! Mutta ei helvetpakkard, tätä hellettä minä en rakasta. Jos se siitä jää kiinni, en sittenkään ole kierrellyt oliivilehdossa lempeän tuulen leyhytellessä valkoisia, pellavaisia hameenhelmojani. Tuulipukukansaa, myös ennen vuotta 1965.
Teistä en tiedä, mutta minä olen LO-PEN KYL-LÄS-TY-NYT tähän kuumuuteen. Koko heinäkuu meni kelejä väistellessä (ja vähän pohjoisessa, Linnanmäellä ja Ruottinlaivalla), sisällä venyessä ja vettä joka välissä juoden. Olisi pitänyt tehdä vaikka mitä, mukkueijjjaksa. Kasveja on istuttamatta ja siirtämättä, kukkapenkki laajentamatta, mansikkamuuri rakentamatta, rikkaruohot kitkemättä (yritin minä tänään aloittaa, mutta yhdeltätoista olin jo aivan puhki) ja penkit kanttaamatta. Olihan se yksi huikea ukkosmyrsky tässä taannoin, mutta sekin oli illalla, ja seuraava päivä oli taas aivan samanlainen kuin muutkin päivät, paitsi vielä hikisempi ja kosteampi.
Tiedän, ettei saa valittaa, kun kerrankin on kunnon kesä, mutta nyt en enää voi mieltäni malttaa, nyt se valitus tulee. Anteeksi, Terhi Nikkanen, voisitko ystävällisesti luvata meille 20 astetta lämmintä, puolipilvistä ja yöllä sadekuuroja. (Kuuroja, ei rankkasadetta, pitäisi nimittäin levittää syyslannoitteet.)
Miten minä nostan ylös lauantaiseen taimivaihtoon menossa olevat kasvit, kun kaikki ovat taintuneen ja hengettömän välimaastossa? Uskottele siinä sitten puutarhakollegoille, että ovat nämä ihan hyväkuntoisia. Ainakin olleet, ainakin viime kesänä. Vaikka ovat vähän ruskeita, on niissä silti ihan hyvät juuret (näin muuten kävi niille euron unikonraaskuille, joita raijasin kotiin sieltä sisustustavaratalon puutarhapuolen loppuunmyynnistä: kun saivat vettä, alkoivat pukata lehteä aivan huikeaa vauhtia. Hyvät oli juuret!).
Miten minä nostan ylös lauantaiseen taimivaihtoon menossa olevat kasvit, kun puoli yhdeltätoista aamupäivällä ulkona on jo yli 25 astetta eikä sitä vähäistä hönkää, joka haapojen lehtiä havistaa, voi edes tuuleksi sanoa. Voi kerppolan väki. Mieejjjaksa.
Varmasti minä tätäkin valitustani saan vielä talvella katua, mutta minkäs teet. Sitten kaivataan kesää ja lämmintä, kun talvi on pitkä, tuuli on pureva eikä lunta sada valaisemaan pihan pimeitä kulmia. No, sitten minä kaivan puutarhalehdet esiin, opiskelen Monty Donin johdolla hyötytarhan taikoja ja haaveilen siitä, että mansikkamuurin takana on kasvimaa.
Huomenna sitä ei vielä ole, mutta ehkä jonakin päivänä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti