Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 25. toukokuuta 2013

Vierivä kivi ei sammaloidu.

Tänään ollut kutakuinkin täydellinen puutarhapäivä. Heräsin - ihan issekseni, ilman teknisiä apuvälineitä - 6.20 ja totesin, että se on aivan yhtä hyvä aika nousta ylös kuin mikä muu kellonaika tahansa.

Aamutoimien ja Eka Vekaran kanssa vietetyn aamuhetken jälkeen olin pihalla jo kahdeksalta. Ensimmäisenä tartuin viikko sitten kesäkukkamyyjäisistä ostettuihin ahkeraliisoihin ja poutapilvi-tyräkkeihin, jotka vieläkin odottivat istuttamistaan kodinhoitohuoneen kuistin reunan parvekelaatikoihin. Pienoiset pääsivät paikoilleen ja saatoin siirtyä seuraavaan toimenpiteeseen.

Sailan ideoima tuija-aita tontin pohjoispäädyn "hyötykasvialueelle" alkoi muotoutua kokonaista kolmen metrisen kartiotuijan voimin. Vielä en näytä kuvia; vilauttelen lopputulosta sitten, jos ja kun se ihan tuota pikaa kohta valmistuu.

Seuraavaksi siirryin Salaisen puutarhan kimppuun. Sehän on ollut keskeneräinen työmaa jo vuoden verran. Valmista ei tullut vielä tänäänkään, mutta valtava harppaus eteenpäin kyllä tapahtui. Jyystin ja nyhräsin pylväshaavan juurien seasta nurmikkoa, voikukkaa, rönsyleinikkiä, ratamoita ja kaikkia muita vihreitä, joita siellä ei tarvitsisi olla.

Tästä lähdettiin liikkeelle. Kuten näkyy, Salainen puutarha ei ole kovin "salainen"; sinne näkyy sekä täältä että tieltä.

 Tässä oli yhden hetken vaihe. Ei merkittävää eroa täältä katsottuna... (kuvien oton jälkeen Herra Mies täräytti ruohonleikkurilla nuo "#%% keltaiset ruohot ketoon)
 ...mutta täältä aidan toiselta puolelta näkee, että on siihen joku kukkapenkin näköinen muotoutunut tulppaanien ympärille.
Tässä koko oranssi-pronssi -penkki: korkeimmat 'Brown Sugaria', heleän oranssit 'Double Orange Emperor' -nimisiä ja niiden edessä liljamaiset 'Questit'.

Matalimmat edessä ovat Tulipa whittaliita.
Tässä näkee vähän whittaliin sisälle: mahtava oliivinvihreä nielu.
'Quest' lähikuvassa.




Ja tässä vertailun vuoksi summassa tehdyn istutuksen vuoksi harmittavasti takariviin jäänyt appelsiinilta tuoksuva 'Ballerina' -liljatulppaani.


'Bronze Charmit' (vasemmalla) eivät ole ihan niin pronssisia kuin nimi antaisi ymmärtää, mutta ihania ne ovat!

Lähikuvassa erottuvat pronssin sävyiset vauhtiraidat ulommissa terälehdissä.






Tämä on yksi suurista ihastuksistani: valkokukkainen varjohiippa, Epimedium youngianum niveum.

Siinä sopivaa kahvitaukohempeilyä, kunnes työt kutsuivat jälleen. Oranssien tulppaanien penkki sytytti Herra Miehenkin(!) ideoimaan Salaisen puutarhan lopullista muotoa, ja vaikka alunperin ajattelin laittaa tuohon "pisaranmalliseen" penkkiin valkoisia koristekiviä, jätänkin sen tekemättä, sillä siitä tulee jin-jang-kuvion musta, feminiininen osa. Lähdin jo muuttamaan penkin muotoakin vastaamaan tätä klassista kiinalaista kuviota. Ympyrästä ei tule ympyrää, valitettavasti, vaan ennemminkin ovaali ympyrähkö, mutta mustavalkoinen (ilman vastaväritäpliä) kuvio puutarhan "lattiaksi" nyt näyttäisi olevan muotoutumassa.

Olen tosi iloinen, että toteutus lähti loksahtamaan kohdalleen, sillä juuri tuo kuvio oli alunperin mielessäni, kun "itämaiseen" vivahtavaa Salaista puutarhaa lähdin miettimään.

Homman viimeistely jäi vielä vaiheeseen, sillä tarvitsen lisää rajausnauhaa, valkoisia kiviä ja mansikkakangasta tai juuriestemattoa pitämään kivet erossa maa-aineksesta. Miten pidän oravat erossa kivistä (Melissa kommentoi aiemmin esittelemääni valkoisten kivien ideaa kertomalla, että häneltä oravat ryöstävät kivet - luulevatko lie linnunmuniksi), sepä selvinnee.

Idean johdosta siirtelin kuitenkin viiruhelpin pois Salaisesta puutarhasta. Siinä riitti jonkin verran kaivuuhommia; oli aika näpäkästi asettunut aloilleen.

Iltapäivätauon - tuossa vaiheessa kello oli ehkä noin neljä, eli lounastaukoa lukuunottamatta olin ollut puutarhapuuhissa kahdeksan tuntia, ihanaa - jälkeen tartuin vielä sahaan ja nyrsin etupihan jokaisesta kolmesta omenapuusta yhdet häiritsevät oksat pois, sekä istutin perunat ja sipulit.

Sitten aloin olla aika tattis ja kömmin sisälle autuaasti hiet puhdistavaan suihkuun ja ruuanlaittoon. Ateria viinilasillisineen veti vierivän kiven jo melko veteläksi...

Vierivä kivi ei sammaloidu. Se törmää tussahtaen pehmeään sänkyyn ja sammuu siihen.

10 kommenttia:

pirkko kirjoitti...

Oletpa ollut superahkerana siellä. Salainen puutarhasi kuulostaa aivan ihanalta, odotan kovasti kuvia siitä!

Tiina kirjoitti...

Mahtavaa tulppaanitykitystä!

Suvikummun Marja kirjoitti...

Salainen puutarha, ihana ♥
Jin-jang ympyrähkö kuullostaa vallan mainiolta ajatukselta!
Valkoinen tarhavarjohiippa on supersöpö, pitäisi ehtiä käydä kuvaamassa omanikin. Sain sen pari vuotta sitten vaihtarina työkaverilta heinäseipäistä :)

intopii kirjoitti...

Voi Pirkko, minun Salaisesta puutarhastani ei koskaan tule sen vertaista, mitä sinun pihaltasi löytyy! Yritän kuitenkin tehdä jotakin, joka olisi kerrankin enemmän kuin perusjuttu :-D

Tiina, eikö olekin ♥ Nuo oranssit ovat kyllä olleet ihan ykkösjuttu.

Suvikummun Marja, kiitos! Toivottavasti onnistun hankkeessani; joudun työskentelemään itselleni epätyypilliseen tapaan melko pikkutarkasti, kun yleensä vetelen isolla pensselillä...

Valkoinen varjohiippa on superkaunis.

Geranium kirjoitti...

Kiinnostavan kuuloinen projekti! Ja itsekseenherääminen lauantaina tuohon aikaan, se on osoitus fiksuudesta. Ei kevätvapaapäiviä kannata viettää sängyssä, ulkona ne pitää käyttää, sammaloitumista ehkäisemässä :)

Oranssit tulppaanit ovat kyllä upeita, niistä tulee varmasti jonkun lähikauden trendi. Ja kukas siellä aallonharjalla ensimmäisenä ratsasti...

PilviP kirjoitti...

Mitä vanhat silmäni näkevätkään! Sehän on kuva, jossa näkyy muutakin kuin vain yksitäisiä kukkia ;) Eipä teillä näytä kovin hätää olevan nurmikon kanssa, mutta kyllä täytyy hattua nostaa, jos sellaiseen projektiin lähtee. Itse kun tulee näperreltyä, niin nurtsi on vähän suuremman mittaluokan hommia.

Ja kylläpä siellä kelpaa tulppanien kanssa! Keltaiset eivät ole minun makuuni, mutta nämä sinun kaunokaisesi ovat jotekin todella mukava murros niistä oranssin ja (upean) pronssin sävyihin. Ja appelsiinintuoksuinen tulppaani!

Hyvältä vaikuttaa projektisuunnitelmat siellä. Itämaat on aina pop ja nyt luvassa siis puutarhaharmoniaa sinne mielin määrin jinjangin myötä:)

intopii kirjoitti...

Geranium, projekti on minustakin kiinnostava! Katson välillä itseäni koko hankkeen ulkopuolelta ja tuumin, että saakohan tyttö hommaa valmiiksi… :-D Ehkä se saa, jos jatkaa viisaita aamuheräämisiään. Tulevana lauantaina täytyy nousta aikaisin Eka Vekaran viimeisen koulupäivän vuoksi, ja sunnuntaina, jos sää suosii, nousen takuulla taas hommiin.

Oo, olisinko trendisetteri setterin värisine tulppaaneineni? Herra Mies on joskus sanonut, että olen ihan kuin irlanninsetteri… siitä ei trendisetteriksi ole kuin sipulin leveys…

PilviPulla, sanopa älä muuta! Menin rehvastelemaan ja näin siinä sitten kävi. Paljastus. No, ei tuosta ihan hirveästi vielä näy ;-)

Nurmikko ON meillä ison mittaluokan projekti. Osa A on ollut kunnon kevätlannoitus. Osa B on ollut Toxanin levitys. Kunhan joskus lakkaisi tuulemasta, levittäisin sen vielä toiseen kertaan (osa C). Sen jälkeen alkaa ilmastus ja sitten toxanataan (onkohan tuollaista verbiä mahdollista tehdä…?) taas. Mie en anna nyt periksi!

Keltainen on minullakin ihan inhokkilistalla, oranssit menevät ällistyksen kautta ihastukseen. Ballerinan appelsiinintuoksun esitteli minulle tulppaanikuningatar Else Leivo, jonka puutarhassa vierailin yhtenä monista viime kesänä Loviisan Avoimet Puutarhat –tapahtumassa.
Itämaat on meidän perheessä pop, ja siitä se ajatus sitten lähti… :-D

Purlina kirjoitti...

On siinä upeita tulppaaneja, vau! Ja noin monta kaunista oranssin sävyä, vau taas! Pitääkin pistää muistiin syksyä varten, että oranssia täytyy hankkia :)

pioni kirjoitti...

Kyllä puutarhapäivän jälkeen saa hyvät unet, jos ei kolota liiaksi;)
Mun Bronze charminsa näyttävät tänä vuonna aika keltaisilta, ihan kuin eri kukat.

imlacking kirjoitti...

Tosi ihanan värisiä kukkia. Rakastan kukissa oranssia väriä.