Voihan vuoden vihannes

 Ensimmäisenä kylvetyt tomaattini alkavat olla jo jonkun kokoisia. Pisin 'Golden Queen' on viisitoistasenttinen, eivätkä sen kymmenen muuta sisarusta ole juuri tuota lyhyempiä. Saapa nähdä... kostautuuko hätäisyyteni kylvöjen kanssa niin, että kuningattaret ehtivät puolimetrisiksi ennen kuin kesäkuun 10. päivä koittaa? Toistaiseksi niiden venyminen ja komistuminen vain hymyilyttää, mutta annas olla, kun niitä pitää alkaa vaihtaa ehkä vielä suurempiin ruukkuihin, tukea ja lannoittaa...

Muutkin tomskut ovat, no, vaiheessa. 'Maskotkaa' on kolme, 'Bloody Butcheria' puolenkymmentä ja 'Outdoor Girliä' toinen mokoma. Osa on pienenpienenpieniä ruikuloita, osa terhakampia, mutta kaikissa on ainakin yhdet varsinaiset lehdet. On niissä, vaikka osan näkee vain hyvällä uskolla.

Mihin ihminen tarvitsee yli kahtakymmentä tomaatintainta???

Tämä tyyppi ja sen kaveri ovat viime päivinä viihtyneet roskakatoksen katolla. Minusta sepelkyyhkyt ovat todella kauniita ja hauskan kuuloisia kumeine huhuiluineen, mutta niiden suhteen olen kyllä vahvasti NIMBY (Not In My Back Yard). Perskuta, jos tulevat tänne syömään kaikki mun siemenet ja herneet ja mitänenytsyövät.

Muuttolinnut ovat silti ilahduttavia, ja ilahduttaneet. Työmatkalla Lappeenrantaan näin perjantaina joutsenia pellolla, tänään kuulin peipposen riemukkaan liverryksen - kylläkin ihmeellisen laiskan kuuloisesti laulettuna, ehkä se oli juuri lentänyt sen viimeisen pätkän muuttomatkastaan eikä jaksanut kovin pontevasti luritella. Leivoset ovat kisanneet lähipeltojen herruudesta jo jonkun aikaa ja anoppi sanoi alkuviikosta nähneensä jo västäräkinkin.

Ja fasaanit! Koiraat vetävät hirmuista runtua keskenään vuoroin meidän ja vuoroin naapureiden pihoilla, ja rouvakset istuskelevat aidoilla sukimassa itseään yrittäen olla välinpitämättömiä äijien kukkoiluista.

Paras, vaikkakin epävarma havainto kevään tirpposista oli toissapäiväinen oletus punarinnasta. Näin linnun vasta sitten kunnolla, kun se helähti aidalta lentoon, mutta kuvittelisin sen olleen se. Olen aina niin otettu punarinnan nähdessäni; englantilaiset puutarhalehdet ja -ohjelmat ovat saaneet minut uskomaan, että se on puutarhureiden kaveri. Näköhavainto saa minut pitämään itseäni varteenotettavana alan harrastajana ;-D

Varteenotettava tai ei, sen verran olen taas ymmärtävinäni pihastani, että nyt savimaani on parhaimmillaan. Märkä, kyllä, kengänpohjiin tarttuva, kyllä, mutta kukkapenkkien kanttaus sujuu silti kuin tanssi. Nurmituppaat irtoavat maasta melkein käsin, ja kanttausrauta uppoaa ajatuksen voimalla tekemään penkeistä ja puun alusista taas siedettäviä katsella. Pidentyneet illat harhauttivat tänäänkin viipymään illalla ulkona kahdeksaan, kun sadekin loppui ja ilta-aurinko paisteli iloksemme hetken aikaa.

Lämmintä ulkona ei vielä ole, mutta ei ole kylmääkään, kun pukeutuu riittävästi. Ihan vähän vähemmän voisin silti jo laittaa päälleni. Ensi viikon alku näyttää kohtalaisen hyvältä...

Iloa viikkoon!